torstai 1. heinäkuuta 2010

Nukkuja kaunein

Olen viimeaikoina miettinyt paljon tätä nukkumisasiaa. Antaisiko kaiken edelleen mennä niin kuin tähänkin asti. Mikä tässä nyt muka rasittaa? Nytkin katselen vieressäni makavaa suloista tuhisijaa, väsymysitkujen jälkeen tuli uni. Pieni, helppo, tyytyväinen vauva. Rimpsupöksyt vaippojen päällä, muuten nakuna. Ettei tulisi niin kuuma.


Ikää tasan vuorokausi

Miete siis nukkuu makuuhuoneessa äidin vieressä. Isi nukkuu omassa huoneessa. Miete tarvitsee tissin nukahtaakseen ja tissin tulee myös olla saatavilla, jos tyttö sattuu havahtumaan hereille.

Niinpä välillä tuntuu, että pitääkö sen aina olla minä, joka tytön nukuttaa ja joka juoksee tissit heiluen paikalle, kun parkaisu taas kuuluu.



Pakahduttavaa rakkautta neljä päivää

Minulla on vain tämä yksi lapsi. Minä olen äitiyslomalla (okei kohta jollain vanhempainvapaalla jos tarkkoja ollaan). Periaatteessa minä voisin elää vain ja ainoastaan lapseni tarpeita varten. Antaa tissiä niin paljon kuin vauva kokee tarvitsevansa. Pitää lapsi vieressä nukkumassa ja kumpikin saa nauttia koko pitkän yön oksitosiinihormonien täyteisestä läheisyyden ja hyvänolon tunteesta. Eihän ne luolaihmisetkään lasta jättäneet yksin kivenkoloon nukkumaan. Eikö olisi täysin luonnollista pitää tuota pientä ihmisenpoikasta lähellään? Se on vielä kuitenkin niin kovin, kovin pieni ja kiinni minussa. Ja aika menee äkkiä.
Ja silti minä tässä harkitsen, että kun miehen loma alkaa, alkaisiko meillä pehmeä unikoulu. Iltapuuro, tissimaito ja vaipanvaihto alakerrassa, sitten yöpuku ja hampaiden pesu yläkerrassa. Sitten pinnasänkyyn, isi viereen pitämään kättä selällä. Ja äiti...ulos itkemään? Seuraavan kerran tissimaitoa sitten vasta aamuyöllä, viiden maissa, kun lapsi herää oikeasti nälkään.


Voi pientä kymmenenpäiväistä

Lapseni, haluan mennä kanssasi eteenpäin ja samalla tunnen luopumisen tuskaa hetkistä, jotka jäävät taakse eivätkä koskaan palaa.

Onko vauva vielä valmis? Entä olenko minä?


6,5 kk

23 kommenttia:

  1. Oi miten kaunista pohdintaa niin kauniiden kuvien kera.
    Jokaiselle on varmasti se oma tunne ja vaisto tässä asiassa se oikea tapa. Meillä neiti siirtyi omaan huoneeseen omaan sänkyyn puolivuotiaana jolloin myös lopetin imetyksen. Se oli meille paras vaihtoehto ja sujui hirveän helposti. Sen jälkeen isi on ollut lapselle yhtä hyvä vaihtoehto kuin äitikin ja olemme olleet siitä kauhean onnellisia.
    Mutta kuten sanoin, jokainen juuri sillä omalla tunteella ja tavallaan, ei ole oikeaa tai väärää!

    VastaaPoista
  2. Voi, ihan samoja asioita täälläkin mietitään... Meillä isi nukkuu parisängyn viereen laitetussa yhden hengen sängyssä, eli melkein koko makkari on yhtä sänkyä. Parisänkyyn ei kyllä kaikki enää mahduttaisi. Välillä tympii, että miksi tosiaan aina minun pitää nukuttaa jne... Että pian tulee se maaginen puoli vuotta täyteen, kun lapsen pitäisi pärjätä ilman ruokaa koko yö. Kuitenkin, näin helteillä, luulisi että voi olla janokin yöllä... Ja kun poika ei syö tuttiakaan, eikä huoli pulloakaan, niin miten sen saisi yöllä rauhoittumaan...
    Ääh..tällä hetkellä mennään vielä imetyksellä 3-5 kertaa yöllä, onneksi ei yleensä kovin kauaa ime ja nukahtaa äkkiä uudestaan, tuskin kunnolla on edes hereillä imetyksen aikana...Jospa kuukauden, kahden kuluttua pohtisi tilannetta uudestaan...Onhan toinen vielä niin pieni, sydäntä raastaisi laittaa pieni jo omaan sänkyyn, saati omaan huoneeseen. Eikä äitikään ole siihen vielä valmis. Mikä ihanampaa pienelle olla oman äidin lähellä turvassa. <3

