sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kokkolassa (pari viikkoa sitten)



Maalaisromantiikkaa Toivosen eläinpuistossa

Me tehtiin Mietteen kanssa kiva kesälomareissu Kokkolaan mun nuoruudenystävän luokse. Oltiin aikanaan sydänystävät, sitten kuviot muuttuivat ja tiet erosivat pitkäksi aikaa. Nyt meillä on molemmilla pienet lapset ja välimatkaa satoja kilometrejä. Mahtavaa kuitenkin, että pidetään taas yhteyttä. Ja nähdään vaikka sitten kerran vuodessa.

Miete oli ehkä vähän normaalia itkuherkempi meidän reissun aikana. Teki sellaista tekoitkua ja ns. heittäytyi välillä vähän vauvaksi. Mutta tajusi myös olevansa jo "iso tyttö" verrattuna vuoden ikäiseen poikavauvaan. Komensi välillä pikkuista "ei saa", silitti ja hoiti -mutta välillä piti töniä poiskin ja ottaa leluja kädestä. Erityisen mustasukkainen Miete oli jos toinen lapsi leikki äidin tyhjällä limsapullolla tai lähestyi Mietteen rattaita. Samoin jos ystäväni työnsi kaupassa rattaitamme, neiti komenteli, että "äiti työntää".

Ystäväni mies grillasi tiensä Mietteen sydämeen. Kun mies sanoi laittavansa grillin tulelle, neidin silmät syttyivät loistamaan ja hän totesi "Makkalaa!". Niinpä neidille grillattiin makkaraa ja äiti koki dejavu-ilmiön: Ihan sama juttu tapahtui aiemmin kesällä mummulassa ja silloin pappa lähti vartavasten autolla hakemaan neidille sitä makkaraa:)


Miete ja vanhat emaliastiat

Kaiken kaikkiaan Kokkolassa oli mahtavaa, kun oli uusi ympäristö uusine leluineen ja muutenkin puuhaa aamusta iltaan. Ekat päikkärit vieraassa paikassa oli shokki ja lopulta sain tytön nukkumaan vain ulkona vaunuissa. Muuten meni nukkumiset tosi hyvin ja neiti oli iltaisin kovin väsynyt. Ystäväni tuumi, että siinä missä hänen motorisesti etevä poikansa reagoi väsymykseen näyttämällä kaikki akrobaattiset temppunsa, osoittaa verbaalinen Miete väsymystään taukoamattomalla höpötyksellä... Sain kyllä nauraa neidille, kun hän illalla sängyssä kertasi päivän tapahtumia (juteltiin siitä kuinka olimme olleet päivällä Toivosen eläinpuistossa):

Miete: "Pölöllä isot saavet päässä"
Minä: (naurua) Sano poro.
Miete: Polo! (ja hetken kuluttua...) Pölöllä isot saavet päässä. Miosa huomasi. Miosa taputtaa pölöä.
Minä: Hmm, poro taisi mennä karkuun, mutta sä taputit kissanpentuja ja koiranpentuja ja melkein lehmääkin.
Miete: Kattomassa kissaa. Kattomassa emmiä. Kattomassa kukkoa. Kattomassa hevosta...

Mun täytys saada noita iltahöpötyksiä joskus videolle. Se on jotain sanoinkuvaamatonta:)



Junamatka

Kokkolan reissun teimme junalla ja täytyy sanoa, että se on kyllä kiva tapa matkustaa lapsen kanssa. Junassa oli leikkivaunu ja käytännössä Miete vietti miltei koko matkan leikkien liukumäessä ja puisessa veturissa toisten lasten kanssa.
Lisää tämän kesän reissuista seuraavassa postauksessa. Olemme nimittäin pian lähdössä "Ketoleella Ulkaariaan" kuten Miete asian ilmaisee;)

10 kommenttia:

  1. Upea kuva tuo ensimmäinen!
    Miete on aivan mielettömän suloinen ja nuo hänen juttunsa ihania ♥ Todella paljon osaa tyttönen puhua, vaikka onkin niin nuori vielä :)

    VastaaPoista
  2. Ihania lomakuulumisia :)!
    Meillä Linnea on ehdottomasti myös motorisesti taitavampi, ja voin samaistua tuohon, että "osoittaa kaikki akrobaattiset temppunsa" aina väsymyksen iskiessä..
    Höpötystäkin kyllä tulee, mutta siitä ei ihan selvää vielä saa :D.
    Kaikki aikanaan!

