sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Valkotakkinen

Tänään käytiin ulkoilemassa Pajutilalla. Se olikin ensimmäinen kerta tänä syksynä, vaikka kesällä siellä tuli käytyä useampaankin kertaan. Ulkoalue on toki viihtyisä, mutta jotenkin sitä aina tulee poikettua sisälle kahvilan kauniiseen tunnelmaan tekemään pieniä sisustuslöytöjä ja herkuttelemaan juustokakulla...





Tämän herkkuja notkuvan pöydän ääressä varoittelin moneen kertaan, että näihin ei sitten kosketa...Kunnes tajusin että jokainen näistä herkuista oli feikki! Satu kyselikin joskus näiden hintoja ja lupasin niitä tarkistella. Hintahaarukka on melko laaja: Vohvelikeksin saa hintaan 1,50 €, pullaviipaleet ovat 4 € kappale, isot seesamsämpylät muistaakseni 8 € ja kokonaiset kakut maksavat lähemmäs sata euroa! Itse olen kerännyt näitä pikkuhiljaa ja tarkkaan valikoiden (eivät kuitenkaan mitään rajuja leikkejä välttämättä kestä). Tällä kertaa nappasin mukaan pari pikkuruista suklaamuffinsia, 2,50 € kpl. Kun on seuraavan blogiarvonnan aika, tullaan näitä sitten näkemään palkintoinakin:)

Valkoiselle söpöstelytakille oli käyttöä myös perjantaina, kun lähdimme ystäviemme kanssa Ikeaan syömään ja leikkimään. Mietteen huivi on ostettu Lindexiltä, eikös olekin kaunis!




Miksi olet leppäkerttu punaisissa aina
etkö sentään valkoisia
pidä sunnuntaina


Mukavaa viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Huivi on kiva ja sukkikset! Kiva nähdä miltä ne näyttää, meillä on peketissa ja oletin ostaessa että sydämet ovat polven kohdalla :)
    Niin reippaan näköinen neiti että ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne sukkisten sydämet polvien kohdalle asetu, meilläkin sitten jossain vaiheessa:) Toi koko 98/104 mikä meille tuli oli yllättävän reilu, mutta muutama pesukerta varmaan auttaa asiaa...Toivon näkeväni (takuu)kauniita kuvia myös teidän sydänsukkiksista:)

      Poista
  2. Mäkin katsoin kuvasta ensin, että herkut on oikeita! Aika hauskan näköisiä!

    Ihana irvistys tuossa viimeisessä kuvassa! :)

    http://miamatleena.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tosiaan erehdyttävän aidon näköistä tavaraa nuo herkut. Tuon irvistyskuvan kuvatekstiksi olis muuten hyvin sopinut, että kohti uutta viikkoa vaikka hampaat irvessä;)

      Poista
  3. Paljon on ihania kuvia Mietteestä ilmaantunut, kun en olekaan vähään aikaan käynyt kurkkimassa. Tosi kauniit huivi ja takki. Tuo kettu on myös aika hauska. Kulkeeko se mukana joka paikassa?
    Meillä kuljetetaan monchhichia. Pelottaa ajatellakin, että se katoaisi.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tulit kurkkimaan:) Toi kettu tosiaan vilahtelee aika monessa kuvassa: se kulkee kodin ja hoitopaikan väliä ja lähtee mukaan kaikkialle. Pitäis jossain välissä saada pyöräytettyä kettu pesukoneessa, mutta toimenpide täytyy varmaan toteuttaa yöllä ja toivoa ettei neiti herää sillä välin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja Minna piti vielä kysyä että kuka kumma on monchhichi...?!:)

      Poista
    2. Monchhichi on apina, jolla on kaulalappu vaatetuksena ja sen peukku menee suuhun. Itsekin olen samanlaisen apinan kanssa lapsena leikkinyt, eli niitä on ollut jo kauan:) Siksi varmaan ostinkin apinan meidän neidille, kun tulvahti omat muistot mieleen ja tuli niin nostalginen olo;)

      Poista
    3. No nyt muistan muuten nähneeni ja ihastelleeni itsekin noita apinoita, vaikkei minulla koskaan ole sellaista ollutkaan:)

      Poista