Huomenna käynnistellään

Yliaikaisuuskontrollissa kaikki oli hyvin. Verenpaineet olivat ensimmäistä kertaa todella korkealla, mutta se johtui taatusti pelkästä jännityksestä. Kävin vähän ylikierroksilla ja untakaan en ollut saanut kuin vaivaiset kolme tuntia... Oli todella mukava käynti ja yllätyin positiivisesti, kuinka joustavaa toiminta oli. Oletin, että minulle sanellaan tiukasti, miten toimitaan, mutta sainkin erilaisia vaihtoehtoja. Maanantaille en jaksanut enää asiaa jättää. Ajattelin, että valvon koko hiton viikonlopun maanantaita odottaen. Unilääkkeitäkin ehdotettiin, mutta jotenkin tuntui kornilta ajatus lähteä illalla sairaalaan nukkumaan unilääkkeiden varassa, jotta voi aamulla ryhtyä synnyttämään...Niinpä sovittiin, että menen lauantaiaamuna sairaalaan, jossa synnytystä aletaan käynnistää. Homma voi lähteä nopeasti etenemään, mutta minulle teroitettiin, että  joskus voi mennä jopa useampi päivä. Kaikki on mahdollista. 

Eipä nämä asiat mene niin kuin kuvittelee. Luulin, etten ole mitenkään erityisesti suunnitellut synnyttämistä. Kuitenkin ainoa vahva mielikuvani on liittynyt siihen, että olisin kotona mahdollisimman pitkään, istuisin suihkussa, mumisisin ison tyynyn tai jumppapallon päällä, kytkisin TNS-laitteen jumputtamaan alaselkääni... En todellakaan suunnitellut pitkää sairaalarupeamaa. Mutta nyt on vaan tärkeintä saada se vauva ulos! Olenko itsekäs, kun en anna hänelle viikonlopun ajaksi mahdollisuutta tulla luonnostaan. Ehkä olen. En vaan jaksa enää jännittää. Sillä sitähän se on, nämä unettomat yöt. Jännittämistä. Nytkin jännittää niin, että voisin vaikka oksentaa. Ja samalla on innostunut ja toiveikas ja rohkeakin olo. Ja jossain nakertaa tieto siitä, etten todellakaan tajua mihin piinapenkkiin olen astumassa, mutta ihan väistämättä se pian selviää...;)

Hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää kaikille! Taitaa jäädä meidän siniset marmorikynttilät tänä vuonna kaappiin. Ja linnan pukuloisto kalvetkoon pienen tulokkaamme rinnalla :)