Pyörällä puistoon

Ensimmäinen hoitoviikko *

Uutta Vertbaudetilta

Maanantaita

edeltävän yön nukuin ihan hyvin vaikka yleensä reagoin stressaaviin tilanteisiin unettomuudella. Yksi viikko oli sentään jo töitä takana, sitä ei enää tarvinnut erikseen jännätä. Miete heräsi yöllä kerran, piti vaihtaa vaippa. Nousin puoli kuudelta ja herätin tunnin päästä tytön. Meiltä hoitoon on viiden minuutin ajomatka. Miete sai katsella teletappeja ja juoda maitoa, olla hetken sylissä. Tyttö lähti innoissaan hoitoon. Kerroin että lähdetään autolla. "Automuseoon", innostui Miete. "Ei me automuseoon mennä vaan mennään hoitotädille." Pohjustin tulevaa hoitopäivää ties monettako kertaa, kevyesti rupatellen.

Hoitotädin pihassa tyttö hihkui innoissaan "hoitotätille!". Ovella menetin hetkeksi aivotoimintani rippeet ja kysyin jotain tyyliin "Jätänkö mää tän nyt tähän?" (passiivinen paniikkireaktio?!). Annoin Mietteen N:n syliin ja huikkasin moikat. Miete alkoi itkeä. Oven raosta huikkasin, että äiti rakastaa ja itkun saattelemana kävelin ulos rappukäytävästä.

Ajelin kohti Helsinkiä puhelimessa höpötellen, tulevaan päivään keskittyen. Tunnin päästä tuli tekstari, että Miete oli vähän itkenyt mutta nyt jo leikkimässä muumeilla. Tekstailin takaisin viestistä kiitellen ja mukavaa päivää toivottaen.

Työpäivä sujui siihen itseensä keskittyen mutta iltapäivän puolella oli vaikeuksia pitää bodylanguage aisoissa ja istuin kuin muurahaiset pöksyissä kelloa vilkuillen ja varmaan huokailin kaikelle mikä oli minun mielestäni epärelevanttia (ja siinä vaiheessa kaikki oli mielestäni jo vähemmän oleellista;)). Pääsin vihdoin kolmen aikoihin ajelemaan Helsingistä kotiinpäin. Oli vähän vaikeuksia pitää vauhti rikesakkorajoissa. Olisin niiiiin halunnut ehtiä hakemaan tytön, MINÄ!, mutta isi ehti aikaisemmin. Matkalta soittelin N:lle. Hienosti oli kuulemma mennyt. Ruoka maistunut "kohtuullisesti", parin tunnin päikkärit oli tyttö ottanut lukuhetken jälkeen tutut unikaverit kainalossaan. Nyt Miete oli parhaillaan juottamassa nukelle maitoa. Päivän mittaan oli neiti antanut kommenttia, että "äitin syliin" ja "äiti pukee", mutta N:n kerrottua että hänen luonaan ollaan N:n sylissä ja N pukee, oli Miete todennut "joo".

Isi haki siis Mietteen ja tyttö olikin ollut pihassa leikkimässä. "Suloisen näköisenä liukumäessä", kertoi isi. Kotona odotti iloinen, energinen ja hyväntuulinen tyttö. Käytiin vielä ulkoilemassa ja jäätelöautolla ("Äitin syliin, pelottaa!" "Ääni kuulu." "Läskiauto."). Iltanukuttaminen oli melkoinen show ja tyttö oli rättiväsynyt.

villakangashame Kinderit 2nd hand, t-paita H&M, sukkikset KappAhl

Tiistaina

Miete lähti taas aamulla reippaasti hoitoon. Autossa alkoi pyydellä äitin syliin ja iso itkuhan siinä tuli kun moikat sanottiin. "Liukuläpee" tyttö jäi huutamaan N:n syliin ja kuulin hoitotädin lupailevan että mennään tänään myöhemmin laskemaan liukumäkeä. Päivä meni kuitenkin hienosti ja tyttö oli nukkunut pitkät päiväunet. Miete leikki hiekkalaatikolla kun menin häntä hakemaan. Voi sitä hymyä! Miete lennätti innostuksissaan hiekkaa korkealle ilmaan (ja jonkun naisen kengille). "Kukas söi tänään tosi reippaasti?" kysyi N Mietteeltä. Aamupuuron kanssa Miete oli saanut mansikoita ja lounaalla oli ollut nakkikastiketta. Oikea herkkupäivä:) Ruuan yhteydessä Miete oli pyydellyt "leipää ja luustoa" ja N oli luvannut antaa niitä jos Miete syö ensin ruokansa.  Hoitotäti totesi Mietteen olevan voimakastahtoinen... (eli siellä oli selvästi huudettu sinä päivänä). Illalla kotona yritettiin haastatella, miten päivä oli mennyt. Koitapa siinä sitten haastatella tuon ikäistä. "Söitkö reippaasti?" "Joo." "Mitäs sä söit?" "Joo." "Söitkö villisikaa?" (kysyi isi). "Joo".

