sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kesälauantait ja kaverin kaipuu



Viime lauantaina vietettiin päivä rannalla.
 (Illalla laitettiin pitkästäaikaa herkkulautanen olohuoneeseen ja katseltiin Leijonakuningas.)

Viltin päällä köllöttely oli mukavaa. Ja eväitten syönti.
Tyttöä vähän harmitti kun ei saanut kavereita.
Yllättävän vähän väkeä oli liikkeellä.

Oltiin jo etukäteen juteltu miten toisiin voi tutustua.
Voi kysyä nimeä ja kertoa omansa.
Voi kysyä että tykkäätkö uimisesta
ja tuntuuko vesi susta kylmältä.
Voi sanoa toiselle jotain kivaa,
kehua vaikka uimapukua tai lelua.

 Nää on näitä "ainoan lapsen haasteita",
mikä korostuu entisestään lapsen kasvaessa.
Kaverin kaipuu on kova.

Ja vaikka Miete leikkii hyvin itsekseenkin,
ja vaikka meillä on ihania, hauskoja ja helliä hetkiä yhdessä,
on se vaan ihana nähdä oman lapsensa syttyvän leikkiin
toisen lapsen kanssa.



Tänä lauantaina kävimme Sastamalassa Kiviniityn kotieläinpuistossa.
Miete oli onnellinen, kun sai ruokkia
possuja, lampaita ja poroja.
Neiti uskalsi myös ajaa pienellä mönkkärillä(!)
ja hyppi innoissaan trampalla ja pomppulinnassa.

Lisäksi Miete sai kavereita. 
Hän ruokki lampaita kahden isomman tytön kanssa 
ja voi mikä hymy neidin kasvoille syttyi kun toinen tytöistä ehdotti:
"Sovitaanko että me kolme ollaan ystäviä."

Pomppulinnassa Miete tutustui vähän itseään nuorempaan tyttöön
ja lietsoi tyttöä: "Hei tapataan kärpäsiä!"
(Eikä ottanut kuuleviin korviinsa minun kysymystäni siitä,
miksi ihmeessä niitä pitää tappaa.)
Kovin kilpailuhenkiseltä tuo meidän neiti myös vaikuttaa,
kokoajan juoksemisessa ja pomppimisessa tuntui olevan kyse
voittamisesta ja häviämisestä.
No, panin sentään merkille, että Miete hävisi mielellään välillä itsekin;)

2 kommenttia:

  1. Itse olen ainoa lapsi ja Mietteen kaverihaikailut tuntuvat tutuilta. Saako udella onko lapsilukunne täynnä vai vieläkö joskus tulevaisuudessa haaveilette pikkusisaruksesta?

    VastaaPoista
  2. Toki saa udella:) Mietteellä on onneksi ihana siskopuoli, rippikouluikäinen jo. Luulenpa ettei pikkusisarusta ole tulossa, itse voisin toisessa tilanteessa vielä toisen lapsen haluta, mutta mieheni on minua reilusti vanhempi, joten se on varmasti isoin syy, ettei perheluku tästä enää kasva:)

    VastaaPoista