lauantai 1. lokakuuta 2011

Haavehaalareita

Meillä on talveksi kaksi toppahaalaria ja yksi kaksiosainen setti. Niillä pärjättäisiin jos järkeviä ollaan, mutta jos ei oltais järkeviä, niin meille tulis myös nämä seuraavat haalarit:


Me Too

Huono kuva, mutta tämän olen nähnyt livenäkin. Haalarin nähtyäni alkoi violetti-innostus taas nostaa päätään... Lilaa on juuri sopivasti ja yhdistettynä mun ikuiseen lemppariini ruskeaan se vaan toimii! Veikkaan että tästä myydään koot aika nopeasti. Mieli tekisi, mutta kun me ei tarvita...




Lenne

Romanttinen ruusuhaalari miellyttää silmää. Värit ovat aika erilaiset noissa kuvissa, joten haalari pitää vielä nähdä livenä. Lenne todella panostaa ulkovaatteisiin mätsääviin, todella kauniisiin asusteisiin ja vaihtoehtoja on runsaasti. Haalarin kaveriksi löytyisi vaikka mitä ruusuisia päähineitä! Tähän talveenhan meille on ostettu viimetalven Lenneä -romanttista kukkakuosia siinäkin.




Pomp de Lux

Ainakin Lottista (salainen blogi) ja Adeaa ensi talvena lämmittävä haalari on käynyt meillä jo muutaman kerran ostoskorissa, mutta en ole kuitenkaan päätynyt tekemään tilausta. Ehkäpä tätäkin jää vielä joulualeen ja upea haalari nähdään Mietteen yllä talvella 2012/13?



Mini A Ture (EDIT: tää olikin miniature eikä Molo)

Tämän haalarin erittäin korkea hinta ja huipuksi ylistetty laatu ja huvittava nimi ovat herättäneet mielenkiintoni. Kaipa tätä on joskus testattava -mutta ei normaalihintaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ylläolevan haalarin ruskea väri miellyttää silmääni. Samalla väri on erittäin käytännöllinen ja tarjoaa loputtomat mahdollisuudet leikitellä ihanilla asusteilla.



Tämä haalari meillä on vaaleanpunaisena (babymalli), mutta myös tummanharmaana haalari on kaunis ja värinä käytännöllinen.



Reima

Mä olen nähnyt kirppareilla niin puhkikuluneita Reiman haalareita (ja kovaan hintaan), ettei mun mielikuva haalarin laadusta vastaa sen mainetta ja suosiota. Reiman ulkovaatevalikoimista löytyy kuitenkin jotain jokaisen makuun, ja pikkutytön yllä olevan kukkahaalarin voisin kuvitella myös Mietteelle.


Ticket to Heaven

No entäs sitten tämä!? Ensivilkaisuni haalariin: ihan hirveä. Ja sitten aloin pikkuhiljaa lämpenemään räväkälle kuosille ja nyt lopulta olen sitä mieltä että tuohan on ihan sikamagee!


Ei oo tervettä ei, mutta oikeesti mä haluaisin nämä kaikki (nyt heti)! No mutta käytettyjä haalareita ei lasketa, eihän?;) Niinpä aina sillointällöin ohimennen seurailen huutonettiä ja haeskelen näitä koossa 92:

-Minymon toppahaalari (esim. lehtikuviollinen tai pinkki-harmaaraidallinen)
-Ticketin zephyr babybaggie (tai joku muu kiva Ticketiltä -ja ehdottomasti karvareunushupulla)
- Molo Kidsilta joku kiva väri (nyt olis huutiksessa vadelmansävyisenä koko 98 tarjolla)
- Ruudullinen haalari (esim. NameIt:llä oli kiva viime talvena ja H&M:llä on ollut ihania mutta niissä taisi koot loppua 86:een)
- PompdeLuxin haalari viimetalven mallistosta

Saa tarjota:) unelmas@luukku.com

20 kommenttia:

  1. Nämä olisi kyllä tytöille kivoja vaihtoehtoja...

    Sen verran pitää päästä huomauttamaan, että sulla on nyt "Molo Kids" kuvatekstinä, mutta kuvassa on kyllä Mini A Turen haalari, eikös vaan?

