Vauvasta taaperoksi (ja joulukalenteri)

Luukku 7: Viimeinen yö alle 1-vuotiaana♥

Miete nukkuu yönsä jo melko hyvin. Päävastuu nukuttamisesta on kuin varkain siirtynyt isälle. Tämä järjestely sopii itselleni vallan mainiosti. Mietteellä kestää nukahtaminen melko kauan, usein tunninkin verran. Pieni parahdus saattaa päästä, kun tyttö tajuaa että nyt lähdetään yläkertaan nukutushommiin. Yläkerrassa puetaan unipussi, pestään hampaat, luetaan iltasatu ja mennään omaan sänkyyn. Sängyssä tyttö sitten temmeltää ja touhottaa, kunnes uni vihdoin vie voiton. Minulle tyttö tuntuu herkemmin itkeskelevän. Ja isällä on parempi kärsivällisyys istua tunti sängyn vieressä. Itse alan teeskennellä nukkuvaa, mikä ei ole Mietteen mielestä yhtään hauskaa.

Satunnaisia heräilyjä tytöllä saattaa öisin tulla. Usein se johtuu vain siitä, että hän nukkuu levottomasti, nousee puoliunessa istumaan/seisomaan ja sotkeutuu unipussiinsa. Tyttö jatkaa samantien uniaan kun hänet käy laittamassa takaisin hyvään nukkuma-asentoon.

Sitten on ne täysin yliaikaiset aamut. Usein jo viideltä, yleensä puoli kuudelta ja luksustapauksissa puoli seitsemältä tyttö aloittaa sellaisen kiljunnan, että japadapaduu. Olen yrittänyt pitää kello kuutta rajana, jota ennen en ota tyttöä tissille. Olen pysynyt tässä säännössä aika hyvin. Mietehän jatkaa sitten mielellään nukkumista vielä yhdestä kolmeen tuntia päästyään äidin viereen tissille. Mutta nukkuisi mielellään lähinnä tissi suussa. Ja äitihän ei sitten enää kunnolla nuku paitsi kun näitä aamuja on ollut niin monta putkeen että väsymys saa kuittailemaan vähän univelkoja pois - toki hätkähdellen ja säpsähdellen pelosta, että tyttö vierii sängystä alas.

Hienosti siis menee yöt, mutta aamuyöt ei. Menköön tämä myös perusteluna sille, miksi bloggaus- ja kommentointitahtini on hidastunut. Päivällä en ehdi, illalla en jaksa. Ja aamulla meillä metelöidään;)

Luukku 8: Kävelykarrykin on alkanut vihdoin kiinnostaa!

Miete kävelee jo tosi hienosti tuen kanssa ja kävelyssä voi nähdä varmuuden lisääntymistä kokoajan. Kun aiemmin tyttö piti visusti kaksin käsin vaikkapa pöydän reunasta kiinni, saatta hän nyt kantaa toisessa kädessä lelua ja toisella ottaa tukea huonekaluista. Seisomaannousuun Miete tarvii edelleen hiukan tukea ja seisominen on muutaman kerran onnistunut muutamia sekunteja täysin ilman tukea niin ettei tyttö ole tainnut itsekään sitä huomata.

Luukku 9: Raejuusto -rakennetta ja volyymia hentoihin hiuksiin

Luin jostain, että vuodenikäisenä ruokahalu vähentyy. Siltä tuo vaikuttaisi. On toki päiviä, jolloin neiti syö hienosti aamupuuronsa ja palanpainikkeeksi maitoa ja hedelmää, nautiskelee lounaan leipäpaloineen, syö hienosti jukurttiannoksensa välipalaksi, vetelee päivällisen viimeiseen lusikalliseen ja hörppii tyytyväisenä vielä iltavellinkin napaansa.

Ja sitten on niitä päiviä, että käsittääkseni meillä ei muuta tehdäkään kuin yritetään syödä ja sotketaan. Silloin hierotaan leipäpalaa pöytään (voipuoli alaspäin), otetaan viinirypäle suusta ja tarjotaan sitä hymyillen äidille, lajitellaan rusinoita "ton mä syön, ton mä heitän lattialle, tota mä maistan ja heitän sitten lattialle...". Lusikan lähestyessä aletaan huutamaan ja osoitetaan maitomukia. Juodaan ehkä sitä maitoa jopa niin pitkään että lopuksi otetaan sitä suu täyteen ja annetaan maidon sitten nautinnollisesti valua alas pitkin leukapieliä. Tai pudistetaan päätä mukin lähestyessä ja korkeintaan haluataan katsoa mukissa olevaa kuvaa (molemmilta puolilta, tietenkin). Sellaisina päivinä kun ruokailu ei suju pöydän äärellä, se onnistuu yleensä käden käänteessä pöydän alla. Sieltä Miete hakee leivänmurusia, rusinoita ja liiskaantuneita hedelmänpalasia ja syö niitä vallan hyvällä ruokahalulla. Palanpainikkeeksi voi aina ottaa muutaman keksin kissanruokakupista. Tällaisina päivinä meillä vaihdetaan muuten vaatteet aika usein. Ja pestään käsiä ja naamaa -eikä yleensä ihan hiljaiselta tytöltä...

