lauantai 8. toukokuuta 2010

Ajatuksia vauvan viidennestä kuukaudesta

Joskus, vauvan täytettyä neljä kuukautta, tajusin sydämellä sen, minkä järki oli tiennyt jo kauan: vauva kasvaa nopeasti, aika juoksee. Muhun iski joku vastustus vähän kaikkeen. En haluakaan vielä aloittaa kiinteitä, en halua luopua vielä tästä imettämisen tuomasta kytköksestä. En halua, että vauvalle tulee hampaita. Mun tulee niin ikävä noita ikeniä, nauravia ihania ikeniä...Juttelin miehelle yhtenä iltana puolenvuoden täysimetyksestä, pohdiskelin ääneen. Mies sanoi, että siihenhän on siis enää kuukausi aikaa! No, kyyneleethän siinä tuli kun tajusin, että tuosta tissillä makaavasta sylivauvasta tulee kohta iso tyttö... Miksi puoli vuotta menee niin nopeasti?



Suuri maistajaispäivä

Kiinteät kuitenkin aloitettiin jo tässä kuussa. Ja onhan se ihan mieletöntä nähdä kun tyttö kasvaa ja kehittyy ja arkinen elämä on täynnä seikkailua: ihmeellisiä uusia taitoja! Ensin tyttö sai imeskellä kurkkua ja olikin siitä aivan haltioissaan. Ostin myös maissinaksuja ja tyttö haukkasi naksusta palasen kuin vanha tekijä. Äidille konkretisoituivat kuulopuheet siitä, että naksujen syöminen on sotkuista puuhaa... Perunan maistelun Miete aloitti kaksi päivää vaille viisikuukautisena. Ensimmäisenä päivänä irvistys sisälsi ihmettelyä ja uteliaisuutta. Toisena päivänä perunaa upposi jo monta lusikankärjellistä ja suu aukesi innokkaasti jokaiselle makuannokselle.

Meidän neiti on alkanut tässä kuussa istua vaunuissa kuin "isot tytöt" ja se on kyllä mullistanut tytön tähänastisen elämän. On niin vaivatonta lähteä ulos, kun lapsi rauhoittuu vaunuihin, tuli uni tai ei. Tyttö saattaa pysytellä pitkäänkin valveilla kun saa nököttää siinä puoli-istuvassa asennossa. Välillä höpisee hiljaa itsekseen, tuijottelee omissa mietteissään. Viihtyy.


Kuka sieltä kurkistaa?

Ekat pikku flunssatkin koettiin viidennellä kuulla. Räkää ja pientä aivastelua. Parina päivänä annoin suolaliuostippoja ja tämä rohto osoittautui tehokkaaksi aseeksi nenän tukkoisuuteen. Vaippa-alueen iho on aina ollut neidillä todella hyvä, ihan pienenä tarvittiin muutaman kerran sinkkivoidetta, enää ei sitäkään. Säärissä ja reisissä on kuitenkin ollut kuivia, rohtuneita ihoalueita, joita olen onnistunut häätämään bepanthenilla. Tiistaiaamuna Mietteellä oli 5 kk-neuvola ja luulin jo että rokotusten jälkitilalta säästyttiin, kun illasta alkoikin sydäntäsärkevä huuto. Yö meni suhteellisen hyvin, mutta aamullakin itketti kovasti. Kävi tuuri, että isällä sattui olemaan silloin vapaapäivä niin syliä riitti. Taisi tytön oloon vaikuttaa aika moni asia: hampaita tulee ja on pientä flunssaa (+ ne rokotukset). Loppuviikko on kuitenkin sujunut taas tuttuun tapaan tyytyväisyyttä säteillen.

