lauantai 1. syyskuuta 2012

Miten tästä eteenpäin

Kauniita virtuaalisia kynttilöitä sytytettiin palamaan edellisen postauksen yhteyteen. Kiitos että sain surra yhdessä teidän kanssanne, lähettää suojelusta ja rakkautta pienelle Eerikalle. Tytön tapaus kosketti jokaista jollakin tapaa, ja reaktioita on monenlaisia. Joku ohittaa koko uutisen ja jatkaa elämäänsä. Sillä tavoin minäkin olen äidiksi tultuani kaikki pahat uutiset sivuuttanut, tähän saakka. Sitä haluaa suojella itseään ja omia pelkojaan. Moni kokee vihaa ja kohdistaa sen eri tahoihin. Toiset itkevät, ahdistuvat ja kokevat syvää tuskaa, vatvovat ajatuksissaan tuon pienen tytön elämää ja kuolemaa. Näin minä reagoin ja hämmästyin itsekin miten tuo tapaus viilsi.

Itse en keksi kuin yhden tavan jatkaa tästä eteenpäin. Meidän tulee nyt alkaa välittää enemmän lapsista, tuntea ja ottaa vastuuta. Muistaa, että jokainen lapsi jonka kohtaamme, voi saada meiltä lahjan. Hymyn, kehun, kannustuksen. Me voisimme panostaa miljoonasti enemmän ennaltaehkäisevään työhön. Ei ainoastaan verorahojen ja viranomaisten kautta, vaan inhimillisyyden, yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun kautta. Kuinka moni perhe tai yksinelävä tavallinen ihminen voisi toimia tukiperheenä niille lapsille, joiden elämässä tarvitaan lisätukea. Varmasti paljon usempi kuin mikä tukiperheiden määrä on tällä hetkellä. Yksi viikonloppu kuukaudessa ei ole paljon, mutta yksittäiselle lapselle se voisi tarjota säännöllisiä, kannattelevia kokemuksia, yhden tai kaksi aikuista enemmän elämäänsä.

Kuulostan dramaattiselta, mutta minusta tuntuu että mikään ei palaa enää täysin ennalleen. Meidän täytyy rämpiä itkun ja vihan keskeltä rakentamaan sinnikäästi hyvää. Itse aloitin tukiperhekeskustelun mieheni kanssa, se voisi olla yksi tapa toimia mikäli tulemme siihen tulokseen, että se sopii tilanteeseemme ja pystymme siihen sitoutumaan. Tai sitten se voi olla jotain muuta. Pidetään silmät ja korvat auki, nähdään jokaisen pikkuihmisen ulkokuoren ja käytöksen takana se viaton lapsi, jonka oikeuksiin kuuluu huolenpito, turvallisuus, ruoka, leikki ja rakkaus. Meidän velvollisuutemme on taata se ihan jokaikiselle lapselle.

Tukiperhetoimintaa järjestää ainakin Pelastakaa Lapset Ry ja MLL. Myös oman kunnan kautta kannattaa selvittää mahdollisuuksia olla mukana tukemassa apua tarvitsevia perheitä. Mieskaveritoiminta voisi olla kullanarvoista, sillä lapsia joilla ei ole kontaktia omaan isään tai muihin miehiin on yhä enemmän. Vinkatkaa jos tiedätte jotain muita keinoja tukea lapsia ja lapsiperheitä!


Tuuli tuule sinne missä muruseni on
leiki hetki hänen hiuksillaan
kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin,
kerro häntä ootan yhä vaan

5 kommenttia:

  1. Minäkin järkytyin kovasti tämän pienen Eerika-tytön kohtalosta. Hänen hyväkseen en voi enää mitään tehdä, mutta muiden lasten auttamiseksi voin. Olit keksinyt hyviä auttamistapoja! Muistin vielä erään tahon eli Hope-yhdistys, josta olen kyllä kuullut, mutten tehnyt mitään asian hyväksi. Nyt kyllä teen! En aiokaan Huutonetin kautta myydä lastentarvikkeita, vaan lahjoitan Hopelle sellaiset tavarat mitkä sinne kelpaavat. Ei meidän perhe oikeasti tarvitse niitä euroja, joita tavaroita myymällä voisimme saada. Tässä tietoa Hopesta. (Lainaus on osoitteesta http://www.hopeyhdistys.fi):

