Ollaanko dinosauruksia

Tänään alkoi reilun viikon loman jälkeen taas tavallinen arki hoito- ja työaamuineen. Viikonloppuna podin työhönpaluuahdistusta, mutta päivä meni ihan mukavasti ja tietenkin helpotti se, että Miete jäi reippain mielin aamulla hoitoon.
- Kerrotaanko hoitotätille pipistä, Miete intoili aamulla. Mietteelle sattui pieni haaveri teroittimen kanssa ja siitä lähtien sormessa on pidetty laastaria. 
- Kerrotaan vaan, kerrotko ihan itse?
- Äiti kertoo!
Kun hoitotti aukaisi oven, Miete ei malttanut sekuntiakaan vaan alkoi kovalla äänellä selostaa sormessaan olevasta pipistä.

Työpäivä venähti matkoineen kahdentoista tunnin mittaiseksi. Ajellessani kotiinpäin, oli ikävä kova. Soittelin jo matkalta miehelleni kuullakseni, miten Mietteen hoitopäivä oli mennyt. Hyvinhän se. Kovasti oli halittu ja pussailtu hoitokavereita, joita ei oltu pitkään aikaan nähty. Ja ilman vaippaa oli pärjätty koko päivä.

Kotiin tullessani ihana neiti juoksi minua vastaan ja huuteli iloisena: "Minä pissasin joka puolelle pitkin lattiaa ja isi komensi!" Hih, onneksi "komenteleva" isi oli ehtinyt siivota jo pissit pois;)

Tuttuun tapaan koitin vähän haastatella, miten hoitopäivä oli neidin mielestä sujunut -ja tuttuun tapaan sain mielenkiintoisia vastauksia.
- Oliko sulla kiva hoitopäivä, kysyin.
- Oli.
- Oliko kiva nähdä hoitokavereita?
- Ei minulla ollut kavereita.
- Mitäs sä leikit hoidossa?
- En mitään leikkinyt.
- Oliko hyvää ruokaa?
- En saanut ruokaa enkä kakkua.
- Mitäs te söitte ruuaksi?
- Muroja.

Pitkän työpäivän päätteeksi lojuisin mielelläni sohvalla ja rutistaisin pientä tyttöä sylissäni. Lapseni näkemys oli kuitenkin hieman toisenlainen. Olo oli vähintäänkin yhtä raskas kuin dnosauruksella, mutta minkäs teet kun Pikku dinosauruksen ja Äiti dinosauruksen piti mennä eväsretkelle, kalastaa ja tehdä vähän palapeliäkin.

Pikku dinosaurus nukkuu jo. Äiti dinosaurus raahautuu viimeisillä voimillaan sänkyyn ja nukahtaa toivoen havahtuvansa yöllä -ihan vähän vaan- siihen kun pikku dino köpöttelee kainaloon tuhisemaan.