Mussukan 5 kk-mitat ovat 8315 g ja 67,7 cm. 74 senttiset bodyt ovat olleet käytössä jo pitkään. Meillähän jäi 4 kk neuvola kokonaan väliin, kun peräti kaksi lääkäriaikaa peruuntui. Lääkärin 5 kk-tutkimuksessa tyttö alkoi huutaa oikein kunnolla (niin ettei saatu edes lonkkia tutkittua) ja lääkäri totesi, että "ei sen vielä pitäisi vierastaa". No, minusta on ihan normaalia että minun rakas tyttäreni reagoi yllättävään tilanteeseen ja vieraaseen ihmiseen eli jälkikäteen minua vähän alkoi närkästyttää kyseinen kommentti. Lääkäriasemalla taitaa olla tällähetkellä kovat paineet, kun resurssit on vedetty tiukille. Valitettavasti liukuhihnamaisuus välittyy ja neuvolan yksi tärkeä missio, tukea tuoretta äitiyttä, jää pikaisen rokotuksen ja "tutkimisen" jalkoihin. Jotain ehkä kertoo se, että jos minua jokin arkarruttaa lapsen hoidossa, en ota yhteyttä neuvolaan vaan menen nettiin. Siellähän se tamperelainen synnytysvalmennuskin tapahtuu;) Toki neuvolakirjaan kirjattiin sitten "Hienosti kasvanut ja kehittynyt tyttö. Status ok.".

Rutiininomaiset neuvolakirjamerkinnät korvaa täysin ihana, isäni kännykästä tullut tekstiviesti mummon ja ukon kyläilyreissun jälkeen: "...sinulla on mielettömän nätti, terve, pirteä, elämänhaluinen, siisti, hyvinhoidettu lapsi, josta voi olla vain onnellinen." Vastasin isälleni: "Niin sinullakin!" ;)

Missäköhän vaiheessa vauvan sormista on tulleet niin ketterät, jokaisesta omat yksilönsä niistäkin? Pikkuinen vaaksa mittaa maailmaa: äidin rintakehää ja pöydän pintaa. Pienet sormet harottavat, koukistuvat ja ojentuvat, niiden kosketus on silkkisen pehmeä ja lämmin. Tuntuu muuten ihanalta, kun lapsi tutkii äidin tai isän poskia ja leukaa kätösillään: se on kuin rentouttava kasvohieronta.

Kääntyminen sujuu, mutta siihen ei ole suurta paloa vaan se on pikemminkin välttämätön paha jota ei huvikseen harrasteta:)  Nauroin ihan hulluna kun seurasin tytön leluntavoitteluyrityksiä sängyn päällä. Ei mitään energiataloudellista touhua, tyttö kääntyy ensin oikealle kyljelle ja siitä heittäytyy vauhdilla vasemmalle kyljelle yrittäen päästä ympäri. Ihana! Välillä taas kääntyminen sujuu kuin vahingossa, itsestään. Istuminen on edelleen se suosikkiharrastus ja rautaiset vatsalihakset kannattelevat ylävartaloa kun tyttö yrittää pungertaa itseään ylös. Äidin tai isän käsiä siihen kuitenkin tarvitaan, että ylös asti päästään.


Kylvyn jälkeen

Nukkumaan neiti alkaa edelleen yleensä tasan kymmeneltä ja puoli kahdeksalta hän heräilee. Aamupäivällä nukutaan yhdet päikkärit ja iltapäivällä vähän miten sattuu: joskus lyhyitä unipätkiä, joskus pitkätkin unet putkeen. Kovin kellontarkkaa ei elämämme vieläkään ole, vaikka ehkä kuvittelin olevani hyvin tarkka tällaisissa asioissa. En sitten tiedä pitäisiköhän tässä vaiheessa jo yrittää pitää tiukemmin kiinni tietystä rytmistä ja rutiineista? 