Luukku 10: Miete, pieni taapero ja Konni, pieni koira

Mietteen täytettyä 11 kk, kirjoitin muistiinpanoihini, että jos Miete olisi intiaanivauva, hänen nimensä olisi Juoksee kontaten. Eräänä päivänä tyttö painoi vahingossa eteisessä lojuneen imurin päälle siten että imuri käynnistyi hetkeksi ja sammui itsestään. Lämmin ilmavirta humahti suoraan Mietteen kasvoihin ja hennot hiukset hulmusivat. Tyttö päästi pienen hätääntyneen uikutuksen ja juoksi kontaten jalkoihini. Nostin tytön syliini, enkä mahtanut sille mitään, että nauroin ääneen. Sittemmin Miete on yhä enemmän vain innostunut imuroinnista, eikä vihreä hökötys pelota enää yhtään. Isi kysyy usein Mietteeltä, että luetaanko kirjaa. Tyttö käy valitsemassa haluamansa kirjan, rahaa sitä mukanaan ja heittää sitä kohti isiä ja juoksee kontaten isin luokse onnellisena tulevasta lukutuokiosta. Myös portaisiin on parasta juosta kiireesti kontaten, jos haluaa ehtiä kiipeilemään ennen kuin sekin kiva kielletään. Tyttö lähtee myös sohvalla tai sängyllä ka-ka-ka eli karkuun ja nauraa tikahtuakseen, kun kiljun että yritätkös mennä karkuun ja vedän tyttöä "väkisin" syliini.

Mietteen intiaaninimeksi kävisi myös Osoittaa sormella. Se taito on ollut hyppysissä jo kymmenkuisesta, mutta 11-12 kk korvilla erityisen, hmm, korostetusti. Pieni etusormi sojottaa kohti esineitä ja ihmisiä. Se toimii kysymysmerkkinä (mikä tuo on?) tai osoituksena tytön tiedoista (minä tiedän mikä tuo on). Lamput, kaapit, lelut, portaikko, kaikki tutut jutut ja uudet ihmettelyn aiheet saavat pienen etusormen sojottamaan...Toisinaan tyttö osoittaa molemmilla etusormilla yhtäaikaa. Sormellaosoittelu on täysin estotonta myös julkisilla paikoilla ja useampi naispuolinen henkilö on saanut kirkkaalla ja kuuluvalla lapsen äänellä kuulla olevansa täti. Setä on muuten yleensä vain se tai sää. Isin kanssa nuo osoittelevat myös usein toisiaan sormella ja hokevat säääää.

Koko ympäristö on Mietteelle kuin kartta, jota pitää seurata sormella. Sormi kertoo missä ollaan ja hahmottelee minkälaisessa ympäristössä kuljetaan ja mihin ollaan menossa. Sormi kokoajan kartassa kiinni - näin ei voi eksyä. Äidin pieni suunnistaja.

Luukku 11: Kerro, kerro kuvastin...

Miete puhuu ihan mielettömän paljon ja tietenkin meidän vanhempien mielestä tosi hyvin. Nuokuin yksi ilta sohvalla reilun tunnin päiväunet miehen tultua töistä kotiin. Koko tämän ajan kuulin uneni läpi Mietteen katkeamattoman höpötyksen. K- ja G-konsonantit ovat tällähetkellä vahvoilla. Guugl-guugl-guugl-hokema on yksi suosikki vanhaa lallattelua ja vav-vau-vav-loruttelua unohtamatta. Kukka taitaa olla suosikkisana, täti tulee hienosti, kettukin kuulostaa useimmiten ketulta ja pupukin tulee joskus. Lamppu on vappu tai puppa. Joulukalenteri jääkaapin ovessa on kaka-kaka-kaka ja neiti todellakin pitkin lausein ilmaisee, missä kalenteri on ja että siitä avataan luukkuja. Jos telkkarissa vilahtaa koira, Miete alkaa innoissaan haukkua vau-vau-vau. Lammas sanoo pää, mutta useimmat muut eläimet vähän mitä milloinkin -paitsi tietenkin ankka, joka sanoo kakka. Isi ja äiti ovat aika hurmiossa kun tyttö juttelee pitkät pätkät. Ihan mielettömän suloista!!!

