keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Hykerryttävät poiminnat Ellokselta

Elloksella on nyt hyvä alekamppanja menossa perjantaihin 5.10. saakka. Kalleimmasta tuotteesta saa -40% alennuksen, toiseksi kalleimmasta -20% alen ja jos ostaa kolme tuotetta saa ilmaisen toimituksen. Mulla on pari juttua jotka kutkuttelee kovasti, joten jaan nuo ihanat aarteet teidänkin kanssa.




Ensinnäkin Me Toon ulkovaatteet viehättävät minua aina vaan. Viime talvena Me Toon toppahaalarissa yhdistettiin ruskeaa ja violettia, ja tänä talvena tarjolla on erikoinen, mutta yllättävän toimiva yhdistelmä punaista ja violettia. Nätille haalarille ei kyllä jäisi paljon hintaa tuolla -40% alennuksella. Ja hei tänä vuonna on mukana myös pilkkuja!

Kulutuksenkestoltaan ei ainakaan tuo viimevuotinen haalari ollut esim. Ticketin veroinen, mutta toisaalta meillä käytettiin haalaria todella paljon. Käyttökauden jälkeen haalarissa oli haalistumaa sekä polvien että peppusauman kohdalla, mutta käyttöominaisuuksiin se ei kuitenkaan vaikuttanut. Muistan että tuo kuva napattiin kovilla helmikuun pakkasilla, joten lämpimäksi haalaria voin ainakin kehua. Kokemukseni perusteella olisin valmis uudelleenkin satsaamaan Me Toon toppaan, mutta täyteen hintaan en sitä ostaisi.

Miten te asustaisitte tuon Me Toon tämän vuoden mallin? Minusta siihen sopisi tosi kauniisti sekä punaiset, valkoiset että harmaat asusteet. Tuo meidän viime vuotinen haalari on jo lähtenyt eteenpäin, mutta jos olet kiinnostunut kuvassa vilahtavasta UNQ:n päähineestä ja noista Cupcaken rukkasista niin ne ovat parhaillaan myynnissä huutiksen puolella.

Me Toon Rosita Mini haalarin löydät täältä.

Vertbaudetin nahkaiset kissasaappaat saivat sydämen jättämään pari lyöntiä väliin! I-ha-na-i-ha-na väri, malli ja lapsekkuus!!! Noissa ei kärjetkään kuluisi heti naarmuille ja hintakin on kohtuullinen ottaen huomioon että ovat sekä ulko- että sisäpuolelta aitoa nahkaa. Voi ihastus!

Noi kengät sai mut miettimään, että olisiko Elloksella vielä jotain tarpeellista jotta pääsisin ne aleprossat hyödyntämään...Silmäni nauliintuivat suloisiin Skip Hop Zoon lasten matkalaukkuihin ja mietin, että siinä olisi kyllä kiva lahjaidea vaikka joulupukin konttiin. Me ollaan näillä näkymin lähdössä seuraavan kerran ulkomaille ensi syksynä, ja mä niin näen meidän reippaan lettipään vetämässä ihan tohkeissaan omaa leppäkerttumatkalaukkuaan...Vai olisiko se sittenkin pöllö, miten sen muka pystyy päättämään!

Löysitkö sinä jotain ihanaa mihin tuo Elloksen alekoodi kannattaisi hyödyntää?:)

sis. mainoslinkkejä

8 kommenttia:

  1. olitpa aarteet löytänyt ;) Tuo haalari on söpö tänäkin vuonna. Meillä ei ole kokemusta talvivaatteiden osalta tästä merkistä mutta kakkoshaalariksi voisin kelpuuttaa ns testiin. Ehkä tuohon kuosiin asusteeksi laittasin nyt punaista (vaihteluksi) tai sitte harmaa jota voi yhdistää muihinkin sitten helpommin. Meiltä löytyy me toon välikausitakki ;ihanuus pussihelmainen hopeatakki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja noita aarteitahan löytyis loputtomiin;) Punanen olisi tosiaan herkku tuon haalarin kanssa mutta kuten sanoit, harmaa olisi monikäyttöisempi. Harmi vaan että meidän toppahaalarikiintiö on tälle talvelle täynnä eikä ensi talveksi ole tuosta haalarista sopivaa kokoakaan tarjolla.
      Se Me Toon hopeatakki on ihana! Meillä on ollut parikin vk-takkia Me Toolta ja ensi kevääksikin sellaista turkoosiin vivahtavaa metsästän:)

      Poista
  2. Tuo Mietteen viimetalvinen haalari on kyllä todella kaunis! Hyödynsin myös Elloksen alen, mutta voi enpä ole huomannut että sielläkin olisi noita skip hop tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ollut ennen noita Skip Hoppeja huomannut!:) Tykkäsin itsekin tosi paljon tuosta viime talven haalarista. Ihanaa kun blogin kautta pääsee fiilistelemään jotain edesmenneitä haalareita:)

      Poista
  3. Mä meinasin tuon skip hopin tilata sillä 50% alekoodilla, mutta se ei käynytkään niihin. Pöh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi:( Ja jäi mullakin nyt tilaus tekemättä. Elättelen toiveita et tulis vielä joku hyvä alekoodi noihin laukkuihin...

      Poista
  4. En kans tiennyt että Skip Hopin tuotteita saa Ellokselta. Olin jo ehtinyt tehdä tilauksen jollain toisella alekoodilla ja nyt pitäisikin hakea Vertbaudetin saappaat postista. Jäi jotenkin huomioimatta noi suloset kissasaappaat. Saanpahan syyn tehdä uuden tilauksen tälläkin alekoodilla:)

    VastaaPoista
  5. Oli tosiaan iloinen yllätys, noi on niin nättejä ja käsittääkseni myös tosi kestäviä laukkuja. Oi mä oon kade noista kissasaappaista!

    VastaaPoista