Tämä kuukausi on ehkä ollut tähänastisista vauvakuukausista ihanin. Jos noin voi sanoa! Ehkä se on joku kommunikoinnin lisääntyminen, mikä sen tekee. Vauva on jo niin oma persoonansa, kaikessa mukana, uteliaana, tarkkana, ihanana. Mietteen isä sanoo melkein joka päivä, että voi kun se on niin tyytyväinen ja hymyileväinen tyttö! Ja jotenkin tuon prinsessan kauneuskin vaan kasvaa kokoajan. Ihanat, kaartuvat silmäripset ja täyteläiset (isältä perityt) huulet. Silmät ovat suuret ja toisinaan niistä tulee mieleen japanilaiset Manga-sarjakuvatytöt. Olen ollut ihan hyperonnellinen. Enkä vähiten siksi, että tässä kuussa Miete nauroi ensimmäistä kertaa ääneen (ikää silloin 4 kk ja 9 päivää).

Hytkytän tyttöä polvellani.
"Mummo kanasensa niitylle ajoi...", laulan.
Suu aukeaa ammolleen, silmät säteilevät.
"...pienet kanaset ne hyppeli ja hyppeli ja hyppeli..."
Jään hyppyyttämään tyttöä ja laulan samalla.
Miete päästää suloiset matalat hohotukset.
Uudestaan ja uudestaan!

Voi miten hauskaa meillä on!

16 kommenttia:

  1. Saman suuntaisia ajatuksia täälläkin <3 Luopumisen tuskaa, tuskaa kun oma pikku vauva kasvaa ja kehittyy :D Ihan hassua. Mutta pitää aina kyynel tiputtaa omalle ihanalle puolivuotiaalle, kun se on jo niin iso, eikä enää pikkuvauva.
    Toki sitä on maailman onnellisin ja ylpein, kun tyttö oppii uusia asioita, mutta samalla se on jotenkin hmmmmm, vaikeaa itselle.

    Itkin, kun ensimmäiset 50cm vaatteet piti laittaa pois. Itkin, kun siirryttiin isompaan vaippaan. Itkuksihan se meni, kun eka hammas löytyi :D

    Miun pikku vauva <3 Onnen kyyneleitähän ne on mitä vuodatan, mutta on se haikeaa kun toinen kasvaa isoksi omaksi persoonaksi.

    VastaaPoista
  2. Niin nopeasti menee aika. Ihan uskomattoman nopeasti!

    Minusta tuntuu kanssa, että 5. kuuausi on ollut tähän mennessä parhain, toki kaikki kuukaudet ovat olleet ihania, mutta ehkä nyt on oppinut ihan eri tavalla nauttimaan, kun alun epävarmuus on väistynyt ja usko omaan vanhemmuuteen ja omiin päätöksiin on vahvistunut.

    VastaaPoista
  3. Mä olen luullut että tämä kyyneliin liikuttuminen johtuu vielä näistä hormooneista, mutta alan vahvasti epäillä, että itken kun lapseni menee tarhaan, kouluun, esiintyy kevätjuhlassa, tekee minulle ensimmäisen äitienpäiväkortin, oppii ajamaan polkupyörällä, tapaa ensimmäisen poikaystävänsä, pääsee opiskelemaan jne.

    Ihana toi, että "itkin, kun siirryttiin isompaan vaippaan" :) Jokainen hetki lapsen kanssa voi tosiaan koskettaa sydäntä!

    VastaaPoista
  4. Kati: Olipa hyvin sanottu! En tullut ajatelleeksi, mutta tuo oman varmuuden kasvaminen on ehkä se suurin syy, että vauvan kanssa osaa nauttia täysillä:)

    VastaaPoista
  5. Ihania ajatuksia, tulipa ihan kyyneleet silmiin.
    Mä olen tässä viime viikkojen aikana alkanut epäillä olenkohan mä raskaana kun liikutun kyyneliin ties mistä pikku asioista (ja muutamista muistakin pikku seikosita olen alkanut epäillä.. )ja normaalisti en ole kyllä oikeastaan ollenkaan herkkä. En kuitenkaan vielä ole raskaustestiä tehnyt..

