Motoriikka-Miete, Puhelias Prinsessa ja Taitava Taapero

Kehitystahti on nyt niin hurja, että mitään kuukausiyhteenvetoja tuskin tulee enää tehtyä. Kannattaisi kirjoittaa ennemminkin niitä pieniä asioita ylös aina kun siltä tuntuu. Tehdä ihan oma kirjoituksensa siitä kuinka "Miete keksi lampun", koska ei niitä tunnelmia sitten jälkikäteen enää osaa palauttaa mieleensä. Jotain olen joulukuulta ylös kirjoitellut ja yritän niistä nyt koota yhteenvedon, muistoksi meille ja Mietteelle, ja tiedoksi teille, joita tämä 1-vuotiaan kanssa eläminen koskettaa. Tiivistettynä: Viime aikoina olen ihaillut tytön nopeaa oppimis- ja oivalluskykyä, liikkumiseen tullutta varmuutta, sekä uskomattoman kauniita katseita ja hymyjä. Välillä olen väsähtänyt kitinään ja sotkuun - ja aamulla herännyt täydelliseen onnentunteeseen energiapakkauksen kujertaessa vieressä. Olen löytänyt itseni imettämästä yli vuoden ikäistä pikku mönkkäriä, vaikkei minun pitänyt olla niitä äitejä. Olen kieltänyt tytöltä monen monta asiaa ja lopputuloksena katsellut 1-vuotiasta joka sanoo "ei" ja puistelee edessäni päätään, reilusti liioitellen, itseensä tyytyväisenä.

Aamuisin

Aamuisin Miete tulee kuuden maissa äidin viereen nukkumaan. Ja tissille. Pitää sellaista itkun ja naurunsekaista ääntä ja painautuu onnellisena ja turvassa äidin kainaloon tuhisemaan. Hetken päästä irrottaudun, käännän selän ja sanon, että nyt nukutaan. Nykyään tyttö tyytyy kääntämään itsekin kylkeä ja jää tyytyväisenä viereeni nukkumaan vielä tunniksi tai pariksi. Näin joulunaikaan ollaan herättyämme katsottu ikkunassa roikkuvaa tähteä. Miete osoittaa sitä sormella ja sanoo täh.

Meillä on sängyn päätyseinässä kaksi Ikean lamppua, joissa on mekanismina sellainen metallinen ketju, jota vetämällä lamppu syttyy ja sammuu. Voi sitä riemunkiljahdusten määrää, kun neiti sai ensin itsensä seinää vasten seisomaan, alkoi tutkia lamppua ja lamppu syttyi neidin toimesta ensimmäistä kertaa. Paluu takaisin istumaan, sitten seisomaan ja lampun sammutus. Taas istumaan, sitten seisomaan ja lampun sytytys...Meillä siis sytytetään nykyään aamuisin lukulamput ja varmuuden vuoksi muutamaankin kertaan.

Yleensä herättyämme kysyn, missä on Mietteen oma huone, ja tyttö osoittelee sormella huoneensa ovelle. Usein tyttö menee hetkeksi huoneeseensa tonkimaan lelulaatikkoaan ja minä pötköttelen vielä sängyssä, heräilen katselemalla energisen emännän puuhia. Melkein joka aamu tyttö yrittää livistää kylpyhuoneeseen ja hakea sieltä pälpätellen rakkaan kumiankkansa. Akka, kakka.

Keittiössä

Lupasin itselleni, että Mietteen täytettyä vuoden, tyttö siirtyy purkkiruuasta kotiruokaan. Alku ei ole ollut kummoinen. On kokeiltu lohikeittoa, pinaattikeittoa ja jauhelihaperunasoselaatikkoa. Aika laihoin tuloksin. Yhtenä päivänä meni ihan kivasti riisiä, vihanneksia ja kananmunanvalkuaista (ei siis sattunut olemaan muuta tytölle sopivaa). Miete sai kuitenkin melko voimakkaita iho-oireita jotka päättelin kananmuna-allergiaksi. Olen imetysaikana syönyt kuitenkin paljon kananmunia, joten ehkä uskaltaudun kuitenkin vielä kokeilemaan ruokia, joissa on käytetty kananmunaa. Googlen mukaan nuo munaherkkyydet ovat kovin vaihtelevia. Viimeisimpänä sapuskana tarjoilin tytölle jauhelihakeittoa, joka maistui ihan hyvin. Karjalanpaisti ja perunakin maistui jouluna.

Hedelmiä ja leipää tyttö rakastaa. Iltavellin kanssa palanpainikkeena menee vaikka kokonainen banaani. Yhtenä iltana kun isi teki itselleen voileivät ja istahti nojatuoliin nautiskelemaan eväistään, neiti oikein "juoksi" isänsä luo vaatien päppää. Syöttäminenkin sujuu parhaiten silloin kun neiti saa samalla syödä leipää. Parasta on läjäytää leipä vasten kasvoja voipuoli edellä. Imetän edelleen lapsentahtisesti, kolmisen kertaa päivässä, mutta sen lisäksi Miete juo melko paljon ihan tavallista rasvatonta maitoa. On kyllä vaipatkin painavampia kuin ennen! Isi on opettanut tytölleen kyseenalaisia pöytätapoja ja juotuaan ahnaasti kulaukset maitomukista, tyttö nostaa päänsä, hymyilee veikeästi ja ähkäisee.