    VastaaPoista
  3. Heippa,


    Löysin jokin aika sitten blogisi ja päätin tämän kirjoituksesi innoittamana jättää ensimmäistä kertaa kommentin. Josta saattaa tulla pitkä.

    Ensiksi onnea äidille suloisesta tytöstä. Olen myös äitiyslomalla, esikoistyttö täyttää runsaan viikon kuluttua 5 kuukautta, äiti on 32 v.

    Olen myös hyvin samanlaisissa fiiliksissä kuin sinäkin, vauvan kehitystä on ihana seurata, mutta toisaalta sydäntä raastavan haikeaa. Muutama päivä sitten itkeä vollotin nurmikkoa leikatessani, miten vaikea on enää palauttaa mieleen miten pieni ja hauras tyttö oli 5 kk sitten.

    Nukkumisasioista. Meidän tyttö nukkui jo sairaalassa kaikki yönsä äidin vieressä, kuten myös kotona. Runsaan kuukauden ikään asti tyttö nukahti päivisin pääasiassa rinnalle ja nukkui parivuoteessa. Noin kuukauden iässä aloin päivisin nostaa hänet äitiyspakkauslaatikkoon tai riippukeinukehtoon nukkumaan. Öisin nukuimme vierekkäin.

    Jossain vaiheessa sain briljantin ajatuksen ja ajatukseni nukkumisen suhteen muotoutuivat jonkinlaisen strategian kaltaiseksi, jep jep, unistrategia :o) Öisin tyttömme saisi yllin kyllin rauhoittavaa läheisyyttä nukkumalla äidin vieressä ja päivisin hän kehittäisi itseluottamustaan nukahtamalla itsekseen ilman rintaa.

    Tytön kasvaessa äitiyspakkauslaatikko vaihtui pinnasänkyyn, mutta yöunille käytiin parisänkyyn. Tähän tuli muutos noin kuukausi sitten, kun aloimme nukuttaa tyttöä yöunille pinnasänkyyn, joka on parisängyn vieressä. Parisängystä nostan hänet yöllä syömään ja tähän asti olen joka yö nukahtanut kesken imetyksen, eli nukumme oikeastaan puolet yöstä yhä vierekkäin. Tämä järjestely tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Tyttö osaa nukahtamistaidon ja onkin aina nukkunut todella hyvin niin päivällä kuin öisin.

    Kehityksen ja kasvun myötä lisääntynyt liikehdintä sekä ääntely aiheuttivat sellaisen ilmiön, että aloin unenpöppyrässä tarjota tytölle rintaa, vaikka hän vain äänteli unissaan. Eli äiti alkoi häiritä lapsensa unta.

    Mitä vanhempi vauva on, sitä vaikeampaa on varmasti tehdä muutoksia tiettyihin rutiineihin. Tai niihin tottuminen kestää kauemmin, ja totuttautuminen on tällöin varmasti raskasta sekä vauvalle että muulle perheelle. Tämä ajatus kannusti iltarutiinien muuttamiseen.

    Minusta itsenäisen nukahtamisen ja nukkumisen taito ovat lahja lapselle, aivan kuin laittaisi rahaa hyvää sijoitusrahastoon kasvamaan korkoa tulevaisuutta varten :o)

    Tässä linkki, josta löytyy materiaalia yhdestä "pehmeää" unikoulua edustavasta kirjasta. Kaverini kehui kirjaa, hän on aloittanut pehmeän unikoulun juuri Pantleyn opeilla.

    http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/appantley.html

    Aurinkoista ja iloista kesän jatkoa, kirjoituksiasi on mukava lueskella.

