keskiviikko 3. elokuuta 2011

Lomakuulumisia ja pamppaileva sydän



Ihana Monnalisan jumpsuit ja jostain kojusta löytynyt huivi.
Mahtuiskohan tuo haalari mitenkään enää ensi kesänä?
 
Takana on lomaviikko Bulgarian lämmössä. Ei ehkä ihan perinteinen lomaviikko. Menomatkalla meitä kuulutettiin kahteen kertaan tulemaan lähtöportille (kun ei me tajuttu että siellä pitää olla jo). Voin kertoa, että me hiukan juostiin. Paluumatkallakin tuli vähän kiire ehtiä hotellilta lähtevään bussiin kun isompi neiti (Mietteen siskopuoli) unohti viimetipassa käsilaukkunsa aamiaisravintolaan. Ensimmäisenä iltana hotellissa minä sain aikaan tulipalonalun himmentämällä lukulampun valoa peittämällä sen vauvanharsolla (jep). Harso -jolla piti lampun sijaan suojata rattaissa Mietteen jalat auringolta- lensi roskiin, ja Miete sai koipiinsa ihan perinteistä aurinkorasvaa -kemikaaleista viis. 

Viimeiset lomapäivät menivätkin sitten sairastellessa. Miete oksensi pari kertaa ja oli kovassa kuumeessa. Bulgarialainen lääkäri ehdotti jopa sairaalareissua. No minä totesin, että Suomessa ei ikinä vietäisi tämänkuntoista lasta sairaalaan, joten kirjota nyt vaan kunnon lääkkeet. Lääkäri kirjoitti viittä(!) eri lääkettä (jotka eivät muuten maksaneet lähes mitään). Kontrollikäynnillä lääkäri saikin jo kuulla Mietteen laulavan "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" ja puhuipa neiti vähän englantiakin: hello ja bye-bye.

Sanomattakin on selvää, että me ei miehen kanssa ehditty viettää yhtään kahdenkeskistä iltaa koko loman aikana. Eikä toi rusketuskaan ole ihan sitä "viikko maattu rannalla" -tasoa. Ostoskatuja tuli kierreltyä ja erityisesti innostuin ostamaan nättejä (lue: övereitä) hiuspantoja Mietteelle. En edes kuvittele että mulla on aikaa, mutta jos sellaista sattuu olemaan, niin voisin vähän esitellä niitä ostoksiani teille.


Tämä oli isin lemppari Mietteen loma-asuista.
Kuvassa neiti on jo kovaa vauhtia tulossa kipeäksi
(ihmeteltiin kun oli niin vaativa/itkuinen/äitiin takertuva
 ja luultiin että se on vaan matkastressiä, voi toista)
Housut KappAhl Vintage Stories, paita H&M (ihanan ohut, vilpoisa ja epärypistyvä materiaali)

No, kaikesta huolimatta meillä oli oikeasti ihan kivakin lomaviikko ja parasta oli se, että Miete ja isosisko olivat niin tiiviisti yhdessä koko viikon. Ihan parasta ♥ Miete paineli aamulla paljas peppu heiluen siskon sängyn viereen "Helätyyys! Helätyyys!" ja kertoi heti auliisti aamun kuulumiset: "Kakka meni pönttöön". Meillä ei muuten ollut pottaa mukana ja -kiitokset vaan hotellille ja Tjäreborille- sellaista ei meille myöskään toimitettu. Toki meille ystävällisesti kerrottiin, että sellaista tuskin loma-alueemme minimarketeista edes löytyy. Miete-parka itki alkuviikosta kun joutui päästämään vaippaan, mutta loppuviikosta -potan hankittuamme lähimmästä isosta kaupungista- neiti päästeli tarpeensa ihan mielellään vaippaan...


Miete ja Mustameri (asu H&M)

Toiseksi parasta oli se, että sain hetkeksi ajatukset pois -tai ainakin vähän kauemmas- lähestyvästä työhönpaluusta. Mielenterveyspotilaathan alkavat usein sairaalajakson lopussa taas oireilla tietäessään että kohta hoitojakso on ohi ja tiputaan "tyhjän päälle". Musta tuntuu että mulla on käynyt ihan samalla tavalla nyt hoitovapaalla;) Ennen lomamatkaa olin ihan tosi pahalla mielellä, lamaantunut. Tässäkö tämä nyt sitten oli!? Itketti, hirvitti. Enkä tietenkään puhu sinänsä työhönpaluusta, mullahan on ihana työ mihin palata. Mutta se kaikki muu mitä siihen liittyy. Hirveä irtirepiminen lapsen ja äidin välillä. Kaikki ne kiireettömät hetket, aina läsnäoleva syli... Mä en ole lakannut palvomasta jokaikistä lapseni sanaa, elettä, hymyä...Kaikki se menetys, ja samalla huoli siitä, miltä sen täytyy lapsesta tuntua...(*sisäistä kiljuntaa* -> sisäistä koska kello on jo paljon enkä viitsi herättää koko taloa)