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös jäänyt junareissut lapsena oikein positiivisena mieleen. Äidin kanssa kummitädin luokse aina junalla mentiin. Siitä reissaamisesta on ollut myös ajan kanssa hyötyä. Osasin jo kohtuu nuorena liikkua itse junassa ja vaihtaa asemalla junaa :)

    VastaaPoista
  4. Ihana ja taitava höpöttelijä :) Mäkin odotan että koskahan meillä alkais kuulua höpötystä, vielä ei tuu sanoja. Mutta kyllä maailmaan puheta mahtuu ja ehtii vielä. :)Ee saa kyllä asiansa ilmaistua hyvin pontevilla Ä! Ä! huudahduksilla ja sormen osoituksilla ja muutenkin näyttää hienosti asioita elekielellä. :) Että ei jää epäselväksi mitä pikkumies haluaa. ;D
    Tuo toivosen eläinpuisto on kiva, meidänkin on tarkoitus siellä käydä eläimiä katsomassa, kun sukulaisia asuu lähellä.
    Mukavaa kesää ja etelänreissua (jos oikein ymmärsin ;) )!! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana ja kuvia, ja niin ihanin Miete ♥♥

    Me myös koettiin junamatkustaminen lapsen kanssa oikein oivaksi, Lumia ei oikein viihdy autossa ja junasta hän itekin kovasti tykkäsi. Meillä oli perhehytti leikkitilan alapuolelta, mut käytännössä koko junamatkat vietettiin leikkihuoneessa. Lumia joka pv juna-aseman ohi ajaessamme huutelee "Äiti, äiti Umian nuna! Enää nunaseissuun, sijje iukuäkkee akkemmaan inä meen !" Ja joka paikkaan vaan haluttais junalla mennä ;D

    Voi miten ihania nuo Mietteen sanomiset ♥ Miete puhuu kyllä jo ihan tosi hienosti !
    Mulla on käynyt sama usein mielessä- pitäisi niitä iltahöpinöitä saada videolle, ne on niin parhaita ! (Samoin kun leikkiessään höpöttää- niitä oonkin kuvannut jonkun verran, harmi vaan kun en millään saa niitä blogiin =S) Mut just kun sängyssä kerrataan moneen otteeseen kaikki päivän tapahtumat ja jutellaan mitä huomenna tehdään, nykyisin ei tarvi edes kysyö mitä hää haluaisi huomenna tehdä vaan hän itse aina sanoo " Huumenna sitte enää aapunkii/eikkipuittoon/nannejje/ejäinuittoon/yms" =D Nuo iltapuhelut on niiiiiin parhautta ♥♥

    Tuosta miten lapsi ilmaisee väsymystään- meillä se oli ennen ehdottomasti kans näyttämällä kaikki temppunsa kuperkeikasta tasajalkahyppyihin, mutta viime kuukausien aikana väsyn iskiessä alkaa se taukoamaton höpötys, muutenkin kyllä höpöttää lähes taukoamatta mutta sitten väsyneenä höpöttelee välillä ihan puuta heinääkin =D Ja väsyneenä myös puhuu estottomasti vieraidenkin aikana, kun muuten on vielä vähän ujo eikä ihan samalla tavalla puhu vieraiden aikaan kuin kotona :)

    Ihana eläinpuistoretki teillä myös ollut ♥ Me käytiin tänä kesänä pari kertaa kotieläinpihalla, KoRkeasaaressa ja Kiteen eläinpuistossa ja kyllä nuo eläinpuistoretket on olleet laivareissun jälkeen ihan ehdottomasti mieleen painuvimpia ja niistä puhutaan ihan joka päivä ! :)

