Unikoulun päättötodistus osa I

Näitä unikouluja on vatvottu ja mietitty, mutta muuta konkreettista ei ole saatu aikaan kuin se, että tyttö nukutetaan omaan sänkyyn omaan huoneeseen ja tissiä ei anneta ennen puoltayötä (ja sitäkin sääntöä olen epäjohdonmukaisesti toisinaan rikkonut). Suurinosa yöstä on mennyt kuitenkin äidin vieressä, tissillä roikkuen. Kuin johdatuksena sain kuitenkin äskettäin kaksi eteenpäin tsemppaavaa kokemusta.

Ensiksi törmäsin sattumalta puolituttuun, jolla on Mietettä vähän vanhempi tyttö. Puhuttiin nukkumisista ja imetyksestä ja hän sanoi, että joka kerta yöllä imetyksen jälkeen tulee lapsen hampaisiin happohyökkäys. Kyllähän minä sen tiesin, mutta se oli hyvä kuulla ääneen sanottuna. Sain siitä uuden konkreettisen syyn, miksi yösyötöt pitää lopettaa. Minun on kai vaikea toteuttaa unikoulua vain sellaisesta itsekkäästä syystä, että äiti on väsynyt eikä jaksa. On helpompi toteuttaa vaikeita asioita kun pystyy perustelemaan itselleen, että se on lapsen etu. (Ei sillä etteikö hyvin levännyt äiti ole sitä myös.)

Toinen kannustus tuli Hjärta-blogin Emmyltä, joka teki aivan mahtavan postauksen heidän perheen unikoulusta. Sain siitä valtavasti vertaistukea ja uskoa siihen, että kyllä tämä meilläkin onnistuu. Kiitos Emmy!

Ensimmäinen yö

Aloin valmistaa tyttöä unikouluun jo päivällä. Kerroin hänelle monta kertaa päivän aikana, että ensi yönä Miete ei syö tissiä. Miete saa tissiä illalla ja aamulla. Yöllä nukutaan. Kun heräät yöllä omassa sängyssä voit jatkaa unia, äiti antaa sitten aamulla taas tissiä. Yöllä nukutaan. Yöllä ei syödä tissiä. Käytin sanoja, jotka varmasti ovat tytölle jo tuttuja ja toivoin, että viesti menee perille.

Illalla kahdeksan maissa isi nukutti tytön sänkyyn ja sovittiin, että hän hoitaa myös ensimmäisen heräämisen, joka tapahtuu siinä klo 23 maissa. Tyttö ei kuitenkaan heräillyt, joten mies meni nukkumaan ja minä lupasin hoitaa herätykset. Ensimmäisen kerran tyttö heräsi puoli yhden aikoihin. Menin luokse, nostin syliin hetkeksi, laitoin takaisin sänkyyn (halusin siis varmuuden vuoksi kokeilla, jos tyttö rauhoittuisi siihen). Suukotin häntä ja pyysin jatkamaan unia, sitten lähdin omaan sänkyyn nukkumaan. Tarkoitus oli kuunnella huutoa 30 min. ja mennä sitten tytön luokse uudestaan. Mitä ihmettä?! Puoliunessa havahduin siihen, että huuto oli lakannut. Katsoin kelloa: aikaa oli kulunut vajaat 10 min. eikä huuto ollut kertaakaan äitynyt hysteeriseksi.

Seuraavaksi huutelua alkoi kantautua korviini kolmen maissa. Annoin tytön itkeskellä, puolen tunnin aikaraja taas mielessä. Huutoa kesti tuskin viittä minuuttia!

Viiden maissa tapahtui seuraava herääminen. Kuulin, että mieskin oli noussut ja veti varovasti farkkuja jalkaansa. Olisiko Miete havahtunut ääniin ja päättänyt siksi kokeilla vähän huutelua. Jälleen itku lakkasi ihan uskomattoman nopeasti. Aloin jo kuvitella, että tyttö seisoskelee sängyssä ja odottaa hiljaa että joku tulee, mutta miehen kurkatessa varovasti tytön huoneeseen, siellä se neiti taas veteli sikeitä.

Seuraavan kerran kuulin huutelua vähän kuuden jälkeen, taaskaan ei ollut ajastimelle käyttöä kun tyttö jo nukahti uudelleen.

Kello seitsemän huuteluun sitten reagoin. Menin tytön huoneeseen ja sytytin valot. Nostin syliin ja kehuin kuinka hienosti Miete nukkui omassa sängyssä koko yön. Ikävä oli jo kova. Otin tytön sänkyyn viereeni. Hän joi hetken maitoa, sitten iroittautui iso maitopisara leukapielestä valuen, sanoi titti ja nauraa hekotti päälle. Jatkoi syömistä, irrottautui, perääntyi kauemmas ja sitten oikein hyökkäsi tissiin kiinni kuin kissanpentu lankakerän kimppuun. Jatkoi syömistä, irrottautui, sanoi aina jonkun sanan ja osoitti etusormella oman huoneensa suuntaan.

Sitten lähdettiin alakertaan ja vaihdettiin vaippa. Samalla vielä kerroin tytölle, kuinka hienosti hän nukkui viime yön ja kehut menivät selvästi perille, sillä itseensä tyytyväisenä neiti alkoi taputtaa käsiään yhteen. Summa summarum, ensimmäisen yön perusteella tänä aamuna puuroaan popsi superonnellinen, hyvin yllättynyt ja helpottunut äiti, joka kuitenkin tiedostaa, ettei tämä joka yö välttämättä näin helppoa ole...