perjantai 3. helmikuuta 2012

Copy paste -postaus: Mini Boden


Boden näyttää olevan suosittu nettikauppa blogimaailmassa, mutta omalla kohdallani ei kyseinen putiikki ole aiemmin ylittänyt tilauskynnystä.


 


uni-
pupuja
vai
-lintuja?

Kas,
siinäpä
pulma.








Tällä kertaa minua houkuttelivat erityisesti Mini Bodenin hurmaavat yöpuvut, ja kesäksi meillä olisikin tarvetta uusille yökkäreille. Nextiltä löytyi meille talveksi täydelliset yöasut, mutta Nextin kesämallisto ei mielestäni yllä yöpukujen osalta Bodenin tasolle.







hiirulais-
mekko
vai
lintu-
raitaa?










Mekkosuosikkejakaan minulla ei ole onneksi kahta enempää. Hiirulaismekko löytyi baby-puolelta ja ilokseni huomasin, että siinä riittäisi kootkin vielä. Ihana kesäinen arkiasu olisi myös tuo raitamekko lintuaplikaatiolla. Google-kääntäjä kuvaa lintumekkoa näin: "Aktiivisille pelata. Rakennettu kestämään määrä paini koiran tai tehdä mutaa / suklaa kakut. Pesee ja kuluu loistavasti hyvin." Eikö kuulostakin houkuttelevalta:) Jos haluat vähän lisäiloa shoppaillessasi ulkomaisissa nettikaupoissa, suosittelen lämpimästi googlen sanakääntäjää.




aina
päästä
varpaisiin
asti
rakastan
sua
valtavasti

 







Alekorista löytyi niin söpöset asusteet, että ne on ehkä pakko saada kevättalven piristykseksi. Fuksian väriset nahkasandaalit vaikuttavat laadukkailta, mutta noiden kokojen kanssa on aina vähän arpomista.

Hyvin pitkälti tällaiselta se oma tilaus sitten lopulta näytti. Yöpuvuissa päädyin lopulta tuohon pupu-sydän-kuosiin. Yöpuvusta valitsin reilun koon (4Y), sillä ne ovat kuulemma niukkaa mitoitusta. Kengistä nappasin kesäksi koon 25 (toivotaan että ovat sopivat) ja muut vaatteet valitsin kaksivuotiaallemme koossa 2-3Y. Koodilla M255 saa tilauksesta -15% alennuksen. Postikulut Suomeen maksaa kuusi puntaa.

15 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa noi kengät kovasti, kun ne tulee niin jaksaisitko "analysoida" hiukan :)

    VastaaPoista
  2. Tilasitko tuon hiirimekon? Mä kävin sitä eilen katsomassa, mutta isoimmassa koossa toimitusaika oli jotain ihan älytöntä, tyyliin 11 viikkoa ja muissakin muistaakseni 3 viikkoa. Nämä toimitusajat on sellainen juttu, mitä en Bodenilla ymmärrä. Miten nyt jo voi varastovaatteet olla loppu? Ja tuo 11 viikkoa, mikä ihme kestää noin kauan :D. Argh, sinne jäi meidän tilaus.. Harmittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tilasin. Ja itseasiassa olisin ottanut siitä hiirimekosta varmuuden vuoksi kokoa isomman, mutta siinä oli tosiaan ihan älytön toimitusaika. Koossa 2-3Y oli sitten kuitenkin ihan normaali toimitusaika, joten otin riskillä sitten sen koon. Toivottavasti on normaali mitoitus, ettei tarvitse heti laittaa kiertoon... Kovasti on tosiaan toimitusaikojen suhteen heittoa!

      Poista
  3. Yöpuvut ainakin viime mallistossa olivat tosi pientä! Meille tulee se pupumekko eli samaa sarjaa kuin tuo raidallinen lintu, tytön oma valinta ;)

    Meille tuli bodenilta muutenkin iso tilaus, erityisesti isommille tytöille tällä kertaa, myös kengät kevääseen sellaiset helpot tossut jotka voi vain laittaa jalkaan. Hyviä ovat Bodenin kengät!

    Katami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pupumekkokin on tosi suloinen, tossa lintumekossa oli vaan värimaailma enemmän mieleeni -meillä toistaiseksi minä vielä päätän ja neiti tykkää kaikesta:) Kiva kuulla että oot ollut kenkiin tyytyväinen, kuvan perusteella nuo vaikuttavat laadukkailta ja plussaa tietenkin siitä, että materiaalina on nahka.

      Poista
  4. Minäkin kävin ihastelemassa ja ostokoriin juuri tuon tipumekon ja pupumekon nappasin, mutta silti jäi tilaamatta.. tuleehan tätä vaatetta itsellekin ihan tarpeeksi. Malttais vain odottaa kun tulevat. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuulostaa tutulta:) Aika usein mäkin tyydyn pelkästään klikkailemaan koriin ostoksia, mutta lopullinen tilaus jää tekemättä. Mutta olet kyllä etuoikeutettu kun teillä koti pursuaa kaikkea ihanaa ja olet aina askeleen edellä uutuuksienkin suhteen;)

      Poista
  5. Ai että miten kiva selostus hiirimekosta. Tuo kyllä todellakin houkuttelee jo tilaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain;) Muiden tuotteiden kohdalla selostukset olivat vähintään yhtä mielenkiintoisia, mutta ajattelin että liika on liikaa:)

      Poista
  6. Ihania juttuja! Meille kans voisi näitä kotiutua! Hauska tuo google kääntäjä ;D. Välillä käytän sitä opiskeluissa apuna, ja joskus tuntuu että sen kanssa ymmärtää vaan entistä vähemmän mistä tekstissä on kyse ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivän nauruista hiirimekon kohdalla :)

      Mielelläni kuulen sitten käyttökokemuksia, koko laatu jne. Itse en ole tuolta koskaan tilannut.

      Poista
    2. Johanna: Oltiin kerran Bulgariassa lomalla ja siellä ne oli kääntäneet ruokalistansa suomeksi mitä ilmeisemmin tällaisen kääntäjän avulla. Valitettavasti en enää muista mitään esimerkkejä, mutta voin kertoa että se "suomenkielinen ruokalista" oli aivan hillittömän hauskaa luettavaa:D

      Terhi: Eipä kestä;) Palaan asiaan sitten kun tilaus on tullut...

      Poista
  7. Tuhannet kiitokset alekoodista! :) Olin juuri aikeissa tilata ja nyt sain kivan alennuksen. Mä olen tilannut Bodenilta ehkä 3 kertaa ja ollut aina tyytyväinen. Alen alussa kannattaa olla valppaana, siellä on yleensä tosi paljon kaikkea ihanaa jäljellä hullun halvalla. Nyt pääsyynä oli tilata pojalle t-paitoja, kun pienten poikien (kesä)vaatteet on täällä ketjuliikkeissä niin tyyyyyylsiä. :/ En halua pukea alle 2-vuotiasta mihinkään Cars-paitoihin ja synkeän värisiin vaatteisiin. Bodenilla on ihanan leikkimielisiä ja värikkäitä vaatteita myös pojille, joten siitä kaikki pisteet.

    VastaaPoista
  8. Varsin ihania noi hiiriasusteet! Hitsi mitä ihania tyttöjuttuja sä aina löydät ! :)
    Voisit joskus tehdä postauksen kivoista poikien vaatteista, mitä satut löytää noista vähän "erikoisemmista" nettikaupoista :)

    VastaaPoista