tiistai 2. marraskuuta 2010

Unikoulun päättötodistus osa I

Näitä unikouluja on vatvottu ja mietitty, mutta muuta konkreettista ei ole saatu aikaan kuin se, että tyttö nukutetaan omaan sänkyyn omaan huoneeseen ja tissiä ei anneta ennen puoltayötä (ja sitäkin sääntöä olen epäjohdonmukaisesti toisinaan rikkonut). Suurinosa yöstä on mennyt kuitenkin äidin vieressä, tissillä roikkuen. Kuin johdatuksena sain kuitenkin äskettäin kaksi eteenpäin tsemppaavaa kokemusta.

Ensiksi törmäsin sattumalta puolituttuun, jolla on Mietettä vähän vanhempi tyttö. Puhuttiin nukkumisista ja imetyksestä ja hän sanoi, että joka kerta yöllä imetyksen jälkeen tulee lapsen hampaisiin happohyökkäys. Kyllähän minä sen tiesin, mutta se oli hyvä kuulla ääneen sanottuna. Sain siitä uuden konkreettisen syyn, miksi yösyötöt pitää lopettaa. Minun on kai vaikea toteuttaa unikoulua vain sellaisesta itsekkäästä syystä, että äiti on väsynyt eikä jaksa. On helpompi toteuttaa vaikeita asioita kun pystyy perustelemaan itselleen, että se on lapsen etu. (Ei sillä etteikö hyvin levännyt äiti ole sitä myös.)

Toinen kannustus tuli Hjärta-blogin Emmyltä, joka teki aivan mahtavan postauksen heidän perheen unikoulusta. Sain siitä valtavasti vertaistukea ja uskoa siihen, että kyllä tämä meilläkin onnistuu. Kiitos Emmy!

Ensimmäinen yö

Aloin valmistaa tyttöä unikouluun jo päivällä. Kerroin hänelle monta kertaa päivän aikana, että ensi yönä Miete ei syö tissiä. Miete saa tissiä illalla ja aamulla. Yöllä nukutaan. Kun heräät yöllä omassa sängyssä voit jatkaa unia, äiti antaa sitten aamulla taas tissiä. Yöllä nukutaan. Yöllä ei syödä tissiä. Käytin sanoja, jotka varmasti ovat tytölle jo tuttuja ja toivoin, että viesti menee perille.

Illalla kahdeksan maissa isi nukutti tytön sänkyyn ja sovittiin, että hän hoitaa myös ensimmäisen heräämisen, joka tapahtuu siinä klo 23 maissa. Tyttö ei kuitenkaan heräillyt, joten mies meni nukkumaan ja minä lupasin hoitaa herätykset. Ensimmäisen kerran tyttö heräsi puoli yhden aikoihin. Menin luokse, nostin syliin hetkeksi, laitoin takaisin sänkyyn (halusin siis varmuuden vuoksi kokeilla, jos tyttö rauhoittuisi siihen). Suukotin häntä ja pyysin jatkamaan unia, sitten lähdin omaan sänkyyn nukkumaan. Tarkoitus oli kuunnella huutoa 30 min. ja mennä sitten tytön luokse uudestaan. Mitä ihmettä?! Puoliunessa havahduin siihen, että huuto oli lakannut. Katsoin kelloa: aikaa oli kulunut vajaat 10 min. eikä huuto ollut kertaakaan äitynyt hysteeriseksi.

Seuraavaksi huutelua alkoi kantautua korviini kolmen maissa. Annoin tytön itkeskellä, puolen tunnin aikaraja taas mielessä. Huutoa kesti tuskin viittä minuuttia!

Viiden maissa tapahtui seuraava herääminen. Kuulin, että mieskin oli noussut ja veti varovasti farkkuja jalkaansa. Olisiko Miete havahtunut ääniin ja päättänyt siksi kokeilla vähän huutelua. Jälleen itku lakkasi ihan uskomattoman nopeasti. Aloin jo kuvitella, että tyttö seisoskelee sängyssä ja odottaa hiljaa että joku tulee, mutta miehen kurkatessa varovasti tytön huoneeseen, siellä se neiti taas veteli sikeitä.

Seuraavan kerran kuulin huutelua vähän kuuden jälkeen, taaskaan ei ollut ajastimelle käyttöä kun tyttö jo nukahti uudelleen.

