tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vaipat ja muuta vauvamaista

Mietteellä on 2-vuotiskriisi;) Ikäähän tytöllä on nyt kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Siinä iässä on vähän vaikea päättää onko jo iso tyttö vai sittenkin ihan pikkuinen vauva. Päivittäin tyttö muistuttelee olevansa ISO tyttö, mutta heittäytyy kuitenkin hetkessä äidin pikku vauvaksi joka haluaa nukkua rattaissa tai makuupussissa ja puhuu vauvakieltä tekoitkua itkien. Ei hän enää osaa iltaisin heiluttaakaan minulle isin kantaessa tyttöä yläkertaan nukkumaan, vaan isin pitää tarttua Mietteen käteen ja heiluttaa sitä hänen puolestaan.

Yhtenä yönä Miete heräsi uneensa ja alkoi vaatia minulta suureen ääneen tuttia. "Äiti hae minulle tutti alakellasta, se on sun laukussa!" Tyttö itkeskeli pitkään ja minä rauhoittelin, että taisit nähdä unta, nyt on ihan hyvä näin...Sikäli hassua, että Mietehän ei edes vauvana syönyt tuttia.



"Olenko minä sinun iso puputyttö?", Miete kyseli pääsiäisenä

Päiväuniaikaan köllöttelimme sängyllä ja Miete piti kahta pupulelua käsissään. Puput kävivät keskustelua keskenään."Minä olen iso pupu, minulla on pikkuhousut.", sanoi toinen. "Minä olen vauvapupu, minulla on vaipat." , toinen vastasi. Leikin keinoin tyttö kävi läpi tärkeää muutosta elämässään. Haimme nimittäin viime viikon tiistaina pikkuhousuja lähiprismasta ja aika hienosti niiden kanssa jo kotioloissa pärjäillään. Toki vahinkojakin sattuu, mutta, kuten Miette itse sanoisi, ei haittaa!



ison tytön pöksyt somat ovat Mietteen ikiomat

Päivittäin saan hoivailla pientä vauvaa ja keinutella häntä sylissäni. "Minä olen ihan pikkuinen vauva, en osaa kävellä." Lisäksi minulla on ilo seurata reipasta isoa tyttöä, joka katselee (tai on näkevinään)loutsenia ja kauliita auton ikkunasta, on lähes kaksi viikkoa putkeen lausunut virpomislorua ärrää lukuunottamatta huolellisesti artikuloiden, luettelee hoitokavereiden iät ja käy läpi lähipiirin asuinpaikkakunnat. Leikit ovat kehittyneet jo monipuolisiksi tarinoiksi. Viimeisin villitys on nuken "konttolikäynti" lääkärissä. Tällä kontrollikäynnillä odotellaan lääkäriä tuulikaapissa ja sitten tutkitaan huolella korvat ja otetaan verikokeet. Äiti saa sitten kirjoittaa reseptin (viimeksi meni aikamoinen nippu tarralappuja).

Meillä on taitava ja ihana iso tyttö, jonka kanssa voi jo muistella vanhoja, suunnitella tulevaa ja ennen kaikkea elää täysillä tässä hetkessä. Kun vaipat jäävät pois, se viimeinenkin ripaus vauvasta katoaa. On se aika haikeaa.

15 kommenttia:

