maanantai 12. huhtikuuta 2010

"Arvaa kuinka paljon sinua rakastan" ja muita ihania kertomuksia

Jos omistaa kokonaista viisi aarretta, voi kai sitä sanoa jo keräilykokoelmaksi? Radio Novassa kysyttiin kerran kuuntelijoilta, mitä he keräilevät. Ensimmäinen ajatukseni oli, että minä en ainakaan keräile "mitään". Vasta myöhemmin muistin, että onhan minulla itseasiassa eräs ns. erikoisempi keräilykohde. Nimittäin lasten kirjat, joiden nimessä esiintyy sana "rakkaus". Vaikka kokoelma on pieni, joka kerta kirjakaupassa käydessäni silmäni pyyhkäisee esillä olevan lastenkirjat etsien vain sitä yhtä sanaa. Jos vaikka kokoelma tästä vielä kasvaisi.




Kaikki ovat yhtä rakkaita
Sam McBratney, kuvittanut Anita Jeram
WSOY




Tämän kirjan isäni osti joiitakin vuosia sitten joululahjaksi kaikille aikuisille lapsilleen :) Kuten kirjassa karhunpentuja, on meitä lapsiakin kolme. Kirja sopi siis tarinaltaan aika täydellisesti meidän perheeseen ja oli kyllä ihana tapa isältä sanoa "rakastan sinua". Tarinan puolesta voisin suositella kirjaa perheeseen, jossa on useampia (pieniä) lapsia ja ehkä välillä vähän sisaruskateuttakin ilmassa...

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan
Sam McBratney, kuvittanut Anita Jeram
WSOY



Tämän kirjan kanssa kävi vähän surkuhupaisasti. Ostin kirjan silloiselle poikaystävälleni ja matkalla hänen luokseen sain puhelimitse kuulla hänen pettäneen minua. No arvatkaapa saiko jätkä kirjaa koskaan? Enää en ota minkäänlaista riskiä, joten ainoa oikea kirjan saaja on vain ja ainoastaan minun tyttäreni! Kirja on jo klassikon asemaan noussut ja se pitäisi mielestäni löytyä jokaisen kirjahyllystä. Suosion takia kirjaa on jonkin verran tuotteistettukin eikä ihme kun katselee sen valloittavaa kuvitusta ja kaunista ikuisuusteemaa, rakkautta.

Ketä sinä rakastat?
Martin Waddell, kuvittanut Camilla Ashforth
OTAVA


Tämän kirjan ostin aikanaan muistoksi lapselle, joka ei koskaan syntynytkään. Silloin suru keskenmenosta oli valtava, mutta nyt sitä osaa ajatella, että hyvä niin. Kirja toi minulle jostain syystä lohtua, tiesin että se säilyy konkreettisena muistona lapsesta ja kirjoitin sen sisäsivulle pienen muistotekstinkin päivämäärineen.
Rakastan sinua ikuisesti
Jean-Baptiste Baronian, kuvittanut Noris Kern
Mäkelä



Tähän kirjaan ei liity sen kummempaa henkilökohtaista tarinaa. Suosittelen kirjaa perheeseen jossa halutaan valmistella vanhempia sisaruksia uuden vauvan tuloon.

Alli lähtee etsimään rakkautta
Isabel Abedi, kuvittanut Andrea Hebrock
SLEY-kirjat



Tämä kirja edustaa sitten ihan perinteistä tyttö ja poika tapaavat toisensa -tarinaa satukirjan muodossa. Suosittelen lukemaan niin pitkään kuin mahdollista, ennen kuin lapsi keksii Reginat!

Jos tiedät lisää teemaan sopivia lastenkirjoja niin vinkkaa ihmeessä! Entä mitä sinä keräilet?

14 kommenttia:

  1. Ihana postaus taas!! Mikä onkaan sopivampi keräilykohde omalle lapselleen <3 Meillä on myös kirja "Arvaa kuinka paljon sinua rakastan". Se on aivan ihana! Ostin myös sen kauan sitten silloiselle poikaystävälle, nykyiselle miehelleni. :) Varmasti tulee luettua pojalle kyseistä kirjaa, kun on siinä iässä että alkaa jo ymmärtää, miksei jo nytkin.

    VastaaPoista
  2. Ihania! ♥
    Itse ostin tuon Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -kirjan heti silloin kun tulin raskaaksi. Nyt sitä kirjaa on meillä kolmena eri versiona, suomeksi, englanniksi ja sarjan vuodenaikaversioista " ...keväällä".