Kello seitsemän huuteluun sitten reagoin. Menin tytön huoneeseen ja sytytin valot. Nostin syliin ja kehuin kuinka hienosti Miete nukkui omassa sängyssä koko yön. Ikävä oli jo kova. Otin tytön sänkyyn viereeni. Hän joi hetken maitoa, sitten iroittautui iso maitopisara leukapielestä valuen, sanoi titti ja nauraa hekotti päälle. Jatkoi syömistä, irrottautui, perääntyi kauemmas ja sitten oikein hyökkäsi tissiin kiinni kuin kissanpentu lankakerän kimppuun. Jatkoi syömistä, irrottautui, sanoi aina jonkun sanan ja osoitti etusormella oman huoneensa suuntaan.

Sitten lähdettiin alakertaan ja vaihdettiin vaippa. Samalla vielä kerroin tytölle, kuinka hienosti hän nukkui viime yön ja kehut menivät selvästi perille, sillä itseensä tyytyväisenä neiti alkoi taputtaa käsiään yhteen. Summa summarum, ensimmäisen yön perusteella tänä aamuna puuroaan popsi superonnellinen, hyvin yllättynyt ja helpottunut äiti, joka kuitenkin tiedostaa, ettei tämä joka yö välttämättä näin helppoa ole...


24 kommenttia:

  1. Hienoa! Siitä se lähtee :). Meillä oli kuopuksen kanssa unikoulu melkoista taistoa ekat yöt, ja isi olikin paras sitä vetämään. Olikohan kolmas vai neljäs yö, kun riitti kun kerran yössä sanoi "kaikki hyvin kulta, nyt nukutaan".

    Nyttemmin on tullut omat yöhässäkkänsä, kun neiti pääsi kipeänä meidän väliin.. Oli taas pienimuotoisen unikoulun paikka opettaa nukkumaan koko yö omassa sängyssään.

    Tsemppiä tuleviin öihin!

    VastaaPoista
  2. Vau, ompas teillä unikoulu alkanut hienosti.

    Meillä Stella vieläkin tissittelee öisin. On alkanut heräilemään todella usein ja äiti on aika väsynyt. En jotenkin ole raskinut aloittaa unikoulua nyt kun mies tekee yömyöhään remonttia ja menee aamulla töihin. Olen ajatellut, että parempi, etten huudata tyttöä. Tää kaikki voi myös olla mun selittelyä asian lykkäämiseksi.

    Tiedän, että meidänkin pitäisi aloittaa unikoulu, mutta on vaan jotenkin nuutunut olo. Ehkä ensi yönä sitten.

    Ihana Miete kun hyökkää tissille sanottuaan titti. Todella söpöä ♥

    VastaaPoista
  3. Onnea ensimmäisestä tissittömästä yöstä! :)
    Meillä poitsu 1v. ja vajaa pari kuukautta sitten tehtiin sama homma. Olin sitä venyttänyt ja venyttänyt ihan samoista syistä kuin sinä. Mutta ihan yhtä helposti se meni meilläkin. :)
    Vielä ei varsinaista takapakkia oo tullu. Jotkut yöt nukkuu ihan täysin heräämättä (tai ainakaan äiti ei tiedä että on herännyt), muttta joinain öinä saattaa kerran herätä. Ja aamulla pääsee sit kans tissille.
    Tosin nyt on suunnitelmissa lopetella tuo imetys kokonaan, mutta sitäkin tunnun vaan venyttävän ja venyttävän... =D

    VastaaPoista
  4. Marika: Mun on vaikea uskoa, että tämä olisi näin helppoa jatkossakin -tai sitten meillä on vaan täydellinen ajoitus. JOten kovaa taistoon olen itsekin henkisesti varautunut:) Noi "takapakit" on kyllä hankalia, jos lapsi sairastaa, ollaan matkalla tms. joka muuttaa totutut unirutiinit. Saa tavallaan aloittaa homman alusta. Kiitokset tsempistä, huomenna tulee taas raporttia mikäli mahdolliselta valvomiselta jaksan kirjoittaa;)

    Ciancia: Eiköhän se oikea hetki teillekin tule, kannattaa aloittaa silloin kun itsellä on tarpeeksi päättäväinen ja vahva olo. Jokainen perhe omalla tavallaan ja omaan elämäntilanteeseen sopivasti:)

    LK: Vau, uskallanko siis toivoa että koko unikoulu voisi sujua näin helposti...No, huomenna olen taas viisaampi sen asian suhteen:) Mä olin ajatellut imettäväni vuoden ikään, johon on vähän reilu kuukausi aikaa. Nyt olen alkanut mietiä, että jos saadaan hienosti noi yöimetykset lopetettua, voisin ehkä vielä jatkaa tuota imetystä... Toisaalta, ehkä siihenkin sitten tulee jossain vaiheessa (itsellä) stoppi, että nyt riitti. Sitä odotellessa...

