tiistai 15. toukokuuta 2012

Leluihanuuksia ja pieni lahjoitus lukijalle

Voi että mikä paketti meille tänään kotiutui! Sylvanian Families sarjan lelut ovat ihan ehdottomasti sellaisia ihanuuksia, joita olen meille jo pitkään toivonut. Itseasiassa kaksivuotissynttäreiden ja joulunaikaan kävin sarjan leluja hypistelemässä, mutta ikärajan (4+) vuoksi päätin siirtää niiden hankintaa tuonnemmaksi.

Nyt meillä oli ilo saada ikiomaksi Kenguruperhe ja ruokakalusto täynnä pienen pieniä ihania yksityiskohtia (tosin ne ihan pienimmät jutut, lusikat, haarukat ja veitset, piilotin toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi:)). Niillä on leikkitty koko ilta, eikä tyttö meinannut malttaa edes ulos lähteä! Ja ihanintahan noissa leluissa on se, että äiti rakastaa niitä ainakin yhtä paljon:)







Kävin oitis liittymässä Sylvanian Families Fanclubiin. Nyt jo mietin mitä ihanuuksia meille voisi seuraavaksi kotiutua...Ja kannattaakin miettiä: kun merkkaa toivomuslistalle ne tuotteet, joita kaikkein eniten haluaisi (yksi perhe, yksi talo ja yksi tarvikepakkaus), pääsee mukaan arvontaan jossa nämä toiveet voivat käydä toteen!

Toivelistani (aika mahdoton tehtävä muuten!) oli tällainen:

 
persialaiskissaperhe


cottage-sairaala


 vaunusetti

Sitten vaan omaa listaa tekemään ja osallistumaan arvontaan. Pääpalkintona saa muuten oikean täysikokoisen Sylvanian Families -suklaapupun vierailulle kotiinsa...mmmm:) 

Lelu(mainos)paketissa tuli myös perheen vauvaikäiselle suunnattu ihana Lamazen lelu, ja koska me emme enää sellaista tarvitse, se lähtee eteenpäin sille joka huutaa ensimmäisenä "Hep!" ja jolle aihe on ajankohtainen. Lelun nimi on tulikärpänen ja voit käydä kurkkaamassa täältä, miltä se näyttää. Yhteen leluun on kyllä saatu niin paljon mahdutettua kivoja jippoja, että takaan vauvan viihtyvän:)


19 kommenttia:

  1. :D Tuo Lamazen tulikärpänen oli meillä yksi vauvaiän suursuosikeista ja kyllä sitä vieläkin kuljetellaan ympäriinsä.

    Sylvanian fanclubiin olemme kuuluneet jo, kröhöm, ehkä puoli vuotta, kyllähän toki 1-vuotias niin halusi ;).

    VastaaPoista
  2. Kiva kun ehdit huutaa, teillä kun on sopivaa kohderyhmää:) Laitathan minulle osoitetietosi unelmas@luukku.com niin pistän paketin tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tuo osoite oikein, vai sattuuko luukku.com nyt muuten vain jumittamaan ja lähettää viestini bumerangina takaisin?

      Poista
    2. äh mä vastasin väärään kohtaan eli tähän vielä varmuuden vuoksi: kokeile vaan laittaa uudelleen meiliä, nyt pitäisi tulla:)

      Poista
  3. Meillä tykätään kovasti myös noista Sylvanian families leluista. Persialaiskissa perhe kuuluu tuoreimpiin tulokkaisiimme ja ne ovat supersöpöjä pörröisine karvoineen :D Pienimmät osat piilotan minäkin tytöltä, ettei niitä tarvitse kaivella karvamaton kätköistä.. :)
    Mekin kuulutaan tuohon fanclubiin kun sieltä sai liittymislahjana pienen Sylvanian vauvan!

    VastaaPoista
  4. Voi että nuo osaavatkin olla suloisia!

    VastaaPoista
  5. Ostin juuri ystäväni tytölle 4-vuotislahjaksi tuota Sylvanian Families -sarjaa ja oli varmaan elämäni onnistunein lapsen synttärilahja. Sankari ei malttanut lopettaa leikkimistä ollenkaaan. Ja mun mielestä toi on ihana sarja, juuri tuollaisia lasten lelut pitää olla! Mua kauhistuttaa ne Bratzit ja mallikansiot. En kuunapäivänä halua niitä meille. Jos joskus joku niitä tuo, niin en tiedä mitä sanon :/ Ehkä minäkin uskallan Neidille nyt ostaa tuota jos tosiaan piilottaa ne pienet osat.

    VastaaPoista
  6. Meikäläinenkin on hypistellyt noita eläinperheitä kaupoissa vaikka kuinka kauan. Mies on toistaiseksi estellyt, kun ikärajaan on vielä matkaa. Olen vastannut, että annetaan vain ne hahmot eikä mitään tilpehöörejä. Vielä ei meiltä löydy yhtään hahmoa. Itselläni oli lapsena karhuja, hiiriä, koiria ja kaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla oli mailbox täynnä, koitathan laittaa viestiä uudelleen mikäli sähköposti herjasi:)

      Poista
  7. Oih, nuo lelut olisivat kyllä meidänkin mieleen. Ainakin äidin ja veikkaan isomman neitokaisenkin pitävän tuollaisista. Pitää katsoa, josko sitte vaikka joululahjaksi :)

    VastaaPoista
  8. kenguru perhe on suosikki minustakin.
    -päivi-

    VastaaPoista
  9. Nuo on kyllä aivan ihania! Minä tykkään myös, mutta vielä ei ole yhtäkään kun tyttö vielä niin pieni, mutta varmasti hankimme jossain vaiheessa.

    Kiitos Fanclub -vinkistä.

    Hannele

    VastaaPoista
  10. Täällä on ollut niin hiljaista että haastoin sinut blogissani listaamaan hyvää mieltä tuottavia asioita ;D.

    VastaaPoista
  11. mikä oli se kilpailu mistä sinä puhuit haluaisin kovasti liittyä siihen kilpailuun

    VastaaPoista
  12. minä olen oikeasti vain lapsi mutta osaan jo tehdä juttuja itse ja mäkin tykkään oikeesti niistä sylvanioista mä oon löytäny 30 cm ison sylvanian lelun mutta en kerro missä sen voi ostaa :DDD minulla taitaa olla suomen isoin kokoelma mitä lapsella voi olla :)

    VastaaPoista
  13. minne pitää lähettää se sylvanian kilpailu ja missä siihen voi osallistua

    VastaaPoista