sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kriittinen silmäys lastenvaatehankintoihin

Ihan vaan pikku iltapuhteeksi näpyttelin Mietteen vaatteita paikalliselle FB-kirppikselle. 
Tämä onkin hyvä paikka samalla tarkastella kriittisesti näitä lastenvaatehankintoja. 
Se hankkiminen kun on aina niin helppoa ja ihanaa, mutta sitten taas se kierrätyspuoli... 
siinä on oma vaivansa. 


- pari alunperin jo liian naftissa koossa meille kotiutunutta vaatetta (me&i, name it)

- muutama alennusmyyntisekoamisen tulos, sillä seurauksella, että huomaan kierrättäväni eteenpäin käytännössä käyttämättä jääneitä vaatteita (pomp de lux)

- joku yksittäinen äärettömän ihana vaate, joka on poikennut kuitenkin sen verran siitä arjen perusvaatetuksesta/tyylistä, että se on jäänyt käyttämättä (ciraf, h&m)

- selkeästi ainoastaan erittäin tehokkaan markkinoinnin seurauksena tehty hankinta, jonka käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi (missoni by lindex)

- jokunen ahkerasti käytetty, mutta ilokseni edelleen hyväkuntoinen vaate (lindex, pomp de lux, po.p)

- paita, joka on niiiiin paras, että tajuan meillä olevan niitä jo entuudestaan monta samanlaista...(pomp de lux)

Niinpä vaatteita myyntiin naputellessani päädyin seuraavanlaisiin, myös kuvan vaatepinon ulkopuolelle ulottuviin oivalluksiin:

1) Älä enää sekoa Pomp de Luxin (tai ihan minkä tahansa lastenvaatemerkin) alessa. Unohda "kun halvalla saa" -asenne. Suosi jatkossakin PDL:n yöpukuja.

2) Ei ole pakko valita jokaiselta lanseeratulta myyntikaudelta jotain ostettavaa (esim. me&i). Etenkin jos edelliset vielä mahtuvat!

3) Osta vain se kaikkein ihanin ja jätä se toiseksi ihanin kauppaan -ette kuitenkaan käytä sitä.

4) Valitse vaatteesta reiluhko koko, ettei vaate ehdi pienentyä käyttämättömänä kaapissa.

5) Laadukas materiaali, lapsen silmin valittu kuosi ja vaatteen helppo puettavuus ja pesu ovat tärkeitä kriteereitä vaatetta valitessa...

6) ...mutta valitse kuitenkin vaate, jota äidin värisilmä kestää yhdistellä muiden vaatekaapin peruspilarien kanssa. Keltainen paita, jossa ruskeat nallekarhut lennättävät kimaltelevia turkooseja helikoptereita ei välttämättä toimi, jos lapsen alaosat ovat pääasiassa mekkojen kanssa käytettäviä legginsejä tai vaaleanpunaisia collegehousuja.

7) Pidä mielessä arjessa suosimanne vaatteet tehdessäsi uusia hankintoja. Lapsille on tarjolla toinen toistaan suloisempia farkkuja, mutta jos niitä käytännössä käytetään muutaman kerran vuodessa, niitä ei tarvitse olla silloin muutamia kaapissa.

8) Mieti, mikä on käyttövaatteelle sopiva hinta. Burberryn tai Ralph Laurenin vaatteista ei ole paljon iloa, jos niitä ei korkeamman hinnan vuoksi raaskisi oikein edes käyttää.

9) En ole ihan varma, mutta elämää saattaa olla lastenvaatteiden ulkopuolellakin;)

10) Onko sinulla jotain lisättävää?

17 kommenttia:

  1. Ei ole lisättävää, hyvin listattu! Vaikka nämä asiat tiedostaakin, silti tulee aina hutiostoksia. Toisaalta kaiken saa kuitenkin aina eteenpäin seuraavalle käyttäjälle -ja toisen huti voi ollakin toisen suuri unelma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa. Vaikka toisaalta olisin voinut omaan listaani lisätä, että kaikkia hankintoja ei voi perustella "ainahan tän saa myytyä eteenpäin"-argumentilla ;)

      Poista
  2. Tuo kohta 9 mietityttää usein täälläkin ;) Joo voi kun pystyisi malttamaan mielensä kaikkien houkutuksien kanssa. Nyt jo vähän neiti 5v oma maku sanelee mitä voi ostaa, mutta pikku siskon kaappi onkin sitten eriasia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niille pienille on vaan niin ihania juttuja. Edelleen mä huokailen kaikkien pienten mallistojen perään, vaikkei ne enää meidän Mietteelle menekään:)

      Poista
  3. Ota huomioon lapsen vaatteiden tarve. Meillä tyttö 2-vee päätti kesällä, että hän ei kotona pidä sisällä muuta kuin pikkareita/vaippaa. Meillä siis on käytössä vaatteet ainoastaan kun mennään ulos, kerhoon tai kerran viikossa kaupungille.. Ja tyttö on sen verran tarkka ja siisti syöjä, ettei vaatteet likaannu juuri ollenkaan. Viimeksi kun pesin pyykkiä, niin kuopuksen (11 kk) vaatetta oli puolentoista viikon edestä ja tytöltä vain kahdet housut ja paidat.