  1. Meillä kans neiti kohta 2,5v hakee samalla lailla että onko iso tyttö vai vauva. Kun kysyin että onko tyttö äidin vauva niin vastasi että "en ole vauva, olen tyttö". :) Myös tutin perään välillä kyselee vaikka ei sitä ole tarvinnut kun ihan pienenä vauvana mutta kun näkee joillakin ikätovereilla vielä käytössä niin kai sitä sitten ihmettelee että missä se oma on. Onni että tutit ja tuttipullot jäivät pois melko helposti aikanaan :) Mutta onhan se haikeaa kun huomaa ettei vauvaa olekaan ja ihmetyttää kun tutut ympärillä tuumaa että eikö sitä pitäisi vauva tehdä kaveriksi.. Eiköhän se ole jokaisen oma juttu kuitenkin. Mutta nautin niistä hetkistä kun huomaan kuinka paljon pikkuinen neiti on muuttunut ihan siitä ensi hetkestä kun sain hänet syliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti:) Meiltä ei tunnu kukaan odottavan uutta vauvaa, tai ehkä olen vaan aika avoimesti puhunut, että on epätodennäköistä että enempää tulisi..Mutta on se vaan ihanaa seurata tuota lapsen kasvua ja pakahtua ylpeydestö ja rakkaudesta oman lapsen kehitystö seuratessa <3

      Poista
  2. Kuulostaa niin tutulta :) Meillä minun raskausaikana Ceela alkoi usein leikkiä olevansa ihan pieni vauva ja sanoi meille aina että tämä vauva ei osaa kävellä eikä tämä osaa edes puhua. Ja juuri tuota tekoitkua itketään ja sitten vauvaa täytyy sylitellä ja lohduttaa. Ihania nämä pienet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauankohan tuo vaihe kestää...muistan jopa omasta lapsuudesta hämärästi sen, kuinka halusin leikkiä olevani vauva:)

      Poista
  3. meillä tyttö täytti tänään sen 2v4kk, ja meillä yhdessä vaiheessa käytettiin pikkuhousuja mut ei siitä oikein mitään tullut, ja nyt on joku vaihe menossa et välillä ei millään istuis potalla, ja tänään oli ite repinyt vaipan pois ja pissaa lorruutellut lattialla... ollaan otettu tarrat käyttöön et joka pissasta pottaan saa tarran... toiveissa et kesällä ois jo kuiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä saattaa mennä pari päivää todella hyvin ja sitten seuraavassa hetkessä ollaan kirjaimellisesti kusessa -kuten myös matot ja muu irtaimisto :D Mutta tavoitteena meilläkin, että kesällä viimeistään päästään vaipoista. Mullahan ei mikään kiire ole asian kanssa, mutta hoitopaikasta suoraansanoen aika vahvasti kannustettiin vaippojen poisjättöön... Ja kyllähän tuo näyttää siltä, että Mietteellä olisi nyt valmiuksia oppia kuivaksi (tosin vieraissa paikoissa ei millään suostu/uskalla potalle). Tarrasysteemi on meilläkin käytössä, tänään käytiin vartavasten yhdessä hakemassa uusia tarroja:)

      Poista
  4. Meillä on ihan sama juttu, välillä ollaan vauva ja välillä iso tyttö. Vaikka joskus hän sanoo olevansa iso poika jo:) Koitan sanoa että kun sinä olet tyttö, mutta ei, jos jotain päätetään niin sitten se on niin! Neiti meillä siis juurikin tänään 2v 5kk. Vaipat on nyt jäämässä pois pikkuhiljaa, jos mennään jonnekin niin vielä laitetaan ja myös nukkumaan mennessä. Meillä neiti käykin nyt pöntöllä, jossain vaiheessa tuli täysi stoppi potalle ja pöntölle piti päästä. No, äiti kiittää, säästyy potan pesulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nimenomaan! Voin kuvitella että jos ollaan poikatuulella niin ei varmasti suostuta mielipidettä vaihtamaan vain siksi että äiti väittää jotain muuta;)

      Ihan samalla tavalla meillä, että päiväunilla (kröhöm, siis millä päiväunilla...) laitetaan vaippa, samoin yöksi. Myös ulkoiluihin laitan vaipan taijos lähdetään käymään jossain. Pöntölle meilläkin välillä pyytelee, mut potalle me ollaan tyttöä ohjattu...pitäsköhän vaihtaa suunnitelmaa:)