Kun isi kysyi, että mitä kivaa te teitte hoitotätillä, tuli vastaus kuitenkin nopeasti: "Kakkua". Voi mun pientä hiekkaleipuria♥

KappAhlin velourmekko ostettu jemmaan jo viime talvena

Keskiviikkona

Miete alkoi tajuta että sama homma sen kun jatkuu. Neiti ilmoitti jo kotona, että "pois hoitotätiltä". Kerroin Mietteelle että toista voi ajatella ja rakastaa vaikka ei kokoajan näkisikään. Autossa Miete hoki "Äiti lakastaa, äiti lakastaa, äitin syliin, äitin syliin...". Itku tuli taas ovella, mutta itkun lomassa neiti kyllä vaati niitä edellisenä aamunakin tarjoiltuja "maikoita". Kolmelta iltapäivällä vastassa oli iloinen, hymyileväinen, reipas ja puhelias neiti joka ei leikkejään malttanut keskeyttää. Jäin täyttämään hoitosopimusta ja jutustelemaan vielä hetkeksi.

syyskukkia kummitädiltä, trikootakki ja kaulakoru H&M

Torstaina

oli ensimmäinen aamu, jona Miete ei itkenyt. Koska öisin on näillä nurkilla sadellut, pakattiin kumpparitkin mukaan. Kerroin Mietteelle että jos N antaa luvan niin tyttö saa pomppia lätäköissä. Heti ovella pyysin Mietettä näyttämään kumppareitaan N:lle ja harhautus onnistui hyvin. "Äiti liisuu" piti Mietteen tietenkin komentaa, joten autoin tytöltä kengät pois jalasta. N pyysi Mietettä heiluttamaan minulle. "Äiti lakattaa, äiti lakattaa", sanoi neiti totisena muttei itkuisena. Oli kuulemma samaa hokenut kovasti edellisenkin päivän aamuna.

Hakiessani tyttöä touhusivat kolme hoitolasta liukumäen alla leikeissään ja Miete istuskeli yksin keinujen luona asetellen crocseja jalkaansa. Voi toista! Miete huusi äitiä iloisena ja onnellisena. Mun oma rakas ihanani! Tyttö ei ollut kovin hyvin osannut syödä riisiä ja kanaviilokkia mutta oli syönyt välipalaksi tosi hienosti omenaa -vähänkö olin ilahtunut, sillä kotona neiti sylkee omenan pois.

Hoitopäivän jälkeen käväistiin kotona syömässä ja lähdettiin syksyn ensimmäiseen muskariin. Suureen ääneen neiti toisteli "äitin sylissä"-hokemaa mutta kun Otso-nalle ilmestyi muskariopen syliin, kipitti Miete nallen luo, nosti varovasti kättään ja opettajan rohkaisemana silitti hiukan nallen päätä -sitten juoksi nopeasti takaisin äidin luo -ilmeessä sekoitus jännityksen purkautumista, suurta ylpeyttä ja intoa. Muskarissa oli kyllä aivan ihanaa. Olin vähän kahden vaiheilla kannattaako muskarissa enää jatkaa, mutta nyt musta tuntuu että ehdottomasti. Omalla tavallaan se on minun ja tyttöni kahdenkeskinen hetki. Ja kun en voi hoitopaikassa olla kärpäsenä katossa, on ihanaa päästä muskarissa näkemään oman lapsen reagointia, toimintatapoja, heittäytymistä ja oppimista jonkun toisen ohjauksessa.