    Ja vaatetta tosiaan on kaapissa, jos vain tyttö haluaisi pitää. Ja meillä ei edes ole kuuma sisällä.. :D

    Myyntiin on menossa siis miltei käyttämätöntä vaatetta koossa 92/98 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys:) Pääset kyllä harvinaisen vähällä pyykkivaivalla kaksivuotiaan kanssa!

      Poista
  4. Ihana listaus ja niin totta. Voisin lisätä tuohon vielä, että hanki vaatteita vain sen verran, kuin vatekaappiin mahtuu...
    Meillä 1 v 4kk pikkuveljen kaapissa on tällä hetkellä pientä ylitäyttöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja tosiaan sitä kaappia ei kannata tunkea ihan täyteen, koska silloinkin ne vaatteet onnistuu eksymään jonnekin kaapin perukoille...Haaveilen selkeästä järjestyksestä kaapissa, josta yhdellä silmäyksellä näkee mitä se sisältää. Nyt onkin selkeytysprojekti menossa sekä omassa, että lapsen vaatekaapissa (oma tilanne on edistynyt vähän paremmin:)).

      Poista
  5. Lapsen mielipide on tärkeä. Meillä muutama minun mielestäni ihana paita ja mekko on jäänyt käyttämättä, kun ne on vaan minun mielestäni ihania, mutta 4-vuotias tyttäreni nyrpistää niille nenää, eikä halua pukea päälle. Ihan turhaa ajanhaaskausta vääntää kättä ja tehdä kauheaa tappelushowta jostain puserosta, kun alunperinkin voi hoitaa vaateostokset yhdessä lapsen kanssa netti- tai ihan oikeasta kaupasta....niin tulee lapselle mieluista vaatetta ja voi neuvotella kompromisseista (olen muuten huomannut, että nää neuvottelukeskustelut on tosi arvokkaita - siinä oppii lapsi ja aikuinen molemmat!!!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Mulla on käynyt sikäli hyvä tuuri, että toistaiseksi Miete on tykännyt melkein kaikista hankkimistani vaatteista -kunhan vaatteessa on hyvä ja helppo olla. Shortseja tyttö vähän karsasti viime kesänä, mutta lopulta innostui niitä sitten käyttämään:)

      Toisaalta voisin aktiivisemmin ottaa neidin mukaan valitsemaan vaatteita, mutta toisaalta tiedostan kuluttavani lastenvaatepuolella ehkä keskivertoa enemmän, ja siksi sujautan vaatteet käyttöön vähän vaivihkaa, ettei tyttö imisi kauheasti shoppailuvaikutteita itseensä;)

      Poista
  6. mahtava listaus :) Mikähän olis oikeasti sellainen sopiva ja normaali määrä noita vaatteita lapselle? se tietysti riippuu lapsestakin mutta tässä kun tein kirppari läjää niin mietiin kans että meillä on kahdella tytöllä varmaan vaatteeita niin paljon että niillä puettais ehkä viis lasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja hei mulla on ollut ihan sama fiilis välillä kun katson Mietteen vaatekasaa -hyvin pukisi niillä vaikka kolmosetkin:D Tuo sopiva määrä on varmasti tosi liukuva käsite. Itse en esim. osaa/halua/ole totutellut käyttämään vaatteita ns. puhki (sellaisiakin lastenvaatteita näkee paljon kirppareilla). Toiset taas osaavat ostaa todellakin pelkästään tarpeeseen, ja vaate on hyödyke, eikä estetiikan, ilon ja turhamaisuuden lähde :)

      Poista
  7. mulla on kaksi ikeakassillista kaapeista kaivettua ulkovaatetta (nojoo, kolme lasta) jotka tässä naputtelen myyntiin. mutta silti, en k-ä-s-i-t-ä miksi osaa on haudottu kaapissa noin 3v ja osaa pidempäänkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh, been there. Ja tuossa vaiheessa päättää, että jatkossa vähän ripeämpää kierrätystä kehiin...:)

      Poista
  8. Hyvä postaus, itse olen yrittänyt vähentää sitä pakkoa ostaa mitään. Ostan silloin kun tarvitaan ja silloin kun näen jotain erityisen ihanaa, en osta vain siksi koska on hullut päivät, uusi mallisto, kaikki muut ostaa tai satun olemaan kaupassa. Olen jo kauan aikaa sitten huomannut, että tietynlaiset vaatteet eivät vain ikinä tule meillä käyttöön ja olen myös oppinut nopeaksi kierrättäjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti! Nimenomaan kaikki kamppanjat ja teemaviikot ruokkivat sitä ostamista -ja senhän markkinoijat osaavat erittäin hyvin! Mun pitäisi myös oppia nopeammin kierrättämään eteenpäin, pysyisi kaapit siisteinä ja erottaisi paremmin, mitä tarvitaan.

      Poista
  9. hyödyllinen postaus! Pidän kauniista lastenvaatteista, olen varmaan sen suhteen hieman turhamainen, mutta koen enemmänkin ostan esteettisyyden takia. Eroaako se sitten juuri turhamaisuudesta.. Olen kuitenkin pyrkinyt ja onnistunutkin kierrättämään aika hyvin ja myöskin yritän ostaa tarpeeseen enimmäkseen. Toisaalta täytyy myöntää, että on tytöllä enemmän vaatteita kun tarvitsisi. No niitä farkkuja on vain kahdet ja "hienostelukenkiä ja -takkeja" yksi :)

    VastaaPoista