Eilen olin kiukkuinen koko valveillaoloaikani. Illalla mies pyysi minut viereensä nukkumaan. Menin kainaloon pötköttelemään, vaikka tiesin, etten nukkuisi vielä moneen tuntiin. Kerroin, että vauva on sikiöasennossa, kädet ja jalat vedettynä kehoon kiinni. Tilaa on niin vähän.
- Voi reppanaa, mieheni sanoi. Äiti on aina ollut tuollainen pienimahainen.
Katselin, kuinka hänen kätensä lepäsi vatsani päällä. Vauvalla oli hikka. Kaikki näytti taas niin kauniilta. Olisin halunnut ikuistaa sen hetken kameralla.
- Ei se taida tulla huomenna, ei tunnu siltä, sanoin.
- Ehkä se haluaa tulla silloin, kun tulee pysyvä lumi. Silloin on valoisampaa, mieheni sanoi.
Se oli kauniisti sanottu. Sehän puhui melkein kuin Tommy Taberman!
Jos vauva todella syntyy samana päivänä, kun lumi sataa jäädäkseen, voisi yksi nimistä olla Lumi. Muistona.
Oi kuinka ihana keskustelu teillä on ollut. Liikkis.
VastaaPoistaBlogisi on ihana. Luin heti kaikki tekstit ja toivoin, että niitä olisi ollut lisää. Jään taatusti lukijaksi. Kiitos kun kävit esittäytymässä :)
Kiitos kauniista kommentista! Joskus pienet asiat ja sanat tuntuvat tosi isoilta ja tärkeiltä -ainakin näin hormoonien vaikutuksen alaisena ;)
VastaaPoistaKiva, että kävit kommentoimassa ja tervetuloa blogiini toistekin!