Zaran samettimekko huutiksesta, legginsit ja paita H&M 2nd hand

H&M:n villakangasmekko 2nd hand

Perjantaina

tyttökulta jäi taas hienosti hoitoon. Hoitopaikan pihassa sanoi, että "äitin sylissä hetki vielä". Sisällä antoi pusun ja heilutti vähän hajamielisesti, mielenkiinto selvästi suuntautuneena jo leikkeihin. Iltapäivällä tyttö oli leikkimässä tyytyväisenä mailalla ja sählypallolla kun tulin häntä hakemaan. Todettiin, että viikko oli mennyt tosi hyvin ja Miete on ollut reipas tyttö joka ottaa hienosti kontaktia kavereihin ja viihtyy leikeissä. Miete on sopeutunut muutokseen nopeasti ja täytyy itseasiassa sanoa, että niin minäkin! Ei se pelkkää tuskaa ja vuodatusta ole ollut. Saako sitä sanoakaan, mutta minusta on kiva kurvata aamulla töiden pariin. Ei sillä etteikö se olisi kuitenkin kaikkein onnellisin hetki kun kohtaan päivän päätteeksi pienen tyttöni, touhukkaan, iloisen ja puheliaan. "Leipas tyttö!"

Mekko Bogi, sukkikset Po.p

*kuvituksena vähän meidän tulevaa syksyä

Huomisen asu

tunika, legginsit ja huppari Pomp de lux, myssy Name It, hiuspanta Gina Tricot

Tällaiset vaatteet varasin huomiselle hoitopäivälle. Plus tietysti varavaatteet. 

(Hoito on lähtenyt hyvin käyntiin. Ensimmäisestä hoitoviikosta on tulossa oma postauksensa.)

Ajatusten siivin voin tulla luoksesi milloin vaan

Haluan kirjoittaa vähän ylös siitä, minkälainen tyttö on aloittamassa maanantaina perhepäivähoidon.

Elokuinen luontopolkuretki

Tärkein ensin eli ruoka;) Miete söi koko kesän hirmu huonosti kaikkea paitsi läskiä (jätskiä). Nyt ilmojen viilettyä on ruoka alkanut paremmin maistua. Neiti syö pääosin itse eikä anna juurikaan syötellä. Mukista hörppii ruokajuomat, leivän edelleen hieroo pitkin naamaansa ja haukkaa keskelle reiän. Siitä onkin tosi jännä työntää sitten sormea läpi. Mietteen yksi lemppariruoka taitaa olla kalakeitto. Tuttipullo meillä on edelleen käytössä, ainakin unille mennessä ja usein myös unilta tullessa. Uusin herkku on muuten viinimarjat! Neiti olisi syönyt niitä mummulan puskista aivan rajattomasti. Hän onkin saanut syödä niitä nyt joka päivä ja olen kyllä tosi iloinen että sellaiset terveyspommit tytölle maistuvat.

Muru

Miete on edelleen motorisesti tosi rauhallinen. Ei siis mitenkään flegmaattinen, ei todellakaan, mutta sellainen hyvin rajansa tunteva tapaus. Vasta kummipoikani (4 v.) näytettyä mallia, neiti hoksasi että sohvapöydän päälle voisi kiivetä. Mutta sekin oikeastaan unohtui saman tien. Tyttö kantaa pikemminkin pientä tuoliaan pöydän ääreen ja haluaa "piitää". Yleensä Miete piirtää aulingon, mutta usein laulun lomassa paperille ilmestyy myös kelakelttu (leppäkerttu) ja iso kivi. Liukumäkeen neiti kiipeää hienosti mutta portaiden alastulo ei ihan vielä onnistu. Toisinaan mäenlaskuun tarvitaan ainakin alkuun tueksi äidin tai isi sormi:) Innostuessaan Mietteellä on tapana tepsutella varpaillaan -se on aivan hurmaavan näköistä!

