Ajatuksia vauvan kolmannesta kuukaudesta

Kolmannen kuukauden paikkeilla yöunet aikaistuivat hieman, kun vauva simahti "jo" yhden-kahdentoista aikaan. Yö"heräämisiä" (sekä äiti että vauva puoliunessa) on säännönmukaisesti kaksi. Yöunilta heräillään yleensä kasin-ysin maissa, siinä sitten vaihdetaan vaipat, suoritetaan aamupesut ja seurustellaan. Vauva viihtyy tosi kivasti sitterissä ja jaksaa kivasti leikkiä ja/tai tarkkailla, kun itse keittelen kahvit ja teen kotitöitä (no okei, käyn mä vähän netissäkin). Aamupäiväunet kestävät noin tunnin verran. Jos päivä on ihanteellinen rytmeiltään, alkaa yhden aikaan iltapäivällä pitkät päikkärit, jotka kestävät jopa viiteen saakka (välissä ehkä maitotilkka). Toki vielä on paljon rikkonaisiakin päiviä ja jos lähtee jotakin menoja suunnittelemaan ja ennakoimaan niin yleensä pieleen menee. Illat menevät sitten yleensä suloisesti jutellen, kimeästi kiljahdellen, maitoa hörppien ja pikku nokosia ottaen.

= 100 % Minä (Isin työkaverilta saatu body ensikertaa päällä)

Kolmas kuukausi on tietyllätapaa ollut tottumisen kuukausi. Imetystä ei enää juurikaan mieti, se vain on tiivis osa elämäämme, kaunis, helpottava hetki. Myös puklailuun on jo tottunut. Yksi päivä oikein havahduin ajattelemaan, että ei sitä enää viitsi edes "voi että!" sanoa, vaikka välillä pyyhitään puklulätäköitä lattioilta ja kokoajan on joku sohvannurkka tai lakanat märkänä. Ylläolevassa kuvassakin on sängyllä muovitettu froteealusta, pyyhe ja ympärillä muutama harso. Ihan vaan jos vauva sattuu pulauttamaan ;) Isä kutsuu vauvaa milloin valaaksi, milloin suihkulähteeksi. Ehkäpä myös tukkijätkä olisi oivallinen nimitys, kun yllättäen, kesken kaiken, pitää pruittaista suupielestä pikku räkäisy :)

Päivä tummansinisissä college-pöksyissä. Isot ja pienet.

Tää on jotenkin tosi kaunis kuva, siis tunnelmaltaan, ei niinkään tekniseltä toteutukseltaan. Iskän karvajalka ja kaukosäädin ei ehkä varsinaisesti kuvaa kaunista ;) Kolmas kuukausi oli odotetusti se tarttumisen kuukausi. Vihdoinkin niitä mukavia leluja sai oikeasti ottaa käyttöön eikä vain heilutella vauvan kasvojen edessä.

Pikku "Miete" tarttuu hyvin määrätietoisesti leluihin ja vie niitä suuhun. Selvästi on päästy myös jyvälle syy-seuraus-suhteista: kun lelua kohti huitoo tai sitä heiluttaa, se liikkuu ja pitää ääntä. Jännää!

Kysyin mieheltäni, mitä erityistä tulee mieleen vauvamme kolmannesta kuukaudesta. Isä sanoi, että hymyt. Se oli kyllä kauniisti sanottu. Ja niin totta. Kun uutisoitiin siitä hankeen haudatusta 3 kk:n ikäisestä vauvasta, mietin, miten ihmeessä se äiti selviää. En halua millään tavalla ottaa koko asiaan kantaa saati kuvitella tietäväni kuinka kamala tilanne on perheelle ollut. Mutta en voinut välttyä ajattelemasta, että kun kaiken tapahtuneen jälkeen saa taas nähdä lapsensa hymyilevän, se varmasti auttaa jaksamaan. Kun katsoo oman lapsen hymyilevän, siinä välissä on niin paljon luottamusta, rakkautta ja turvaa. Vauva osaa ilmaista yhdellä hymyllä valtavan suuria asioita.

Hymyjen lisäksi koti on täyttynyt uusista äänistä. On korvia huumaavaa kipakkaa komentelua ja hellää, pehmeää, lähes taukoamatonta jokeltelua. Meidän pikkuinen papupata.

Kolmannen kuukauden kunniaksi neiti sai neuvolassa kolme rokotusta. Illalla oli sitten triplaitkut. Ensin itki vauva sydäntäsärkevästi rokotusten aiheuttamaa kipua, sitten äiti itki katsoessaan vauvansa kärsimystä ja isälläkin tuli kyyneleet silmiin. On se aika rajua katsoa, kun omalla lapsella on paha olla. Sen vaan kuulee heti, ettei kyseessä ole normaali itku. Onneksi parasetamoli auttoi aika nopeasti ja annoin sitä ennaltaehkäisevästi vielä yötä vastenkin.

Painoa tytölle on kertynyt 7165 grammaa ja pituutta 63,3. On se sellainen suloinen pötikkä!

Ja vielä lopuksi kuukauden biisi:

Kas metsämökin ikkuna

sielt tonttu ulos kurkistaa

ja jänö laukkaa laputtaa

ja oveen kolkuttaa:

"Auta auta pyydän sua

metsämies kun vaanii mua"

"Sulle suojan tarjoan

siis kätes ojenna"