keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Mamma kesäkuntoon -projekti käynnistyy

Ensimmäinen välietappini raskauskilojen suhteen on saavutettu. Painoin synnyttämään mennessä n. 79 kg ja sairaalaan jäi kuutisen kiloa. Nyt kuitenkin päästiin alle 70 kilon kun joulupäivän aamuna (!) vaaka näytti lukua 69,8! Raskaaksi tullessani painoa oli n. 65 kiloa eli siihen lukuun on ainakin tarkoitus päästä. Ja mielelläni kiristyisin vielä siitäkin (toiset viisi kiloa...).

Tarkoitus on aloittaa blogissakin liikunta- ja painonhallinta-aiheinen kirjoittelu. Toistaiseksi mitään säännöllistä ohjelmaa on kuitenkin mahdoton pitää yllä. Nyt näyttää siltä, että synnytyksen jälkeen paino on lähtenyt putoamaan jopa kilon viikkotahtia. Ei sitä vaan ehdi vierailla jääkaapilla entiseen malliin. Kilo viikossa on kuitenkin liikaa ja siinä on jo imetyskin vaarassa (maidon laatu + tuotanto). Puolen kilon viikkotahti olisi ihan sopiva: Tämä tarkoittaa imettävällä sitä, että normaalilla, terveellisellä ruokavaliolla paino tippuu. Haluan siis korostaa, etten missään tapauksessa kannata kenenkään, saati imettävän äidin kohdalla mitään kitudieettejä, joissa tuloksena on lihakseton ja huonolla aineenvaihdunnalla pelittävä keho.

Mutta näin esimakuna tulevasta, tässä blogissa lähdetään kohti kesää ja koitetaan saada kroppa kuosiin:





2 kommenttia:

  1. Mulla sama projekti meneillään :) Mä en imetä joten olen aloittanut miinuskaloreilla syömisen. Mulla on lähtenyt nyt alkuun 1,5kg/vko. Mutta tuohan on valtaosin nestettä sillä rasvaa ei tuollaiseen tahtiin pala. Ja tuosta siis se sitten rauhoittuu. Syön puhtaasti ja liikun reilusti. Pidän urheilullisesta ja timmistä vartalosta ja siihen siis tähtään :) Ja olen samaa mieltä noista kitudieeteistä. Puhdas ruokavalio ja liikunta toimii parhaiten. Pitää syödä jotta voi laihtua!

    VastaaPoista
  2. Onpa kovaan tahtiin lähtenyt painosi putoamaan, mutta kyllähän se tahti tosiaan siitä hidastuu :) Hyvin samanlaiset periaatteet kuin mullakin liikunnan ja ruuan suhteen. Urheilullinen ja timmi kroppa on kauneinta!

    VastaaPoista