perjantai 31. joulukuuta 2010

Saako rahalla romantiikkaa?

Jatketaan nyt vielä shoppailuaiheisten postausten parissa. Mietteen taitojakin pitäisi kyllä taas tänne blogiin päivittää, niin kova kehitysspurtti on nyt menossa niin motoristen kuin verbaalistenkin taitojen suhteen. Kamera on valmiustilassa, sillä aivan pian meillä varmasti otetaan ensimmäiset askeleet♥

Eilen pääsin Ideaparkkiin useiksi tunneiksi haahuilemaan ja illalla kävin vielä kampaajalla. Koko päivä imettämättä alkoi jo vähän tuntua ja kampaajalta päästyäni soitin kotiin, että ei saa laittaa Mietettä ihan vielä nukkumaan. Oli pakko päästä imettämään ja saada "lapsettoman" päivän päätteeksi tyttö vielä hetkeksi syliin. Kampaajakäynti oli taas vaihteeksi kiva ylläri. Luulin että blondatun tukan juurikasvu on peace of cake etenkin kun hiukseni pigmentteineen on kampaajalle jo tuttu juttu. Juurikasvusta tulee kuitenkin aika vahvat tipufiilikset, ja kampaaja senkun yritti selitellä suu vaahdossa. Itse olin jo niin väsynyt ja mulla oli kiire lapseni luo, että annoin olla. Mutta kyllä nyt ketuttaa ihan suunnattomasti. Mulla ei ole todellakaan varaa paskaan parturipalveluun! Ja jos kaikista maailman väreistä pitää valita kasvoihini huonoiten sopivat, ovat värit keltainen ja punainen -ja juuri näiden kahden värin sekoitukselta tuo juurikasvu näyttää! Saa nauraa.


Vihertävän sävyinen ruusupeitto -toisella puolella tilkkuja-
raikastuu valkoisilla tekstiileillä (Villa Rosmarin, Children´s collection)

Alennusmyynnistä en löytänyt yhtäkään vaatetta Mietteelle, ja itselleni en viitsinyt mitään edes katsella, koska valitettavasti mulla on taas muutama sitkeä kilo (= ne jotka aina häädän ja ne jotka aina tulevat takaisin) pudotettavaa kun kevättä kohti mennään...Sen sijaan ostin vähän tarpeellista kosmetiikkaa, Mietteelle kirja-alesta kuvasanakirjan, sekä 30 % alella Villa Rosmarinista ja Hemtexistä ihanan romattisia tekstiilejä, joilla ajattelin uudistaa työ/vierashuoneen sängyn. Niin ihanaa kuin olikin jouluntunnelmaa laittaa kotiin, niin välittömästi on taas kevättä rinnassa ja sisustuskuume nousussa! Illalla sanoin miehelle, että mä meen nyt yläkertaan luomaan romantiikkaa -pysy siis kaukana! ;)


kuva täältä

Maalaisromanttinen sisustus viehättää yhä enemmän ja hakusessa olisi myös country-kodeissa paljon nähdyt numerotarrat: saman tyyliset kuin ylläolevassa kuvassa, mutta ehdottomasti valkoiset! Numeroiden korkeus saisi olla kymmenisen senttiä. Netti on käännetty ylösalaisin, mutta juuri haluamassani värissä ja kokoluokassa en ole tarroja onnistunut löytämään. Tarvitsisin numerot 1-5. Vinkkejä saa laittaa, mistä tarroja voisi vielä tiedustella. Mulla on päähänpinttymä!

Saatan olla tänään vielä äänessä, mutta varmuudenvuoksi toivottelen kuitenkin jo tässä vaiheessa kaikille upeaa uudenvuodenvaihdetta -erityisesti uusille lukijoilleni!

8 kommenttia:

  1. Voi ei tota sun saamaa palvelua! Oisit sanonut, että et maksa tiputukasta. Se on jotenkin ihan kamala fiilis mikä jää, jos ei olekkaan tyytyväinen lopputulokseen parturin jälkeen. Multakin meinannut pari kertaa itku päästä, niin on ottanut aivoon. Kun saa jotain ihan muuta mitä pyytää. Mun blondista tukasta piti aikanaan tulla vaaleenruskee, mut sainkin lähes mustan! Ei naurattanut. Nykyään mulla on aivan ihana parturi joka ymmärtää täysin mitä haluan!

    VastaaPoista
  2. Eikö ainakin huutiksessa osa näistä sisustustarrojen myyjistä tee niitä tarroja ihan omilla toiveilla? Eli voit toivoa tekstin, fontin, värin jne? Mulla olis sellainen muistikuva..

    Meilläkin on kaikki päivitykset tekemättä 1v neuvolasta jouluun ja taitavat jäädä tältäkin päivää. Mutta sen verran, että täällä nyt asustelee pikkuinen tepastelija joka pitää äidin kiireisenä tassutellessaan ympäri taloa tutkimassa paikkoja *huoh* :)

    Maalaisromantiikka on vallalla täälläkin, mutta kuka rahoittaa nämä kaikki mun haluamat jutut...?

    Hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  3. Harmi, että hiusten kanssa ei mennyt ihan putkeen :( Minäkin olen mahdottoman tarkka hiusten suhteen, että ne ovat juuri sellaiset kuin tahdon, eikä vähän sinnepäin, kampaamossa käynti, ei kuitenkaan ole sieltä halvimmasta päästä.

    Oikein ihanaa uutta vuotta teille! ♥

    VastaaPoista
  4. Maalaisromanttinen sisustus on mun sydäntä läheltä. Kuten on myös tietynlainen moderni ja antiikkinen. Meidän kodissa ei olekaan pelkää yhtä tyyliä, vaan tämä on pikemminkin sillisalaatti.

    Tällä hetkellä mua kovasti houkuttaisi kukkakuvioiset kuosit. Ne sopivat niin kauniisti kevääseen.

    Mulla kanssa ne pari kiloa aina takaisin. Paino muutenkin tuntuu junnaavan paikoillaan, vaikka haluaisin vielä pudottaa ainakin 10 kiloa. Nyt täytyisi vaan löytyä motivaatiota.

    VastaaPoista
  5. Hei, tuolla villa rosmarinissa sanottiin mulle viimeksi kun siellä kävin, että heiltä on mahdollista tilata noita tarroja omilla haluamillaan teksteillä ja väreillä!!! Ja että melkeinpä mitä vaan voidaan tehdä, niinkuin myös omia tekstejä mitä haluat! Kannattaa siis käydä sieltä kysymässä noita numeroita, mullakin on aikeissa käydä tilaamassa oma teksti kunhan ollaan muutettu ja tiedän minkä haluan :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis sänkypeitto! Muhun vetoaa tuollainen kuosi myös kovasti, kuten kaikki maalaisromanttiset jutut. Pahoin pelkään vaan että saan edelleen rajoittaa moisen tyylin vain E:n huoneeseen myös uudessa kodissa... ;)
    Nuo värjäyskämmit on ihan kamalia. I feel the pain! Mähän pääsin nyt viime vuoden aikana kaikesta väristä eroon ja olen kyllä ihan tosi tyytyväinen tähän omaan väriin. Ainakin toistaiseksi. Eipähän tartte jännätä kampaajalla kuin leikkaustulosta - tosin enpä ole päässyt sitäkään aikoihin kokeilemaan. Jos sitä tuossa ennen synnytystä vielä pääsis.
    Hyvää vuoden vaihdetta myös teille!!

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Näin kampaajana ajattelin kommentoida tuohon hiuskatastrofiin. Raskaus ja imetys aiheuttavat hormonaalisia muutoksia jotka näkyvät myös hiuksissa, joten voi olla että väri joka on aiemmin toiminut ja ollut "täydellinen" ei enää käyttäydykään samalla lailla.
    Itse olen omassa asiakaskunnassani törmännyt tähän ilmiöön, monet värireseptit on menneet uusiksi:) Myös hormonikierukka jostai syystä aiheuttaa saman jutun joillekin.

    Ja koska et ole tyytyväinen väriisi, sinulla on oikeus vaatia kampaajaa korjaamaan väri veloituksetta. (kunhan otat yhteyttä kahden viikon sisällä, miel mahd.pian) Ammattitaitoinen kampaaja ymmärtää kyllä.
    Usein vain tahtoo olla että suomalaiset eivät kovin herkästi uskalla "valittaa" suoraan vaan puhuvat sitten selän takana.

    Mukavaa uutta vuotta sinulle ja Mietteelle :)

    VastaaPoista
  8. Maria: Ihan ihmeellisesti se tilanne meni. Sanoin heti kun väriaine oli pesty tukasta, että se näyttää ihan keltaiselta. Kampaaja selitti, että ei se sitten näytä kun tukka on kuiva. Ja sitten taas uusia selityksiä, kuinka se väri lähtee "purkamaan" siitä vielä ja muuttuu. Ja höpötys vaan kiihty kun huomas että keltainenhan se on! Mä olin niin älyttämän väsynyt, etten jaksanut edes vängätä, mutta olishan se pitänyt. Täytyy mennä maanantaina pyytämään uusi värjäys.

    Essiina: Huutonettiä en ollut ajatellutkaan, täytyypä kurkata. Halaukset teidän pikku tepastelijalle♥ Ja hei, ainakin uudenvuodentinojen perusteella meille on tulossa rahaa, joten ehkä itse rahoitan jollain lottovoitolla sisustushaaveeni;)

    Nanna: Ihanaa uutta vuotta teillekin ja kiitos kaikista kivoista komenteista joita olet jättänyt! huomasin nyt vasta liittyä lukijaksesi, joten jatkossa kommentoin itsekin sitten paremmin blogiasi:)

    Ciancia: Meillä on kai suht.
    romanttinen/klassinen tyyli, moderni sen sijaan ei ole yhtään mun juttu ja miehelle on onneksi ihan sama, kunhan on iso telkkari:) Motivaatio on mullakin vähän kateissa, mutta ehkä se kevään ainaka löytyy. Joulun jälkeen olen toki ottanut aika kevyesti (paitsi tänään!).

    VastaaPoista