    Mutta niin kauniita ajtauksia, ja minulla on ollut jo pidemmän aikaa samanlaisia. Varsinkin nyt kun pieni kovasti alkaa opetella kävelemistä ja puhumista ja koko ajan enemmän ja enemmän itsenäistyy, eikä oikeastaan ole ollenkaan vauva enää. Kun ne niin nopeasti kasvaa, ettei itse kerkeä pysyä mukana !

    Minusta tuo vaihe 3-5kk oli ihana, kun alkoi enemmän ja enemmän liikkua, ottaa kontaktia, jokellella, leikkiä jne. Pieni ei enää vain syönyt, nukkunut ja kakannut, vaan koko ajan enemmän ja enemmän oli kiinnostunut ympäristöstään. Mutta samalla se oli niin kovin haikeaa ! Ja nyt minulla on totaalisen haikea olo siitä että pieni vauvani on kohta jo pieni taapero, mutta toisaalta se on niin ihanakin asia.
    Minusta tuntuu joka kuukausi,että tämä on se ihanin vaihe :)

    Vauvan nauru, se ensimmäinnen ja ´kaikki sen jälkeiset naurut ovat niin sydäntä sulattavia ! Ei ole ehkä mitään kauniinpaa ääntä :)

    Tuosta neuvolan kommentista vielä sen verran, että on tuo minusta ihan normaalia että vierastaa jo. Ja onhan se muutenkin pelottava tilanne,. vaikkei suoranaisesti vielä vierastaisikaan ! Kaverini vauva alkoi vierastaa 3kk iässä ja on siitä asti vierastanut tosi paljon, nyt 1v4kk alkaa vähän helpottaa. Myös pari serkkuani ja toisen kaverini vauva ovat alkaneet vierastaa 3-5kk iässä, joten on se minusta aika yleistäkin että jo noin pienenä alkaa vierastaa. Meidän tyttö taas ei ole oikeastaan koskaan vierastanut, vähän välillä on sellaisia kausia ollut että väsyneenä saattaa vähän huuli alkaa väpättää, muttei sen kummemmin. Ja neuvolassa/sairaalassa kun alasti riisutaan niin alkaa itkettää, muttei muuten ole ksoaan oikeastaan vierastanut, joka minua jo vähän alkaa huolestuttaa..
    Luin vielä jostan sellaisen jutun, että jos vauva ei vierasta niin äidin ja vauvan välisessä kiintymyssuhteessa on jotain häikkää. Ja tätä jaatusta en nyt saa päästäni.. =/ Tytöllä on kyllä nyt alkanut kova eroahdistus äidistä, eikä äiti saa mennä vessaankaan ilman häntä, muutenkin on aikamoinen jalkatakiainen, vaikkei koskaan ole ollut mikään sylivauva eikä ole pitkään viihtynyt sylissä. Mutta toisaalta tämä "eroahdistus" on tietyllä tapaa ihanaakin, tietää että on tytölle tärkeä ja rakas ja korvaamaton..

    Mutta niin ne lapset kasvaa, eikä sille mitään voi vaikka se on niin kovin surusllistakin. Ihan samanlaisia ajatuksia on minulla kuin sinulla, aivan kuin olisin itse kirjoittanut, joskaan en varmasti olisi yhtä hyvin ajatuksistani osannut kirjoittaa kun sinä :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana kirjoitus, tuli taas mietittyä niitä aikoja silloin 1.5 vuotta sitten, niinkö pitkä aika siitä on!?
    Mutta siis tuosta liikuttumisesta, niin minä joka en ikinä itkenyt elokuvissa tai muissa tirautan kyyneeleet melkein missä vaan, joskus hieman häiritsevää, mutta tavallaan nautin siitä äitiyden tuomasta herkkyydestä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Lumian äippä ihanasta ja pitkästä kommentista, sitä oli ilo lukea:) Kiva kuulla, että jokainen uusi kuukausi tuntuu ihanimmalta vaiheelta, niin kai sen pitää mennäkin:) Mä odotan kuitenkin pienellä pelolla, että alkaako meillä vielä jossain aiheessa kauheat huudot ja valvomiset ja säätämiset...Mutta ehkäpä sellaiset hetket kuitenkin vaan tuppaa unohtumaan, niin kuin tähänkin asti:)