    Huvitti myös tuo "Äiti työntää!"- NIIN TUTTU! Meillä ei saa yleensä kukaan muu työntää kuin minä, ei edes isi tai ukki tai mummo ja reissussakin huusi koko ajan "Äiti työntää, Ukki ei saa työntää ym", mikähän siinä on =D
    Ja pienempiä kavereitaan on kans kova komentelemaan "Ei saa, soo soo, ei saa kokkee, ei saa ennä sijje.." jne. :P

    aivan hirmu suloinen tyttö tuo teidän Miete kyllä on, en jaksa lakata sitä kerta toisensa jälkeen ihastelemasta. Hän on jo niin ison tytönnäköinenkin pitkine hiuksineen, ja hänellä on kerrassaan vaan niin kauniit kasvonpiirteet ♥ IHANA !
    Ja tää postaus oli kerrassaan ihana, ihana kuulla teidän kuulumisia! :)

    VastaaPoista
  6. Oi, ihana Miete. Meillä on nyt alkanut puhetta tulla enemmän ja alkaa pieni papupata olla.
    Ennan kanssa ollaan pari kertaa junassa matkustettu ja hyvin on mennyt. Mitä nyt edellisellä kerralla huuti sen, minkä keuhkoista lähti, onneksi oli sellainen vaunu, missä oli lähinnä muita lapsia. Ihana mummo otti Ennan syliin, mutta neitihän suivaantu täysin ja nukahti sitten heti minun syliin takaisin päästyään. Tämä mummo vielä auttoi minua matkatavaroiden kanssa ja haki rattaita. Aivan ihana <3

    VastaaPoista
  7. Mun blogissa olis sulle tunnustus!

    VastaaPoista
  8. -Satu-: Kiitos:) Ne jutut on kyllä niin ihania ja tuntuu ihan hirmu haikealta että kohta tyttö menee hoitoon enkä mä ole enää joka hetki ihmettelemässä ja ihastelemassa mun tytön oppimisia ja oivalluksia...:´(

    Evelina: Voi kiitos ihanasta tunnustuksesta♥ Myönnän että olen aika huono noita toteuttamaan, mutta teen parhaani:) Hauskaa miten noi lapset on niin erilaisia...tiedän 10 kk:n ikäisiä jotka kiipeävät ihan joka paikkaan -meidän Miete tajusi vasta pari viikkoa sitten että olohuoneen pöydälle voisi yrittää kiivetä:) (ja senkin siksi, että mun 4 v. kummipoika näytti mallia:))

    VastaaPoista
  9. titti: mikähän siinä matkustamisessa oikein kiehtoo, muistan itsekin lapsuudesta junamatkat ja kivaa se aina oli:)Tärkeitä kokemuksia tosiaan!

    Tassu: Olen myös huomannut, että lapset osaavat hyvinkin eksaktisti ilmaista itseään vaikka niitä sanoja ei vielä tulisikaan:)Ja vaikka niitä sanoja olisikin, ei ne välttämättä aina asiaa edistä;) Kun Miete sille päälle sattuu, on kommentti joka asiaan "ei oo pakko" :) Kiitos matkatoivotuksista ja mukavaa reissua teille sinne eläinpuistoon, voin todellakin suositella paikkaa!

    VastaaPoista
  10. Lumian äippä: Voi mikä ihana kommentti sulta, kiitos tuhannesti! Muutenkin oot ollut mielessä kun meillä taitaa olla tällä hetkellä aika samat tunnelmat kun joutuu lapsen viemään hoitoon. Ihan katastrofaalista ja kamalaa aikaa! Kova on myös tuo teidän Lumia puhumaan, se on niin mielettömän ihanaa seurata sitä puhetulvaa. Tekisi mieli kirjoittaa kaikki ylös tai laittaa videolle:)

    VastaaPoista