    VastaaPoista
  5. Onnittelut hienosti sujuneesta yöstä!

    Meidän pitäisi päästä eroon aamuviiden tissistä, mutten olen kiirehtinyt, kun ei ole aika ollut sopiva viimeiseen pariin kuukauteen (enteroa, hampaita, korvatulehdus, antibiootikuuriin aiheuttamat vatsan väänteet...). Kuitenkin tiedän, että pärjää ilman tissiä jopa aamukahdeksaan, kun on joskus mies tuonut neidin vasta siihen aikaan minulle (neitihän on nukkunut rattaissa osan yötä, että minä olen saanut nukuttua). JA neidin uusin tapa on kiskoa minun paitaa ylös yöllä vieressä, että saisiko tissiä.

    Minulla alkaa olla jo imetyksen lopetus mielessä. Maitotuotteitahan meillä ei mene, joten en ole vielä vähentänyt. Tulevana perjantaina on ihotestit ja josko sitten tietäisi, miten jatketaan. Itsellä on olo, että voisin lopettaa jo. Josko maitotuotteet pitää kokonaan jättää pois, niin silloin imetys loppuu saman tien, kun en itse kyllä enää maidottomalle ruokavaliolle ryhdy.

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana juttu! On varmasti Mietteellekin kiva kun oppii rauhoittumaan koko yöksi omaan sänkyyn. Meillä on myös tassu-unikoulut menneet suht kivuttomasti (yösyömisen lopetus 6kk, tutista vieroitus 11 kk, yövesipullosta vieroitus 12 kk iässä). 1v 3kk tyttömme nukkuu koko yön heräämättä ja ainakin meillä on varmasti unikoulut auttaneet siihen.

    VastaaPoista
  7. onpas rohkaisevaa. Meillä ei syödä enää tissiä mutta yö pitää nukkua aina äidin tai isin kans parisängys ja ei missään nimessä ainakaan omas sängys. Pitäis vaan alkaa laittamaan mut en kyllä tiedä miten mä raaskin kuunnella itkeskelyä, äitiä on liian helppo manipuloida:D

    VastaaPoista
  8. kiva että unikoulu on tuottanut tulosta.
    Meidänkin pitäisi jo varmaan kokeilla samaa. Vaikka Mimi nukkuukin ihan hyvin, herää kerran (n.klo 5) juo maidon pullosta ja käy taas tyytyväisenä nukkamaan muutemaksi tunniksi.
    Tuo kerran herääminen ei minua uuvuta, joten en ole kokeillut mitään unikoulua. Nyt tyttö on jo melkein sen vuoden, niin voisi olla hyvä aika kokeilla :)

    VastaaPoista
  9. Ihana raportti teidän unikoulusta! Mielenkiinnolla lueskelen näitä, sillä meillä on varmasti sama edessä muutaman kuukauden päästä. Tällä hetkellä imetän tyttöä yöllä n. 2 kertaa, ja ajattelen, että viimeistään vuoden ikään mennessä yösyötöt olisi ohi.
    Toivon hyvää jatkoa hienosti alkaneelle unikoululle!

    Petronella

    VastaaPoista
  10. Onnea!! Todella hienolta kuulostaa! Ja varmasti yö yöltä helpottuu. :)

    Meillä tosiaan reilu 2 vkoa sitten lopetettiin kans yötissuttelu. Ee nukkuu omassa pinniksessä meidän makkarissa, joten ekat kolme yötä menin eri huoneeseen nukkumaan ja mies hoiti tassuttelut. Yöllä heräilin kuulostelemaan itkua...mutta eipä sitä kuulunut. Etukäteen pelkäsin, että miten ikinä kestän kuulla yöllä itkua. :( Mutta tosi vähillä itkuilla selvittiin kaiken kaikkiaan! Ehkä pari kertaa oli muutaman, alle 5 min. itkua. Mies oli hienosti silitellyt Een herätessä ja itkua oli tullut niin ottanut syliin. Kuulemma suht helposti oli sitten nukahtanut uudestaan. Ehkä auttoi vähän sekin, että minä en ollut maidontuoksuisena sylittelemässä ekoina öinä. :)