    Mutta voi että jos teille on jo tulossa uusi vauva!!! Ihan kuin itselläni olisi pientä vauvakuumetta (laitan SENKIN kyllä hormoonien piikkiin) ja huomaan innostuvani kovasti toisten vauvauutisista. Toivottavasti kerrot blogissasi pian, jos on vauvauutisia luvassa. Ihanaa ja jännää ♥

    Mietin, kirjoitanko tuota neuvolajuttua ollenkaan, mua taisi jäädä vaan harmittamaan, kun jäi koko 4 kk käynti väliin ja sit toi 5 kk käynti oli niin pikainen ja jäi jotenkin kylmäksi. Mulla on usein mielessä asioita, mistä haluaisin neuvolassa puhua, mutta sitten ne vaan unohtuvat siinä kiireessä... Kannattaa kuitenkin luottaa omaan äitiyteen ja siihen että tuntee lapsensa ja on sen paras asiantuntija! Älä vaan murehdi mitään kiintymyssuhdetta: kaikesta välittyy että olet hyvä ja läheinen äiti tytöllesi!

    VastaaPoista
  8. Mulla on sama homma neuvolassa. Paljon on mielessä sinne mennessä, mutta sitten ne unohtuvat ja jälkikäteen harmittaa. Niihin mitä muistan kysyä saan vastaukseksi jotain ympäripyöreää, kuten "jjaa-a, enpä osaa sanoa" tai että "tuota teidän täytyy kysyä siellä sydänkontrollissa, minä en siihen uskalla vastata". Jälkimmäistä käytetään lähes joka kysymykseen, vaikka kysyisin vaikka vain jotain syömiseen tai nukkumiseen liittyvää. Ihan kuin Lumia olisi joku erikoislapsi, ihan kuin hänelä ei olisi täysin samoja syömis-ja nukkumisongelmia kuin muillakin. Ja sydänvikahan on korjattui, Lumia lähes täysin terve lapsi. Ärsyttää ja turhauttaa, varsinkin kun tietyllä tapaa aina odotan innolla neuvolakäyntejä ja sitten joutuu pettymään.

    Kiitos tuosta viimeisestä, se tuntui niin hyvältä, ja tiedänhän minä sen. Vaikka silti se yön pimeinä tunteina mietityttää.

    Meillä neiti alkoi 2kk iässä nukkua 12h putkeen, on aina ollut hyvin kiltti ja itkenyt vähän. Taisi olla oikeasti 2kk vanha kun kuulin hänen ensi kerran itkevän kunnolla. Mutta mitä enemmän ikää tuli, sitä enemmän on alkanut itkeäkin. Vieläkin kyllä itkee ihan tosi tosi vähän, lähinnä vain kiukuttelee välillä turhautumistaan tms. Mutta ei itke ellei oikeasti koske tai ole hätä.

    Yöheräilyt alkoivat puolivuotiaana, ja pitkään mentiin niin että herättiin jopa 10-15 kertaa yössä. Silloin siirryttiin myös perhepetiin, josta pikku hiljaa opetellaan omaan sänkyyn. Minulla ei sitä vastaan ole mitään, mutta isin mielestä tytön olisi parempi nukkua omaassaan. No, nyt on jonkin aikaa menty niin että meidän sänky on tytön pinniksessä kiinni ja laita laskettu, tyttö nukahtaa meidän sänkyyn viereeni josta hänet siirrän omaansa. Omassa sängyssään nukkuu parista tunnista kuuteen tuntiin, ja viimeistään aamuyöllä tulee viereen. Nyt ei ole taas muutamaan yöhön ollenkaan suostunut nukkumaan omassaan, mutta pikku hiljaa. Yöheräilyt ovat tasoittuneet, nykyisin tyttö herää vain 1-5 kertaa yössä, mutta vain kerran syömään aamuyöstä.