Ehkä mä vähän tuossa reilu viikko takaperin kiljuin, että mä en kestä kun en ole enää siinä kun mun lapsi herää päiväunilta byäääääääääää mun vauva... No joo, siis romahdin.

Tietäisitte vain kuinka paljon tästä olisin voinut avautua nyt menneenä kesänä. En vaan ole jaksanut. Enkä taida jaksaa nytkään. Ei vaan pysty. Mutta tiedoksi vaan, ei täällä ole lakattu ajattelemasta ja tuntemasta, vaikka postaukset keskittyisivätkin lähinnä vaatekappaleiden palvontaan...


... kuten tähän Kate Mack:n uikkariunelmaan

20 kommenttia:

  1. Ihania lomakuvia, ja ihanaa että ollut kiva loma kaikesta huolimatta !

    Harmi että pitkin sattua ja sairastua :/

    Sun fiilikset töihinpaluusta- voi kuinka samoin sanoin kuvailisin omia tuntemuksia kouluunpaluusta, Ei niinkään se kouluun paluu vaan se kaikki muu. En minäkään ole lakannut palvomasta ja ihastelemasta jokasta sanottua sanaa, elettä, hymyä. Ihan kamalaa, en kestä edes ajatella sitä kaikkea mitä menetän.
    Lumialla alkaa muutaman päivän päästä hoito- tavallani sen toki tiedostan, mutta tavallaan en osaa sitä yhtään käsittää. Mä en pysty sitä asiaa kunnolla edes ajattelemaan, niin pahalta tuntuu ja joudun pakokauhunvaltaan.Tuntuu että mut pakotetaan ja revitään väkisin irti lapsestani. Olen nauttinut (lähes) joka hetkestä ja jokaikinen ilta olen kiittänyt taas kuluneesta päivästä, kertaakaan ei ole mielessäni käynyt että pitäisi päästä pois kotoa tai lapsen luota, enkä haluaisi vieläkään. En varmaan koskaan. En osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, tuntuu niin pahalta, tuntuu .. niin pahalta. Sisäistä kiljuntaa siis täälläkin, jokailtaiset itkupotkuraivarit sun muuta.

    Saa nähdä kuin täs viel käy.

    Mut tsemppiä, luulen tietäväni jollain asteikolla miltä susta tuntuu, koska samojen asioiden äärellä panikoin. Kyllä me tästä selvitään, eikö niin ? Voi sanothan että niin tietenkin..

    VastaaPoista
  2. Blogi-siskoni, tsemppiä työhönmenoon! Usko pois, hyvin se lähtee menemään kunhan vaan vauhtiin pääsette. Nuo tunteet ovat niin tuttuja mullekin (palasin työelämään puolisen vuotta sitten). Mutta sitten kun alkuvaikeudet on voitettu, niin tuntuu ihan hyvältä, kun lapsi iloisena kirmaa hoitopaikkaan kavereiden luo.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus elävästä elämästä, kiitos ihana Unelma S! ♥

    Minäkin tunnen ja vahvasti tunnenkin, vaikka postaukseni ovat erittäin pinnallisia suurimmaksi osaksi. Voin kertoa, en tiedä lohduttaako, mutta itsellenihän kehittyi alkava vatsahaava silloin kun lapset piti hoitovapaan jälkeen laittaa vieraalle hoitoon. Ja heillä on uusi, uljas päiväkoti, kivat hoitajat, tarha tosi lähellä (just se mihin toivoimme) jne. Mulla oli myös erittäin mieleinen opiskelupaikka, jossa aloittaa ja jonne pääsin ekalla sisään, vaikka sinne on kohtuu-vaikea päästäkin...Ei se helpottanut tuota tuskaa, josta hiukan pintaa raapaiset tässä postauksessasi...Kärsin henkisesti ja fyysisesti niin paljon, että sitä on varmasti joidenkin ihmisten erittäin vaikea edes käsittää. Miehen oli lopulta vietävä lapset joka aamu, koska olin niin tärisevä ihmisraunio. Itkin ja voihkin, kun lapset ei nähneet. Tietenkin lapsille esitin urheaa =D