    VastaaPoista
  4. Voi *snif* näitä sun kirjoituksia :-)

    Luopuminen on aina haikeaa vaikka se toisaalta taas avaa ihan uusia ovia. Mitään ohjeita ei voi oikein antaa, jokainen perhe tekee asiat oman parhaan näkemyksensä mukaan.

    Meidän prinsessainen nukkuu kehdossa mun vieressä. Aamuyöllä nostan viereen ja siinä me sitten tuhistaan yhdessä. Isi nukkuu telkkuhuoneessa :-) Aikoo tosin nyt siirtyä omalle paikalleen kun loma alkaa. Tosin minun ja pikkuneidin seurana on yleensä keskimmäinen poika :-)

    En ole ajatellut vielä mitään unikouluja. Tyttö nukkuu vielä tissille ja vaikka tiedän ettei se ole ihan fiksu tapa, en halua siitä vielä luopua. Joskus on nukahtanut yksin kehtoon, kun tissi ei kerta kaikkiaan enää maistu mutta uni karkasi jostain syystä. Silloin olen vienyt hereillä olevan tytön kehtoon ja sinne se on nukkunut :-)

    On se nukkunut joskus isinkin viereen. Esim. juhannuksen aikaan reissussa. Uni vaan aina karkasi, mutta syödäkään ei enää jaksanut. Menin suihkuun ja tulin sieltä niin siinä ne isin kanssa nukkui vieretysten, molemmat sikiunessa <3

    Mutta en mä meinaa vielä raskia luopua. Joskus syksyllä sitten....

    Niin, eikä meillä ole vielä hampaita mitä pestä eikä mene sitä iltapuuroakaan... :-)

    VastaaPoista
  5. Voi, mä niin tiedän nuo ajatukset !
    En tuon imettämisen suhteen, ikävä kyllä, mutta monessa muussa asiassa noita samanlaisia ajatuksia on käynyt mielessä, niin ihanasti sen sanoit :
    "Lapseni, haluan mennä kanssasi eteenpäin ja samalla tunnen luopumisen tuskaa hetkistä, jotka jäävät taakse eivätkä koskaan palaa."

    Lumiahan nukkuu myös vieressä.
    Musta on ihanaa että se on siinä ,eikä ole kiire sitä siitä pois ajaa. Mutta miehellä on. Siksi meillä monta kuukautta tehtiin niin, että nostin viereen nukahtaneen lapsen nukkuvana meidän sängyssä kiinni olevaan pinnasänkyyn (jossa oli vielä laita laskettu, oli siis sivuvaununa). Tyttö vaihtelevin menestyksin nukkui siellä 5 minuutista 5 tuntiin, ei varmaan koskaan koko yötä.

    1v neuvolassa kuitenkin snaoivat, että jos minua itseäni ei haittaa että tyttö on vieressä, niin olisi ehkä parempi että saisikin siinä vieressä vielä vähän aikaa olla, kun eroahdistustakin on nyt kovasti.
    Miehelläkään ei ole vastaan väittämistä.
    Minun puolestani tyttö saa nukkua vieressä vaikka 15 vuotiaaksi, jos siltä tuntuu :D

    Ihan kauhulla mietin sitä hetkeä, kun tyttö ilmoittaa olevansa liian iso nukkumaan vieressä ja haluavansa omaan sänkyyn, ehkä jopa omaan huoneeseen.. klunks, eiii äidin pikku tyttö !

    Joka päivä minä mietin, että tuo tyttö vaan kasvaa ja kasvaa, ei se ole enää yhtään vauva, silti aina äitin pieni vauva.. Koko ajan se napanuora vaan löysentyy ja löysentyy.. tyttö itsenäistyy, enkä minä ole siihen valmis, varmaan koskaan !