    Neljäntenä yönä palasin makkariin, oli jo ikäväkin sinne, kamalan kurjaa nukkua eri huoneessa, vaikka kivahan se oli saada vähän univelkoja takaisin...;)

    Pelkäsin, että mitenhän ne yöt menee...Mutta ylläri, pikkumies on lähes joka yö nukkunut 8-9 h putkeen (yöllä tosin vaihtelee asentoja ja hyörii puoliunessa, mutta ei kunnolla herää), mitä ei ole IKINÄ ennen tapahtunut! Ekan kerran hän herää yleensä 05-06. Silloin saattaa hieman itkahtaa, vaikuttaa janoiselta/nälkäiseltä. Olen hakenut nokkapullon, jossa korviketta. Sitä lupsuttelee tyytyväisenä hetken itsekseen ja alkaa nukkumaan uudestaan, nukkuu vielä tunnin-pari. Noin 07-08 herätään päivään (ihanaa, kun aamutkin on myöhentynyt yöimetyksen lopettamisen myötä), aamupuuro joskus 08-09, jonka jälkeen vasta ekan kerran tissiä. Imetyksiä on enää päivässä kolme, aina ennen unille menoa. Ruokailujen yhteydessä opetellaan nukkopulloa/-mukia.

    Eli meillä menee nyt superhyvin yöt, 1-2 heräämisellä (verrattuna mitä se oli vielä kuukausi sitten ;)), kerran siis haetaan maitoa koko yönä, sitäkään ei tarvitse juottaa, antaa vain pullon käteen pinnikseen ja laittaa itse maate vierelle omaan sänkyyn. Kai tuo yömaitokin varmaan siitä pikkuhiljaa sitten jää...toivottavasti. Tai vaihdetaan veteen jossain vaiheessa, ettei niitä hammaspeikkoja tosiaan tule. Vielä en kuitenkaan raaski pitää ihan 12 h ilman mitään juotavaa...kyllähän sitä itseäkin saattaa nälättää ja janottaa aamuyöstä. :)

    Huomasin minäkin, että kamala ikävä on aamulla pikkuista, kun nyt nukutaan koko yö eri sängyssä. Sitä on niin tottunut kuukausien ajan, että siinä kyljessä on se pikku tuhisija...<3 Aamulla sitten halitellaan ja pusutellaan kiintiöitä täyteen :D

    VastaaPoista
  11. Voih. Mua rehellisesti sanoen järkytti, että lähditte näin rajulle linjalle. Yleistähän tämä on, mutta koska Miete on saanut nukkua sun vieressä niin en jotenkin osannut odottaa tätä. Minä en näe mitään positiivista siinä, että lapsi jää yksin itkemään itsensä uneen. Uskon, että itkulla vauva varmistaa ettei ole jäänyt yksin ja lopettaa koska yksinjätetty lapsi olisi helppo saalis petoeläimille. Vauva luopuu toivosta, että hänen itkuunsa vastataan. Mielestäni itse itkuaika on yhdentekevä, 10 min tai 30 min, se ettei siihen reagoida millään tavalla on mielestäni surullisinta.
    Yöimetyksen lopettamisen ymmärrän hyvin. Kaikki tarvitsevat lepoa ja hyvää unta.

    VastaaPoista
  12. Voi itku, kirjoittelin vastaukset ja se katosi jonnekin! Nyt siis vähän kyhyemmin uudelleen

    Kati: Teillä on ollut kyllä paljon haasteita, joten ymmärrän ettei vieroitus ole ihan ajankohtainen. Tsemppiä kuitenkin tulevaisuuteen ja siihen imetyksen lopettamiseen!

    Tanja: Kiitos sanoistasi, mies totesi ihan samalla tavalla, tuntuu että oikeasti tyttö saa paremmin rauhoituttua sinne omaan sänkyyn. Hyvä tästä tulee!

    darkangel: Kumpa pystyisinkin pitämään lapsen vieressä nukkumassa ja silti vierottamaan yötissistä. Mahdotonta:(

    VastaaPoista
  13. Onnea, toivotaan että ensi yönäkin menee yhtä hyvin!!