    Täytyypä ruveta bongaamaan sulle uusia rakkauskirjoja! :-)

    VastaaPoista
  3. Ehkä maailman suloisin keräilykohde <3 Ihanilta kirjoilta vaikuttivat. Voisinkin ehkä ostaa jonkun noista (tai kaikki :D) tyttärelleni.

    Minulla kohosi aivan kyyneleet silmiin luettuani keskenmenostasi. Niin kauniisti olit kirjaankin kirjoittanut.

    VastaaPoista
  4. Voi mitä ihania kirjoja. Nämä ovat varmasti rakkaita myös lapsillesi ja ne muistavat ne aina.

    VastaaPoista
  5. Oi mikä kokoelma. Ihan paras keräilykohde ikinä!! Voi olla, että mustakin tulee vielä keräilijä ;) Lapsuuden kiiltokuvien ja postimerkkien jälkeen en tunnusta keräilleeni mitään sen aktiivisemmin.

    Tuo "Arvaa kuinka paljon sinua rakastan" kuuluu ilmeisesti yleiseen kategoriaan "poikaystävälle". Mun ystävä osti sen kerran myös silloiselleen, ja melko pian sen jälkeen suhde kariutui. Mun piti se kerran myös ostaa, mutta juuri silloin ei ollut yhtään tarvittua englanninkielistä varastossa - ihan hyvä niin... Onneksi Tassu tuossa yllä todistaa, että aina kirjan saaja ei kaikkoa kuvioista :)

    Mulla olisi niin maailman paras lastenkirja tuohon sarjaan, paitsi että sen nimessä ei ole "rakkautta". Sisäsivuilla kyllä, melkein jokaisella. Onko Debbie Gliorin: Kulta pieni tuttu? Jos ei ole, niin kehotan tutustumaan, musta se on aivan ihastuttava.

    Eppu Nuotion "Ollaan ananas ja kookos, rakkausriimejä" on myös herttainen lorukirja. Tai "Popcorn ja Rapsu, Rakkaudesta sekaisin". Niistä ei tosin taida kumpikaan ihan suoraan kuulua tähän keräämääsi kategoriaan. Hauskoja kuitenkin :)

    VastaaPoista
  6. Hei! Meiltä löytyy edellisten lisäksi Äiti rakastaa aina (Gill Lobell&Sebastien Braun), Mäkelän kustantama :)

    T. Kirjahamsteri

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana keräilykohde!
    Täytyy itsekin tutustua lähemmin näihin ihanasta aiheesta kertoviin kirjoihin :)

    VastaaPoista
  8. Ihania kirjoja ja upea kokoelma! Mä myös rakastan tuota Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -kirjaa. Melkein tulee itku sitä lukiessa, niin ihana se on.

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanista ja ilahduttavista kommenteista kaikille! Arvasinkin, että nämä kirjat varmasti ihastuttavat. Ja uusia vinkkejäkin sain (tuo "Kulta pieni" oli niin ihanaa tekstiä, että se on saatava!).

    VastaaPoista
  10. Ekaa kertaa jätän kommentia, tervehdys vaan :) En lukenut huolella aiempia kommentteja, joten ties vaikka joku tämän jo vinkkasi: Anita Jeram - Minä rakastan ihanaa pikku kirjaani. Ei välttämättä sovi ajattelemaasi teemaa, mutta rakastan-sana mainitaan kuitenkin ja on mun mielestä ihana kirja. Meiltä löytyy myös 'Arvaa kuinka paljon sinua rakastan' ja 'Kaikki ovat yhtä rakkaaita'.

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtava keräilykohde rakkaus-aiheiset kirjat! Meiltä löytyy myös noista useita. Tällä hetkellä kirjastosta on lainassa tuo "Kaikki ovat yhtä rakkaita" ja tykkään siitä hurjan paljon. Ja jonkun jo mainitsema Popcorn ja Rapsu on aika hauska myös :)

    VastaaPoista
  12. Löysin keskisen Kyläkaupasta kirjan Olet rakas aina ja ikuisesti, Jonathan Emmet & Daniel Howart. Hintaa 4,10 e. Ostin sen pojalle, ja tuli mieleen tämä sun vanha postaus, niin ajattelin vinkata... :)

    VastaaPoista