sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Seniorin ja juniorin talvi-iho

No niin, tarkoitukseni oli siis kirjoittaa uusimmista kosmetiikkalöydöistäni. Mulla on nämä talvipakkaset näkyneet erityisesti käsien ihossa: kädet ovat kuivat koppurat ja sormenpäät haavoilla. Käväisinkin reilu viikko sitten hakemassa apteekista bepanthenia, mutta mukaan tarttui samalla vähän muutakin. Bepanthen-tuubi kului mulla viikossa ja olen välillä laittanut oikein rasvanaamion käsille ja sujauttanut käteen ohuet puuvillahanskat (niitäkin saa apteekeista). Se helpottaa hieman, mutta oikeasti tuntuu että mun pitäis upottaa kädet vuorokausiksi johonkin öljyyn että saisin riittävää helpotusta.

Muutoin iho onkin voinut suhteellisen hyvin. Yleensä kasvoni ovat hilseilleet talvisin, mutta nyt ei ole ollut mitään ongelmaa. Sääriin laittelen vuoroin perusvoidetta, vuoroin jotain öljyisempää tuotetta -ja välillä molempia yhtäaikaa.


Tällaista tavaraa lähti apteekista mukaan sen bepanthen-tuubin lisäksi, joka ei pääsyt edes kuvaan kadotessaan heti jonnekin käsilaukun pohjalle. Ostin suihkautettavaa Ceridal-öljyä säärien iholle. Tuotetta on kätevä suihkauttaa myös pikkuneidin iholle suihkun jälkeen. Ceridalin lisäksi nappasin mun luottotuotteeksi vakiintuneen Vichyn kuivan ihon Idealia-kasvovoiteen, ja samalla iskin silmäni tuohon kauniiseen Nutriextra-öljyyn. Ihan täydellinen löytö! Tuoksu on ihana, ja öljyä voi käyttää vartalolle, kasvoille ja hiuksiin! Kuinka kätevää suihkauttaa öljyä ensin vähän iholle ja hieroa loput kuiviin hiuslatvoihin. Ihastuin kovasti ja öljy onkin ollut nyt päivittäin käytössä. Satuin vielä saamaan kauniin peltirasian kaupan päälle ostaessani kaksi Vichyn tuotetta. Kannessahan on ilmiselvästi minä ja Miete:)

Mutta ei tässä vielä kaikki. Muistin nimittäin pitkästä aikaa yhden parhaista suomalaisista kosmetiikkamerkeistä: nimittäin Dermosilin. Onko merkki teille tuttu? Käytin Dermosilin tuotteita vuosia sitten ihan aktiivisesti (mm. ihanaa vaaleanpunaista Vitamin E -sarjaa), mutta jotenkin ne sitten vaan unohtuivat. Dermosiliahan ei myydä kivijalkakaupoissa eikä mainosteta saamaan tapaan kuin useimpia kosmetiikkamerkkejä (mikä näkyy myönteisesti Dermosilin tuotteiden hintatasossa), joten ihmekös tuo, että oli päässyt unohtumaan.

Onneksi kaverini muistutti minua näistä ihanuuksista. Tuotteet ovat monipuolisia ja laadukkaita, valikoimasta löytyy paljon vaihtoehtoja ihan superherkkäihoisillekin kuluttajille ja hinnat ovat aivan käsittämättömän edulliset! Niinpä varoitankin, että tuolla kaupassa käy vähän kuin Ikeassa: kaikkea pientä tarttuu mukaan pitkin matkaa...


Mitäs mä sitten tilasin...Pari suihkugeeliä (mandariini ja punainen appelsiini), jotka tuoksuu niin hyvälle että taju lähtee! Ja hinta on 2,90 € kappale! Tilasin aivan ihanan tuoksuista vartalosuihketta, jotain oikein lupaavan kuuloista heleyttävää kasvoseerumia ja myös kasvoöljyä ihan silkasta mielenkiinnosta. Skincomfort-sarja vaikutti tosi hoitavalta ja omiin 30+ ihon tarpeisiin sopivalta, joten siitä sarjasta otin kokeiluun tehovoiteet päivä- ja yökäyttöön, sekä kasvoveden. Lisäksi tilasin hiusnaamion, jota testailinkin jo lauantain saunassa (tykkäsin), ja sitten vielä purkin vaniljan tuoksuista vartalovoidetta.

Nyt onkin taas kosmetiikkavarastot hetkeksi täynnä, ja kuten huomaatte, olen innoissani kun lapsi karkkikaupassa:)


 Sain tilauksen mukana vielä näin ison läjän testereitä. Työmatkalaisen unelma!


Huomasin myös, että Dermosilille on tullut veikeä tuotesarja lapsille, eikö olekin kivan näköinen! Tilasinkin heti kokeiluun vedettömän salvan, jolla voi suojata huulet, posket ja nenänpään talvipakasilla. Kunhan saadaan entiset shampoot ja pesuaineet käytettyä, tilaan varmasti jatkossa sarjan muitakin tuotteita kokeiluun. Ehdottomasti pitää päästä testaamaan sekä shampoo että hoitoaine, ja tuo vihreässä pumppupullossa oleva pesuvaahto. Onko teistä joku jo kokeillut näitä?

Kyllä vaan uudet purkit ja purnukat tekevät naisen iloiseksi. Kannattaa muuten tsekata myös Dermoshopin Talvi Outlet, sieltä tekee löytöjä. Itse sain joulupukilta lahjaksi inkiväärin tuoksuista keittiösaippuaa, ja rakastan paitsi sen tuoksua, myös ulkonäköä. Sitäkin saa nyt Talvi Outletista. 

1 kommentti:

  1. Multa löytyy aina Dermosilin tuotteita kylppäristä. Tämän hetkiset suosikit ovat dermonature puhdistusvaahto kasvoille ja saman sarjan puhdistuslaput sekä (salvia) keittiösaippua. Mies tykkää Dermosilin dödöistä. Mietin kans, että olisivatko nuo pienten tuotteet hyviä meidän karheaihoisen neidin tarpeisiin, mutten sitten kuitenkaan tilannut, kun neidille se pesuainepullon kuva on kuitenkin ratkaiseva. Olisivatko nämä vähän "vauvamaisia"? :D Hyviä tuotteita kuitenkin, vaikken olekaan itselleni onnistunut Dermolta sitä täydellistä kasvovoidetta löytämään.

    VastaaPoista