tiistai 17. heinäkuuta 2012

Vähäluminen kesä


Johtuisiko näistä ei niin kesäisistä keleistä, että olen inspiroitunut jo miettimään tulevia välikausivaatteita ja talvitamineita. Yksi ilta levittelin jemmavarastot pitkin olohuonetta, ja Miete innostui sovittelemaan vaatteita. Into tosin lopahti tuon ensimmäisen "kuuman puvun" jälkeen:)

Setti on NoaNoan ihanuus jota yritin aleaikaan meille metsästää, mutta en saanut sitä enää hankittua sopivassa koossa (kuvassa koko 4Y). Onnekseni ihanuus päätyi meille kuitenkin Kaikki mitä olen -blogin kautta. Kiitos Sini ja Eevi!

UNQ:lle laitoin tilaukseen puuteriroosan värisen kruunuhatun, jollaista meillä ei olekaan aiemmin ollut. Hattu sopisi kaikkien muidenkin tulevien toppavaatteitten kanssa. Palataan niihin muihin toppiin kuitenkin vasta myöhemmin -sitten kun lunta on vähän enemmän kuin tällä hetkellä.

12 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä ihana puku. Meillä taitaa olla hieman sama maku =) Minäkin metsästin tuon puvun meille, mutta jouduin palauttamaan kun tuo 4v koko oli just sopiva 3 vuotiaalle. Oli kyllä pientä kokoa ja mistään en löytänyt sitä seuraavaa kokoa. No kaikkea ei voi saada. Täytyy tyytyä ihailemaan teidän päällä =) Tuota pukua löytyy Tinttaiitassa ja Babyshopissa koossa 4v, jos joku ihastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tosiaan olla sama maku, ei ole eka kerta kun on samisvaatteet meidän neideillä:) Tosi kiva kun vinkkasit lukijoille että mistä settiä voisi vielä saada! Mitoitus on tosiaan naftia, mielestäni toi koko on nyt jo ihan sopiva Mietteelle, eikä välttämättä mene enää lopputalvesta.

      Poista
  2. Mua jotenkin ahdistaa ruveta hamstraamaan tota talvikamaa:haalari, kenkää, asustetta... Keväällä niin kiireellä piti saada välikausihaalari ja sitä pidettiin ehkä se kaksi kertaa. Toivotaan, että menee sit talvihaalariin asti ettei jää naftiksi.

    Ihana tuo takin malli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ota stressiä! (Lastenvaate)blogimaailmalla on kyllä sellainen vaikutus, että juhannuksena iskee paniikki jos ei ole toppavaatteisiin sopivat asusteet vielä hankittuna :DDD Mut löytyy ne sopivat varmasti vähemmälläkin stressaamisella! (Kengät itseäni stressaa muuten eniten kun yritän ostella niitä etukäteen alesta ja arpoa kokojen kanssa :/)

      Toivottavasti teidän vk-haalari palvelee vielä syksyn:)

      Poista
  3. Settihän näyttää oikein hyvältä!Unq ilmeisesti on edelleen toiminnassa? Itsellä oli aika fiasko se viimeisin tilaus, joten meille ei enää niitä, mutta onneksi jemmasta löytyy vielä tähän talveen ;)

    VastaaPoista
  4. Eikö näytäkin:) UNQ:lle laitoin tosiaan toiveikkaana tilausta, vaikka olen kyllä törmännyt näihin keskusteluihin, että jotain häikkää siellä nyt on. Harmittaa kyllä vietävästi jos meidän lempparihattuja ei enää saa:( Vastausta en ole vielä UNQ:lta saanut, olisi tietty kiva jos ainakin ilmoittaisivat, että on turhaa tehdä tilausta...

    VastaaPoista
  5. Hih, mäkin olen jo mietiskellyt vk-vaatteita ja ompahan ajatukset olleet tavessakin :)

    Todella kaunis setti ♥

    Aina yllätyn siitä kuinka iso Miete jo on. Jotenkin mun päähäni on iskostunut kuva sellaisesta yksivuotiaasta taaperosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräästä kommenttiboksista luinkin että etsiskelet talveksi mustaa Ticketin haalaria:) Huutiksessa näyttäisi olevan jnkn verran tarjontaa, ei tosin mielestäni kovinkaan edullisesti...

      Hih, Miete totesi yksi päivä, että kyllä te sitten isin kanssa ihmettelette kun hän täyttää jo kolme! Ja niin me ihmetelläänkin joka päivä miten iso tyttö meillä jo on :)

      Poista
  6. Olisitko niin kiltti ja mittaisit tuon takin hihan pituuden olasta hihansuuhun ja housuista sisäsauman haaroista lahkeeseen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan muistaa huomenna laittaa sulle mitat:) Nyt en viitsi mennä rapistelemaan Mietteen huoneeseen:)

      Poista
  7. Ihana setti! :)

    UNQ:sta sen verran, että siellä on mun muistaakseni vietetty kesälomaa aina heinäkuussa, mutta tämän vuoden tilanteesta en ole varma. Tarttee oma tilaus miettiä nyt, kun asut alkaa olla hankittuna.

    VastaaPoista
  8. Kiitos:) Tykkään kovasti tuosta kauniista mallista ja meille uudesta värimaailmasta. Voi toivottavasti ovat UNQ:lla vaan lomalla ja saisin meille hatun tilattua. Ei tule talvea ilman UNQ:n päähinettä!;)

    VastaaPoista