    Ja sama nyt sitten taas tämän meidän kesäloman jälkeen, sama ahdistus ja itkuisuus, mutta se meni sitten muutamassa päivässä ohi. Meillä päiväkoti alkoi maanantaina pehmeällä laskulla ja lapset on aivan mahti-iloisia siellä. Nöpökin meni isojen ryhmään, jota itkin kanssa...Neiti pienoinen seisoi isojen osastolla resuinen unikissa ja KUVAkirja kainaloissaan...KYYNEL! Äidin pikkuinen...Ja taas oireili vatsa niin että Somacia vedetään tupla-annoksella.

    Nooh, sä varmaan ymmärrät tän kaiken, siksi tänne kirjotinkin...jakaakseni edes osan tuskasta kanssasi=) Et ole ainut äiti, joka kärsii ♥

    ja tuosta lomasta...Olipahan kaikkea ja paljon ja isolla kädellä. Ihana realistinen kuvaus siitä että kaikki ei aina mene lapsen kanssa reissussa kuten Tjäreborgin kuvastosivuilla. Mukavaa, että positiivisiakin tunteita saitte kokea ja tuo sisarusrakkauden vahvistaminen oli varmasti huikean tärkeää.

    Oikein toiveikasta torstaita teille ♥

    VastaaPoista
  4. Ja ps. IHANAT vaatteet kaikissa kuvissa! Tuo uikkari on niin nam ♥

    VastaaPoista
  5. Tuo uikkari on kyllä unelma, löysin saman puoleen hintaan meille ensi kesäksi ja olen siitä ikionnellinen :). Voi itku, mitä vastoinkäymisiä teillä on lomalla ollut, mutta onneksi niitä kivoja hetkiäkin löytyi.

    Meillä kaikilla töihinpalaajilla taitaa olla tuo samanlainen kriisi päällä. Nämä tän ikäiset on tavallaan niin isoja ja tottuneet kotona oloon ja sitten kuitenkin niin pieniä. Kyllä tuleva kauhistuttaa ja meillä neiti on vielä hieman semmoinen arka.

    Tsemppiä teille uuteen arkeen! Ja sinulle tämän asian suhteen.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia mietteestä <3

    Hei ihan samanlainen fiilis täällä tuota työhönpaluuta koskien :( En pysty ajatteleen edes sitä paljon, siihen on tänään muuten TASAN KUUKAUSI aikaa.... ihan kamalaa iiiiiik en halua mennä töihin, en halua että tää loppuu, en halua päästää Artusta irti... ei tuu mitään, kauhee ressi! Ihan kauheeta! En selviä. PISTE!

    VastaaPoista
  7. Mä olen nyt muutaman kuukauden ollut töissä niin että tyttösemme 1,5v. on ollut isän kanssa kotona minun ollessa 3-vuorotöissä.
    Jos olen rehellinen en haluaisi enää ikinä mennä töihin vaan olla lapsen ja mahdollisesti tulevien lapsien kanssa kotona <3
    Itse kun olin pieni olen ollut 6kk asti hoidossa ja äidilleni siitä jäi pienet traumat; lapsenlasta hän ei hoitoon halua. Minähän tietysti "selvisin" hienosti hoidossa ;)

    VastaaPoista
  8. Tärkein ensiksi: mä en kestä kun toi uikkari on niin ihana! ♥

    Sitten fiiliksiin.. Nuo tunteet ovat ihan kamalia käydä läpi. Jokainen vaan joutuu ne omalla tavalla kärsimään ja kuten jokaisesta kirjoituksestasi paistaa, suorastaan palvot Mietettä, enkä ihmettele yhtään. On se vaan niin suloinen. Mitä enemmän on kiinni rakkaassaan, sitä kurjemmalta "menetys" tuntuu. Itse ulvoin aikoinani myös. Eniten otti päähän, että ne päiväkodin tädit sai olla lasteni kanssa melkein 10h vuorokaudessa ja mitä minulle sitten jää!

    Tsemppiä työn aloittamiseen! Kyllä se siitä menee, omalla painollaan, kuten kaikki tässä elämässä. Itse lasken jo hetkiä siihen, että pääsen tästä oravanpyörästä takaisin siihen autuaaseen kiireettömyyteen ;)

    ps. ihanat lomakuvat!