    VastaaPoista
  6. me on menty unikouluttamattomalla linjalla, vaikka silloin pisti harmittamaan vähän, kun kuopuksen syntyessä esikoinenkin heräsi vielä kerran yössä muutaman kuukauden.
    toinen oppi nukkumaan yönsä siis 1½v iässä suunnilleen, ja toinen äidin ja isän välissä 8kk ikäisenä-yöheräili kyllä, jos pinniksessä nukkui.
    nyt kun lapset ovat 3v11kk ja 2v8kk, niin omissa sängyissää nukkuvat pääosin nykyään, on meille ollut paras ratkaisu =)
    etteköhän te osaa päättää mikä teille kaikille on parasta, vaikka neuvoja ja ohjeita varmasti satelee sieltä sun täältä!
    hyviä öitä =)

    VastaaPoista
  7. Meillä en minä ole valmis vielä kokonaan luopumaan yömaidosta ja läheisyydestä. Kuitenkin nukkumisratkaisuja piti miettiä uusiksi, kun nukkumaan meno aikaistui aikaistumistaan ja illalla halusi jättää pienen neidin turvalliseen paikkaan nukkumaan. Nyt meillä nukutaan pinnasängyssä alkuyö. Iltapuuron jälkeen on pesut, yöpuvun+vaipan vaihto, jonka jälkeen imetän sängynreunalla istuen pimeässä makkarissa, josta nostan puoliunessa (joskus unessa) olevan neidin sänkyynsä. Aina ei jää nätisti, jolloin minä ja mieheni silitellään ja rauhoitellaan. Toisen havahtuessa hereille, kokeillaan rauhoittuuko silittelyin, jos ei, imetän ja yleensä vielä pinnikseen takaisin. Jossain vaiheessa yötä sitten viereen: minun ja mieheni väliin. Jos mies herää aamulla ennen meitä, kasaa hän tyynyistä ja peitoista toisella puolelle vallin, ettei toinen putoaisi.

    Yöimetyksistä olisi ihan toisaalta päästä jo eroonkin, mutta odotan vielä sitä, että päivällä ruoka maistuisi paremmin ja olisi viileämpää taas, kun lämin keli vaikuttaa meillä nukkumiseen niin paljon.

    Mutta todella helposti kävi tuo omaan pinnikseen siirto alkuyöksi loppujen lopuksi. Ekalla kerralla ei onnistunut, joten unohdettiin oma sänky hetkeksi. Kun aika oli oikea ja sopiva, omassa sängyssä nukkuminen onnistui heti.

    Jossain aiheessa on yöimetyksistäkin luovuttava, mutten itse ole valmis ihan vielä. En ainakaan nyt, kun yöt on taas hetkeksi rauhoittuneet, eikä rinnalla tarvitse asua. Jossain vaiheessa itsestäkin tuntui, että aina minä. Mutta toisaalta tässä on vuosia vielä aikaa, jolloin mies voi hoitaa iltanukuttamiset - voin vielä itse nauttia siitä, että toinen tarvitsee minut nukuttajakseen.

    VastaaPoista
  8. Voi että tuo luopumisen tuska on tuttua!!

    Jokaisesta hetkestä nautin tyttöni (pian 7kk) kanssa suunnattomasti ja kaikesta uuden oppimisesta ja kasvusta iloitsen, mutta kun rupean ajattelemaankin, että esim. vauvan pinnasänky siirrettäisiin äidin ja isin makkarista hänen omaan huoneeseensa ja typy nukkuisi siellä yönsä yksin, tulee niin iso pahan olon möykky rintaan, että itkettää! Olenkohan mie vaan liian höppänä äiti? Rakastan vaan niin tajuttomasti omaa pienokaistani <3

    VastaaPoista
  9. Kirjoituksesi oli kuin suoraan omista ajatuksistani vuosi sitten. Etenimmekin näissä nukkumisasioissa hyvin hitaasti ja olen edelleen tyytyväinen päätökseemme. Lapsi on niin todella pienen hetken vain vauva, joten minä en olisi luopunut noista läheisyyden hetkistä mistään hinnasta, nyt ne ovatkin muistoina kultaakin kalliimpia ♥

    VastaaPoista
  10. Ihana pieni ♥ oikein tulee vauvakuume...