    Mutta ehkä tämä tästä pikku hiljaa. Tietenkin aluksi väsytti, kun oli jo monta kuukautta saanut nukkua yönsä hyvin ja yhtäkkiä alkoivat yöheräilyt, mutta nyt siihen on jo tottunut ja näillä eväillä mennään nyt.

    Älä murehdi etukäteen, jos alkaa niin alkaa ja kyllä niistä selvitään. Muistaa vaan, että aikansa kutakin ja ne ovat yleensä ohimenesiä, kehitykseenkin kuuluvia vaiheita. Tulee hampaita, lapsi alkaa liikkumaan jne..

    Miten teillä muuten tällä hetkellä öisin nukutaan ? Entäs päivällä ? Onko Miete muuten kiltti vauva ? :)
    Ihana tyttäresi ainakin on, niin kovin suloinen. ♥

    Minä tein tänän raskaustestin, joka näytti negatiivista. Mutta aikanaan :)
    Nyt ei sitten vain ole se oikea hetki, minä uskon kohtaloon ja uskon, että vauva tulee kun on tullakseen, kun on sen aika. Minulla on kamala vauvakuume, mutta miehellä ei niinkään ja yrittää minua toppuutella. Ja ehkä tässä tosiaan pitää se koulu käydä ensin loppuun :)

    VastaaPoista
  9. Anni: Kai se herkkyys vaan kuuluu asiaan, ei sille mitään mahda:) Toisaalta hienoa, että elämässä on jotain niin merkittävää että se saa tunteet aina vaan nousemaan pintaan!

    Lumian äiti: Taitaa olla ylivarovaista porukkaa teidän neuvolassa! Olisi varmaan tosiaan mukavampi, että kohtelisivat Lumiaa ihan tavallisena vauvana. Eihän sen korjaantuneen sydänvian pitäisi tosiaan vaikuttaa lapsen perushoitoon!

    Meillä tyttö nukahtaa kymmenen aikoihin ja herätään yleensä ennen kahdeksaa. Pari, kolme kertaa tyttö herää syömään, muta koska nukkuu vieressäni niin en ole sitä mitenkään rankaksi kokenut. Viimeaikoina (kuten viime yönä) on muutaman kerran käynyt niin, että aamuyöstä tyttö herää energiaa täynnä. Olen antanut siinä sitten touhuta, leikkiä ja potkiskella ja kyllä se siihen jossain vaiheessa sitten nukahtaa:) Toistaiseksi se ei ole kuitenkaan jokaöistä...

    Päiväunet menevät vähän miten sattuu... Yleensä aamupäivällä noin tunnin päikkärit ja iltapäivällä välillä useankin tunnin unet. Toisinaan taas nukkuu vain pieniä pätkiä. Parin tunnin välein tuolla tytöllä kuitenkin väsymys tulee, mutta välillä hänelle riittää levoksi se, kun saa nukkua samalla kun syö tissiä:)

    Kyllä se toinen vauva sieltä tulee parhaaksi katsomanaan aikana:)

    VastaaPoista
  10. Kaunis kirjoitus! Mulle teki jotenkin myös todella tiukkaa tuo kiinteiden aloitus. Vaikka alusta alkaen olin sitä mieltä, että en imetä kuin "pakollisen" - ja täällä sitä edelleen imetellään :) Samaan aikaan päädyttiin kuitenkin kiinteät aloittamaan, ihan sen takia, että 6kk eteenpäinhän pitäisi saada viljat ja/tai liha raudan takia ruokavalioon, ja ajattelin, että kai se on parempi olla vähän tuohon muuhunkin syömiseen ennen sitä tottunut. Bataatti oli Pikku E:n eka eväs, joka ei kyllä kovin hyvin maistuntut. Tein ison satsin sosetta, jonka sitten pakastin jääpalamuotteihin. Nyt niille on lopultakin tullut käyttöä, kun E imeskelee niitä innoissaan hampaiden puhjetessa =)

    Mun oli pakko käydä tarkistamassa minkä kokoinen E oli 5kk tarkastuksessa - oli vielä vähän isompi (8850g ja 69cm), mutta tuossa vaiheessa kasvu alkoi sitten hidastumaan. Kohtahan nää typyt onkin sitten jo melko saman kokoisia :) Uskomatonta, miten pieniltä vastasyntyneet nyt tuntuu!