    "Mikä on Hope?
    Hope Yhdessä ja Yhteisesti ry on aivan tavallisten suomalaisten syksyllä 2009 rekisteröimä yhdistys, joka auttaa Suomen vähävaraisia ja kaltoinkohdeltuja lapsia. Hopen apua ovat saaneet huostaanotetut lapset vastaanottokodeissa, koulu- ja kasvatuskodeissa sekä lapset, joiden kotona on päihdeongelmia tai varattomuutta.
    TOIMINNAN 2 KIVIJALKAA:
    Lahjoitettujen lastentarvikkeiden kierrätys apua tarvitseville.
    Lasten urheiluharrastusten tukeminen. Urheilu antaa lapselle mielekästä tekemistä, tuo ystäviä, vahvistaa itsetuntoa ja vie ajatukset hetkeksi pois arjesta.
    AVUN MUODOT:
    Hope on kerännyt ja jakanut vaatteita, kenkiä ja leluja leipäjonojen lapsille ja vastaanottokodeille sekä vähävaraisille perheille. Hope on jakanut Linnanmäen rannekkeita ja ruoka-apua, mahdollistanut yhdessä Ponke’s skeittikaupan kanssa ilmaisen skeittikurssin, josta lapset saivat hienot skeittitarvikkeet omikseen, ja järjestänyt vähävaraisille lapsille pääsyn High Heels -tanssistudioon. Hope on myös kunnostanut tulipalossa talonsa menettäneen perheen kodin. Kymmenet perheet ovat saaneet Hopelta maksutonta siivous- ja lastenhoitoapua kriisitilanteissa. Ja paljon, paljon muuta.

    Avun muodoilla ei ole rajoja, Hopen ihmiset tekevät kaikkensa, jotta lahjoitukset varmasti löytävät perille oikeaan kohteeseen. Hope kuulee mielellään myös sinun ideasi – lapsemme ovat yhteisiä ja auttamisen ilo on voittamaton tunne!"

    Ehkä voisit vielä tehdä postauksen tästä Hopesta? Niin se saisi näkyvyyttä enemmän kuin tämän kommenttiboxin kautta. (Omaa blogia mulla ei ole, joten en voi itse postailla.)

    Emmi

    VastaaPoista
  2. Itsekin järkytyin suuresti tästä jutusta. En toivo tekijöille muuta kuin kaikkea tuskaa ja kamalaa elämiinsä!

    Me puhuttiin jo vuosi sitten miehen kanssa tukiperheenä toimimesta, kunhan meidän tyttö vähän tuosta kasvaa (nyt 1v 7kk), koska me emme halua kuin yhden lapsen, mutta rakkautta riittäisi kyllä monellekin. Muutaman vuoden päästä sitten :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Emmi tuhannesti että jaoit vinkkisi ja palaan tuohon aiheeseen vielä. Työn alla on tärkeiden linkkien liittäminen näkyväksi osaksi blogiani, juuri sellaisten jotka aktivoivat tukitoimintaan syrjäytyneiden lasten hyväksi.

    Kiitos <3

    Eglite: Juuri näin, monilla yksilapsisilla perheillä voisi olla voimavaroja tällaiseen tukitoimintaan. Ihanaa että tämä on teilläkin ajatuksissa!

    VastaaPoista
  4. Tukiperheistä on tosiaan huutava pula. Ja tuo Hope-yhdistys on todella suuri apu hädässä oleville perheille. Mekin olemme sieltä apua saaneet ja olemme siitä todella kiitollisia.

    VastaaPoista
  5. Itselläkin olisi halu tehdä jotain konkreettista hädässä olevien lasten auttamiseksi.
    Täytyykin käydä tutustumassa noihin linkkeihin.

    VastaaPoista