perjantai 27. toukokuuta 2011

Lisää aleihanuuksia

Voi iik. Olen ihastellut aiemmin muiden blogeissa POMPdeLUX -ihanuuksia, mutta en ole itse niille sen kummemmin lämmennyt. Ehkäpä Miete on ollut aiemmin vähän liian vauva noihin vaatteisiin. Nyt nuo vaateihanuudet alkavat kuitenkin tuntua "meiltä". Nettikaupassa on nyt -50%:n ale ja löysin Mietteelle ison kasan ihanuuksia. En viitsi -ihan vielä- jemmailla vaatteita ensi kesään, mutta ajattelin, että 92 koon vaatteita voi käyttää varmaankin jo syksyllä ja kyllä nuo oikein asustamalla sopii talvisempaankin pukeutumiseen. Tai sitten -mitoituksesta riippuen- menevät ensi keväänä. POMPdeLUXIN värimaailma on ihanan seesteinen: puuteria, korallia, harmaata, keltaista ja petroolinsinistä. Korallisia sävyjä ei oikein löytynyt enää sopivassa koossa, mutta puuteri ihastuttaa. Olen aivan myyty!



Ylläoleva asu on tulossa meille. Neuletakkia ei valitettavasti ollut tuossa korallinsävyssä, mutta ihanalta tuo asu näyttää varmasti myös puuterin/valkoisen/turkoosin/keltaisen neuletakin kanssa. Sukkikset ja pitkähihainen paita alle niin minusta tuo on kaunis kokonaisuus vielä syksylläkin. Oih.


Ihana farkkuhaalari väljillä lahkeilla ja edessä somat frillat. Tykkään!


Pehmoisen näköinen huppari. Ei ehkä käytännöllisin malli kun vetoketju puuttuu, mutta ei kyllä hintakaan ollut paha! Nuo shortsit olisin niiiiin halunnut meille, mutta ne oli myyty loppuun.


Suloiset legginsit tulevat meille puuterinsävyisenä. Ja sorruin mä tohon hameeseenkin...
Sitten muutama yksivärinen peruspaita. 


Myös tämä hurmaava asukokonaisuus on meille tulossa...

...ja tämä kaikki JOS saan tilauksen menemään eteenpäin. Yritin maksaa Visalla ja ohjelma herjaa kokoajan :( Laitoin jo sähköpostiakin menemään, mutta asiakaspalvelu ei ole viikonloppuna auki. Pitäkäähän peukkuja jotta me saadaan noi ihanuudet! Pahaa pelkään, että kaikki ehtii mennä, mutta jääpähän edes muistoksi nämä haavekuvat...Oon ihan helisemässä täällä;)

Postarithan on aika korkeat, mutta noissa vaatteissa on kyllä niin hyvät alet, että kärsii niistä postareista vähän maksaakin.

6 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi inspiroimana laitoin tilauksen sisään. Aleprosentti on kohdillaan. :) Toivottavasti sinäkin saat tilauksen menemään.

    VastaaPoista
  2. noi on kyllä hurjan kauniita :) toivottavasti saat tilauksen menemään :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja! Paljonko postikulut sitten ovat? En näe mistään, vaikka kuinka etsin.

    VastaaPoista
  4. Ihania kaikki! Ihan Mietteen tyylisiä vaatteita :) Sä puet tosi kauniisti Mietteen aina, ja sillä on jo sellainen omanlainen tyyli ainakin kuvista päätelleen, sopii niiiiin hyvin tollaset vaatteet hänelle :) Peukut että saat tilauksen meneen!

    VastaaPoista
  5. Minäkin tein tilauksen jo jokunen pv sitten ja valitettavasti jäi kans epäselväksi, että menikö maksu läpi. Oli silloin linjat niin tukossa, että kerran tyhjeni koko ostoskori ja oli aloitettava alusta.. En varmaan muuten olisi viitsinyt mutta niin ihania nuo vaatteet olivat! :)

    VastaaPoista
  6. Mä kanssa naputtelin tilauksen heti kun ale alkoi. Kivasti oli kaikkea ja kokoja jäljellä. Mä olen nyt tehnyt tuonne pari tilausta ja ei ole ollut mitään ongelmia sivuston kanssa. Toivottavasti olet jo saanut sen toimimaan. Ja toimitus on ollut tosi nopeaa. Viimeksi reilu vuorokausi lähetyksestä, kun paketti oli jo kotiovella. Nyt tilaamani lähtivät perjantaina, joten toivottavasti ovat maanantaina jo täällä.

    VastaaPoista