Vauhtia ja varpaillakävelyä

Jospa kirjoittaisin välillä Mietteen motorisista taidoista. Sen verran kai voi sanoa, että kun olemme äitien kanssa kerääntyneet muskarin jälkeen kahvittelemaan erääseen tilaan, jossa on portaat, niin osa äideistä ryntää heti tukkimaan reitin portaille kun itse en edes heti tajunnut, että mitä ne nyt noilla portailla istuu -oishan täällä ollut noita tuolejakin! :) Toisinsanoen Miete ei ole niitä lapsia jotka juoksentelevat suuna päänä edestakaisin, kiipeilevät joka paikkaan ja tulevat pää edellä alas. Tuon tyylisessä tilassa ja paikassa Miete yrittää lähinnä hurmata sen pojan jolla on rusinapaketti kädessä tai linnoittautuu sen pöydän viereen, jonka päällä on keksipaketti...



Lamppuleikki menossa

Toki Miete kiipeilee sängylle, sohvalle tai nojatuolille ja halutessaan sinne pääseekin. Välillä olen vähän avittanut pepusta tuuppaamalla, ja päästessään sohvalle neiti juoksee sohvaa päästä päähän, koukistelee polviaan tai nostelee jalkoja vuorotellen ylös huutaen "pomppia, pomppia!". Pari kertaa tyttö on sohvalta tipahtanut, mutta yleensä hän laskeutuu sieltä oikein nätisti alas. Portaita olen koittanut neidin antaa melko vapaasti mennä, niissä kulkeminen kun on syytä kuitenkin oppia mahdollisimman hyvin. Miete pääseekin portaat itse sekä ylös että alas, mutta välillä hän jää niin pitkäksi aikaa mietiskelemään, että mun on pakko alkaa leikkimään lentokonetta tai jotain tömistelevää norsua (mikä ei oo kauheen vaikeeta) jotta saan tytön leikin varjolla portaista pois. 

"Ihalaa" laulaa Miete heppalaulua

Miete oppi kävelemään sen verran myöhään (n. 1v. 2 kk) että kävely oli alusta saakka melko sujuvaa. Nyt tyttö meneekin jo vauhdilla ja viimeaikoina olen saanut ihailla kuinka tomerasti neiti kääntää ulkona työntökärrynsä haluamaansa suuntaan tai hinaa ja nostelee sisällä pikkuista tuoliaan. Siinä missä olen lukenut hurjia tarinoita lavuaareissa seisoskelevista pikkuihmisistä, on meidän neidin akrobaattisin temppu tuolin päälle seisomaannousu tai keinuhevosen selässä kyykistely.

Aika ihastuttava uusi taito tuli viime viikolla kun aloin kerhossa katsomaan, että tuo prinsessahan tepsuttelee varpaillaan! Kotona pyysin Mietettä näyttämään isille saman tempun ja isi ratkesi niin mojovaan nauruun, että neiti ottaakin nykyään hurmaavan virneen kasvoilleen ja nauraa hekottaa jo valmiiksi lähtiessään varvastelemaan.

Suloisin kevätsetti ensi kertaa yllä

(takki Cupcake jos joku ei muka tiennyt, housut Reima, pipo Lenne, tumput H&M, kengät Kavat)

Hienomotorisissa taidoissa ei kai tässä vaiheessa ole mitään suuria muutoksia tullut. Tänään ulkoillessa huomasin, että tytön lapion käyttö on jo melkoisen taitavaa. Eniten taitaa olla kuitenkin merkitystä sillä, minkälaiset käsineet neiti on saanut käsiinsä. Mietteestä on hauskaa lapioida pieniä kiviä ja joko lastata niitä laivaan tai pudottaa niitä päälleen. Myös kivien kanto omilla pikku kätösillä äidin käsiin on tosi kivaa.

Miete kuuli, että ollaan lähdössä ulos...

Miete on jo pitkään yrittänyt itse pukea. Tyttö tuntuu rakastavan erityisesti kenkiä (äitiinsä tullut), mutta myös kaikki päähän laitettava hatuista aurinkolaseihin on kivaa puettavaa. Toisen kengän neiti on pitkän harjoittelun tuloksena onnistunut vihdoin saamaan jalkaansa ja hattu menee päähän kuin vanhalta tekijältä;)

Ruokailu on nykyään (tai edelleen) sotkuista puuhaa... Tyttö osaa syödä itse ja juo toisinaan jopa iltavellinsäkin ihan itse muumimukista. Valvovaa silmää siinä toki tarvitaan. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että syötän neidin kodin ulkopuolella (kerhot, kahvilat) aina itse. Mutta voi elämä sitä leivän murustelua ja heittelyä, lusikan heiluttelua jne. kun ollaan kotioloissa. Ei ole laiskan siivoojan elämää tämä lapsiperhe-elämä. Yksi aamu sanoin Mietteelle niin tiukasti "ei!" ja "soo, soo!" että tyttö jähmettyi ihan vakavaksi, työnsi suupielet alaspäin ja puhkesi järkyttyneeseen itkuun. Voi että kun mun sydäntä raastoi! Komentaa nyt toista niin että lapsi pelästyy ja sitten heti perään syliin saamaan lohtua. Niin paradoksaalista. Seuraavana aamuna neiti komensi itseään "soo,soo" tiputtaessaan vahingossa maitopullonsa lattialle. Niisk♥



Ensimmäinen värityskirja

Me tykätään koko perhe rakennella leegoilla ja Miete pyytääkin "kekko" (leego) usein heti herättyään. Toisinaan tyttö saa paloja laitettua yhteen, mutta se irroittelu on kuitenkin paljon kivempaa. Itse tykkään rakennella sellasia isoja taloja joissa on paljon kurkistusluukkuja. Miete voi sitten työnnellä niistä luukuista leegoukkeleita ja voidaan kurkkia niistä myös toisiamme :) Miete tuntee lähes päivittäin voimakasta tarvetta ilmaista itseään myös kuvataiteen keinoin. Tällöin neiti ulisee "piiä, piiä" mikä tarkoittaa piirtämistä. Hänellä onkin oma muumivärityskirja jota ollaan ahkerasti väritelty. Jos kyniä on tarjolla liikaa, niiden heittely varastaa koko shown ja aika ison osan tapahtumasta lohkaisee myös omalle pikku tuolille kiipeäminen ja siinä pysyminen. Mutta kyllä sinne paperillekin jotain eksyy - ainakin äidin toimesta;)



Kukkuluuruu!