Kolme yötä on nyt nukuttu ilman yötissiä. Eiköhän se ollut nyt tässä. Me onnistuttiin. En olisi uskonut, että tämä menee näin helposti. Viime yönä Miete havahtui hereille kaksi kertaa, ja pientä kokeilevaa itkua kesti noin minuutin, kunnes sängystä kuului taas rauhallinen tuhina.
Itse koen, että tämä unikoulu ei edes kääntynyt missään vaiheessa varsinaiseksi huudatusunikouluksi vaan pikemminkin jätin reagoimatta heti ensimmäisiin ääntelyihin, minkä seurauksena yö jatkui rauhallisena ja Mietekin pääsi helpommin takaisin uneen kuin jos olisin tisseineni pyyhältänyt paikalle.
Jos voisin päättää uudestaan, en olisi kuitenkaan vielä kirjoittanut edellistä unikoulupostaustani vaan antanut ajan kulua ja miettiä sitten, mitä haluan aiheesta blogiini kirjoittaa. Koin nimittäin kaiken menneen niin kivuttomasti, että unohdin, ettei käyttämäni metodi ole enää yleisesti hyväksyttyä tai suositeltua. Muutama kuukausi sitten olisin nähnyt mahdottomana ajatuksen, että lapsi joutuu hetkenkin itkemään yksin sängyssään. Toisaalta, muutama kuukausi sitten se varmasti olisikin ollut mahdotonta.
Uskon, että tämä aika oli oikea. Miete oli valmis. Minä olin valmis.
Koen olevani edelleen herkästi lapseeni reagoiva äiti, jolle kaikkein tärkeintä on toimia emotionaalisesti oikein. Se, että lapsi saa kasvaa hyvässä tunneympäristössä menee ihan kaiken edelle. Haluan, että lapseni kokee olevansa turvassa ja tietää olevansa arvostettu ja rakastettu niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Ja myös öinä.
Tsemppiä kaikille unikoululaisille. Ja kauniita unia.
Olen tosi iloinen että teillä meni noin hyvin! Meilläkin tosiaan meni se n. kolme yötä, että lähti sujumaan...Ne ekat kolme yötä mies sitten heräilikin tunnin välein (aamuyöstä välillä puolen tunnin välein) silittelemään pikkumiestä, joka itsepintaisesti kurkisteli sängystään, jospa se äiti sittenkin olisi siellä sängyssään ja saisi sitä tissiä... :D Miehellä oli isäkuukausi onneksi, että pystyi valvomaan...
VastaaPoistaNämä imetys/uniasiat on tosi herkkiä asioita sekä äidille, että lapsellekin... Ensimmäisen kanssa kaikki on uutta, ja pelkkä yöimetyksen lopetuspäätös tuntuu jo isolta, ainakin itselleni. Vaikka tiesi sen helpottavan omia ja lapsen öitä, niin kuitenkin se päätös tuntui haikealta. Onhan se yhden ajanjakson loppu ensimmäisen lapsen ensimmäisenä elinvuotena. Itsellä on haikeutta ilmassa, kun tajuaa, että oma lapsi on jo noin iso, ettei tarvitse enää yöllä tissiä...ei enää pieni vauva, nyyh! Sitä on jotenkin herkkänä eikä varmasti ole helppoa vastaanottaa kritiikkiä omia päätöksiä kohtaan.
Tuntuu kurjalta, että jotkut niin herkästi tuomitsevat toisten tavat ja keinot, kun eivät tavallaan tiedä koko totuutta. Omasta mielestäni öiset pikkuitkahdukset yöimetyksen lopetusvaiheessa evät todellakaan vahingoita lasta (kun muuten on vastattu ja vastataan lapsen itkuun). Ja minä ainakin ymmärsin heti ensimmäisestä kirjoituksestasi, että kyse nimenomaan oli pikkuitkuista eikä todellakaan mistään huudatuksesta. :) Miete ihan varmasti tuntee olevansa rakastettu lapsi, siitä ei ole epäilystäkään. Eikä kukaan kuka tätä blogia on lukenut voi epäillä sitäkään, ettetkö olisi äiti, joka rakastaa lastaan ehdoitta!