    VastaaPoista
  2. Lennen pipot on ihan parhaita malliltaan ollut meidän pojalle välikausipipoina ainakin :) Niissä on vaan aina saanut ottaa numeroa isomman. Nytkin on käytössä 50 koko ja päänympärys on noin 47,5.

    VastaaPoista
  3. Itse olen Reiman käyttäjä suurimmaksi osaksi. Se miksi niitä puhkuneita haalareita läytyy kirppiksiltä on se että niitä käytetään ja on yleisimpiä myytäviä haalareita. Ja se että useammalla lapsella on vain yksi haalari per talvi..

    Mutta joo kaikki ovat kuosiltaa tosi kivoja olisihan se kiva jos saisi useamman haalrin talvelle mutta me pärjätään yhdellä ja kulutetaan loppuun asti..

    VastaaPoista
  4. mää muistelisin että sitä Name Itn ruutuhaalaria tehtiin kokoon 98 saakka-just on huutiksessa 92cm myynnissä, kun katselin pikasesti että onko väärässä

    VastaaPoista
  5. Teillä on ihanan pirteä haalarimaku! Me olleen niissäkin jotenkin tutun ja turvallisen kannattajia. Tuo kuva ruskeasta haalarista on Mini A Turen, ettet metsästä väärää haalaria :).

    VastaaPoista
  6. Noi kaikki on ihan Mietteen näköisiä. Tykkään todella paljon tosta Pomp de luxin haalarista! :)

    Meillä on vaan yksi haalari ja yksi kaksiosainen setti. Toivottavasti pärjättäisiin niillä.

    VastaaPoista
  7. voi toi pomp de luxi on ihana! Siis ja vieläpä toi mösäkin :)

    Ja Mietteen näköinen on niiiin toi eka me tookin :) Aivan ihana! :)

    toi tumma cupcake on myös tosi nätti :)

    VastaaPoista
  8. Noita Lennen haalareita on kahta väriä; lilaa ja vaaleanpunaista. Siksi varmaankin näyttävät kuvissa niin erilaisilta nuo värit :o)

    VastaaPoista
  9. Heh.Mä luulin että olen ainoa jolla on tuollainen haalariongelma :D. Olipa kiva löytää kohtalotoveri. Meille kotiutui juuri talveksi toinen haalari ja kun lisäksi on vielä kaksiosainen setti olemassa niin eiköhän me pärjätä.

    VastaaPoista
  10. Ihania kyllä kaikki nuo haalarit. Mua miellytti eniten Cupcake ja Pomp de Lux. Tuosta Reimasta voisin sanoa, että paikalliskirppiksen Reimat ja Reimatecit on tainnut kyllä kiertää useamman lapsen ennen kuin ne on melkein puhkinaisina tuonne Prisman taakse viety. Mun lapsella oli viime vuonna uusi Reimatec ja se ei näyttänyt lähellekään samalta kun vein sen tuonne kirppikselle myyntiin yhden vuoden käytön jälkeen. Ja lapsellani oli rajut leikit eli kulutus oli kova. Tosin Remu kestää kyllä paremmin kuin Reima, mutta kuosit ei oo niin kivat. Meillä ei oo koskaan ollut noita muita ihanuuksia (mitä postasit) paitsi Lenneä. Ehkä ens vuoden alesta Cupcakea, mutta tänä vuonna kaikki ihanimmat värit oli aleaikaan jo loppu :-((
    -Jonsku

    VastaaPoista
  11. Meillä on tuo Pomp de Lux ja edelleen se on musta ihanin noista kaikista ;) Onneksi, kun eihän talvi ole vielä edes alkanut! Tähän asti meillä on ollut pelkkää Reimaa ja mä olen ollut kyllä supertyytyväinen siihen laatuun. Puhkikuluneisuuden syyksi arvelisin samaa kuin Henttu tuossa yllä.

    VastaaPoista
  12. Ihania haalareita :).

