tiistai 4. toukokuuta 2010

Kaneli käyttöön

Mua ärsyttää yleensä ruokaohjeet, joihin laitetaan jotakin sellaista raaka-ainetta, mille ei  muutoin ole juurikaan käyttöä. Kanelille nyt varmaan normaaliperheessä toki löytyy käyttöä? Meillä sitä kuitenkin käytetään ehkä kerran vuodessa kun yritän leipoa pullaa. Tai jouluna laitan sitä riisipuuron päälle, jos muistan (todennäköisesti en). Nyt löytyi kuitenkin kanelille uutta käyttöä...

Tein tosiaan kirpparilta loistavan löydön kun kesäkuntoon motivoivia Painonvartija-lehtiä sai eurolla ison kasan! Olenkin nyt leikellyt käyttökelpoisia (eli nopeita ja helppoja) reseptejä talteen. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi yksinkertainen rahkaresepti, johon kaikki ainekset löytyivät valmiiksi kotoa. Muokkasin vain hiukan reseptiä raaka-aineiden määrien suhteen.

Omena-kanelirahka

250 g maustamatonta maitorahkaa (Ehrmann)
1 dl rasvatonta maitoa
2 omenaa raastettuna (tai 1 oikein iso)
kanelia
(sokeria tai makeutusainetta)


Sekoita ja nauti.

321 kcal, prot 29 g, hh 45 g, rasvaa 1,8 g



Satsista tulee 1-2 annosta, riippuen nälästä (itse söin eka puolet ja sitten vartin päästä loput:)). Oli muuten ihanan raikasta ja hyvää. Tämä proteiinipommi on toimiva välipala niin urheilijalle, laihduttajalle kuin imettävälle äidillekin! Itse nautin tämän ilman makeutusta, mutta voisin kuvitella kyseisen herkun lapsillekin maistuvan, kun siihen lisää hiukan sokeria.

Iltapalaideaksi nappasin Painonvartija-lehdestä viilivinkin: Ripottele viilin päälle kanelia, kasaa päälle hedelmäsalaattia (valmis säilyke) ja valuta hedelmien päälle pari ruokalusikallista mangososetta. Nam!

11 kommenttia:

  1. meillä kanelia menee myös joihinkin ruokiin, ja säästyyhän se kaapissa ettei ihan kuukaudessa tai parissa pilaannu ;) ja äkkiä toisaalta teillä on jo niin iso lapsi, että puuron seassa se voi välillä olla kivaa vaihtelua

    VastaaPoista
  2. Kaneli sopii hyvin varsinkin munakoison kanssa. Kesällä grillaillessa kannattaa tehdä munakoisosta puolen sentin siivuja, ripotella kummallekin puolelle hieman kanelia ja grillin kautta lautaselle. Nopeaa, helppoa ja yksinkertaista, mutta silti nam niin hyvää :)

    VastaaPoista
  3. Tuollaista rahkaa pitääkin tehdä! Itselleni tuleekin nyt Painonvartijat -lehti (tilasin muutaman numeron), mutta huonosti olen sitä ehtinyt lukea, vaikka se kiva lehti onkin. Yleensä vaan käy nimittäin niin, että kun tyttö nukkuu, niin aika menee täällä blogeja lukiessa ;)

    VastaaPoista
  4. Ihania reseptejä! Itsekkin yritän näin keväisin lisätä proteiinin määrää ja vähentämällä hiilihydraatteja...pöhötys lähtee yllättävän nopeasti! :)

    VastaaPoista
  5. Tosiaankin! Mulla on ihan samat ajatukset noista raaka-aineista. Ja kaneli tuntuu säilyvän maustehyllyssä liiankin hyvin, kerran pari sitä menee pullaan ja riisipuuron päälle. Omppupiirakkaan laitan sitä myös. Tuo omppurahka kanelilla maustettuna on varmasti hyvää! Kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitti rahkavinkistä! Mukavaa vaihtelua ikuisen ananaspalaehrmannrahkalle....

    VastaaPoista
  7. Varmasti ihanaa rahkaa, pitääkin kokeilla!
    Me on tehty aivan ihanaa salaatinkastiketta, johon tulee vadelmaviinietikkaa, oliiviöljyä ja kanelia. Sen kanssa tarjoiltavaan salaattiin (huom järjestys ;D) on laitettu erilaisten lehtien lisäksi viikunaa, punasipulia, pinjansiemeniä ja mozzarellaa. Nam, nam. Mausteiseen lihapataan (tagineen) kaneli sopii myös kivasti :)

    VastaaPoista
  8. Tätä teenkin tänä iltana, sillä oli suunnitellut tekeväni omennarahkaa iltapalksi, miksi en kokeilisi laittaa sinne kanelia? Eli kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Zallaah: Se on kyllä totta, että kaneli säilyy pitkään, vaikkei sitä hirveästi käyttäisikään:) Ja tosiaan, voihan sitä lisätä muuhunkin puuroon kuin riisipuuroon, kiitos vinkistä!

    Mikri: Hmm, aika eksoottisen kuuloista:) Uskaltaisikohan kokeilla?

    Johanna: Olen huomannut ihan saman, että nämä blogit todellakin korvaavat erilaiset naistenlehdet. Mulla on tapana tehdä sataa asiaa yhtäaikaa, saatan katsoa tv:tä, selailla välillä jotain lehteä ja kurkkia vähän nettiäkin siinä sivussa:) Kaunis kiitos vielä tunnustuksesta!!!

    Anastasia: Ole hyvä vaan:) Syksyllä muuten tuleekin varmaan leivottua omenapiirakkaa, voisihan sitä kanelia ripotella vaniljajäätelönkin päälle...nam!

    Marie: Toimii:)

    st: Eipä kestä:) Mäkin syön yleensä lähes jokapäivä purkin rahkaa ja ananasta:) Oikeastaan jännä, että siihen ei ole edes kyllästynyt vielä, VAIKKA vaihtelu todellakin tekee hyvää!

    Petuli: Ihan mielettömän ihanalta kuulostaa toi salaatti!

    Sanna: Ole hyvä:)

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä, tein jälkkäriksi ja oli tosi hyvää! Saa nähdä miten uppoaa mieheen, kerron sitten kun on syönyt ;))

    VastaaPoista