    VastaaPoista
  9. IHANIA lomakuvia! :) Jumpsuitti on suloinen, toivottavasti mahtuu ensi kesänäkin! :) Meillä on name it:in jumpsuitti viime kesältä kokoa 86cm vieläkin käytössä, joten mahis on, että tekin voitte vielä käyttää omaanne ensi kesänä ;)

    VastaaPoista
  10. Voi sua raukkaa, tiedän niin hyvin miltä sinusta tuntuu. Tai siis tietysti jokainen kokee asiat eri tavalla mutta voisin kuvitella että fiilikset on aika samat kuin meillä vuosi takaperin kun Ceela aloitti päiväkodin. Täälläkin sitä stressattiin ja itkettiin. Syyttelin itseäni siitä päätösestä että vien puolitoista vuotiaan hoitoon ja mietin mitä kaikkea menetän kun en näe neidin jokaista hymyä, naurua,itkua ja uutta taitoa. Ja mietin mielessäni sitä että nyt lapsi pelkää että olen hänet hylännyt kun joutuu olemaan monta tuntia vieraiden hoidossa. Kaikki se stressaus oli meidän kohdalla turhaa, onneksi! Ceela on aina ollut hyvin luottavainen ja sosiaalinen lapsi ja hän sopeutui uuteen hoitoon ilman mitään ongelmia. Koko hoitouran aikana on saattanut kaksi kertaa pienet itkut tirauttaa aamulla mutta yleensä tyttö jää iloisena hoitoon ja on iloinen oma itsensä kun haetaan kotiin. Aina ei edes malttaisi lähteä kotiin jos on hyvät leikit kaverin kanssa kesken. Uskon että jos lapsi on turvallisesti kiintynyt, kuten meidän lapset tietysti :), niin sopeutuvat hoitoon useimmiten hyvin. Pari ensimmäistä viikkoa voi toki jollain tavalla oireilla mutta uskon että teilläkin hoitoon siirtyminen sujuu hienosti. Alkuun se tuntui itsestä kurjalta että yhteinen aika jäi arkisin niin lyhyeksi, mutta siihenkin tottuu pikkuhiljaa. Iltasin koitetaan Ceelan nukkumaan menoon asti olla koko perhe yhdessä ja antaa neidille mahdollisimman paljon huomiota ja viikonloppuisin nautitaan koko perheen yhteisistä vapaista täysin siemauksin :) Te pärjäätte kyllä, sinä pärjäät ja Mimosa pärjää ihan varmasti ♥ Voimahaleja ♥

    VastaaPoista
  11. Minulla on edelleen samat tunteet, kun Pinja menee ensi viikosta taas loman jälkeen päiväkotiin. Pinja ei haluaisi, enkä minä haluaisi viedä sitä sinne.
    Voi kun vain voisinkin vielä olla kotona. Valitettavasti Pinja on jo yli kolme ja kotiäitiyttä ei hirveästi enää yli kolme vuotiaille tueta, ellei hanki lisää lapsia.

    Tykkään myös aivan hirveästi työstäni, se on parasta työtä mitä ikinä olisin voinut saadakkaan, työtä lastenvaatteiden parissa, työnantajanani ihanin ihminen ikinä, jonka kanssa turinoidessa saa päivän hyvin kulumaan.

    Mutta silti, tunnen päivittäin huonoa omatuntoa kun lähden aamuisin töihin ja palaan illalla, en ehdi viettämään Pinjan kanssa aikaa paljon ollenkaan. Pinja vielä kaipaa minua, haluaa esitellä kuinka hienon palapelin on rakentanut ja miten hän "lentää" kuin keiju, keiju puvussaan. Kaikki tämä jää niin vähäiseen aikaan päivässä.

    Oma äitini on ollut aina kotona, aina kun muistan oli äiti kotona. Olisi aivan ihanaa jos voisin itse olla samanlailla, valitettavasti kaiken hinnat niiltä ajoilta on noussut niin, yhteiskunta on todella suorituskeskeistä ja painostavaa, töihin on mentävä. Jos ei ole ammattia ei ole mitään, et saa töitä tulevaisuudessa, joten nyt on siis opiskeltava ja tehtävä töitä, että olisi joskus jälleen mahdollisuus jäädä taas kotiin, ehkä äitiyslomalle, jolloin myös Pinja on kotona.
    Sitä siis odotellessa ja siihen pyrkiessä.