Junalla mummolaan (neiti esitteli käsilaukkunsa sisältöä kanssamatkustajille)

Miete on kova tyttö laulamaan ja ohjelmisto on jo sen verran laaja, että kyllä siitä konsertti saadaan aikaiseksi. Parhaiten sujuvat laulut Ihme ja kumma, Lennä lennä leppakerttu, Soittorasia, Enkelilaulu, Tuu tuu tupakkarulla, Muumilaulu, Leikkisät koiranpennut, Aa aa allinlasta, Hiljaa hyvin hiljaa, Piiri pieni pyörii, Pikkuinen kultakala ja Ankkalaulu. Joitakin mainitakseni;) Tiedättehän sen ankkalaulun jossa viisi pientä ankkaa lähtee leikkimään, mutta äiti-ankan auktoriteetti murenee silmissä ja ankka toisensa jälkeen katoaa vuorten taakse kauas pois. Miete tuskin malttaa odottaa laulun loppuhuipennusta (kerran hän oikein hermostui minulle) jossa isä-ankka nostaa päänsä kaislikosta ja huutaa suurella äänellä KVAAK! Parasta on se, kuinka Miete yrittää kertoa/laulaa omin sanoin koko stoorin.

Yllä ihana uusi mekko (kummitädin amerikantuliainen),

 mutta mallin poseeraukset eivät oikein tuoneet mekkoa esiin...

(naapurit kysyivät että ollaanko me juhliin menossa... "Ei kun kauppaan.")

Vaipattomuutta olen aika laiskasti jaksanut opettaa. Toki neiti välillä pyyhältää nakupellenä, mutta voidaan kuitenkin sanoa, että vaipat ovat edelleen jatkuvassa käytössä. Iso hätä tulee pääsääntöisesti pottaan, mutta pisun kanssa on taas vähän niin ja näin. Yksi aamu neiti ilmoitti sohvalla köllötellessään "Pissa tuli läpitte". Ei se kyllä läpi tullut, mutta olipahan lause joka oli jäänyt tytön mieleen. On muuten hauska kuulla omia (ja isin) fraaseja tytön suusta. Ruokapöydässä: "Ei leikitä vaan syödään". Rusinoita pitää syödä "yksi kellallaan".Kaupassa: "Kävellään, ei saa juosta". Siitä olen kyllä ylpeä kuinka selkäytimestä tytöllä tulee sana "kiitos". Ihan aina. Yksi päivä ulkona Mietteen kaveri ojenteli hänelle kiviä ja Miete sanoi jokaisesta kivestä erikseen kiitos. Voi mun pientä kilttiä tyttöä!

Loksit jalkaan ja nukke mukaan

Osaahan tuo kiltti tyttö olla välillä epäkilttikin. Yksi ilta naureskeltiin miehen kanssa meidän villikosta, että toi on ihan ADHD... No neitihän alkoi selittää "Miosa aaleehoolee" ja koska meitä väkisinkin alkoi naurattamaan, lisäsi tyttö kierroksia: "isi aaleehoolee, äiti aaleehoolee". Kiva kun se selittelee hoidossa noita juttuja, ehdin minä sanoa väliin kun tyttö jo jatkoi "hoitotäti aaleehoolee".

Meidän "aaleehooleella" menee hermot aika monta kertaa päivässä, mutta kunnon itkupotkuraivareilta ollaan toistaiseksi vältytty. Äiti-vaihe on nyt aika kova. Äitin syliin, äiti antaa, äitiiiiiii, missä oleeeeet, äiti kalakeetaan (=alakertaan).... Etelänmatkalla ei kelvannut lentokoneessa mikään muu kuin äidin syli, äidin pitäisi aina työntää rattaita (ja miten se keksiikin sen aina kun on joku törkeä ylämäki edessä) jne. Reunahuomautuksena mainittakoon, että suhteellisen jämäkät rajat pyritään kuitenkin pitämään. Toistaiseksi parhaan ulospääsyn lapsen "kohtauksesta" tarjoaa se, että sanoo tosi napakasti että nyt loppui kiukuttelu/täytyy totella tms.  Miellä monesti tilanne laukeaa siihen kun neiti näkee että nyt ollaan tosissaan, ja tyttö toteaakin hetken päästä "Miosa ikki vähäsen". Aika pitkään olin sellainen lässynsässynlää-äippä ja sillä me pitkään pärjättiinkin. Sylillä ja halilla. Nykyään pitää vähän komentaakin -vasta sen jälkeen on lässynlässynlään aika:)

Yöthän meillä ovat imetyksen lopettamisen jälkeen olleet hurjan helppoja, eikä tyttö juurikaan heräile. Nukuttaminen toisinaan kestää ja enkelilaulusta on tullut neidille pakkomielle, jota hän vaatii äidin laulamaan öisinkin jos sattuu heräämään. Viime viikko on ollut levoton öiden suhteen, taitaa hampaat vähän vaivata. Päiväunille tyttö nukahtaa maitopullon, muumin ja nallen kanssa ilman ylimääräisiä höpötyksiä. Miete nukkuu useinmiten kolmesta neljään tuntia päiväunia. Ihan mukava juttu hoitotädinkin kannalta jos sama rytmi jatkuu. Hiukan nuo pitkät päiväunet kyllä rajoittavat viikonloppumenoja ja kyläilyreissuja: Kun olin kotona ei ajoittaiset rytmistäpoikkeamiset haitanneet, mutta nyt olisi tärkeää pitää päivärytmi säännöllisenä.