    Meillä on tuo harmaa cupcake varattuna tälle talvelle ja lisäksi viime keväänä ostin lennen 2 osaisen puvun (ruskeat housut, oranssiin menevä koralli tai jotain takki). Lisäksi on käytettynä ostettu haalari ensimmäisille rönttäkeleille. Vaikkakin kaikki vaatteet tulee meillä käyttöön, mutta mielelläni ekoille rönttäkeleille laitan "huonompaa". Ja onpahan sitten kunnon lämmin haalari kunnon pakkasille. Päikyn pihakin kun on suureksi osaksi kivilaattaa... (siis täällähän vuorohoitopäikky on entisissä vanhainkodin tiloissa, kun uutta ei päästä rakentamaan, kun pitää vain valittaa ja valittaa ja viivästyttää töitä, huoh)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteista ja meni tosiaan ver te derren ja molon haalari sekaisin vieden vähän pohjaa mun postaukselta;) Kyseessä onkin juuri ne merkit, joista mulla ei mitään kokemusta ole.

    Lumikettu: On tosiaan vaikka mitä kivoja vaihtoehtoja ja kukkakuosi sopisi kauniisti piristämään talvea:)

    titti: Mä onnistun aina hankkimaan Mietteelle liian isoja päähineitä, mutta Lennen pipojen kanssa olen huomannut saman kuin sinäkin: kannattaa valita isompi koko.

    Henttu: Toi oli hyvä kommentti ja ihan aiheellinen muistutus, että varmasti on ihan normaalia että on se yksi haalari jolla mennään:) Itse haluan mennä vähän säiden mukaan ja kun meillä on yksi sellainen vaaleansävyinen ja vähän arvokkaampi haalari, haluan että sen kaverina on huonommille keleille joku tummempi vaihtoehto.

    zallaah: Kiitos vinkistä, kävinkin huutiksessa kurkkaamassa haalaria ja se on kyllä nätti ja kivan värinen. Katsotaan, kuinka korkealle hinta siinä kipuaa...

    Saija: No näköjään on:) Viime talvenahan meillä oli Ticketin vaaleanpunainen ja Minymon pallohaalari, olivat sopivan erilaiset ja niillä pärjättiin hienosti koko talvi.

    -Satu-: Varmasti pärjäätte niillä! Etenkin kun lapsi on onnellisesti kotihoidossa, niin siihen vaatehuoltoonkin jää paremmin aikaa:) Meilläkin tuo toinen haalari on niin isoa kokoa, että menee varmaan vasta lopputalvesta eli käytännössä meilläkin on yksi haalari + yksi kaksiosainen, ainakin toistaiseksi;)

    Jensba: On noi niin ihania, kaikki:)

    VastaaPoista
  14. Pirjo: Ok, no toi selittääkin paljon:) Kiitos tiedosta!

    L-E: Juu tää on näitä ikuisuusongelmia, onko teillä samaa ongelmaa myös välikausivaatteiden suhteen?;)

    VastaaPoista
  15. Jonsku: Itse en osaa näistä valita yhtä suosikkia, ehkä toi Pompdelux on noista epätyypillisin ja siksi kivoin. Ainakin sitä pääsee sitten muiden blogeissa ihastelemaan:) Mä en ehkäa ajatellut ihan loppuun noiden Reima-haalareiden kiertokulkua, mutta kai mua on yleisestikin ärsyttänyt tuolla kirppiksellä jos tosi kuluneesta ja tahraisesta vaatteesta pyydetään hirveitä summia (vaikka olisi kuinka Reimaa:)). "Prisman takaa" en ole muuten aikoihin löytänyt enää Mietteelle vaatteita:( Ostatko itse sieltä? Toi oli hyvä kuulla, että olet pitänyt Remua kestävämpänä, täytyy pitää mielessä.

    Petuli: Oi että teille tulee se ihanuus! On varmasti ihana pikku E:n päällä. Minkälaisia asusteita olet sen kanssa ajatellut? Jotenkin tuota haalarin todellista värimaaimaa on hankala hahmottaa pelkän kuvan perusteella.

