keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pari sisustustoivetta, joululahjavinkki ja kaiken maailman pipit


Miete on vasta hetken nukkunut pinnasängyssään siten, että toinen laita on irroitettu. Hain Ikeasta pienen reunaan kiinnitettävän turvakaiteen, jottei tyttö tipu sängystään. Pinnasänky menee siis vielä, mutta mielessä on tietenkin jo, minkälainen se oikea ison tytön sänky sitten olisi. Romanttinen valkoinen metalli tai puu on eniten mieleeni. Sisustuskauppojen todellisista prinsessavuoteista saa pulittaa satoja euroja, joten tuo Ikean sänky on realistinen vaihtoehto. Kauniilla tekstiileillä (kuvan tekstiilit Zarasta) ja rakkaimmilla pehmoleluilla saisi tuosta vuoteesta oikein kauniin.





Olohuoneeseen olen miettinyt tuota Hemnesin tasoa. Isoihin lokeroihin voisi upottaa rottinkikorit, joihin saisi kätevästi osan leluista talteen (meillä leikitään paljon alakerran olohuoneessa, makkarit ja Mietteen oma huone sijaitsevat yläkerrassa). Pieniin lokeroihin voisi sijoittaa kauneimmat kirjat ja sitä kautta kirjahyllyyn tulisi lisää tilaa...




Valaisimien suhteen kaipailisin paljonkin muutosta, tällähetkellä meillä on melkoinen keräilyerä kaikenlaista. Kuvan lamppu on ihan kiva, mutta jotenkin en oikein ole edes varma, mikä se oma tyyli on noiden valaisemien suhteen... Tuota lasijalkaa saisi myös kauniissa vihertävässä ja vaaleanpunaisessa sävyssä -molemmat ovat suosikkivärejäni.


Haaveissa olisi vielä tämä lipasto. Se on niin kaunis ja mun sormet syyhyävät että pääsisin järjestelemään noita laatikoita (mitä itseni tuntien saisinkin varmasti usein tehdä ;)). Meillä on saman sarjan lipasto eteisessä, mutta kapeampi ja korkeampi malli. Sekin on ihana, mutta niin on tämäkin. Ongelma on vaan se, ettei tälle lipastolle ole tilaa, ellen tee jotain isompia muutoksia...

Kaikki huonekalut ovat siis Ikeasta. Jos raha ei ratkaisi, shoppailisin varmasti lähinnä Kruunukalusteessa ja pienissä sisustusputiikeissa. Mutta pakko sanoa, että tykkään kyllä Ikeasta, eikä kyseisen putiikin huonekalut tunnu sinänsä miltään kakkosvaihtoehdoilta. Myös Miete muuten viihtyy Ikeassa erinomaisesti ja pyyteli tänään viimeksi "Mennäänkö Ikeaan!". Viimeksi kun olimme Ikeassa joulushoppailemassa, tyttö pysähteli joulukuusten kohdalla tanssimaan (olen kertonut että jouluna lapset tanssivat kuusen ympärillä). Hän pysähtyi "lapsuttamaan" pehmoeläimiä joita on ovelasti ujutettu pitkin Ikeaa ja osoitteli innoissaan värikkäästi sisustettuja mallihuoneita ("Mun lempi! Mun lempi!).



Ikeasta löysin ihanan pehmomateriaalista valmistetun (eläin)lääkärinlaukun ja nappasin sellaiset lahjaksi Mietteelle ja kummitytölleni. Näen jo kuinka noita laastareita asetellaan pehmoeläinten kipeisiin tassuihin...Hassua, että samaan aikaan toisaalla myös mieheni osti Mietteelle lahjaksi lääkärinlaukkua. Näin se kommunikaatio pelaa meidän avioliitossa;) No, ainakin kumpikin tiesi, mikä on tällähetkellä se kovin juttu...