Päivällä

Mietteen taidot ovat kehittyneet aivan huikeasti tässä yhden vuoden kieppeillä. Rengastornin kokoaminen ei ole temppu eikä mikään. Tyttö kiipeää portaat sukkelasti yläkertaan. Ja nämä ovat jo vanhoja taitoja koko nykyisen olemuksen rinnalla! Heti joulun jälkeen Miete innostui vihdoinkin todenteolla kävelykärryistä ja painattaakin niillä menemään hurjaa vauhtia. Yhdellä kädellä tukea pitäen tyttö harrastaa kärryjen kanssa kummallisia kiipeilyleikkejään ja toisinaan kävelee ympäri kärryä, kiipeilee sen yli tai nousee kärryihin seisomaan, pitää kahvasta kiinni ja hytkyttelee itseään. Tasapaino on kehittynyt kovasti ja kaikki valmiudet kävelyä varten ovat olemassa. Enää puuttuu se ihan lopullinen rohkeus ja liikkeellepaneva voima! Joku yksittäinen ilman tukea otettu askel on jo nähty, mutta Miete on lähinnä halunnut kaatua isin tai äidin syliin naama onnellisessa virneessä, joten ei lasketa sitä vielä kävelyksi♥

Looginen ajattelu on kovasti lisääntynyt ja se näkyy mm. "pukemisessa". Miete yrittää laittaa rukkasen itse käteen, nahkatossun jalkaansa, pipon päähänsä. Kovin eriytymättömiä nuo pukeutumiselkeet vielä ovat, mutta sitäkin suloisempia. Miete osaa myös puhaltaa. Pari kertaa tyttö onkin pikku muksahduksen satuttua syliin päästyään alkanut itse tyytyväisenä puhallella:)

Mietteen lempparileikki on karkuun-leikki. Tyttö kiljuu "kaakuu, kaakuu" ja konttailee muka kovaa vauhtia karkuun. Minä tietenkin nappaan tyttöä syliin ja kiusoittelen, että meinaatkos lähteä karkuun... Jos en ole tarpeeksi nopea, tyttö pysähtyy odottamaan, että saan karkulaisen varmasti kiinni. I-ha-na♥

Toisinaan Miete kitisee. On sellaisia päiviä, että tyttö vaan kapuaisi syliin, itkeskelisi, kiskoisi paidankaulustani alemmas. Nuhjuttaisi "äidin helmoissa". Ja niin me sitten nuhjutellaan ja välillä äidin sylistä nousee pieni pää ja kirkastunut katse, sormi osoittaa kissaa (innostunutta kiljuntaa), telkkarin ruutua (täti!) tai lelukasaa (kakkukukkakakkukukka). Ja taas mennään.
 
Miete harjoittelee innokkaasti puhumista ja yrittää kovasti toistaa hänelle sanottuja sanoja. Sukka, kenkä, leipä ja vaippa tulevat jo ainakin perheen kesken tunnistettavassa muodossa. Meillä jutellaan joka ikinen päivä siitä, mitä mikäkin sanoo. Miete tietääkin jo hienosti, mitä sanoo koira, kissa, auto, lammas, ankka ja mehiläinen. Miete sanoo muuten täydellisesti isi, mutta arvatkaapas mikä minä olen? No täti! Niinkuin lähestulkoon kaikki muutkin ihmiset Mietteen mielestä ovat. Kyllä se äiti-sana sieltä välillä tulee, mutta yleensä olen täti...

Ilta

Mietteen nukahtaminen on aikaistumassa ysin kieppeiltä lähemmäs kasia. Olemme tehneet työnjaon, että isi pääosin nukuttaa tytön ja minulla on päävastuu syötöistä. Itse en meinaa iltaisin jaksaa enää könötellä pinnasängyn vieressä, huudella pöö:tä ja nostella taivaalta satavia pehmoeläimiä... En minä kyllä sitä ruokasotkuakaan jaksa, mutta ehkä vähän paremmin kuitenkin;) Yöt tyttö nukkuu yleensä aika hyvin. Tietysti joskus on jotain, mutta useimmiten tyttö rauhoittuu kun nostetaan hetkeksi syliin ja laitetaan takaisin petiin. Pari yötä olivat vastikään vähän levottomampia, mutta tuloksena olikin yksi alahammas lisää.

♥

Ensi viikolla meillä alkaa taas arki ja harrastukset: muskaria ja perhekerhoa. Meikäläinen aloittaa jälleen mamma kesäkuntoon -projektin (vai pitäisikö se nimetä ikuisuusprojektiksi?;)). Älä siis tule ihan vielä, maanantai!