maanantai 19. lokakuuta 2009

Keltainen kirppislöytö

Kuvittelin, että pääsisin heti tekemään kirppislöytöpostausta, valokuvaa, johon olen laittanut riviin toinen toistaan suloisempia vauvanvaatteita. Sunnuntain kirppissaldo jäi kuitenkin vaatteiden osalta olemattomaksi.


kuva: www.lastentarvike.fi

Sen sijaan ostin kolmella eurolla Medela-merkkisen manuaalisen rintapumpun. Nopea googlettelu osoitti, että kyseessä on peruspumppu, josta maksoin n. kymmenen kertaa vähemmän kuin jos olisin hankkinut laitteen uutena. Ja koska on mahdollista, että juuri kyseinen pumppu ei tunnu itselleni sopivalta (vai tarvitaanko sellaista edes?), tuntui ihan fiksulta päätökseltä riskisijoittaa laitteeseen kokonaiset kolme euroa. Paljonhan noita on kirppareilla näkynyt myynnissä ja aika laajalla hintahaarukallakin. Hiukan mietitytti, että viitsiikö noin "intiimiä" laitetta ostaa käytettynä, mutta kun keittää ennen käyttöä niin eiköhän se ole ihan hygieenistä!

5 kommenttia:

  1. Ihmeellisen näköinen laite :) Jos en olisi tästä lukenut, en olisi ikinä arvannut, että kyseessä on rintapumppu. Eiköhän tuo ihan hygieeninen ole kun sen vaikka huuhtasee vedessä ja pyyhkii kuivaksi.

    Kookas.fi: Terveysuutiset kootusti.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti tuo on tosi huono pumppu. Ethän masennu, jos et saa sillä pumpattua. Ja muista, että vauva imee paaljon tehokkaammin kuin paraskaan rintapumppu, joten pumpaten saatu maitomäärä (joka on usein aluksi todella pieni) ei kerro mitään siitä, miten paljon vauva maitoa saa.

    VastaaPoista
  3. Moi ja kiitos kommentista! En suinkaan masennu:) Ostin pumpun kun halvalla sain ja jos se osoittautuu tarpeelliseksi välineeksi, niin aina voi hankkia uuden ja paremman. Minulla ei ole edes selvää käsitystä, miksi pumppua edes tarvitsisin. Enkä edes ajatellut, että sillä mittaillaan maidon määrää: eikös vauvan painonkehityksestä ja pissan määrästä selviä, tuleeko maitoa tarpeeksi?.

    Mulla on aika rohkea käsitys siitä, että imetys kyllä onnistuu. Joskus kai pumppua tarvitaan, jos tulee hirveästi maitoa?

    VastaaPoista
  4. Pakko sanoa tähän pumppu juttuun, että meillä oli Aventin käsikäyttönen rintapumppu heti kotona käyttöä odottamassa(kaverini suosituksesta) ja kyllähän sille tulikin käyttöä kun maito nousi, oli aivan pakko pumpata kun tuntu, että rinnat räjähtävät muuten. Sainkin sillä tosi hyvin herumaan. Mutta aika vähälle pumppu sitten parin kuukauden päästä jäi kun imetys rupesin kunnolla sujumaan. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista, itse olen seurannut blogiasi jo pitkän aikaa, täytyisi aktivoitua tuossa kommentoinnissakin... Saa nähdä miten pumpun kanssa käy, avaudun varmasti aiheesta kun se tulee ajankohtaiseksi ;)

    VastaaPoista