Tärkeintä silti on, että sinä itse sen tiedät ja tunnet sydämessäsi, että olet tehnyt oikein ja miehesi kanssa teette kasvatusta koskevat päätökset lapsen parasta ajetellen ja rakkaudella. Loppujen lopuksi kellään ulkopuolisen mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Te itse tiedätte ja Miete tietää että häntä rakastetaan. <3
Rauhallisia öitä teille kaikille! :)
Tosi kiva kuulla että yöt ovat lähteneet sujumaan. Musta on hienoa, että kirjoitit niinkuin te toimitte, eikä niin mikä "on yleisesti hyväksyttävää". Toisilla toimii eri asiat kuin toisilla ja sinä kirjaat ylös (omaan muistiin) sen miten asiat ovat sujuneet teillä.
VastaaPoistaMe siirrettiin viime yönä E omaan huoneseen ja hyvin sujui meilläkin eka yö. Toivotaan että homma toimii jatkossakin :) Molemmilla!
Ohhoh mitä kommenttia olit saanut edelliseen unikouluviestiisi, ei ihme jos tuli paha mieli.
VastaaPoistaTottakai on väärin jos jättää pienen, muutaman kuukauden ikäisen vauvan yksin huutamaan, ei niin pienet ymmärrä miksei äiti reagoi ja alle 6 kk:n ikäisiä vauvojahan ei saa edes unikouluttaa, mutta kyllä Mieten ikäinen lapsi jo pystyy pitämään äidin mielessä yön yli. Ei yöllinen tissikitinä todellakaan ole mitään selvitymisitkua. Jos lapsen luona ravaa jokaisen kitinän vuoksi pitkin yötä, havahtuu lapsi joka kerta ja vaatii entistä enemmän huomiota. Minulta saat ainakin täydet pisteet teidän unikoulusta, ei mennyt kuin 3 yötä kitinää ja kaikkien (huom. myös siis lapsen) yöt sujuvat jatkossa paremmin ja lapsi pystyy nukkumaan täyden yön levollisemmin kuin ennen.
Eikö olekkin hassua, että kun valmistautuu henkisesti pahimpaan, niin kaikki meneekin juuri toisinpäin. : )
VastaaPoistaMinulle on käynyt juuri niin monesti.
Joskus tuntuu että luopuminen jostakin on vaikeampaa meille vanhemmille kuin lapselle..
Pienen lapsen itkuun tuleekin reagoida heti, mutta lapsen kasvaessa osaa jo erottaa onko itku todellista hätää vai jotain muuta marinaa : ))
Kamalinta on nähdä, jos lapsen hätään ei vastata, vaan vähätellään tai jopa rangaistaan. Tällaista olin todistamassa yhdessä ravintolassa tässä kuukausi takaperin.
Tyttö oli noin 6-7v ja kaatui ravintolan portaissa ja mitä äiti teki; riehtaisi kovaan ääneen huutavan tytön ylös ja vei haalarista roikottaen ulos, samalla itse huutaen tytölle; kaaduit tahallasi ja että kaikki näkisivät.
Äiti ilmaisi asian niin äänekkäästi, että kaikki varmasti kuulivat.
Lapsi vain huusi ai,ai, ai se sattui..
äiti ei sitä noteerannut..ja mielestäni lapseen oikeasti sattui.
Kamalaa katsottavaa!!
Meni vähän asian vierestä, mutta oli pakko saada kertoa. Asia tulee mieleeni aina välillä ja tulee paha olo tytön puolesta.
Mutta kiva kun teillä nukutaan jo hienosti. Meillä on nukuttu aina, sairasteluja lukuunottamatta.
Meillä on kanssa tämä aihe nyt ihan ajankohtainen, en ole lähtenyt varsinaisesti unikouluttamaan, kun ei neiti herää kuin pari kertaa yössä normaalisti (välillä oli sellainen noin kuukausi että heräili vähän väliä, ja silloin jo mietin että mitä oikein teen). Viime yönäkin kävin pari kertaa laittamassa tutin suuhun ja aamulla viiden aikaan annoin maitoa kun siellä kitisi. Taitaa olla tottunut siihen että maitoa saa, niin sitä myös pyytää. Olen kanssa palannut nyt töihin, niin menen yli siitä mistä aita on matalin, eli tissitän uneen jos yöllä herää melkein liiankin herkästi. Omaan huoneeseen pistäisin kanssa kun saatais sinne ne vielä puuttuvat verhot...