Miete sai pari viikkoa sitten ihanan postikortin, jossa mummo toivotti ihanasti hyvää uuden alkua Mietteelle ja koko perheelle. Kortin etupuolella on kuva pienestä enkelisiipisestä kissanpennusta ja teksti: "Ajatusten siivin voin tulla luoksesi milloin vaan." Huomenna on maanantai ja me lähdemme kukin omille teillemme siivet selässä.

Meidän meandi-suosikit

Kuten moni muu, piti minunkin bloggailla heti keskiviikkona ihanista me&i-uutuuksista. Ensimmäinen työviikko kuitenkin hujahti ohi eikä bloggailulle oikein jäänyt aikaa. (Miete aloittaa hoidossa maanantaina, iik.)
Mutta mallistoon: tykkäsin tosi paljon. Pidin todella monesta naistenvaatteesta joskin ne loput sitten vaativatkin vähän sulattelua. Jos mulla olisi (poika)vauva olisi pöllökuviot ja velourhaaremit ihan ehdottomat! Mietteellekin löytyisi vaikka mitä ja vähän isommalle lapselle valitsisin ainakin ihanan sukulakuraidallisen swetaritakin...

Ihan ykkösvaatteeksi pomppi kuitenkin tämä suloistakin suloisempi pupuvelour ja tunikaan ihanasti mätsäävät raitaleggarit.

http://www.meandi.fi/

me&i sneak peak

Ensi keskiviikkona julkaistaan Me&i:n syysmallisto. Facebookista nappasin pari pikkuruista vihjettä siitä, mitä tuleman pitää.

Ihana kuosi tuossa ylemmän kuvan paidassa, toivottavasti sitä on enemmänkin -myös mekkona/tunikana! Nuo paljon kehutut canvashousuthan tulevat myyntiin jokaiselle kaudelle, aina eri värisenä. Tulevan malliston canvakset näyttävät olevan hiekan/beigen sävyiset. Jos väri on luonnossa kiva, laitan ehdottomasti meille sellaiset tilaukseen.

Ja hei kiitos kaunis kaikista kommenteista edelliseen postaukseen, olette niin ihania ja tärkeitä♥ Vastaan vielä kommentteihin jokaiselle henk. koht. mutta nyt taidan mennä kaivamaan pakkasesta jätskiä ja katselemaan pian alkavaa illan hömppäleffaa...

Lomakuulumisia ja pamppaileva sydän

Ihana Monnalisan jumpsuit ja jostain kojusta löytynyt huivi.

Mahtuiskohan tuo haalari mitenkään enää ensi kesänä?

 

Takana on lomaviikko Bulgarian lämmössä. Ei ehkä ihan perinteinen lomaviikko. Menomatkalla meitä kuulutettiin kahteen kertaan tulemaan lähtöportille (kun ei me tajuttu että siellä pitää olla jo). Voin kertoa, että me hiukan juostiin. Paluumatkallakin tuli vähän kiire ehtiä hotellilta lähtevään bussiin kun isompi neiti (Mietteen siskopuoli) unohti viimetipassa käsilaukkunsa aamiaisravintolaan. Ensimmäisenä iltana hotellissa minä sain aikaan tulipalonalun himmentämällä lukulampun valoa peittämällä sen vauvanharsolla (jep). Harso -jolla piti lampun sijaan suojata rattaissa Mietteen jalat auringolta- lensi roskiin, ja Miete sai koipiinsa ihan perinteistä aurinkorasvaa -kemikaaleista viis. 