    VastaaPoista
  16. Juup. Mulla on varmaan joku krooninen ulkovaateneuroosi ;). t: nimimerkki välikaudet 2012 jo kaapissa (ja lisää tulee kevään mallistoista?)

    VastaaPoista
  17. Siis se on jo meillä ja olen sen joskus syyskuun puolella esitellytkin. Sä et ole tainnut aikoihin käydä meillä visiitillä..? ;D Mä olen mielessäni ajatellut että esim se teiltä tullut pikku stikkarin kaakaonvärinen pupupipo kävis siihen justiinsa, mutta en ole vielä sitä laatikosta kaivanut testatakseni :) Muuten tummanruskeaa ja valkoista ja vaaleanpunaista. Mun makuun ne käy kaikki, vaikka mitään niistä ei haalarissa itsessään olekaan. Samoin tummanharmaa siihen käy hyvin. Valkoinen olisi sen kanssa ihanan raikas, mutta kerkisin jo ennen haalaria ostaa vaaleanpunaiset tepsut, joten sitä myöten sen vaaleanpunaisenkin on käytävä ;)

    VastaaPoista
  18. Petuli: Joo mulla on blogielämä valitettavasti nykyään aika hankalaa. Käytän nykyään pääasiassa mun työkannettavaa, kun tämä on niin pikkuinen ja kätevä (ja voin vilkuilla blogeja töiden ohessa -tai toisinpäin;)):) Ainoa ongelma on se, että mulla ei aukea tällä koneella suurinosa nimenomaan salaisista blogeista. Se liittynee mun nettiasetuksiin (tai mitä se nyt ikinä onkaan, siis joku vanha versio kuitenkin) jotka tällähetkellä pakollisista syistä ovat mitä. Uusi nettipäivitys(tai jotain sinnepäin) on tulossa jo tän vuoden puolella eli tilanne tulee muuttumaan:) Meidän kotikone on taas ihan p***ka ja lisäksi siinä ei toimi etäyhteys ollenkaan:( Eli oikeasti on ihan käytännönsyitä, että mulla on useita ihan lemppariblogeja (ja oikeastaan lemppari-IHMISIÄ) joita olen seurannut tosi huonosti ja satunnaisesti koko syksyn.

    Nyt kun mainitsit tuosta pupupiposta niin kuulostaa siltä että se olisi aivan täydellinen tuon haalarin kanssa!

    VastaaPoista
  19. Se on kyllä totta, että paikalliskirppiksellä on todella paljon huonokuntoista lastenvaatetta korkeaan hintaan. Mua suorastaan huvittaa sellainen, lumput voi laittaa roskiin ja käyttökelpoiset jonnekin keräykseen. Itse käyn kerran viikossa tekemässä kierroksen tuolla kirpparilla, joskus tarttuu jotain mukaan, joskus taas ei löydy mitään. Mä olen ostanut tuolta paljon vaatetta päiväkotiin, mutta olen niissäkin kyllä vaativa (kunnon suhteen). Mulla on päiväkotivaatetuksen kauneuden suhteen paljon alhaisempi rima kuin mitä oli esim. perhekerhojen vaatteiden suhteen...ehkä sitä nautti enemmän kauniista vaatteista kun sai itse katsella omia leikkiviä lapsiaan :-) Mutta kyllä tuolta paikalliskirpputorilta löytöjäkin voi tehdä: viime viikolla löysin tytölleni ruskeat erittäin loistavakuntoiset Superfit-talvikengät kuudella eurolla! Eli joskus tekee löytöjäkin. Viikonloppuna pitäisi muuten olla lähiseuduilla MLL:n kirppareita, jos maakuntamatkailu kiinnostaa (Vesilahti ja muistaakseni Ylöjärvi)
    -Jonsku

    VastaaPoista
  20. tuo me too on kyllä ihana. Just tilasin ellokselta hyvällä alella :) ihastelin myös epritin takkia jossa oli samantyylinen kuosi kuin tuossa pomp de luxin haalarissa :)

    VastaaPoista