VastaaPoistaHei, Ihana kuulla, että yöimetyksestä luopuminen meni noinkin sujuvasti. Itselläni sama unikoulu menossa noin Mietteen ikäisen pojan kanssa ja siksi mielenkiinnolla odotin edellisen postauksen jälkeen miten jatko on mennyt. Meillä ensimmäinen yö takana ja hei, ilman maitoa pystyy nukkumaan hyvin:-) Miten olet muuten itse saanut nukuttua, havahdutko vielä hereille vaikka Miete nukkuu, koska heräilyjä on takana jo pitkä aika?
VastaaPoistaKauniisti kirjoitit siitä, että tärkeintä on lapsen turvallisuudentunne. Olen ihan samaa mieltä. <3
VastaaPoistaTassu: Kiitos kivasta ja kannustavasta kommentista! Aika homman teillä mies tosiaan teki, mutta yllättävän nopeasti se unikoulu alkaa toimimaan. Varmasti tulee vielä lapsen kanssa tilanteita, ettei tiedä mitä tehdä, tai kokee ettei voi tehdä sitä parhainta ratkaisua. Ainakin sitten kun koittaa paluu kokopäivätöihin, joutuu viemään lapsen hoitoon jne. Tämä uniratkaisu oli kuitenkin oikea, siltä se tuntuu, näyttää ja kuulostaa:)
VastaaPoistaPetuli: Onnea teidän nukkumismuutoksiin, hyvin se varmasti sujuu jatkossakin! Itselleenhän näitä toisaan muistoksi kirjoittaa, mutta joskus voisi antaa ensin vähän ajan kulua;)
Jennies: Kiitos todella kannustavista sanoista, ihanaa että kirjoitit tuon! Sen verran täytyy sanoa, että viime postaukseen tuli paljon kivoja viestejä ja vain yksi, jossa kyseenalaistettiin/hämmästeltiin toimintaani. Sekin kommentti oli ihan asiallisesti kirjoitettu ja tuli pitkäaikaiselta "blogiystävältä" joka on kulkenut rinnalla ihan raskausajoista saakka:) Toki kommentti sai minut puolustuskannalle ja tunteilemaan, mutta mitään pahaa kirjoittaja sillä ei varmasti tarkoittanut, vaikka omalta kannalta ajoitus ei ollukaan paras mahdollinen;)!
Bellabambino: Juurikin näin! Joskus siis kannattaa olla pessimisti ja varautua pahimpaan;)
VastaaPoistaJa tuo oli todella hyvä pointti, että pienen lapsen itkuun tulee reagoida heti, mutta isomman kohdalla erottaa kyllä itkun sävyn ja mistä on kyse. Olen täsmälleen samaa mieltä, juuri näin asian itsekin koen ja olen kokenut.
Ihan hyvä, että jaoit tuon ravintolakokemuksen. Voin kuvitella että tuntui kurjalta katsella sitä vierestä:( Toivotaan, että äiti on tajunnut toimineensa väärin ja pyytänyt tytöltä myöhemmin anteeksi. Ei välttämättä siltä kyllä vaikuta...Huhhuh!
Hienoa! Olen iloinen teidän molempien puolesta. Meillä alkaa viikonloppuna unikoulu, koska pikkuneiti (1v 3kk) kerää öisin 15-30 minuutin välein huutamaan tissiä, on oikeastaan heräillyt jo useamman kuukauden ajan. Olen siis todella väsyksissä. Esikoinen ei aikanaan oppinut nukkumaan useiden viikkojenkaan unikoulussa ja yön läpi nukkuminen onnistui vasta 3,5-vuotiaasta saakka. Toiveet eivät siis ole kovin korkealla, mutta postauksesi antoi meillekin toivoa.
VastaaPoistaVoisin kirjoittaa samoin kuin Jennies, teitte juuri niinkuin teidän perheelle oli sopivin, ja miten kivasti kaikki menikään. Mukavia öitä ja pirteitä aamuja teidän koko perheelle ♥
VastaaPoistaIhana kuulla teillä menneen noin hyvin!
VastaaPoistaToivottavasti meidänkin unikoulu onnistuisi. Se vaatii vielä aloittamisenki :D
Mun mielestä jokaisen ihmisen tulisi elää elämä just niin kun parhaakseen näkee. Ei välittää muitten mielipiteistä - ainakaan liikaa.