    Tee niin, kuin itsestäsi oikealta tuntuu ja parhaalta, oma ratkaisusi on varmasti juuri oikea se teille

    VastaaPoista
  11. Voih,miten suloisia kuvia...nukkuva vauva on kyllä kauneinta maailmassa. Olen itsekkin äitiyslomalla, esikoispoikani nyt 8kk, ja olen miettinty aivan samoja asioita kuin sinäkin tuot tässä esille. Poikani lopetti kuitenkin itse rintaruokinnan puolenvuodeniässä ja alkoi vaatimaan pulloa tilalle. Aluksi tuntui todella pahalta sillä olisin halunnut imettää ainakin 10kk, mutta tavallaan tuntuu sitlä että tämä oli poikani valinta ja näin ollen myös yöt ovat rauhoittuneet huomattavasti. Nyt poika nukkuu pinnasängyssä meidän sängyn vierellä, mutta välillä haluaa myös meidän sänkyyn, ja mielestäni se on vaan ihanaa...näitä hetkiä ei saa ikinä takaisin! Aurinkoista kesää sinnepäin! :)

    VastaaPoista
  12. Olipa mukavaa lukea kirjoituksesi ja näitä kommentteja !!
    Itselläni tuo kaikki vielä edessä.. jossakin vaiheessa tätä kuuta. *jännää*

    VastaaPoista
  13. Samoja pohditaan täälläkin, Onnin nyt ollessa n. 3,5kk. Illalla Onni nukahtaa tissille ja nukkuu siitä putkeen 5-6 tuntia omassa sängyssään meidän sänkymme vieressä. Ensimmäisellä yösyötöllä jää viereen, kun itse aina nukahdan:) Siinä hörppii sitten paristi ennen heräämistä. Sinänsä yöt siis menevät hyvin ja nukuttaminen on suht helppoa. Mies välillä nukuttaa sylissä kantamalla, mutta lähes aina tarvitaan tissiä, eli minut. Olen noista läheisyyden ja rauhan hetkistä toisaalta niin kovin onnellinen, niistä tulee olemaan haikeaa luopua... Mutta toisaalta ajattelen, että läheisyyttä voi olla myös ilman maitoa ja myös isin kanssa... Hankalia asioita, joista jokaisen tehtävä omat ratkaisunsa, sen mukaan mikä toimii oman vauvan ja oman jaksamisen kannalta parhaiten.

    Kauniisti kirjoitat, niin kuin aina:) Miete on kyllä niin suloinen!

    VastaaPoista
  14. Hei ja terkkuja täältä toiselta joulukuun suloiselta! Aivan samoja ajatuksia olen pyöritellyt, herään siihen liikutuksen tunteeseen kuinka riipaisevaa ja ihanaa on katsoa lastaan ja nähdä hänen kasvavan, oppivan uutta ja tutkivan maailmaa!
    Meidän poika on nukkunut vieressämme alusta asti, muutama viikko sitten viriteltiin pinnasänky parisänkyn viereen ilman laitaa. Saan kyörättyä pojan sinne öisin imetysten jälkeen jos tuntuu ahtaalle. En ole suunnitellut yöimetysten lopettamista kokonaan, mutta nyt on sellainen operaatio, että imettäisin vain ensin max 2 tunnin välein, siitä ollaan siirtymässä max 3 tunnin väleihin ja siitä taas eteenpäin kun ne sujuu... On tarkoitus myös miehen loman aikana, että kokeiltaisiin isää nukutushommissa pullon kanssa. Ehkä liian aikaista, mutta kokeillaan. Imetys minulla välillä tökkii, se tuntuu siis rasittavalle, jopa niin että olen miettinyt korvikkeen ottamista imettämisen rinnalle. Mutta en kuitenkaan ole sitä alkanut aktiivisesti edistämään. Kunhan helpotan mieltäni joskus vaikean yön jälkeen. :)
    Mutta aamut, ne ovat ihania aina. Vieressä herää hymyilevä ja onnellinen lapsi <3.
    Lämpimin, kesäisin terveisin
    Tuuli ja talvipoika

    VastaaPoista
  15. Ihana kirjoitus ja suloisia kuvia! <3
    Meillähän jatkui yöimetys siihen kun E oli 9,5kk, sitten kyllästyin totaalisesti koko hommaan ja yösyöttö loppui siihen. Mulla onkin se tarkka selostus asiasta omassa blogissa joskus toukokuulla. Muutaman kuukauden ilta-ja aamuimetyksen jälkeen, lopetin nyt tällä viikolla imetyksen kokonaan kun typylle tuli 11kk täyteen. Eikä tunnu tyttö olevan asiasta moksiskaan, ilmeisesti maidontuotanto oli jo niin huonoa noilla harvoilla imetyksillä tässä loppuaikoina. Nyt kun nuo imetykset loppuivat, ollaan muuten halailtu paljon enemmän ja mikään ei kyllä voita sitä tunnetta kun tyttö itse tulee kädet ojossa kaulaan halailemaan <3

    Me otettiin pinnasänky sivuvaunuksi parisängyn viereen siinä vaiheessa kun E alkoi pyörimään unissaan, joskus 4-5kk iässä muistaakseni. Ja siinä se sänky on edelleen. Musta se on toiminut ihan tosi hyvin koko ajan. Typsy on siinä lähellä, käytännössä vieressä (paitsi pari viime kuukautta kun laskettiin pinnasängyn pohja alemmalle tasolle kuin meidän sänky), mutta kuitenkin omassa rauhassaan. Sieltä hän nyt kipuaa aamuisin ylös kun herää, tänäkin aamuna suoraan mun pään yli meidän väliin... :D

    VastaaPoista
  16. Kiitos ihan jokaiselle ihanista kommenteista! Tuntui hyvältä lukea niitä ja kovin tärkeältä myös: aihe oli ja on edelleenkin kuitenkin niin "vaikea" kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    Anni: Se on iso onni, että isä ja äiti osallistuvat yhtä merkittävästi vauvan hoitoon. Etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla sitä ehkä helposti omii vauvaa vähän itselleen ja on vaikea "luopua" ja antaa isälle enemmän vastuuta.

    Tassu: Ihan totta että nyt kun on nää helteet niin yösyötöt ovat varmasti tarpeellisia yli puolivuotiaallekin! Meilläkään ei ole tuttia/pulloa käytössä, joten ihan itseään saa syyttää jos vauva vaatii tissille;)

    VastaaPoista
  17. Sari: kiitos ihan mahtavasta ja kannustavasta viestistäsi! Viisas kirjoituksesi on ollut paljon mielessäni ja kävin tutustumassa aiheeseen tarjoamasi linkin kautta. Pienin askelin olemmekin nyt edenneet ja tyttö nukkuu nyt parhaillaan toista yötään omassa pinnasängyssä:)

    Ihanaa kesää myös sinulle!

    Essiina: Kuulostaa siltä, että sulla on luottavainen ja rento asenne vauvan nukkumisen suhteen ja sillä varmasti pärjää! ♥

    VastaaPoista
  18. Äippä: Ihanasti kuvaat itsekin noita fiiliksiä mitä tähän äitiyteen liittyy! Se on yksi näiden blogien anti -pääsee vähän purkamaan näitä isoja kuohuvia tunteita sinänsä pienistäkin asioista- ja tietää että on ihmisiä, muita äitejä, jotka elävät näiden samojen asioiden ja ajatusten kanssa. Ja silti ei varmasti kahta samanlaista äiti-lapsisuhdetta löydy:)

    Jos saat Lumian nukkumaan vieressäsi vielä 15-vuotiaana niin aika hyvin:D

    VastaaPoista
  19. Zallaah: Toistaiseksi mua ei sinänsä yöheräily haittaa, mutta ehkä se, että niihin heräämiseen ei ole muuta lääkettä kuin minä...Mutta pehmeästi tässä mennään eteenpäin ja katsotaan miten käy:)

    Kati: Kiitos kirjoituksestasi, myös se jäi erityisesti mieleeni ja rohkaisi tekemään edes jotain tuolla nukkumisasialle! Nyt meillä on menossa toka yö pinniksessä ja sinun tavoin minäkin imetän ennen omaan sänkyyn siirtoa ja sitten tarpeen mukaan vielä hyssytellään...

    Tasha: Juuri näin! Olen varma että yön aikana tapahtuisi jotain katastrofaalista ja tuo kuvaamasi möykky on todellakin se tunne, joka tulee kun visioi mielessään eroa vauvastaan!! Eli höppänöitä ollaan sitten kumpikin:)

    VastaaPoista
  20. SiniK: Juuri näin uskon sen olevan! Sitä ei haluaisi tehdä liian itsekkäitä ratkaisuja ja kiirehtiä oman edun vuoksi.Sari kommentissaan puhuikin kauniisti "nukahtamisen lahjasta" ja ajattelenkin sen niin, että edetään niin että lapsi saa rauhassa oppia pikkuhiljaa uusia tapoja.