    VastaaPoista
  14. prinsessanina: Jos meillä menisi noi hienosti yöt, en ehkä kokisi tarvetta toteuttaa näin "kovaa koulua". Tätä ns. huudatustahan ei juurikaan enää suositella ja uskonkin että kun on aika luopua siitä viiden maidosta, teidän kannattaa lähteä pehmeällä linjalla liikkeelle (tassuhoito, sylissäpito).

    petronella: Jatkan raportointia kyllä, jännittää miten ensi yö menee. Tunteet on vähän sekaisin tällä hetkellä...Ja tsemppiä teidän tulevaan unikouluun, jos sellaista tarvitaan. Itse kovasti toivoin, että homma olisi järjestynyt kuin itsestään kuten joillakin onnekkailla...

    VastaaPoista
  15. Tassu: Tosi hienosti ja johdonmukaisesti on teillä mennyt. Kuulostaa niin hyvältä, voi ajatella että teidän vauvalla on varmasti ollut kokoajan joku siinä lähellä ja turvallinen olla♥ (Oon vähän kateellinen kyllä!) Meillä ei valitettavasti tassuttelu/sylittely toiminut. En vaan pystynyt/jaksanut, aina jossain vaiheessa otin lapsen viereeni ja lopulta yhä vaan aikaisemmin ja aikaisemmin yöllä. Monesti tuntui että puolet yöstä meni imettäen ja valveilla. Miehellä taas vaarallista lähteä aikaisin aamulla ajamaan pitkiä työmatkoja jos joutuu paljon valvomaan...

    Helena: En tätä odottanut minäkään. Kommenttisi sai tunteet kyllä pintaan. Hassua että aamulla olin vain superonnellinen, en ajatellut hetkeäkään toimineeni "väärin". Olet varmasti saanut minusta hyvin pehmeän kuvan (toivottavasti se ei ihan kokonaan karissut...). Sellainen olen ollut ja uskon olevani edelleen. Ehkä kuitenkin hormonitoiminnan käynnistyminen tässä kuussa tai sitten vaan oma kypsyminen tähän yötilanteeseen johti näin rationaaliseen päätökseen. Jos on lukenut pitempään blogiani ja ajatuksiani, on tämä päätös varmasti ristiriidassa aiempien periaatteitteni kanssa.

    Olen kuitenkin loppupeleissä halki, poikki ja pinoon -ihminen. Tätä säätöä on ollut nyt ihan liian kauan. Tuli olo, että nyt haluan ja pystyn tekemään tämän.

    Tekisi mieli sanoa vaikka mitä. Kertoa tarkemmin meidän elämästä ja meidän öistä. Puolustella itseäni. Mutta en jaksa, ainakaan nyt. Periaatteessa olet ihan oikeassa. Silti en voi olla luottamatta vaistooni, siihen miten itse koin viime yön. Se itku oli niin... kevyttä. Ei kiihtynyt eikä hysterisoitunut ennen kuin uni jo tuli. Pikemminkin ensimmäisenä mieleeni nousi ajatus, että mitä hitto minä olen mennyt tekemään kaikkina edellisinä öinä! Rientänyt vauvan luokse ensimmäisestä inahduksesta, havahduttanut hereille, ottanut syliin, laittanut sänkyyn, ottanut syliin...luovuttanut, ottanut tissille. Toisinsanoen: häirinnyt Mietteen unta. Näin minä ihan aidosti koin. Että olisi pitänyt jo aikaisemmin osata perääntyä. Onko se sitten vain itsepetosta tuntea näin? En tiedä. Ei kai?

    Olen lukenut varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä. Olen sitä mieltä että lasta ei kuulu jättää yksin itkemään. Silti teen näin. Olen nyt ensimmäinen ihminen joka aiheuttaa lapselleni trauman. Tietoisesti. Paska mutsi. Kukaan meistä ei traumoitta elämästä selviä. Olen nähnyt ja hoitanut läheltä ihmisiä joiden koko elämää -ja etenkin lapsuutta- on varjostaneet niin vakavat traumat, ettei ihmisestä ole päässyt kasvamaan tervettä yhteiskunnassa toimivaa yksilöä vaan uhri joka omalla sairaudellaan sairastuttaa myös ympäristöään -vie pahaa eteenpäin. Ja jopa nämä tapaukset, jos olisivat saaneet mahdollisimman akuutisti korvaavia toimintoja (jonkun joka huolehtii, rakastaa, välittää ja arvostaa), olisivat saattaneet selvitä. Nyt kun öisin aiheutan lapselleni trauman, olen hänelle päivällä tuki ja turva, rakkauden tankkauspiste. Jätän jäljen ja sitten laastaroin kiireellä. Minä haluan olla varma siitä, että pystyn äitinä korvaamaan lapselleni sen, mitä hän joutuu nyt kokemaan. Ja olen varma, että jos lapseni jostain syystä "kasvaa kieroon" se ei tule johtumaan tästä unikoulusta.

