sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Puolivuotispäivän aattoilta




Blogissa on ollut hiljaista mutta reaalimaailmassa sitäkin menevämpää. Viikko on vierähtänyt uudessa kodissa ja täällä on vielä kaikki aivan kesken. Uskomattoman paljon sitä roinaa kertyykin vuosien varrella. Aktiivista aikaa ei vuorokaudessa kovin paljon ole kodin laittamiseen, siitä pitää pikkuinen Miete huolen. Minut pitää kiireisenä myös kirppispöytä, jota aion pitää viikon tai kaksi, jotta pääsen kaikesta ylimääräisestä eroon...

Ylimääräistä on aika paljon myös vaatepuolella, sillä Mamma kesäkuntoon -projekti sai tuulta purjeisiin Jutan blogin innoittamana ja kroppa on lähtenyt kiinteytymään vauhdilla! Tänään oli itseasiassa ensimmäinen herkuttelupäivä neljään viikkoon ja nyt on olo sen mukainen (yök) ;)

Mietteen takia minulla on jopa jonkinasteinen morkkis tästä blogihiljaisuudesta. Olisi niin paljon ihan pieniäkin asioita, jotka haluaisin kirjoittaa ylös, ennen kuin ne unohtuvat tai niille tulee sokeaksi. Huomenna äidin pikkuinen vauva täyttää puoli vuotta ja menemme ensimmäistä kertaa uuteen neuvolaan.

Tulossa
♥ Ajatuksia vauvan kuudennesta kuukaudesta
♥ Mamma kesäkuntoon -projekti - hyvin menee!
♥ pesänrakennusta

8 kommenttia:

  1. Mullakin olis tarkoitus ottaa kirppis pöytä. Esim ens viikko olis kiva jos vaan saa... Meillä kans hurjasti ylimääräistä tavaraa... huutis olis helpompi, kun sinne niitä kohteita voi lisätä vaikka kolmelta yöllä, mutta nyt kun tota myytävää on kertynyt järjetön määrä saan kirpparilla nopeammin toivon mukaan menemään... :) saanko udella mitä myyt? omia, lasten vaatteita? ja millä hinnalla? kun on ihan hakusessa mitä voi esim. omista vaatteista pyytää tai tytön...

    VastaaPoista
  2. Oon miettinyt tota Jutan neljän viikon tehodiettiä. Sopiiko se imettävällekin? Enkä oo ikinä noin tarkkaa diettiä noudattanut, mutta voisi ehkä kokeilla. Odotan innolla postausta aiheesta!

    Ihanan herkkä kuva kahdesta kädestä!

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen kotiin!

    Blogiasi on kiva lukea, sillä itselläni myös vauva 9kk, joten vauva-arkea eletään täälläkin.
    Olen myös ollut Jutan dietillä, joskin en niin tarkasti punnitse kaikkea, mutta pohjan otan sieltä. Kaikkinensa se on todella hyvä juttu! Mä herkuttelen ihan vähän kerran viikossa... ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea pitkästä aikaa kuulumisia! =)

    Onnittelut puolivuotiaalle! =D

    VastaaPoista
  5. Ihana kuva! ♥

    Ymmärrän hyvin, että nuo muuttopuuhat vievät kyllä kaiken sen vähän vapaa-ajan. Mutta älä turhaan stressaa, bloggailet sitten kun kiireet helpottavat!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Jessica: Mä en oikein jaksa huutista kun se kuvien lisääminen on (ainakin mulle) niin hankalaa:) Ja kirppikselle on helppo viedä tavaroita laidasta laitaan. Itse vien tytön pieneksi jääneitä vaatteita, sekä omia vaatteita, kirjoja ja jotain tauluja, astioita ja pikkuesineitä... Olen huomannut, ettei kannata viedä liikaa kerralla, asettelu ja pöydän siisteys on tärkeää.

    Kannattaa katsella minkälainen hintataso kyseisellä kirppiksellä on ja hinnoitella sen mukaan. Mä olen laittanut tällä kertaa tosi alhaiset hinnat, pääasia että pääsen ylimääräisestä eroon. Sekä omat että vauvan vaatteet hintaluokassa 0,50-4,50 €. Enkä edes myy muuta kuin siistejä ja hyväkuntoisia vaatteita! Toki jotain kalliita kenkiä ja laukkuja on joukossa, ne sitten menee jos menee... (Sulla kun on paljon merkkivaatteitakin tytölle niin ne varmaan kannattaa myydä huutiksessa.)

    Suosittelen pöydän varaamista, tulee samalla siivottua omat nurkat ja saa vähän ylimääräistä rahaakin:)

    Ciancia: Kyllähän se niin on, ettei imettävä saisi laihduttaa. Mutta voihan asian muotoilla niin, että haluaa tehdä ruokavalioremontin:) Itse hiukan sovelsin Jutan dieettiä: kasvatin annoskokoja ja jätin aamuaeroobiset pois. Koska olo oli hyvä, en nähnyt syytä olla jatkamatta:)

    Krista: Kiitos:) Toi Jutan ja bullin dieetti kolahti ainakin muhun, koska luotan niiden osaamiseen ja arvostan dieettejä, joissa saa syödä:D Kerran viikossa herkkupäivä on ihan hyvä tahti, niinhän sitä useimmat omille lapsilleenkin opettaa, joten miksei sitä noudattaisi sitten itsekin:)

    Mrs Agatha: Kiitos kommentista ja onnitteluista:)

    Jassu: Eiköhän tälle blogille ala taas aikaa järjestyä (ja muiden blogien seuraamiselle!) Kiitos samoin, aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Jo puolivuotta *niisk*
    Niin meilläkin ylihuomenna <3

    Odotan innolla kirjoituksia tuosta Jutan dietistä... Itsekin sitä into piukalla luin, mutta en uskaltanut aloittaa imetysaikana... Josko kohta kunhan saadaan menemään muutakin kuin tisua. Mutta se oli mielenkiintoinen eikä liian hankalan oloinen. Kokemukset siis kiinnostaa! Ja samaa ajattelin, että voihan sitä syödä pikkasen enemmän...

    Ja samaa mieltä tuostakin, että toisaalta dietin voi ajatella ruokaremontiksi... Terveellisempi kai se lapselle on äidin tervejärkinen dietti kuin jatkuva mässytys... :-)

    VastaaPoista
  8. Essiina: Onnittelut teidän puolivuotiaalle:) Ajatella, kohta sitä vietetään jo 1-vuotis synttäreitä ja tuo pikkuinen ei ole vauva enää ikinä...Niisk, todellakin :)

    En mäkään olisi täysimetyksen aikana lähtenyt kokeilemaan tuota dieettiä, mutta koska ollaan jo kuukausi syöty soseita hyvällä ruokahalulla niin annoin mennä...Olen ihan samaa mieltä, että ei se mässytyskään voi hyväksi olla: mieluummin monipuolinen ja tarkkaan tehty dieetti kuin mässyttely hampurilaisilla ja karkeilla...Ennen dieettiä mulla oli nimittäin hirveät herkkuhimot päällä ja paino alkoi olla noususuuntainen...

    VastaaPoista