keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Runoa ja glitteriä

Tästä on tullut varsinainen ristiäisbogi :) Olen tottunut siihen, että elämässäni on aika paljon erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia ihan työnikin takia. Nyt äitiyslomalla ei oikein ole muuta kuin tätä kotonaoloa ja ehkä siksi odotan niin paljon noita ristiäisiä. On jokin syy, että on ohjelmaa, ihmisiä, ympäristö johon on panostettu ja saa pitkästä aikaa itsekin laittautua. Ja tyttömme saa vihdoin nimen!

Tuntuu muuten hassulta, ettei lapsen nimen käyttö tunnu vielä ihan luontevalta. Sitä vielä maistelee suussaan, opettelee kutsumaan lasta nimeltä. Hirveän iso päätös antaa lapselle nimi! Mitä jos alkaa kaduttaa heti ristiäisten jälkeen?! Nimi on kyllä kaunis, mutta entä jos se ei olekaan oikea juuri Hänelle...? Toisaalta päädyimme kuitenkin siihen nimeen, joka on ollut kaikkein vahvin ehdokas jo koko raskaudenkin ajan.



Lapsi povellani
taivas päällä maan
häntä katsellessa
aika katoaa.
Riemun tunnen suuren
sydän hiljaa soi
mitä näen, kuulen
kertoa en voi.

Ristiäiskutsut on nyt lähtenyt postiin. Mies muuten luki hieman ironiseen sävyyn tuota "mitä näen, KUULEN, kertoa en voi" -kohtaa samalla kun vauvalla oli äänekäs iltahuutohetki meneillään ;)



Kirjekuoria pääsi koristamaan kauniit sydäntarrat ja suloiset keijupostimerkit, joissa oli jopa kimalletta mukana.



Niin ihqua (terveisin pikkutyttö 30-vee)

<3



5 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kutsut! Ja mä ostin juurikin samaisia postimerkkejä tänään :D

    VastaaPoista
  2. Voi että miten kauniit kutsut ! Ihanin yksityiskohdin :) Aivan upeat.

    Mun on vaikea kans sanoa Aleksanteria nimellä. Aina tulee sanottua vauvaksi tai pojaksi. Sitten kun sen osaa keskusteussa sanoa, tulee sellanen "tshihihih"-olo :D

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania postimerkkejä! Onko niitä nyt myynnissä, vai oletko hamstrannut joskus aiemmin?
    Kauniit kutsut muutenkin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo runo ja todella kauniit kutsukortit! <3. Minua pidetään ryhdissä kaiken imelän piiperryksen kanssa, kun isä puolustaa poikaansa. Nimiäisiin servetit pitää olla bätmän ja hämähäkkimieskuosilla, ei mitään muumeja!! ja sitä rataa :D.

    VastaaPoista
  5. Maria: Kiitos! Tekisi mieli harrastaa enemmänkin perinteistä kirjeenvaihtoa, kun on niin upeita postimerkkejä:)

    Jensba: Kiitti:) Kai siihen nimeen jossain vaiheessa tottuu:) Onko teillä otettu Aleksanterille mitään lempinimeä käyttöön?

    Petuli: Postimerkkien ilmestymispäivä oli 25.1. eli ovat hyvin tuoreita tapauksia. Noitahan voisi muuten hamstrata lisää vaikkapa tulevia tytön synttärikemuja silmälläpitäen...

    Tuuli: Voi, teillähän on siellä oikein "äijämeininkiä", niin sitä pitää :)

    VastaaPoista