Mietteellä on nimittäin voimakas pipi-vaihe menossa. Jatkuvasti on jossakin muka pipi: "Tää ihan kipee", neiti hokee ja osoittelee jalkojaan, sormiaan, päätään, peppuaan ja masuaan. "Lääkälisetä tutkii", Miete ehdottaa jos hänen pikkurillinpäänsä hieman johonkin kolahtaa. Tänään kaupassa Miete selitti jollekin sedälle, että hänellä on kuumetta ja ainakin parille tädille tyttö meni sormet ojossa selittämään, että hänellä on pipi... Iltapalalla olivat varpaat kipeänä ja neiti pyysi äitiä laittamaan "vaapaisiin kylmää". Aloin jo ääneen ihmetellä miehelleni, että hei onko toi ihan normaalia... "Ei ole!" ilmoitti tyttö itse :D


Vastatakseni omaan kysymykseeni, leikin kauttahan nuo lapset käsittelevät kaikkia uusia asioita ja kertaus on opintojen äiti... Hoidossa Miete oli tunkenut sormensa johonkin pöydän koloon ja hoitotäti oli laittanut sormeen kylmää. Se nyt sitten pyörii mielessä vieläkin. Kotona Miete on ollut kuumeessa muutaman päivän ja oikein tykkäsi kun häneltä mitattiin kuume kainalosta. Kuukauden sisällä on käyty sekä hammaslääkärissä, että kuumeen takia terveydenhoitajalla verikokeessa (ja molemmista voisi tehdä vaikka oman postauksen kun toinen on niin reipas <3) Kipeänä lapso saa erityishuomiota ja hoivaa, olisiko siinä sitten mukana myös sellaisen kaipuuta. Vaikka koenkin, että kotona Miete saa niin paljon huomiota ja syliä kuin suinkin mahdollista, on totuus se, että perhepäivähoidossa hän on yksi muiden pienien joukossa ja joutuu siellä jakamaan huomion kaikkien muiden kesken. Ja ehkäpä kaksivuotias jo tajuaa, että hän ei ole enää vauva (ainakaan ihan joka hetki). Ehkä sekin tekee vähän kipeää...<3

10 kommenttia:

  1. Suunnittelin myös kesällä tytölle tuota ikean ihanaa sänkyä, sitten menin ( tyhmänä ) googlaamaan millaisia kokemuksia muilla on ko. sängystä. No, hetihän google löysi ensimmäisten hakutulosten joukosta kamlan tekstin että jossakin päin maailmaan jokin pieni tyttö oli kuristunut noihin pinnojen väliin :( Jälkeenpäin oli tosin selvinnyt että ei ollut tässä mallissa vikaa vaan olisi voinut olla mikä vain vastaavanlainen sänky jossa metallikoukerot. Pitkän pohdinnan jälkeen meille tuli laulumaan Viktoria sänky valkoisena.

    VastaaPoista
  2. Pakko vinkata, tuo Ikean sänky on ihana, mutta kuitenkin meillä ollaan luopumassa sellaisesta. Metallisänky kun nitisee ja pitää ääntä ihan lapsen kääntyessäkin. Ellei nitinä haittaa, sellainen on vaikka tarjolla tosi edullisesti rempan tieltä :)

    VastaaPoista
  3. Meillä kanssa 2wee leikkii lääkäriä antaumuksella. Laastarit on pop, mikä tahansa letkunpätkä on stetoskooppi, jolla sitten antaumuksella kuunnellaa "sydäntä". Liikkistä :).

    VastaaPoista
  4. Meillä on tuollainen Minnen sänky ja olen tykännyt siitä todella paljon. Ulkonäkönsä ansiosta ei näytä vievän niin paljon tilaa kuin monet muut sängyt.

    Tuo Hemnesin lipasto on todella kaunis ja kävisi tyylilliseseti todella hyvin teidän kotiinne.

    Voi kuinka tuli hirvittävä hinku päästä Ikeaan :D Noh, onneksi se avataan ensi vuonna Kuopioon niin ei ole enää matkaa kuin 150 kilometrkiä :)

    Minustakin olisi kiva ostella huonekaluja ja sisustusjuttuja pikkuruisista putiikeista. Kuitenkin sinun tapaan tykkään myös Ikean valikoimista ja mielestäni siellä on hyvä hinta-laatu-suhde.

    Tuollainen lääkärilaukku olisi aivan huippu ja varmasti mieluinen pikkutytölle.

