maanantai 23. marraskuuta 2009

Hormoonihuuruista Zen-henkisyyttä

Laskettu aika meni jo, ei tullut sunnuntailasta. No miten olisi maanantaikappale? Vai onko torstai toivoa täynnä? Tällainen odottaminen tekee vähän taikauskoiseksi. Haluan korostaa, etten usko sen kummemmin horoskooppeihin kuin tarot-kortteihinkaan. Molempien viihdearvon kuitenkin myönnän. Ja pilke silmäkulmassa olen todennut, että jos laskettu aika menee päivänkin yli, tytöstä ei tulekaan skorpionia. Ja tätä voi kai pitää myönteisenä asiana (nimimerkillä itse skorpioni). Toisaalta, minulla ei ole hajuakaan siitä, minkälaisiksi jousimies-tytöt astrologiassa kuvataan. Varmaan ihania <3

Olen myös puolustanut astrologiahömppää sillä, että jos niinkin yksinkertainen asia, kuin iltalehden päivän horoskooppi, saa ihmisen pohtimaan itseään ja elämäänsä, se ei voi olla huono juttu. Pysähtyä hetkeksi miettimään: millainen päivä tästä tulee, ketä minä kohtaan tänään ja mitä se minulle merkitsee. Sama pätee tarot-kortteihin. Ne aktivoivat ajattelemaan, antavat näkökulmia. En ole ottanut tarot-korttejani vuosiin esiin. Viimeksi käytin niitä päivittäin silloin, kun olin vastarakastunut nykyiseen mieheeni. Plarasin kortteja ja mietin tunteitani, suhdettamme, mitä mies ajattelee minusta, mitä meidän ensimmäiset riidat merkitsevät...Kortit lievittivät ikävää, sillä asuimme silloin eri kaupungeissa. Kaivoin tarot-kortit esiin = otin hänet ajatuksiini, varovasti kaipasin ja rakastin ilman, että hänen tarvitsi tietää.




Nyt siis kurkkasin, miltä raskauteni näyttää tarot-korttien näkökulmasta. Ensimmäisen kortin nostin kuvaamaan raskauttani tähän saakka. Sain kortin nimeltään "Yksinoleminen".Minusta se kuvaa tunnelmiani aika hyvin. Tietyllä tavalla olen ollut sosiaalinen ja pitänyt jopa aiempaa paremmin yhteyttä ystäviini. Silti tämä odotus ja nämä tunteet ovat aika henkilökohtaisia ja niitä ei osaa tai halua jakaa. Tämän raskauden kanssa sitä on vaan kuitenkin niin yksin, täysin uusien ja arvaamattomien asioiden edessä. Olen kokenut yksinolemisen positiivisena, mutta olen kokenut myös yksinäisyyttä, sylinkaipuuta, halua käpertyä jonnekin turvaan. Avuttomuuttakin.




Toisen kortin nostin kuvaamaan tätä hetkeä ja lapsen syntymää. Nostin kortin nimeltä "Eheytyminen". Ihanan myönteinen, positiivinen ja vahva kortti! Uuden alku ja iso muutos voi tosiaan tarkoittaa myös eheytymistä. Minusta tulee kaksi ja samalla kokonainen. Koko elämä muuttuu. Uusi sisältö, uusi tarkoitus. Mahdollisuus kokea jotain niin alkuvoimaista kuin oman lapsen syntymä voi antaa myös niin myönteisen kokemuksen omista kyvyistä, mahdollisuuksista, että se tallentuu eheyttävänä kokemuksena mieleen. Käyn läpi myös valtavan ristiriitaisia tunteita, mutta toivon että äärilaitani lähestyvät toisiaan ja ajoittainen mustavalkoisuuteni muuttuu lämpimiksi väreiksi.




Mitä tapahtuu lapsen syntymän jälkeen? Nostin kolmannen kortin, nimeltään "Mieli". Kortin kuva on synkkä ja sekava. Kortti varoittaa siitä, että mielen ansoihin voi takertua. Mielessä liikkuu paljon kaikkea turhaa ja sekavaa, mikä voi estää näkemästä syvemmälle. Ensin "pelästyin" korttia, nyt ymmärrän sen viestin. Lapsen syntymän jälkeen on turha antautua mielen kaaokselle, kaikille stressaaville ajatuksille vauvan hoidosta, omasta kehosta, parisuhteesta, nukkumisista... Tärkeintä on lapsi ja rakkaus. Uuden elämän ihme ja syvyys. Joskun minun pitää problematisoida mielessäni ihan kaikki. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee se, että mieheni ei tunnu stressaavan yhtään mistään. Miten silloin voimme ymmärtää toisiamme?

Laskettu aika meni jo, ei tullut sunnuntailasta. Illalla tuli itku. En tiedä oikein miksi.

kuvat googlen kuvahaku

2 kommenttia:

  1. Selaan takaperin juttujasi henkiseksi tueksi ja löytyyhän sitä. Kiitos tästä postauksesta. Siinä on viisautta ja vertaistukea.

    VastaaPoista
  2. Voi, muistan tuon lasketun päivän jälkeisen yön. En kai ollut tajunnutkaan, miten paljon siihen päivään oli latautunut odotusta ja jännitystä. Lähdin sinä yönä autolla ajelemaan ilman päämäärää, olin niin levoton ja tunteita täynnä! Sitten palasin kotiin ja otin tarot-kortit esiin, kun en muutakaan "apua" keksinyt :) Järjellä tietää, että laskettu aika ei paljoa merkitse. Henkisesti siihen on vaikea olla reagoimatta...

    Kiva jos tämä postaus antoi sinulle jotain :)

    VastaaPoista