    Noita vauvan vatsa-ja selkälihaksia ei voi kyllä kuin ihailla ja ihmetellä. E:kin matkustaa aina hereillä ollessaan eteenpäin kenottaen, ei oikeastaan koskaan suostu nojaamaan selkäänsä, vaikka se on ihan pystyasennossa. Itse kyllä matkustaisin mielellään hieman lokoisammin kun kerta mahdollista on...

    Mua on ärsyttänyt mun yksi mammakaveri, joka pitää kiinni heidän rytmeistään ja rutiineistaan tosi tiukasti. Kävelyille yms ei voi lähteä 15min normaalista poiketen, vaan aina vaan seurataan kelloa lähes neuroottisesti ja mennään täysin heidän tahtiin jos aiotaan tavata. Toki ymmärrän, että niistä haluaa pitää kiinni, jos sillä helpottaa omaa arkeaan, mutta kun tilanne ei edes vaikuta siltä (nukuttamiset kestää joskus tolkuttoman pitkään, kuten ruokailutkin, kun poikaa vaan ei tunnu väsyttävän tai vielä ei ole nälkä). Me on menty noin rytmeillä, eli suuret linjat on olemassa päikkäreiden ja ruoka-aikojen suhteen, mutta en mä millään minuuttiaikataululla mitään hoida. Jos E:lle ei tunnu uni tulevan niin koitetaan sitten 30-60min myöhemmin uudestaan jne. Tyytyväisiä on oltu enimmän aikaa :)

    Kyllä tuo äitienpäivä, kuten isänpäiväkin, on hieno keksintö. Mä nautin tästä ensimmäisestä kovasti myös :)

    VastaaPoista
  11. Siis eikö mun kommentti tullut tähän läpi? Kirjoittelin eilen illalla pitkät pätkät, voi himskatti sentään. Kyl se ihan varmaan sanoi, että odottaa hyväksyntää. Tai ehkä se ei sitten ollut susta julkaisukelpoinen :) Katotaan jos ehdin jossain välissä uusimaan horinani, jos en, niin sanon vaan että ihana kirjoitus!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa että tuli perille, palaan illemmalla blogiin ajan kanssa...

    VastaaPoista
  13. No hyvä että tuli :) Mä vaan hämäännyin kun huomasin tuon sun edellisen vastauksen, jota ei vielä illalla ollut kun omaani kirjoittelin. Mut ollaankin näköjään oltu samoihin aikoihin asialla, eikä siis toisiamme huomattu ;)

    VastaaPoista
  14. Petuli: No nyt vihdoin kommentoin sun kivaa kommenttia:) Nyt on isukki lenkillä vauvan kanssa ja mä menen kohta ottamaan pienet päiväunet, tulee tarpeeseen kun neiti päätti herätä jo kuudelta tänä aamuna...

    "Pikku" E onkin aika jässikkä ollut tuossa 5 kk iässä:) Onneksi se kasvu siitä rauhoittuu, voi olla helpompi lähteä liikkeelle jos sitä elopainoa ei ihan hirveästi ole. Neuvolassa oli suloinen ja ISO 9 kk ikäinen poikavauva, jonka äiti kertoi pojan liikkuvan lähinnä kierimällä kun on tuota painoa vähän kertynyt:D

    Toi bataatti kun on itsellekin vähän "oudompi" ruoka-aine niin ei ole sitten tullut sitä Mietteellekään tarjottua. Peruna, porkkana ja kukkakaali on nyt kokeiltu ja tosi hyvin maistuu!