    VastaaPoista
  16. Ihanaa kun teillä meni noin hienosti!!! Mä oon samoilla linjoilla tässä unikouluasiassa, itsekin me se läpi käytiin ja meitä jopa ihan vanha neuvolantäti siihen suositteli ryhtyvän. Meillä ei muuta vaihtoehtoa ollut koska ei saatu nukkua ollenkaan öisin ja mä tiedän että Artulle ei olis muu tehonnut, kaikkea oltiin kokeiltu. En usko myöskään siitä olevan haittaa, jokainen äiti tunnistaa oman lapsensa ja hänen itkunsa, jos lapsi ihan hulluna rääkyisi ja haukkois henkeä, tottakai mentäis väliin. Mutta tollainen "tapa" itku ei ole sama asia ollenkaan mitä varmasti monella pienellä jossain vaiheessa tulee... Arttu on ainakin edelleen se sama iloinen ja ihana lapsi joka oli ennen tätä unikouluakin joten siinä suhteessa siis luotan täysin itseeni että tehtiin oikein. Ei sekään ole hyväksi lapselle jos äiti ja isä on niin väsyneitä ettei jaksa sängystä päivisin nousta ja lastaan hoitaa koska yöllä ei ole saanut nukkua! Tulipa vuodatus mutta tää asia on mulle niin tuore ja vaikea asia kuitenkin että voisin puhua siitä vaikka tunnin putkeen :D

    PS: En ymmärrä miks sä et näe mun blogia... Eikö se siis ole siellä sivupalkissakaan? Sehän on salasanallinen nyt, joten ne mun uudet päivitykset ei ilmesty siihen sillain miten muilla.... Mun blogi täytyy erikseen valita sieltä sivusta jotta sinne pääsee. Laita viestiä ellet edelleen pääse niin katson mitä voisin tehdä :)

    VastaaPoista
  17. Tänä iltana on tunteet olleet täälläkin pinnassa. Tämä tuli jotenkin niin lähelle, mun ystäville(siltä te tunnutte!), nurkan takaa, puskista. Minua ei valmisteltu tähän;). Enkä tiedä mitä ajatella tai kuinka tukea koska mielipiteeni asiasta on mitä on. On totta etten tiedä teidän elämästä, tilanteista, yrityksistä parempiin uniin. Teen arvioni teistä perustuen tähän blogiin jossa kerrot sen mitä jaksat ja haluat.
    Rationaalisesti ajatellen toimit varmasti sillä tavalla kuin teidän tilanne mielestäsi vaatii. En minä sitä voi arvostella. Itse en mielelläni mieti tulevaisuutta siltä kannalta, että mitä traumoja lapsillemme aiheutamme. On vain tämä hetki, nyt, ja tärkein on olla sinut itsensä kanssa siinä hetkessä. Tärkeintä on kuunnella itseään, sydäntään, ja luottaa että se kertoo totuuden- ei netti, ei blogiystävä, ei mikään tai kukaan muu kuin oma sydän. Mielessämme risteilee paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia jotka haluavat olla kovaäänisimpiä. Haasteellista onkin kuulla se todellisin oman itsen ääni, seurata sen jälkiä ja jättää omaan arvoonsa kaikki ympäristön älämölö, hehkutukset ja moitteet. Toki päätöksemme nyt heijastelevat tulevaisuuteen, mutta niiden arvioinnin voimme jättää vain tulevaisuudelle itselleen.
    En halua sabotoida tätä bloggausta tämän enempää sillä en osaa nyt tämän hedelmällisemmin ajatuksiani kerätä kasaan. Olen kuulolla jos haluat asiasta kirjoittaa ja keskustella vaikka privasti. Ymmärrän myös jos jätämme keskustelun tähän ja odotamme seuraavaa askelta (tai edes sitä ensimmäistä!;)...)

    VastaaPoista
  18. Hienoa, että sujuu hyvin teidän unikoulu!!

    Yksi pikku juttu vaan...rintamaito ei ole haitallista hampaille, monella hammashoitajalla/lääkärillä on vanhentunutta tietoa yöimetyksen haitoista hampaille.