    Meidän kaksivuotias leikkii välillä vauvaa. "äiti, äiti, minä oon vauva, konttaan sinne". Konttailee pitkin asuntoa ja haluaa kivuta äidin syliin. Saa nähdä mitä tapahtuu kun kotiin tulee toinen vauva.

    VastaaPoista
  5. Kivoja juttuja. Meillä on myös tarkoitus ostaa tuo ikean sänky. (meidän pian kolmevuotias nukkuu vielä pinnasängyssä jossa on toinen laita pois kokonaan :D ) Odotetaan että muutetaan vuoden alussa ja käydään sitten vasta ikeassa. Meillä on tuo Hemnes lipasto ja se on kyllä kaunis, monet vieraatkin kommentoivat että onpas "komea" kun se on niin reilun kokoinenkin.

    VastaaPoista
  6. Voi Miete <3 Suloiset jutut!
    Meillä oli tuo sama vaihe, muistaakseni juuri samanikäisenä. Tosin lääkärilaukku on edelleen pop!

    Ikean sänky on muuten huippu :) Kun laittaa sen ihan pienimpään asentoon, ei tarvitse turvalaitaa, siitä välistä ei helposti tipu, mutta tarvittaessa pääsee yölläkin kompuroimatta vessaan.

    VastaaPoista
  7. Meillä on kans toi lääkärinlaukku ja jopa 1v 5kk leikkii jo sillä ja hoivaa nalleja ja hauvaa.

    Huomasithan ihanat Ikean uutuudet, vaatteita pehmo koirille. Aika ihania, meille kotiutui muutama :)

    VastaaPoista
  8. Aamuaurinko: Hyvä esimerkki siitä kuinka tieto lisää tuskaa:( ja tuo on kyllä ihan totta, että onhan sellainen "kiinteäpäätyinen" varmasti turvallisempi. Periaatteessahan noihin sivulaitoihin voisi joku vaate jäädä kiinni ja...

    Anonyymi: Tuota nitinää en tullut ajatelleeksikaan! Kiitos varoituksesta:) Vielä ei uuden sängyn hankinta ole meillä ajankohtaista vaan me hyödynetään pinnasänkyä niin pitkään kuin se menee. Toivottavasti sängylle löytyy uusi omistaja nitinästä huolimatta:)

    Kiki: Ihana <3 ja hyvä esimerkki siitä, että lapsen mielikuvitus kyllä riittää leikkiin kuin leikkiin -aina ei tarvitse antaa kaikkea valmiina:) No, siitä huolimatta odotan innolla että päästään jouluaattona leikkimään lääkäriä oikein välineiden kera:)

    satu: Hyvä pointti että tuo sänky on tosiaan ihanan keveän näköinen ja näyttäisi sikäli kivalta myös pienessä (kuten meillä) huoneessa.

    Meilläkin muuten leikitään vauvaa:) Miete haluaa lähteä lenkillekin niin että hän pötköttää peiteltynä vaunuissa:) Eilen se halusi maata vauvan makuupussissa ja leikki jokeltelevansa kuten vauva :D Lisäksi hän selitti ettei osaa vielä kävellä:)Voi olla että teidän pikku tähdelle on erityisen tärkeää saada olla itsekin "vauva" sen jälkeen kuin pikkuinen tulee taloon.

    Nelly: Kiva kuulla ettei muutkaan ole kiirehtineet sängyn suhteen, ajattelin itsekin että tuo pinnis voisi vielä mennä yhden vuoden ihan hyvin:)

    La Petite Princesse: Kiva kuulla että kuuluu asiaan:) Todettiin tässä juuri että on meillä asuu ikäänsä nähden melko vaivainen nuori neiti:) Kiva kuulla että olette tykänneet tuosta sängystä!

    Janica: Kiitos vinkistä, vaatteita en nimittäin huomannut, mutta kummitytölle ostin sellaisen paketin, missä tuli koiralle jotain kaulapantoja ja turkinhoitovälineitä:)

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Sain myös muutamia ystävällisiä anonyymikommentteja ja kiitän niistä lämpimästi. Aiheen takia en niitä tässä kuitenkaan julkaise voidakseni välttää eitoivotun huomion. Toivotan kaikille viestin lähettäneille oikein mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista