lauantai 19. helmikuuta 2011

Tietokone rikki + pikakuulumiset

Läppäri hajosi ja apujoukkoja ongelman korjaamiseksi haalitaan parhaillaan kokoon. On mielenkiintoista huomata, kuinka riippuvainen sitä onkaan internetistä. Ihan arkisen keskustelun lomassa tulee esiin joku juttu mikä pitäisi "googlettaa". Miete oppii päivittäin uusia sanoja ja minun pitäisi alkaa pitää kynää ja ruutuvihkoa esillä, kun tulee mieleen ajatuksia, jotka haluaisi kirjoittaa ylös -huolimatta siitä päätyvätkö ne koskaan postaukseksi asti.

Hyviä puolia tässä on se, että menen aikaisin nukkumaan, enkä notku puolinukuksissa koneella (viimeyönä unta klo 21.30-8.45!). Myös siivoukseen vapautuu kummasti aikaa ja energiaa, ja innostuin tässä yksi päivä jynssäilemään ovia ja ovenpieliä puhtaiksi (oon niin ylpeä itsestäni). Jatkossa yksi netitön päivä viikossa ei välttämättä olisi huono idea!

Suurin murhe on tällä hetkellä se, saadaanko me valokuvat pelastettua. Mietteen syntymästä näihin hetkiin -mitään ei ole teetetty! (Synnytyskuvat onneksi sentään on miehellä tikulla). No, todennäköisesti ne kuvat saadaan pelastettua, mutta nyt on kyllä kauppalistalla -vastaisuuden varalle- ulkoinen kovalevy.

Meillä on arjesta tullut jotenkin selkeämpää ja rutiininomaisempaa tuon imetyksen lopettamisen jälkeen. Miete herää tosi aikaisin (noin kuudelta) ja aamupäiville yritän aina keksiä aktiviteettejä, jotta päiväunet saataisiin siirrettyä lähemmäs puoltapäivää (muutenhan neiti nukahtaisi jo 9-10 aikoihin). On kiva huomata, että näin "vanhallakin" iällä voi saada uusia ystäviä -äitiys yhdistää. Ollaan kyläilty ja myös meillä on käynyt äiti- ja lapsivieraita. On tosi hauskaa ja mielenkiintoista seurata oman lapsen vuorovaikutustilanteita toisten lasten kanssa (Esim. Miete työntää kaksivuotiasta poikaa pois omalta tuoliltaan ja hokee ei ei ei...) :D Vielä kun pakkaset saataisiin kohtuullistettua niin päästäisiin ulkoilemaan pitkän kaavan mukaan!

Ihania kevättalven päiviä kaikille lukijoilleni ja lämpimästi tervetuloa Mietteen matkaan kaikki uudet lukijat! Blogeihinne palailen kunhan oma kone on saatu kuntoon. Nyt pikaisesti tällä lainakoneella sähköpostien ja työjutskien kimppuun...

P.S. Tähän iltaan kuuluu pari lasillista punaviiniä ja ihana ystävä...

8 kommenttia:

  1. Voi toivittavasti saatte kuntoon, meillä kävi sama pari vuotta sitten ja vaadin miehen verkkokauppaan heti seuraavana päivänä :)
    Onneksi saimme sitten aikanaan vanhankin koneen siten auki, että kuvat pelastui, mutta kovalevy on sen jälkeen ollut aika kova sana!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti saatte kuvat pelastettua! Meidänkin on ollut iät ja ajat tarkoitus ottaa varmuuskopiot omistamme ja nyt tästä saa kyllä lisäpontta siihen hommaan. Kiitos!

    Hauskaa on tosiaan katsella pienen uusia taitoja ja reagoimista muihin lapsiin. Meidän puistossa käy semmoinen pikkusen vanhempi tyttö kuin meidän F, joka aina haluaa halailla pojan kanssa. Se on niin söpöstä :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti saatte valokuvat pelastettua! Meilläkään ei ole ulkoista kovalevyä (kop,kop) mutta kuvat tallessa tikuilla ja joistain vanhemista yksilöistä on varmuuskopiotkin, mutta nämä on aina hyviä muistutuksia että mitä tahansa voi sattua..

    Kaikesta huolimatta iloista viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti saatte koneen pian kuntoon ja päästään taas kivoja juttuja lukemaan : )

    Minullakin on sinulle jotain blogissani.

    VastaaPoista
  5. Anni: Onpa sulla upea uusi profiilikuva! Nyt on kone taas kunnossa, sain uskomattoman ihanaa apua meidän naapurilta vaikkei edes kovin hyvin tunnettu entuudestaan!

    S: kuvat pelastui, olen helpottunut ja otin kyllä taatusti opikseni:) Suosittelen lämpimästi ulkoista kovalevyä!

    Aamunkukka: Mun valokuvamäärä on niin suuri (tyyliin Mietteen yhdestä tilanteesta 20 kuvaa...)että toi ulkoinen kovalevy on siinä mielessä kätevämpi. Eikä huku niin helposti kuin muistitikku:) Kunpa ehtisin käymään ne sadat kuvat läpi ja myös teettämään niitä...

    -S- ja Martze: Voi kiitos ihanat!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti saatte koneen pian kuntoon. Onni on, että harvoin kovo menee niin ryppyyn, että kuvat olisi tuhoutuneet, joten olen toiveikas ♥

    Aurinkoa ♥

    VastaaPoista
  7. Sari-VS: Onnea uudelle kauniille blogillesi, tulen vierailemaan ihan kommenttienkin kera vielä! Kone (ja kuvat♥) on onneksi taas kunnossa:)

    VastaaPoista