    En nyt sano, että työnteko tosiaan olisi hanurista, mutta en vain haluaisi millään viedä Pinjaa jälleen päiväkotiin, varsinkaan kun ei haluaisi mennä sinne. :(

    VastaaPoista
  12. Tuo romper on jotain niin söpöä ♥
    Ja hurjasti tsemppiä, muistan niin elävästi kun ajelin töihin kun lapsi oli jäänyt itkemään päiväkotiin. Se on kauheaa, mutta se menee onneksi ohi, vaikkei se tietysti lohduta. Iita kirjoitti niin minun ajatuksuani; meilläkin on panostettu siihen että lapsen hoitopäivä on lyhyt, että suurimmaksi osaksi illat ja viikonloput vietetään perheenä yhdessä arkisia askareita puuhaillen. Ja toivotaan että lapselle jää tunne, että teininäkin on kiva olla kotona, eikä ostarilla hengaamassa :)

    VastaaPoista
  13. Minä ihan kauniisti kysyn miksi palaat jo töihin? Miete on kuitnekin pieni, siis tosi pieni päiväkotiin. Ja näistä postauksista saa sen kuvan että rahat eivät ole ihan hirveän tiukoilla. On kuitenkin varaa tehdä ulkomaanmatkoja ja ostaa sikakalliita vaatteita.

    Voisitko ajatella olevasi vielä vaikka puoli vuotta kotona, karsia menoja niin että rahat riittäisivät? Ei ole tarkoitus moralisoida, mutta jos töihinlähtö tuntuu noin pahalta niin eikö sitä kannattaisi mahdollsuuksien mukaan vielä siirtää?

    VastaaPoista
  14. Voi mikä suloinen pieni lomailija!
    Ja ihanaa, että teillä oli kaikesta huolimatta mukava matka, reissuista jää aina kivoja yhteisiä muistoja.

    Ja huoh..., samat on ajatukset ja tunteet täälläkin. Töihin palaan syksyn kuluessa ja lapsi jää hoitoon. Meillä on täällä päin vielä se tilanne, ettei päivähoitopaikkoja juuri ole, vaan niistä on "taisteltava". Eli mulla on kesä mennyt stressatessa sitä, saanko tytön johonkin hyvään ja kivaan ja vieläpä järkevän matkan päässä olevaan hoitopaikkaan.
    Näinpä en ole vielä oikein edes "ehtinyt" surra alkavaa eroamme Stellan kanssa. Ja silti jo ajatuksin siitä ahdistaa. Pelkään, ettei kukaan muu vaan voi ymmärtää mun lastani samoin kuin minä.... nyyh... taas alkaa jo ajatuskin syksystä surettaa....

    Ja silti, tiedän että kaikki tulee sujumaan. Jos ei heti, niin ajan kanssa. Vaikka hassulta kuulostaa, niin itseäni on auttanut jo se, kun olen pari kertaa jättänyt Stellan kuntosalin lapsiparkkiin hetkeksi, ja tyttö on ollut kovin mielellään siellä leikkimässä muiden kanssa. Ei ole äitiä kertaakaan tarvinnut hakea apuun. No juu, kokopäivähoito on vähän eri homma, mutta itseäni auttaa kaikki mahdollinen pienikin lohdutus ja asia tässä hommassa.

    Toivottelenkin teidän perheelle reipasta syksyä ja tsemppiä uuteen vaiheeseen elämässä! Kaikki sujuu hyvin, meillä kaikilla. Eikös vain? <3

    VastaaPoista
  15. Lumian äippä: Kyllä mä pohjimmiltani uskon että kaikki lähtee hienosti sujumaan. Me selvitään tästä kyllä! :)
    Meillä on Miete vielä ensi viikon isin kanssa kotona ja menee sitten hoitoon. Neiti itse jo kovasti selittää menevänsä "hoitotätille" ja kun kysyn mihin äiti menee, vastaa tyttö "töihin". Kovasti olen puhunut näistä mutta vaikea tietää ymmärtääkö neiti oikeasti yhtään mitä se hoitotätille meno todella tarkoittaa:/ Mulla on vahva tunne että Mietei viihtyy siellä tosi hyvin, mutta tottakai se kaipuu ja ikäväkin sieltä on vielä tulossa.

