maanantai 24. kesäkuuta 2013

DIY-legginsit

Mietteen pomppupalloon oli jonkin aikaa sitten ilmestynyt jotain kummallista mustaa, tahmeaa mönjää. Ihmeteltiin mitä se voi olla ja jouduttiin heittämään pallo roskiin.

Yhtenä päivänä tyttö leikki hiiren hiljaa huoneessaan. Kun hän tuli mielenkiintoinen virne kasvoillaan käymään keittiössä, oli paita ja housut sen saman "kumman mustan jutun" peitossa. Ihmettelin, mistä ihmeestä se on voinut tulla. "Varmaan noista kärryistä", tuumi Miete ja osoitti Brion mustia leikkikärryjä. Pyyhkäisin kärryjä kädelläni, mutta ei niistä mitään mustaa tarttunut.

Kyllähän se tyttö lopulta tunnusti taiteilleensa vähän mustalla tekstiilitussilla. Ihmettelin, miten Miete oli kaikista tusseista valinnut juuri sen joka ei varmasti lähde pesussa pois. (Ja laittanut sen käytön jälkeen vielä siististi paikoilleen.) Ehkäpä Mietteelle oli jäänyt mieleen, kun kerroin että sillä tussilla nimikoidaan vaatteita...Ja tyttöhän nimikoi!


Täytyy myöntää, että mä käytin noi housut vielä pesukoneessakin, odotin kai että ihme tapahtuisi. Ei tapahtunut.


9 kommenttia:

  1. Värjää kokonaan mustaksi :) Saat syksyyn vähän tummemmat leggarit.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea:) Tai sit me jatketaan vielä noitten tuunausta, ehkäpä ne menisi Peppi Pitkätossun rooliasuna...

    VastaaPoista
  3. Tuo on niiin tuttua! :D Eipä siinä auta itku enää, meillä tuollaiset ovat menneet kätevästi maalaus- tai multahommissa. Tosin siinä olikin jo vähän tekemistä, kun vanhempi oli piirrellyt mustekynällä seinään...maali on valkoista vesiliukoista, niin siitä se irrottaminen onkin lähes mahdotonta...taitaa mennä uudelleen maalaukseen...Sitten kun aletaan vakavasti harkita muuttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts...täytyy kyllä myöntää että me ollaan päästy tosi helpolla, siksi kai tuo episodi olikin ihan blogipostauksen arvoinen tapaus;)

      Poista
  4. Meil tuon toteutti 2v kuulakärkikynällä, koska itse tein niin aiemmin. Osui sentään pesulappuun ja keskelle uutta valkoista paitaa siinä samalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih... mahtaakohan kuulakärkikynä lähteä pois jos vaikka sappisaippuaa kokeilisi?

      Poista
  5. Luin tän aiemmin ja mietin, et poika piirteli ulkona omat lelut sekä isin työauton sisälle (sinne sai tosin kuulemma pirtää luvan kanssa) jollain mustalla rengasliidulla, mikä ei lähde pois. No menkööt. Mutta. Eilen illalla tää postaus tuli taas mieleeni. Kielsin poikaa (no joo olishan se pitänyt tietää, että se on turhaa) koskemasta maaliin, kun isi maalas seinää. Olishan poika varmaan muuten ollut "maalaamatta" hyvät vaatteet päällä, mutta minkäs teet kun kiusaus käy liian suureksi ja portaalle on tullut tippa maalia. Kädet, kasvot ja ne vaatteet! Toissapäivänä pelastin pipon maalista pesemällä sen ihan heti. Eilen laitoin ne vaatteet myös koneeseen heti kylmällä huuhtelun jälkeen, mut ehkä vahinko oli tapahtunutkin jo hieman aiemmin, sillä eipä puhdistuneet. Ärsyttää. Nytpä on sit maalausvaatteet lämpimillekin ilmoille, kai se oli pojan tarkoitus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kai vain todeta, että mitä enemmän sotkua, sitä mukavampaa on lapsella ollut :D Vaatteet on kuitenkin vain vaatteita:)

      Poista
  6. En tiedä onko sattumaa, mutta meillä kävi juurikin pomppupallon kanssa samainen juttu noin vuosi sitten. Pallossa oli yhtäkkiä jotakin mustaa töhnää (venyi hieman kun yritti pyyhkiä, ei lähtenyt pois millään) ja samaa mustaa löytyi hetken päästä molempien lasten leggingseistä. Yritin myös jäljittää tämän "töhnän" alkuperää, mutta se ei koskaan paljastunut. Pomppupallo on yhä tallella, eikä ole "oireillut" sen koommin. Mustat viirut löytyvät yhä pallosta ja leggarit päätyivät rymyhousuiksi pihalle. Tekstiilitusseja meiltä ei löydy :)

    VastaaPoista