Luukku 12: Uusi tyllihame ja kännykkä♥

Leikit ovat muuttuneet ja kehittyneet yhä empiirisempään suuntaan. Tyttö tutkii ja ihmettelee monia asioita: miten purkin kannen saa auki ja kiinni, mitä purkkiin mahtuu ja mitä ei ja minkälainen ääni eri esineistä tulee kun niitä heittelee lattialle... Olin vähän Mietteen synttäreitä varten stailannut tytön huonetta ja laittanut muutaman söpön posliiniastian pöydälle. Kun Miete huomasi astiat hän osoitteli niitä innoissaan sormella ja höpötti silmät säihkyen, että katso äiti mitä tuonne on ilmestynyt, kuukaa-kaakaa. Tyttö oli pienistä söpöistä astioista niin innostunut, että annoin hänen leikkiä niillä. Neiti istuikin sitten yksi aamu ovensa suuaukolla ja paiskoi astioita vuoroin oman huoneensa puolelle muovimatolle (pehmeä ääni) ja vuoroin aulan puolelle laminaattilattialle (kova ääni). Se oli tytöstä todella mielenkiintoista ja itse lunastin siinä samalla paskamutsipalkinnon, sillä leikki loppui vasta kun tyttö oli ehtinyt saada posliiniastian säröstä pienen haavan sormeensa...

Luukku 13: Se pyörii sittenkin...

Ylläoleva kuva on hyvä esimerkki Mietteen tutkivasta ja touhukkaasta tyylistä. Ensin käydään tyhjentämässä rottinkikorista äidin huivit lattialle, sitten mietitään mitä tällä kannella voisi tehdä...Hmm, jostain ilmestyy pikkukätösiin pesupallo -ja sitähän on hauska pyöritellä tuossa kannen päällä! Eipä olisi äiti ikinä keksinyt näin mielenkiintoista leikkiä!

Rengastornin Miete on oppinut jo kasaamaan (satunnaisessa järjestyksessä), mutta hienona neitinä hän tekee sen mieluummin äidin rannerenkailla. Suosikkileluja ovat edelleen kirjat ja tyttö lueskelee niitä yllättävän pitkään ihan itsekseenkin. Kylpyhuoneessa majailevat ankka ja sammakko ovat myös Mietteen suosikkeja ja lähes joka aamu tyttö yrittää livahtaa kylppäriin ja käy hakemassa korista kylpylelunsa.

Erilaisten helistimien taika ei myöskään ole rauennut vaan säännöllisesti tyttö nostaa helisevän lelun ilmaan ja kohdistaa vanhempiinsa kehuja kalastelevan katseensa. Voi kuinka hienosti Miete helistelee, hyvä!

Luukku 14: Ihania yksinkertaisia lapsuuden iloja, näitä pitää vaalia! Niitä suklaa- ja leluversioita ehditään kyllä vielä hankkia.

Kirjoitin Mietteen 1-vuotispäivän kunniaksi ylös myös vähän syvempiä ajatuksia ja tunteita. Ensin siitä piti tulla postaus blogiin, mutta päätin kuitenkin, että talletan ne ajatukset mieluummin kirjeeseen, jonka Miete saa sitten isompana lukea, enkä lähde tekstiä kokonaisuudessaan tähän blogiin kirjoittamaan. "Ne ensimmäiset hetket kun sain sulkea sinut syliini, ovat kokoajan vain kauempana. Niiden ainutkertaisuus niin käsittämätöntä. En ole voinut lujempaa elää kuin silloin kun olen aivan, aivan hiljaa silittänyt sinua, valvonut vastasyntyneen unta. Voimakkaita väkeviä hetkiä ovat ne kaikkein hennoimmat. - - - Katson kuvaa missä olet ihan, ihan pieni. Minä olen kokenut tuon hetken. Minä! Kuinka osaisin kertoa mitä näen ja tunnen."

Luukku 15: 0-vuotias isin sylissä ♥


Loppuun vielä Kuukauden biisi, joka on tälläkertaa pieni laulupätkä jota mieheni laulaa Mietteelle saaden niin tytön kuin minutkin hymyilemään:

Elämä se on kuin silkkiä vaan

sylillisen tahtoisin kerrallaan

harlidili harlidili dirlantei

huomisen huolta ei Mietteellä ei!