    La Petite Princesse: Kiitos♥ Täytyy edetä niin kuin sydän sanoo ja yrittää käyttää myös hiukan järkeä:)

    VastaaPoista
  21. Marie: Minäkin olen miettinyt tuota, että jospa kaikki sujuisi ihan luonnostaan ja vauvan tahtiin. Olen kuullut enemmänkin noita tapauksia, joissa vauva itse lopettaa rintaruokinnan ja vaikka se varmasti äitinä kirpaisee, helppous piilee siinä, että se on vauvalähtöistä:) Hyvää kesää sinullekin ja ihania tuhisevia hetkiä vauvan vieressä!

    VastaaPoista
  22. Marianne: Oi, ihanaa! Paljon onnea, sinulla on edessäsi ihania, ainutkertaisia hetkiä!

    Anni: Näin jälkikäteen on helppo miettiä, että olisiko pitänyt paremmin valjastaa isä kuvioihin mukaan heti alusta asti:)

    Tuuli: Teillä taitaa poika sitten viihtyä edelleen aika tiheään tissillä? Kuinka paljon teillä menee kiinteitä? Me lisättiin juuri aamupuuro Mietteen ruokavalioon. Yöllä menee maitoa ehkä kolmen, neljän tunnin välein. Ihan samoin olen ajatellut, että haluaisin nyt miehen lomalla kokeilla, että mieskin saisi tytön nukutettua. Se on vaan niin vaikeaa. Ja tiedän, että se tarkoittaa huudon sietämistä:( Yksi ilta kokeiltiin hetki, koko tilanne tuli liian äkkiä eikä siitä oltu keskusteltu kunnolla - meille tuli vähän riitaakin siitä, mikä ei ole kivaa, kun on muutenkin tunteet pinnassa:(

    Kiitos ihanasta viestistä ja suukko toiselle ihanalle joulukuun lapselle!

    Petuli: Nyt on pinnasänky meilläkin roudattuna oman sängyn viereen ja tänään oli kolmas ilta kun nukutin tytön siihen. Tämä ilta oli vaikein. Palaan asiaan tarkemman raportin kanssa;) Ja täytyy käydä muistinviristykseksi kurkkimassa sun vanhoja postauksia aiheesta...Hirmu toimivalta kuulostaa teidän nukkumisjärjestely tällä hetkellä! Tavallaan kun ajattelen kuinka helppoa meillä on kaikki ollut, uskon pohjimmiltani siihen, että aika kivuttomasti meilläkin varmaan päästään eteenpäin. Ehkä se on äiti joka eniten oireilee...

    VastaaPoista
  23. Ihana kirjoitus ja kommentoinkin, vaikka meillä lapset ovat jo isompia...

    Olen imettänyt jokaista kolmea reippaasti yli vuoden ikäiseksi. Esikoisen nukutin aina rinnalle. Jos ei nukahtanut syödessään, niin sitten lauleskelin ja silittelin. Siitä sitten omaan sänkyyn ja aamuyöstä vanhempien väliin.

    Kahden seuraavan kanssa luovuin tuosta nukuttamisesta. Imettämisen jälkeen nostin lapset aina omaan sänkyyn, jonne saivat sitten itsekseen nukahtaa. Aamuyöstä jäivät hekin sitten aina vanhempien sänkyyn.

    Yösyötöistä luovuttiin noin 10kuukauden iässä. Homman meillä hoiti isä ja pa. kolme yötä siihen meni. Lapsen herätessä isä silitteli ja tarjosi joko tuttia tai rättiä. Selvittiin onneksi melko vähillä huudoilla. Kukaan lapsista ei tainnut huutaa varttia kauempaa...

    Ovat siitä asti sitten nukkuneet omissa sängyissään koko yön. Lapset ovat kovin sikeäunisia, joten heräävät tosi harvoin ja silloikin pyytävät vain käymään vieressään uudelleen peittelemässä tai sanomassa hyvää yötä. Esikoinen tosin on jo teini, joka haluaa (ja saa) nukkua äidin tai isän vieressä aina silloin, kun toinen on poissa kotoa. En ole nähnyt tarpeelliseksi tuota tapaa kieltää, koska olen itsekin saanut nukkua oman äitini vieressä vielä 15-vuotiaana :).

    T:T

    VastaaPoista