      Poista
  5. Moikka, meillä kyllä kanssa muistutetaan aika ajoin että ollaan jo isoa tyttöä ja nyt on kin uusin juttu se että Adéa haluaa olla jo koululainen. Monta kertaa päivässä viittää puheissaan koululaisiin. Ihan tuo neidin pupupuhelu. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai ollaan teillä jo koululaisia;) Meilläkin varmaan innostutaan koulusta kun tyttö keksii että siellä oppii lukemaan -hän haluaisi nimittäin kovasti lukea aikuisten kirjoja:)

      Poista
  6. Ihanaa lukea, kun on niin samankuuloisia juttuja samanikäisillä tytöillä :) Meillä tosin kun on se oma vauva, joka nyt on jo aika iso vauva, niin neidin vauvataantumat tuntuvat vaihtuneen nimen omaan tähän isona tyttönä olemisen korostumiseen. Meilläkin toi pikkuhousujen osto teki sen, että neiti alkoi yhtäkkiä käymään oma-aloitteisesti potalla, kun aiemmin sinne ei suostuttu menemään ollenkaan ja oli huudon aihe koko pottailu. Tein muuten niin, että kun oli pari päivää oltu kuivana, niin otin yövaipankin samaan syssyyn pois, pari vahinkoa tuli, mutta tuntui toimivan meillä. Joinain öinä pitää käydä potalla, joinain ei, ehkä 50-50. Yllättävän nopeasti siitä vaipasta sitten lopulta päästiin: lokakuussa olin sitä mieltä, että neidillä on vaippa vielä koulussakin ja uutena vuotena oltiin viittä vaille yökuivia ja nyt ei ole ainakaan kuukauteen tullut vahinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että jollain löytyy kiinnostusta lukea;) Noilla pikkareilla on tosiaan iso merkitys, vaipan kanssa kun sitä tuntumaa ei pääse syntymään, että olis ehkä kannattanut ehtiä potalle...Oot kyllä ollut melkoinen superäiti tuon kuivaksi opettamisen suhteen! Mä oon niiiin mukavuudenhaluinen, että en millään jaksaisi nousta yöllä keräämään pois märkiä lakanoita...Taidan antaa meille kesään saakka vielä armonaikaa -katsotaan miten lähtee tämä kevät sujumaan:)

      Poista
  7. Ihan just samat puuhat on olleet täälläkin jo pitkään. Ajattelin sen johtuvan pikkuveljestä, mutta näköjään tämä vaihe kuuluu käydä jokatapauksessa läpi :) Mä kyllä jo odottelen että loppuisi, kun tätä on jatkunut jo yli vuoden...

    VastaaPoista
  8. Ilmeisesti on joku oleellinen kehitysvaihe;) Mietin kyllä, että kuinkahan paljon voimakkaampana toi tulisi jos sattuisi perheessä olemaan vielä se pienempi vauva...Niin ja hei yritin eilen kommentoida (mut mulla oli taas "väärä" selain) sulle että pikku E:n huone on I-HA-NA!

    VastaaPoista
  9. Meillä kans on tuo vaipoista poisopettelu juuri "ovella". Neitimme on 2v6kk ja kävin tällä viikolla ostamassa söpöjä pikkareita neidille, tarkoituksena kokeilla ensimmäisen kerran viikonloppuna. Potalla on tykännyt istua koko talven, mutta vain vaatteet päällä - ilman vaippaa ei mitään saumaa. Tarrat on meillä kannustimena monessa jutussa (syöminen ja potalle houkuttelu) ja ne kyllä tuota pottaa lukuunottamatta toimii LOISTAVASTI! :) Ehkä meidänkin pitäis kokeilla ohjata tyttöä pöntölle sen potan sijaan....haluaa muutenkin olla, kuin aikuiset (TrippTrappiin ei ole suostunut menemään enää puoleen vuoteen.)

    Tämä sun blogi ja kommenttiboksi on ihan loistava paikka sada hyviä vinkkejä, kun itsellä on samanikäinen neiti :)

    VastaaPoista