    Tykkään blogistasi hurjasti. Kirjoitat niin ihanasti Mietteestä. Olet todella hyvä äiti ja toimit varmasti aivan oikein tämän unikoulunkin kanssa. Kaikesta huokuu kuinka tärkeä ja rakas Miete on.

    VastaaPoista
  19. Helena:

    Voi Helena, et suinkaan sabotoi blogiani kertomalla rehellisesti mitä tunnet. Se kertoo myös siitä, kuinka aidosti tätä blogia luet. Olinkin jo aikeissa tulla vielä jatkamaan kommenttiani: pytää, ettet loukkaantuisi hiukan hyökkäävästä vastauksestani ja naurahtaa sille, kuinka typerän "laajalle" levitin kommenttini koskien jotain yhteiskunnan traumatisoituneita marginaaliryhmiä;)

    Blogissani tosiaan tuon pääosin esiin vain niitä ihania asioita. Itkuni itken muualla. Ja itseasiassa, olen ollut aikeissa sulle laittaa sähköpostiakin ja kirjoitella vähän "syvemmin" kuulumisia.

    Kiitos mukanakulkemisesta ja olen sitä mieltä että kaikesta voi puhua, edelleen! Nyt jännittää tuleva yö ja nähtäväksi jää, mikä on se oma tunne ja intuitio tänä yönä...

    VastaaPoista
  20. Ihanaa, että teillä on mennyt yö hyvin!

    Laralle vastasin minun blogiini, että monet sanoo huudatuksen olevan pahasta, monet tsemppaa. Kyllä jokainen tietää mikä lapselleen on parasta eikä varmasi halua aiheuttaa mitään traumoja, mutta kyllä niitä tosiaan tulee elämässä varmasti suurempiakin kuin se että on itkenyt yksin muutaman minuutin. :)

    t: toinen paska mutsi :)

    Ja hei tuohon laran ongelmaan voi olla se ,että kun meet sinne laran blogiin niin paina siitä otsikosta niin blogi "päivittyy" tai ainakin mulla oli tämänkaltainen ongelma, että meni aina vaan siihen viimeiseen kirjoitukseen ennenkuin tajusin kokeilla päivitystä.

    VastaaPoista
  21. Löysin blogiisi toisen blogin kautta ja jäänkin lukijaksi jatkossa. Taidamme olla samaa vuosikertaa, oma neitini on muutaman kuukauden nuorempi kuin Miete.
    Jaksamista unikouluun! Mielestäni jokainen äiti tekee tässä omat valintansa, enkä usko että kenelläkään on varaa arvostella toisen tekemisiä kun ei ole 24/7 läsnä siinä toisen elämässä. Teidän neiti on varmasti onnellisin kun äiti on onnellinen ja levännyt, maidon stressihormonitasot mahdollisimman alhaalla jne.
    Meidän neiti alkoi yhtäkkiä lomamatkalla nukkumaan yhtäjaksoisesti klo 21-05 jo kolmen kuukauden iässä ja olen kyllä siitä ollut erittäin tyytyväinen.

    VastaaPoista
  22. Blogiasi lukemaan jämähtäneenä myös kovat tsempit ja kannustukset!
    Meillä meni Oliverin kanssa yösyömisten lopetus kyllä helposti, mutta varsinaiset yöheräilyt ovat vasta nyt 10kk iässä vähentyneet selvästi (muutin juuri pois pojan huoneesta ja aamuyöt olleen entistä rauhallisemmat O:n nukkuessa yksin).
    Poika oli reilut 6kk kun kuumimpien helteiden aikaan ei maito maistunut päivisin ja minulla venyi vatsatauti joiden johdosta maito ei enää öisin riittänyt. Aika kylmiltään iltamaitoa kokeiltiin pullosta ja kelpasi yhtä hyvin kuin rintakin. Korvikkeeseen kun siirryttiin niin kaksi yösyöttöä vaihtui yhteen. Muutamassa viikossa sitä maitoa jäi enemmän ja enemmän sinne pullon pohjalle ja lopulta kokeilin miten vesi kelpaa ja kelpasihan se. Siis tulihan niitä havahtumisia useampi yön aikana, mutta jos ei heti rauhoittunut, niin yritin ensin tassuttelulla ja jos tuntui heräävän "liikaa" niin sitten tyrkkäsin vesipullon huuleen. Poju imi siitä pienen hetken ja käänsi kylkeä. Eli ei nälkä vaan rauhottui hetken imuihin. Olisiko siinä viikkoakaan mennyt ja sitten ei vesi enää kelvannut, vaan pelkkä tassuttelu riitti. Meillä ei tuota itkeskelyä ole ollut, vasta kun on oppinut seisomaan niin tuli pientä kitinää kun ei osaa mennä uudestaan maate. Muutoin on heräämisestä ilmoitettu aina pienellä kähinäyskäisyllä.
    Meillä siis tosi lungisti tuo poju asiat yleensä ottaa, tutistakaan ei ole koskaan pahemmin välittänyt ja jätti sen kokonaan puolen vuoden iässä (tyhmä äiti kun osti vahingossa silikonisen eikä luonnonkumisen tutin):).
    T:Anne

