torstai 29. heinäkuuta 2010

Hyvää matkaa

Toivon meille hyvää matkaa. Toivon, että päästään turvallisesti perille. Toivon ettei vauvan rytmit kovasti häiriinny. Ja että saisin itsekin vähän levättyä. Reissunaiset suuntaavat kahdelta yöllä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää...Lupaan pitää matkapäiväkirjaa Mietteen ensimmäisestä etelänlomasta. "Näin Miete hurmasi Turkin".

Harmittaa, etten ole ehtinyt kirjoittaa enempää meidän pienistä ihanista hetkistä. Nokkelasta tytöstä, joka nauttii kylvyistä kotipihassa, menee sekaisin ilosta, kun isä nostaa tytön ja jääkarhupehmon polvelleen ratsastamaan. Kikattaa, kun äiti vie varpaansa tytön kainaloon. Sipsuttaa eteenpäin notkein lantein, kun teemme kävelyharjoituksia. Hymyilee hurmaavasti ja kasvattaa jo neljästä hammastaan. Sanoi eilen ÄI-TI niin ponnekkaasti, että enää sitä ei voi sanoa pelkäksi äidin mielikuvitukseksi. Hörppii vettä mukin reunasta ihan kuin isot tytöt. Jaksaa leikkiä todella keskittyneesti ja pitkään. Istua nököttää paikallaan ja välillä vähän joutuu venyttämään itseään, että saa käsiinsä (ja suuhunsa) uutta tutkittavaa. Parhaita leluja ovat pallo ja hiekkalelut (ihan sisätiloissa käytettynä). Myös kirjoja tyttö katselee ja kuuntelee (sekä tietenkin maistelee) mielellään.


Sellaisia pieniä makupaloja meidän kesäelämästä.

12 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa täältä toivottelen ja innolla jo odottelen raporttia tein matkasta :)

    VastaaPoista
  2. No mutta oikein hyvää matkaa teille! Nauttikaa ja rentoutukaa :)

    VastaaPoista
  3. Hauskaa matkaa teille! Mulla on vielä omaan reissuun 2 pitkää viikkoa....

    VastaaPoista
  4. Tuo pallo on ihan paras suosikki. Sama on Pikku E:lläkin ollut alusta asti ja on edelleen. Niissäkin kyläpaikoissa joissa ei lapsia ole, löytyy aina joku pallo (tennis, golf tms...) pyöriteltäväksi ja aina ne ovat yhtä mieluisia. Helppoa :)

    Oikein ihanaa matkaa teille!! (vaikka te taidattekin olla jo korkealla ilmassa)

    VastaaPoista
  5. Voi tuota pientä suloisuutta :)

    Ja oikein hyvää matkaa. En epäilekään etteikö Miete hurmaa koko Turkin. Nauttikaa!

    VastaaPoista
  6. Hienosti siellä kehitytään!

    Ihanaa Turkin matkaa teille! Jäämme odottamaan kuulumisia :)

    VastaaPoista
  7. Hauska asento :) Kaikkeen ne pikkuiset taipuukin!

    VastaaPoista
  8. Hauskaa reissua teille toivotan minäkin! =)

    VastaaPoista
  9. Mulla tuli ihan vedet silmmiin, kun luin tekstiäsi. Juuri noita arjen ihania pieniä hetkiä vauvan kanssa ei voi rahalla mitata, ja niitä tulee niin ikävä... Voi miksi ne kasvaa niin äkkiä...Juuri äsken katsoin nukkuvaa poikaa ja ajattelin miten täydellinen hän onkaan. Välillä äidinrakkaus on niin pakahduttavaa, että sitä on vaikea melkein kestää.. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä kornilta, mutta oikeasti sitä ei voi ymmärtää ennen kuin on itse äiti. Ja toinen äiti kyllä ymmärtää varmasti mitä tarkoitan. :)

    Musta tuntuu, että kuuden kk iästä lähtien kehitys on päätä huimaavaa. Teilläkin on taitava tyttö, kun jo sanoo äiti. Mäkin odotan niin kuulevani sen sanan <3

    Yöt on meillä lähteneet sujumaan hyvin, kahdella herätyksellä. Toisella kerralla nukahtaa ihan selän silittelyyn, ja toisella kerralla syödään, siinä aamuyöstä. Eli yhdellä syötöllä periaatteessa...Tuntuu hassulta kun saa nukkua monta tuntia putkeen. :) Toisaalta on ikävä sitä tuhisevaa nyyttiä vieressä, mutta olen sitten aamulla ottanut pojan viereen ja ollaan molemmat tankattu sitten toistemme läheisyyttä ja ikävää yön jäljiltä. :)

    Oikein ihanaa reissua teille. Kerrohan kuulumisia kun palaatte ja miten matka vauvan kanssa on sujunut. =)

    VastaaPoista
  10. teillähän asustaa varsinainen jumppamaisteri :) Ihanan notkea neito! Arttu ei oo koskaan taivutellut itteensä tollain, mutta sen saman ikäinen "tyttökaveri" taivuttelee itteensä mennen tullen mitä ihmeellisempiin asentoihin, ne on varmaan noi neitokaiset vähän notkeempaa ja sorjempaa sorttia ;)

    Ihanasti oot kuvaillut teidän kesäelämää :)

    HYVÄÄ MATKAA ja nauttikaa lomasta :)

    VastaaPoista
  11. oh ja voih ! Hauskaa ja ihanaa ja turvallista matkaa !!! :))))

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille hyvänmatkantoivotuksista:) Reissu meni oikein hyvin: kuinka sopeutuvainen, tyytyväinen ja reipas pieni vauva voikaan olla! Ja Miete tosiaan hurmasi turkkilaiset:) Palaan matkakertomuksen pariin kunhan ennätän, odotan myös innolla teidän blogien pariin pääsyä! Teki muuten ihan hyvää olla viikko ilman nettiä ja telkkaria!

    Unikoulu otti loman takia takapakkia, joten hetki saattaa vierähtää, että saadaan taas elämänrytit kohdilleen...

    IHANAA olla kotona♥

    VastaaPoista