perjantai 7. syyskuuta 2012

Pipo päähän ja ulos!




Olen useissa blogeissa jo pitkään ihastellut kauniita ja mielikuvituksellisia Pim Pam -päähineitä, ja päädyin lopulta tilaamaan niitä meillekin pari kappaletta. Heppa-aiheinen pipo on päässyt jo käyttöön asti, bambi-päähineen esittelen vasta myöhemmin. Hevosenharjan väriksi menin epähuomiossa valitsemaan tuollaisen siniseen taittuvan harmaan, vaikka alunperin tarkoitus oli että väri natsaa alla olevan kuvan Popin harmaameleerattuun takkiin. Sävy ja teema sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin tuon  H&M:n kevätmalliston kauniin softshell-takin kanssa.



Ihana me&i:n geishapipo on löytö omien kaappien kätköistä. Näyttää tosi kivalta yhdistettynä mustiin housuihin ja harmaaseen takkiin.


H&M:n kukkapipo kuuluu myös sarjaan "pitkään kaapissa lojuneet asusteet". Koska syksy on ollut todella lämmin, on päähine ollut yksi käytetyimpiä sen ohuuden vuoksi. Ja onhan tuo nättikin!



Pinkin sävyisiin ulkoiluhaalareihin mätsääviä pipoja on jos jonkinnäköisiä, mutta suosikki on kyllä tuo me&i:n froteinen sammakkopipo.

Jos täällä on muitakin pipoihin hurahtaneita niin tässä ohittamaton vinkki: La Petite Princessen blogissa on ihana pipoarvonta, johon voit käydä osallistumassa täällä! Itselläni olisi jo suuret suunnitelmat tuon turkoosin pöllöpipon varalle:)

6 kommenttia:

  1. Mä oon kans pipohullu :D Roopellekin on pipoja jos jonkinlaista, ja oikein harmittaa kun jää pieneksi nyt talven aikana :/ Artulle oon ehkä oppinut ostamaan sen minkä tarvii, tai sitten noille isommille pojille ei enää ole niin kivoja pipoja kuin pienille... ;) Ihania noi Mietteen pipot, mun suosikki on edelleen toi kirahvipipo joka kurkkaa tuola vikan kuvan alareunasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitpas tarkka kun huomasit tuon Noshin pipon, itsekn tykkän kyllä kirahvikuosista kovasti, mutta malliltaan se ei istu mielestäni niin nätisti kuin esim. me&i:n puuvilla- ja froteemateriaalit. Pipot on kyllä piristäviä ja edullisia(?) tapoja muuttaa ulkoiluasun ilmettä:)

      Poista
  2. Kaikki tosi nättejä pipoja ja sopivat hyvin Mietteelle <3

    Kiitos arvontavinkistä!

    Ja hei ihana toi edellisen postauksen Titi-nalle :D

    VastaaPoista
  3. Nöpön lempipipo on tuo Meandin geisha, ja on se minunkin. Varmaan tosi mukava päässä, kun on pehmoista ja taipuisaa trikoota. On myös kaunis.

    Meillä on ihan törkeän paljon pipoja. Niitä on vaan niin helppo ostaa :D

    VastaaPoista
  4. Helppo uskoa että teillä on pipoja joka lähtöön:) Kyllähän niitä vaan kerääntyy...Talveksi meillä on maltillisemmin, sillä yleensä joku UNQ:n päähine on niin lemppari sekä käytännöllisyyden että ulkonäen suhteen ettei paljon muuta tule käytettyä. Välikauteen sen sijaan tuntuu pipoja tarttuvan sieltä sun täältä..

    VastaaPoista