Viimeiset lomapäivät menivätkin sitten sairastellessa. Miete oksensi pari kertaa ja oli kovassa kuumeessa. Bulgarialainen lääkäri ehdotti jopa sairaalareissua. No minä totesin, että Suomessa ei ikinä vietäisi tämänkuntoista lasta sairaalaan, joten kirjota nyt vaan kunnon lääkkeet. Lääkäri kirjoitti viittä(!) eri lääkettä (jotka eivät muuten maksaneet lähes mitään). Kontrollikäynnillä lääkäri saikin jo kuulla Mietteen laulavan "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" ja puhuipa neiti vähän englantiakin: hello ja bye-bye.

Sanomattakin on selvää, että me ei miehen kanssa ehditty viettää yhtään kahdenkeskistä iltaa koko loman aikana. Eikä toi rusketuskaan ole ihan sitä "viikko maattu rannalla" -tasoa. Ostoskatuja tuli kierreltyä ja erityisesti innostuin ostamaan nättejä (lue: övereitä) hiuspantoja Mietteelle. En edes kuvittele että mulla on aikaa, mutta jos sellaista sattuu olemaan, niin voisin vähän esitellä niitä ostoksiani teille.

Tämä oli isin lemppari Mietteen loma-asuista.

Kuvassa neiti on jo kovaa vauhtia tulossa kipeäksi

(ihmeteltiin kun oli niin vaativa/itkuinen/äitiin takertuva

 ja luultiin että se on vaan matkastressiä, voi toista)

Housut KappAhl Vintage Stories, paita H&M (ihanan ohut, vilpoisa ja epärypistyvä materiaali)

No, kaikesta huolimatta meillä oli oikeasti ihan kivakin lomaviikko ja parasta oli se, että Miete ja isosisko olivat niin tiiviisti yhdessä koko viikon. Ihan parasta ♥ Miete paineli aamulla paljas peppu heiluen siskon sängyn viereen "Helätyyys! Helätyyys!" ja kertoi heti auliisti aamun kuulumiset: "Kakka meni pönttöön". Meillä ei muuten ollut pottaa mukana ja -kiitokset vaan hotellille ja Tjäreborille- sellaista ei meille myöskään toimitettu. Toki meille ystävällisesti kerrottiin, että sellaista tuskin loma-alueemme minimarketeista edes löytyy. Miete-parka itki alkuviikosta kun joutui päästämään vaippaan, mutta loppuviikosta -potan hankittuamme lähimmästä isosta kaupungista- neiti päästeli tarpeensa ihan mielellään vaippaan...

Miete ja Mustameri (asu H&M)

Toiseksi parasta oli se, että sain hetkeksi ajatukset pois -tai ainakin vähän kauemmas- lähestyvästä työhönpaluusta. Mielenterveyspotilaathan alkavat usein sairaalajakson lopussa taas oireilla tietäessään että kohta hoitojakso on ohi ja tiputaan "tyhjän päälle". Musta tuntuu että mulla on käynyt ihan samalla tavalla nyt hoitovapaalla;) Ennen lomamatkaa olin ihan tosi pahalla mielellä, lamaantunut. Tässäkö tämä nyt sitten oli!? Itketti, hirvitti. Enkä tietenkään puhu sinänsä työhönpaluusta, mullahan on ihana työ mihin palata. Mutta se kaikki muu mitä siihen liittyy. Hirveä irtirepiminen lapsen ja äidin välillä. Kaikki ne kiireettömät hetket, aina läsnäoleva syli... Mä en ole lakannut palvomasta jokaikistä lapseni sanaa, elettä, hymyä...Kaikki se menetys, ja samalla huoli siitä, miltä sen täytyy lapsesta tuntua...(*sisäistä kiljuntaa* -> sisäistä koska kello on jo paljon enkä viitsi herättää koko taloa)

Ehkä mä vähän tuossa reilu viikko takaperin kiljuin, että mä en kestä kun en ole enää siinä kun mun lapsi herää päiväunilta byäääääääääää mun vauva... No joo, siis romahdin.

Tietäisitte vain kuinka paljon tästä olisin voinut avautua nyt menneenä kesänä. En vaan ole jaksanut. Enkä taida jaksaa nytkään. Ei vaan pysty. Mutta tiedoksi vaan, ei täällä ole lakattu ajattelemasta ja tuntemasta, vaikka postaukset keskittyisivätkin lähinnä vaatekappaleiden palvontaan...

... kuten tähän Kate Mack:n uikkariunelmaan