Uskon, että olet toiminut teidän koko perheen hyväksi. Eikä Mietteelle tuosta mitään traumoja jää.
Ymmärrän kuitenkin arvostelusta tulevan pahanmielen. Varsinkin kun vielä joku aika sitten et olisi uskonut käyväsi tuollaista unikoulua.
En minäkään olisi uskonut voivani jättää lasta niin pitkäksi aikaa hoitoon kuin silloin häämatkalla. Joidenkin mielestä olen varmastikin paska mutsi, kun otimme omaa aikaa. Itse tiedän tehneeni oikein kaiken anoppiahdistuksen keskellä.
Onnittelut vielä unikoulun onnistumisesta! :)
Onnea hienosti sujuneen unikoulun johdosta! Ja uskoa omaan vaistoosi ja siihen että sinä ihan varmasti tiedät mikä on omalle lapsellesi parhaaksi!! Minunkin korvaani teidän unikoulunne kuulosti mainiolta ja sujui mielettömän hienosti. (Enkä voi olla sanomatta, että välillä se vauvan itkettämisen pelko tuntuu voivan olla niin suurta, että siinä aiheutetaan vauvallekin haittaa... Sinäkin olisit tosiaan tisseinesi pitänyt vaan Mietettä hereillä... No, jokainen toimikoon tyylillään!) Kauniita unia ja iloisia päiviä teille ♥
VastaaPoistaYritin kommentoida tuohon edelliseen postaukseen, mutta siihen ei jostain syystä pysty? no joka tapauksessa, aika
VastaaPoistaka hienosti teillä mennyt!
Meillä on 07/09 syntynyt poika ja herää 3-5 kert yössä (tätä jatkunut ehkä nyt 3kk, sitä ennen nukkui läpi yön), pitäisi varmaan jollain tapaa päästä irti yösyömisestä (pullo). Tästä teidän tapauksesta innostuneena mietin, että ei kai se auta kuin valvoa pari yötä ja toivoa parasta! jos meilläkin menis yhtä hyvin kuin teillä! :)
Hienosti näyttää sujuvan luopuminen. :) En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka kritisoi näitä metodeja. Enkä myöskään niitä, joiden mielestä on huono äiti, jos imetä tai aloittaa soseet ennen suositusikää tms. Meillä on tehty kyllä kaikki niiden ihmisten kiusaksi ja Poika on jostain kolmekuisesta vain viety omaan sänkyyn, syötetty, laitettu rätti kainaloon ja tutti suuhun ja sinne se aina nukahtaa. Pikku hiljaa yötkin venyi sillä, ettei heti ekalla heräämisella antanutkaan evästä ja välillä nukuttiin yöt kokonaan iltakasista aamuseiskaan. Nyt vähän heikommin, vain viiteen, mutta kyllä se tästä taas.
VastaaPoistaAlkuun heijalin ja nukutin, nukutin ja nukutin, mutta lopulta kävi niin, että Poika nukkuikin paremmin omassa pedissä kuin äidin vieressä ja nukahtikin paremmin omaan rauhaansa.
Aarre: Voi että, kuulostaa tosi rankalta etenkin kun siinä on vielä kaksi pientä lasta hoidettavana! Kovasti tsemppiä ja uskoa teille onnistumiseen!
VastaaPoista-Anni-: Kaunis kiitos sanoistasi:)
Ciancia: Varmasti onnistuu teilläkin unikoulu, sitten kun koet sen ajankohtaiseksi! Jään odottelemaan teidän unikuulumisia:) Aina ei kaikki ratkaisut tule elämässä olemaan helppoja, joskus pitää uskaltaa olla myös terveellä tavalla itsekäs - ja tosiaan uskaltaa olla välittämättä muiden mielipiteistä:)
Anni: Kiitos ilahduttavasta kommentista:) Olen tuota itkettämisen pelkoa miettinyt itsekin. Minullahan oli alkuun vaikeuksia lähteä ulos vauvan kanssa, jos tämä itki -nyt käytökseni lähinnä hymyilyttää:)
Ihanaa että teillä on opittu nukkumaan noin hyvin.