    VastaaPoista
  23. Halusin kertoa, että meillä oli täysin samanlainen unikoulu. Oma tyttöni on syntynyt 09/09 ja unikoulu käytiin samassa iässä, joskus kesän aikana. Ja se kannatti!
    Ymmärrän toisaalta sen pointin, että joku ei pidä siitä, että lapsen annetaan itkeä. Itselle anopin "anna itkeä, keuhkot vahvistuu"-kommentti saa aina sarven nousemaan otsaan. Lapsihan tarvitsee turvaa!

    Meillä yritettiin ensin tassuttelua, mutta tytön tempperamentille se ei sopinut. Eikä mikään muukaan "lempeämpi" unikoulu. Häntä ei voinut auttaa uneen, vaan oli parasta, että hän teki sen itse. Itkun kuunteleminen on sydäntäraastavaa, mutta äitinä erotan myös sen eri sävyt. Unikoulun aikana se oli kokeilevaa, haparoivaa ja selkeää väsymys-itkua. Jos se olisi muuttanut suuntaansa, olisin ollut paikalla hetkessä.

    Kuten kirjoitit, koit häiritseväsi Mietteen unta - näin tajusin minäkin tehneeni! Ja seurauksena oli, että me kaikki nukuimme huonosti. Nykyään tyttömme ei herää enää kesken unien ja väsyneenä, vaan levänneenä. Hän on saanut nukkua itse omassa huoneessaan, omassa sängyssään ja omassa rauhassa. Samoin kuin vanhempansakin. En usko, että olen traumatisoinut lastani. Kukaan äiti ei halua mitään pahaa lapselleen. Menetetyistä eduista ei haluta luopua, sanoi neuvolalääkäri ja lapsi protestoi noiden etuuksien viemisestä. Meillä on kuitenkin kasvatustehtävä ja se on aloitettava jossain vaiheessa. Ja ne pettymykset ja niiden sietäminen kuuluu siihen. Voi kun voisinkin pitää lapseni pumpulissa, kaukana pettymyksistä ja olla kertomatta maailman julmuutta - en kuitenkaan voi. Mutta meillä ainakin nukutaan nyt hyvin ja jaksetaan päivän touhut. Halitaan aamuin-illoin ja joka välissä ja rakastetaan, niin että sydän halkeaa.

    Pyyhi mielestäsi syyllisyyden tunteet, ne ovat mielestäni aiheettomia. Jatkan blogisi seuraamista. <3
    Henna

    VastaaPoista
  24. KOmmentoin vielä kaikille joille en ole ehtinyt kommentoimaan...

    Anonyymi/Henna: Tuo "keuhkot vahvistuu"-ajatus on ihan hirveä. Ja siihen on tosiaan ennen vanhaan uskottu. Hyviä ihmisiä on niistäkin vauvoista kai useimmista kasvanut, mutta ihan kamalaa ajatella sellaista asennetta. Ja miten äiti on pystynyt itse tuollaiseen uskomukseen tuudittautumaan? Ei tajuu... Kiitos rohkaisevasta kommentistasi ja siitä että jaoit teidän kokemuksen, hyvin samanlaisilta kuulostavat unikoulumme.

    Anonyymi/Anne: Teillä kuulostaa unikoulu menneen vähän sattumusten kautta ja asiat ovat loksahtaneet luonnostaan paikoilleen:) Meilläkään ei tuttia ole tyttö koskaan huolinut, nykyisin leikkii välillä tutilla ja se saatta olla suussa ihan miten päin sattuu:) Ihana toi "kähinäyskäisy"♥

    VastaaPoista