    Jään odottelemaan teidän kuulumisia <3

    Petra: Kiitos kivasta tsemppiviestistä, koitan luottaa siihen että hyvin kaikki menee:)

    jarna: Kiitos itsellesi niin kivasta ja hankilökohtaisesta kommentista, toi oli tosi merkityksellistä että kirjoitit sun kokemuksista ja tunteista. Luin viestiäsi kyyneleet silmissä! Halaus!

    Saija: Tsemppiä kovasti teidänkin syksyyn, teillä onkin oikea muutosten syksy! Ja voi että mikä mestari alehamsteri sä olet;) Mä jo lupasin itselleni että me voitas pärjätä tolla uikkarilla vielä ensi kesä, saas nähdä...

    Lara: Onneksi tätä vertaistukea löytyy, kyllä me tästä selvitään...piste!:) Ja hei sori etten ole hetkeen käynyt sun aivan ihanassa blogissasi vierailulla, kaikki hääonnittelut ja muut on vaan tainnut jäädä:( Joten onnea nyt tätä kautta ja tulen ehdottomasti ajan kanssa taas blogiisi!

    katt: Sitten vaan tekemään unelmista totta;)Toivottavasti saat nauttia monista, monista kotiäitivuosista tulevaisuudessa! Itse en ole mikään kotiäidin perikuva ja tästä suuresta tunnetulvasta huolimatta olen ihan halukaskin menemään töihin:)

    VastaaPoista
  16. Johan oli melkoinen matka. Aikamoisen unohtumaton ihan varmasti. Ihanaa että siellä oli kuitenkin paljon kivaa sairastelujen ja tulipalon alkujen lisäksi! :)

    Mä voin sitä jo nyt etäisesti kuvitella, kun mua on alkanut ahdistamaan se että joudun palaamaan töihin vuoden päästä, kun V on vasta 1v4kk. En kyllä tiedä miten siitä ensi kesänä selviän. Palaan tänne sitten lukemaan vertaistukea. Kovasti tsemppiä, hyvin se menee ♥

    VastaaPoista
  17. La Petite Princesse: On varmasti ihana tunne kun pääset kokemaan taas uudestaan sen äitiyslomalle jäämisen ja ne ihanat hetket kotona! Onnea sinulle hurjan paljon:) Ja lämmin kiitos kannustuksesta!

    Inka: Toivottavasti tosiaan mahtuu! Toi alaosa on väljä, mutta noi yläosan olkaimet taas eivät jousta yhtään:( On vaatteita joiden soisi kasvavan lapsen mukana;)

    Iita: Kiitos tosi kivasta kommentista! Juuri kuvaamallasi tavalla voisin uskoa että meilläkin se hoitoonmeno sujuu, Mietekin on niin reipas tyttö.

    Meeri: Omat toiveeni ovat aika mahdottomat: haluaisin käydä töissä ja olla mahdollisimman paljon lapseni kanssa. Jos kuvitellaan että ei olisi taloudellisia rajoitteita tiedän etten haluaisi olla "pelkästään" kotona. Mulle on jollain tapaa tosi tärkeää toteuttaa itseäni muullakin tavoin kuin äitiyden kautta. Mutta voin myös kuvitella, että tulen aina kesälomien yms. jälkeen kokemaan tosi vahvasti nää tunteet "lapseni hylkäämisestä", ei siitä tunteesta varmasti eroon pääse. Ja toi on just niin kamalaa kun varmasti lapsi jossain vaiheessa sanoo ettei halua hoitoon vaan haluaa olla äidin kanssa: ihan kamalaa sellaisessa tilanteessa "pakottaa" lapsi hoitoon. Byää...Mutta toisaalta, kullä niitä hyviä päiviä ja kokemuksiakin varmasti tulee, on pakko tulla!

    -Anni-: Kiitos sinullekin kannustuksesta:) Ja hei jos olet kuulolla niin voitko laittaa mulle uuden kutsun sun blogiin os. unelmas@luukku.com. Laitan sulle toki muuta kauttakin vielä viestiä jos ei viesti tän kommenttiboksin kautta välity:)