VastaaPoistaMä olen vahvasti samaa mieltä (usean muunkin kanssa) että tuollainen unikoulu ei ole pahasta Mietteelle. Kyllä äiti tuntee ja tietää milloin itku on vaativaa, milloin kokeilevaa, milloin pelokasta. Ja koska lapsi saa päivisin paljon rakkautta ja turvaa, ei tuollainen lempeähkö unikoulutus voi traumatisoida kaikkea. Kyllähän sen lapsesta näkisi, jos unikoulu olisi ollut liian rankka. Silloin hän varmasti protestoisi jo nukkumaan menoa hysteerisenä. Mietekin on oppinut varmasti kokemaan oman sänkynsä turvallisena paikkana ja nyt siellä on hyvä nukkua ♥
Minusta Helenan kommentit oli ihan hyviä. Ei kritisoivia vaan puhuttelevia. Asioista voi olla eri mieltä riitelemättäkin :)
Tämä on herkkä aihe ja jokainen perhe joutuu tekemään päätöksensä itse. Voi niitä onnekkaita, jotka tältä unikoululta välttyvät kokonaan...
Meillä on unikouluhommat vielä ajatusasteella... Eilen illalla pikkuinen heräsi 24 maissa ja ajattelin että enpä nosta syliin vaan silittelen sänkyyn. Välillä näytti että neiti nukahtaakin (niin kuin joskus on tehnytkin), mutta sitten itkun sävy alkoi muuttua. Ei auttanut tassuttelut, silittelyt ei mikään. Lopulta rassu istui sängyssään räkä poskella nikotellen, itki niin että lopulta oksensi limaa... Nostin syliin ja siihen nukahti lähes saman tien. Sitten laitoin viereeni meidän sänkyyn ja siinä nukkui niin että tisua otettiin vasta klo 5 ja sitten klo 8.30 kun heräsi. Eli viereen vain piti päästä ja mun oli pakko luovuttaa kun alkoi mennä hysteeriseksi. Saapa nähdä milloin taas kokeillaan...
Meillä ongelma ei siis ole (vielä) se yösyöminen vaan se että pitää nukkua mun vierssä.. Mutta tästä joskus enemmän tuolla omassa blogissa :)
H: Itse en ole vielä palannut oikeisiin töihin, pientä sivutyötä teen tässä lapsenhoidon ohella, lähinnä iltaisin/viikonloppuisin. Tsemppiä teidänkin öihin ja ymmärrän hyvin, että ratkaisu ottaa lapsi tissille on yöllä sillä hetkellä omien unien kannalta se paras ratkaisu:)
VastaaPoistaAnonyymi: Kuinka teillä on unikoulu edennyt? Itse nukuin ensimmäiset yöt kuin "irti patjasta", jännitti mennä nukkumaan. Nyt nukun kuin tukki. Viideltä meillä heräillään ekan kerran, muutaman kerran on pitänyt mennä auttamaan tyttöä takaisin uneen. Enää ei tule mieleenkään antaa tissiä, eikä tyttökään sitä enää vaadi. Siinä aamulla en ole välttämättä enää osannut nukkua, mutta kyllä pääosin nämä unet ovat kaikilla parantuneet:)
VastaaPoistaKotiäiti: Kiitos:) Sen yritän pitää mielessä unikoulustamme "huolimatta".
Jonna: Tsemppiä teidän öihin! JOko unikoulu on aloitettu? Miten on mennyt?
VastaaPoistaIdabella: JOS joskus tulisi toinen lapsi, ei mulla olisi mitään käytännön mahdollisuutta mennä niin vauvan ehdoilla, mitä Mietteen kanssa on menty. Tyttöhän valvoi ja nukkui tississä kiinni ekat kuukaudet, homma alkoi ilta viideltä ja päättyi yöllä yhdeltä...No, voi sanoa, että vierihoitoa ja turvallisuudentunnetta on tankattu aika tiheään vauvan ekat kuukaudet. Nyt koin pienen irtioton sopivaksi. Kukin tavallaan. On kai inhimillistä hämmästellä toisten ratkaisuja. Pääasia että itse tietää olevansa paras äiti omalle lapselleen:)
Essiina: Jään mielenkiinnolla odottamaan, milloin teidän pikkuneiti päättää viihtyä omassa sängyssään. Mahtaako äidilläkään vielä kiire olla asian suhteen;)? Kiitos kivasta kommentista, sitä oli ilo lukea. Ja olen samaa mieltä Helenan kommentista!
VastaaPoista