maanantai 26. lokakuuta 2009

Syystunnelmia

Kuten pieni tyttäreni todennäköisimmin syntyy, myös minä olen putkahtanut maailmaan vuoden ankeimpana kuukautena, marraskuussa (mikä paradoksaalisesti tekee kuukaudesta vuoden parhaan!). Ehkä kuitenkin juuri siksi syksyn tulo on joka vuosi ihana asia. Pimeys, luonnon tuoksut ja värit, kynttilän valo. Syksyssä on jotakin raskasta romantiikkaa, joka viehättää. Olen aina liittänyt syksyyn jotakin epämääräistä kaipuuta ja yksinäisyyttäkin ja nyt raskaana ollessa nämä tunteet ovat muutenkin pinnalla. Sitä vetäytyy aika paljon omaan maailmaansa, ei tarvitse muuta.



Syksy muistuttaa myös lähestyvästä joulusta ja täytyy tunnustaa, että tänä vuonna joulukausi tuli avattua harvinaisen aikaisin: pellillinen joulutorttuja ja muutama muki glögiä on jo mennyt (eipä ole muuten herkkua merkata Kalorilaskuriin iltapalaksi neljää joulutorttua :D)!



Myös koti on saanut syksyistä ilmettä. Makuuhuoneen raikas valkoinen-lila-lime-väritys vaihtui murrettuihin sävyihin. Parvekkeelle olen hakenut sinistä, "jäistä" talvihuonetunnelmaa. Keittiön värimaailma on muuttumassa täysin, meillä tuunataan vanhat kaakelit piiloon DC Fixin avulla, maalataan seiniä ja odotellaan verhoja ompelijalta...Sitten haluasin ehtiä vielä vessan kimppuun ennen kuin vauva syntyy...



2 kommenttia:

  1. Moikka! Ihana blogi sulla :) Ja kauniilla väreillä olet kotiasi sisustanut!

    Marraskuu on vuoden parasta aikaa :) Mies on syntynyt marraskuussa ja kohta pitäisi meidän saada pieni poikammekin maailmaan <3

    Jaksamisia loppuraskauteen sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ensi vierilulla. :) Kiva blogi ja aijon tulla uudestaankin.

    Meilläkin muuten tuunattu keittiön kaakelit uusiksi DCFixillä. :)

    VastaaPoista