    VastaaPoista
  18. Anonyymi: Valitettavasti mun on ihan mahdoton vastatata sun sinänsä ihan aiheelliseen kysymykseen menemättä liiaksi henkilökohtaisuuksiin. Olen pahoillani tästä! Jos kysyisit asiaa multa kasvokkain niin keskustelisin aiheesta mielelläni lisää:) Olen luonteeltani sellainen, että elän hyvin vahvasti kaikki tunteet, hyvässä ja pahassa. Hajoilen varmasti joka kerta kun on esim. loman jälkeen aika taas jättää lapsi hoitoon. Miete aloittaa tässä ihan lähellä perhepäivähoidossa ja lisäksi hoitokavereiksi tulee entuudestaan tutut lapset. Minusta on ihanaa mennä töihin ja kamalaa viedä Miete hoitoon. Se paradoksi ei koskaan varmaankaan katoa!
    Mun on pakko huomauttaa ettei meillä ole paljoakaan sikakalliita vaatteita ja ilokseni olen huomannut että siistit ja hyvinpidetyt laadukkaat vaatteet saa myös kierrätettyä eteenpäin. Ensi talven ulkovaatteisiin on hoidettu rahoitus myymällä viime talven vaatteita eteenpäin.

    VastaaPoista
  19. Moikka, hitaana hämäläisenä kommentoin.

    Ymmärrän täysin, muakin aikalailla mietityttää miten Matsu pärjää syyskuusta eteenpäin päiväkodissa, oltiin siellä häämatkalla 4 pv ja senkin jälkeen jo on kävellyt mun perässä vessaankin, itkeskelee jos ei hetkeen näe mua kotona sisällä jne... Hoidossahan se oli muutaman kk keväällä jo, mutta aivan ihanalla kokeneella perhepäivähoitajalla jolla oli vain yksi lapsi hänen lisäkseen. Silloin ekat päivät/viikot jäi itkemään aamuisin, mutta pian kiintyi kovasti hoitajaan.

    Mutta onneksi nuo lapset ovat aika sopeutuvaista sorttia... ja varmasti myös nauttivat hoidosta kun vauhtiin siellä pääsevät: kavereista, lauluista, leikeistä ym. kaikesta kivasta mitä siellä keksitään. Toki se äidin syli (ja isän) edelleen on todella tärkeää, mutta pitää sylitellä ja vain olla yhdessä enemmän sit iltaisin ja vapaapäivinä... kokemuksesta tiedän että itse asiassa sitä itse jaksaa kiukkua, sotkuja ym. paremminkin kun välillä käy töissä =) Mä jaksoin ainakin tosi hyvin myös leikkiä lattialla illat, mitä muuten aika harvoin teen täällä kun päivät kotona ollan, tuntuu että aika menee niin usein vain ruuanlaittoon, pyykinpesuun ja siivoamiseen :-/

    Toki mäkin tiedostan että monista uusista sanoista tulen taas jäämään paitsi ja ehkä joistain muistakin uusien taitojen oppimisesta :( Mutta minkäs teet, ei auta kuin hyväksyä. Meillä mun töihinpaluu (kesän olin taas hoitovapaalla) M:n ollessa 1,5 ja nyt 2 v. on taloudellinen pakko kun kahta asuntoa ja autoa joudumme roistaiseksi ylläpitämään. Joten, suggeroin itseni niihin työnpaluun hyviin puoliin: kahvin juomiseen rauhassa, aikuisten seuraan, mielenkiintoisiin työtehtäviin =)

    Tsemppiä sinne ja tänne, laitellaanhan sitten hoitokokemuksia puolin ja toisin!

    VastaaPoista
  20. Jos jossain niin tässä me ollaan teitä vähän edellä ;), kuten tietänet, puoli vuotta olen ollut töissä. Välillä meillä menee paremmin ja välillä huonommin, päivärutiinit ovat hakusessa ja homma on haastavaa vieläkin. Pph alkaa elokuun lopussa, toivo elää että elämä asettuu ja rutinoituu sen myötä. Mutta siis halusin tsempata, että hyvin se teillä menee varmasti!
    Hoitoon viemisen syitä on monia ja ainakin meillä ne ovat täynnä ristiriitaisia tunteita, minulla ainakin. Itse voin myös paremmin, kun en ole koko ajan ihokkain lapsen kanssa. Kotona oli rankkaa ja välillä liian rankkaa. Raha-asioita vähättelemättä... rahasta sitä meillä töitä lopunkaiken tehdään. Ihanteellista työntekoa olisi kai joku kolme pv viikossa, 6 tuntia päivässä... mutta kun se ei meillä ole mahdollista käytännössä.
    Iloista töihinpaluuta! Siitä se lähtee rullaamaan :)

    VastaaPoista