    Hyvin kyllä kommentoit tuota rutiiniasiaa! Tuskin ainakaan näin yhden lapsen äitinä on tarpeellista ihan minuuttiaikataulua pitää, kunhan ne suuret linjat on kunnossa. Meillä tosin ei ole ihan vielä niitäkään kun Mietteen nukkumisista ei koskaan tiedä...mutta yritän kyllä löytää meidän päivään selkeää rytmiä ja omalta osaltaan tuo kiinteiden aloituskin tuo sitä:)

    Tulen sun blogiisi jatkamaan juttua mikäli ulkoilmaihmisenä olet kuulolla näin upeiden ilmojen alettua:)

    VastaaPoista
  15. Oi, Miete 5kk. Onnea paljon!
    Meidän pojan sosekokeilut etenee kanssa ihan ok. Bataatti, peruna ja maissi on testattu. Päivisin annan pari lusikallista "lounaaksi". Sitten otin vielä iltapäivälle hedelmäannoksen joten sen mukana on tullut banaani+mustikka ja päärynä+mustikka. Onpa muuten sotkuista hommaa tuo mustikka :D. Poika syö ihan tyytyväisenä pyöritellen samalla omaa lusikkaansa. Mä olen vähän epävarma näistä määristä jne, mutta kun kerran ruokaa menee ja tissikin vielä maistuu niin hyvä niin. Kiinteiden aloituksen tarkoitushan oli, että saisi tolkkua tuohon kakkakertojen määrään ja nyt se näyttäisi tasaantuneen 1-3 kertaan päivässä. Luulen, että ratkaisevin ainesosa oli se mustikka. Ensi viikolla on 5kk neuvola, paino lähentelee kyllä varmaan 9kg... katsotaan sitten.
    Iltaisin poika on alkanut valvoa. Mä en tiedä johtuuko se tästä valoisuudesta vai mistä, mutta unta haetaan aika pitkään ja nukahdus tulee siinä klo 22-23. Aikaisemmin se oli jotain klo 20-21. Aamulla herätään kuitenkin seitsemän maissa niin kuin ennenkin. Sitten poitsu vetää ensimmäiset nokkaunet tunnin päästä heräämisestä, aamupäivällä ottaa yhdet torkut ja päiväunet iltapäivällä- silloin mäkin yleensä menen päikkäreille. Parin kolmen tunnin välein tosiaan pitää jotkut torkut ottaa. Iltaisin pitää riehua ennen yöunia, isän kanssa tuntuu tämä sujuvan hyvin! Isä lennättää poikaa ja vääntää vaikka miten päin, toinen hekottaa ja on suu leveässä hymyssä. :D Siis toi hymiö näyttää just siltä :D.
    Kehitystahti tuntuu huimalle, joka päivä ja joka viikko on erilainen- uutta ihmettä täynnä! Tämä tapaus kääntyy ahkerasti, nyt jopa punnertaa ja nostaa pyllyä pystyyn. Hermotuu kun ei jaksa kannatella tai pääse eteenpäin. Jaksaa silti yrittää innostunut, iloinen ilme naamalla. Ihana poikaseni <3
    Terkkuja paljon, olen kyllä kuulolla vaikka niin vähän saan naputeltua kommenttiboksiin!

    VastaaPoista
  16. Ihana lukea teidän kuulumisia:) Ja onpas poika iso! Hyvä, ettei se kuitenkaan menoa haittaa. Voisikohan tuo iltavalvominen johtua tästä valoisuudesta? Meillä taas on vihdoinkin käynyt niin, että tyttö nukahtaa jo kasin-ysin aikoihin. Tosin sitten herätäänkin jo kuuden-seitsemän maissa...Ja aika nopeasti tosiaan meilläkin tyttö haluaa aamupäiväunille. Ihan mahtava ikä tuo 5 kk, onnea teidänkin Hymypojalle :D

    VastaaPoista