Paluupostausta

Tuntuu sitä vaikeammalta kirjoittaa blogia, mitä pitemmäksi tämä tauko venyy. Olisi varmaan kuitenkin ihan reilua ilmoitella, että täällä sitä edelleen ollaan täysissä sielun ja -vähän liiankin täysissä- ruumiin voimissa. Tajusin, että blogin jäädessä taka-alalle, myös valokuvaaminen vähenee radikaalisti. Samoin ne kivat pienet lapsen kanssa koetut hetket jää kirjoittamatta ylös. Paluu on siis väistämätön, minulla kun ei ole muuta "vauvakirjaa". Toki mitään taukoa ei koskaan pitänytkään tulla, mutta kun en vain ole jaksanut. Mulla on jotain vanhoja postauksiakin julkaisematta ja koska niissä on juurikin niitä tärkeitä pieniä suuria asioita, aion ne julkaista vaikkeivat ne kronologisesti kuuluisikaan enää tähän kesäkuun elämään.

Äiti kato mulla on näin iso keppi

Olen huomannut ihan käsittämättömän asian: mun polttavin lastenvaateinnostus on kadonnut. Olen todennut, että se on aika sama mitä pienellä tytöllä on yllään, sillä se on jokatapauksessa yleensä erittäin somaa.  On aamuja -joskus jopa kokonaisia päiviä - että ekat eteenosuvat leggarit ja paita kelpaavat mun vaativalle silmälleni, vaikkei ne värit ja kuosit olisikaan niin justiinsa. Hoitoreppuunkin viskaan vaatetta sillä ajatuksella, että kunhan on puhdasta ja eri säätiloihin sopivaa.

Ehkä suurin todiste mun lastenvaateinnostuksen hiipumisesta on kuitenkin se, että mä missasin Pomp de Luxin alen (sitähän ei kukaan vakavastiotettava lastenvaatebloggari voi tehdä eihän?!). Täysin vaateaddiktiosta parantuneen papereita tuskin vielä saisin, sillä kyllä mua harmitti että yksi kiva farkumekko oli ehditty myydä loppuun. Se jossa on isot taskut, koossa 98, anyone? ;)

Eväsretkelle lähdössä. Makkalaa! Makkalaa!

Sekä bloggaus- että vaateinnostusta sabotoinut tekijä on varmasti muuttomme huomattavasti edellistä pienempään (mutta kivempaan) asuntoon. Se on todella saanut mut näkemään punaista kaiken kohdalla, joka viestittää minulle liikaa tavaraa tai ylimääräistä tavaraa. Ja tämä koskee myös neidin vaatteita. Mulla on ollut kevään/alkukesän aikana kirppispöytä yhteensä neljä viikkoa ja sillä on ihan kivasti tienattu rahat tarvittaviin uusiin hankintoihin. Kuitenkin edelleen autotalli on niin täynnä tavaraa, että menee varmaan kaksi vuotta ennen kuin sinne saa itse auton mahtumaan.Tää on ensimmäinen kerta elämässäni kun omistan autotallin ja mun kuvitelmissa siellä piti kiillellä aina sellainen vastapestyssä kunnossa oleva klassinen autokaunotar... Todellisuudessa siellä on tavaraa pesukoneesta keittiönpöytään, nojatuolista valtavaan säkilliseen seurapelejä, työkalupakista sellaiseen viinavalikoimaan, että jos joskus järkkäisi bileet autotallissa, niistä tulisi ikimuistoiset patsi että kukaan ei varmastikaan muistaisi mitään. Kaiken kruunaa läjä sinisiä Ikean kasseja joista pilkistelee printteriä, viinipullotelinettä, keittiönverhoa ja villatakkia.

"Kyllä kulta, tuli oikein hyvä kuva."

Myös suosikkikohteeni kuvaaminen on nykyään vähän haastellista. Kuvat tuppaavat olemaan vähän sellaisia yhden ilmeen kuvia...Miete ottaa kasvoilleen kunnon virnistyksen (se on hänen kamerahymynsä joka tunnetaan myös nimellä "veikeä ilme") ja kysyy innokkaasti: "Tuliko hyvä kuva?!"

Tärkein asia tässä elämäntilanteessa on lähestyvän kesäloman lisäksi se, että äskettäin kahden ja puolen vuoden iän saavuttanut iso tyttömme on sopeutunut uuteen kotiin tosi hienosti, ja tämä yhdessä tasossa asuminen on tuntunut todella hyvältä ratkaisulta. Aivan kuin tytöllä olisi nyt ensi kertaa se oma huone -sellainen, jota käytetään muuhunkin kuin nukkumiseen. Mietitään niitä tapetteja sitten blogin voimin vähän myöhemmin, Miete itse haluaisi huoneeseensa keltaiset seinät...