tiistai 6. marraskuuta 2012

Kaiken kadottaja

Mä tajusin tänään, että mun elämä olisi radikaalisti helpompaa jos en kokoajan hukkaisi jotain.
Ajatella, jos ei olisi enää yhtäkään aamua, että mun pitäis kauheassa kiireessä hakea kotiavaimia tai autonavaimia. Ja siinä sivussa meikkailla silmiä tylsällä rajauskynällä, koska olen kadottanut teroittimen. Hukkaan saman yksittäisen esineen yleensä useita kertaa päivän aikana: miten voi olla niin vaikea laittaa ne avaimet aina samaan laukkuun ja samaan paikkaan siellä laukussa!

Säästäisin rahaa, jos en aina hukkaisi kaikkea. Hukkaamisen varalta tiettyjä esineitä täytyy nimittäin omistaa useita. Mulla on neljä hiusharjaa, mutta silti harja on aika usein hukassa. (Tai oikeastaan harjoja on viisi, mutta se yksi taitaa olla pysyvästi hukassa.) Jos en olisi hukkaaja, voisin puhua tärkeän puhelun ilman huolta siitä että kohta loppuu akku, olenhan hukkaajana juuri todennut laturin olevan hukassa. Molempien latureiden itseasiassa.

Hukkaaminen on niin iso osa minua, että tuhlaan aikaa esineen etsimiseen löytääkseni sen lopulta sieltä missä sen kuuluisikin olla. Saan säännöllisesti ylimääräisiä sykkeennousuja etsiskellessäni kadonneita tärkeitä papereita. Jos en olisi hukkaaja, tietäisin nytkin missä lapseni neuvolakortti sijaitsee. Tai voimassaoleva passini.

Hukkaamiseni keskittyy pienesineisiin ja papereihin, mutta olen minä ison diaprojektorinkin kadottanut. Se löytyi muistaakseni autotallista kaivettuani ensin koko kylän läpi. Hukkaajana hukkaan paljon aikaa esineitä etsiskellessäni. Tunnustan myös etsineeni Linnatuulen parkkipaikalta autoani ja juosseeni hätääntyneenä kassalle: "Mun auto on varmaan varastettu, nyt pitäisi äkkiä soittaa poliisille." Auto löytyi huoltoaseman parkkipaikalta -sieltä Tampereen suuntaan lähtevien puolelta, ei suinkaan Helsingin pään parkkikselta josta autoa etsin.

Lapseni hoitoreppua etsin viime talvena paniikissa ja kun lopulta lähdimme ulos, nökötti reppu pihamaalla kevyessä lumivaipassa. Blogissani sentään pääsen hukkaamista pakoon: jos joku sana katoaa, voin aina etsiä uuden tilalle! Tunnustan kuitenkin, että kun eräs lukija voitti blogini arvonnassa lahjakortin, hukkasin palkinnon kahdesti, ennen kuin sain sen lähetettyä voittajalle.

Jatkuvasti hukassa olevia asioita ovat myös lapseni hiuslenksuparit (toinen löytyy, toinen ei) ja oikean väriset sukat. Meillä hukkuu myös jääkaappiin ruuat: Se tunne kun himoitset mozzarellasalaattia ja löydät jääkaapista juustopaketin, jossa parasta ennen -päiväys on ollut kuukausi sitten.

Tällä hetkellä mulla on hukassa yksi erittäin tärkeä muistivihko. Se on ollut kuitenkin jo muutaman viikon kateissa, ja pelkäänpä pahoin ettei sitä enää löydy. Vihkon katoaminen on hankaloittanut elämää aikatavalla, mutta kokeneena hukkaajana pääsen siitä kyllä yli.

Mulla oli tähän joku loppukaneettikin mietittynä, mutta taisin jo hukata ajatuksen.

16 kommenttia:

  1. Mullakin kaikki aina hukassa. Ei kokonaan, mutta sillain etten muista missä ne on :D Vähän rasittavaa, sen takia tarvii ostaa uusia kun en muista mihin oon laittanut!!!! Viimeks hukkui uusi pipo, jota en ollu vielä ehtiny ottaa edes pussista pois...toi kyllä hukkui kokonaan koska tajusin jälkeenpäin kun etin sitä, etten ollu MUISTANU ottaa sitä pois pussista jonka heitin roskiin!!! SIIS VOI MUA!! :D ...nyt on hukassa roopen ruokalappu (uusi sekin) ja taas sama tunne että oonko unohtanu ottaa pussista jonka heitin roskikseen...Pipo ei kovasti harmita, ruokalappu kylläkin kun oli niin hieno! :(

    VastaaPoista
  2. Oijoi, nyt muistuikin mieleen että mä olen kanssa joskus "hukannut" eli heittänyt vahingossa roskiin jotain juuri ostamaani pikkusälää, joka on jäänyt muovipussiin :/ Tolla kyllä lunastaa jo paikan Kaikki kadoksissa -tukiryhmästä:D Se on myös edelleen mysteeri, mihin katosi Ikeasta ostamani pinnasängyn lakana (ihan siis avaamaton paketti)! Toivottavasti Roopen ruokalappu löytyy!

    VastaaPoista
  3. Hahahahaa kyllä, paikka lunastettu :D Oi tota lakanaa, se on jo aika paha ;) ...jospa se jostain esiin putkahtaa, samoin kuin roopen ruokalappukin toivottavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän kirjoitukseni jälkeen mä oikein kiinnitin erityistä huomiota mun hukkaamisiini enkä ole hukannut kuin yhden kynän (kriittisellä hetkellä) ja kameran linssinsuojuksen (löytyi jo) :)

      Poista
  4. Minä taas olen sellainen, että hukkaan äärettömän harvoin mitään eikä ole kivaa sekään, oikeasti! Olin jo lapsuuskodissani sellainen, että viisihenkisessä lapsuusperheessäni minulta usein kysyttiin, jos jokin oli hukassa (lukuun ottamatta tietysti joitain isäni työkaluja, virallisia papereita tai jotain jonkun henkilökohtaisia tavaroita esimerkiksi). Minä kuulemma tiesin mistä löytyy eikä siis ollut kyse siitä, että olisin niitä jonnekin itse laittanut taikka piilottanut.

    Mikä siinä on sitten ikävää? Silloin kun en löydä jotain jonka huomaan olevan hukassa ja tiedän sen olevan omilta jäljiltäni on tilanne jotenkin kummallinen ja jotenkin pelottavakin sekä äärettömän ärsyttävä. Ihmettelen kuinka ihmeessä minulla ei ole hajuakaan minne sen tietyn tavaran olen laittanut. Yleensä ne löytyvät kyllä kun oikein mietin ja etsin. En tiedä onko minulla sitten valokuvamuisti kun muistan monet asiat kuvina paitsi...

    Minulla on kummallisen hyvä muisti, mutta heikko kohtani ovat ihmisten kasvot, niitä en tahdo muistaa paitsi jos olen nähnyt ihmisen useita kertoja. Toki unohdan pieniä ja merkityksettömiä asioita silloin tällöin, mutta en niitäkään usein.

    Kerran suututti oikein kovasti kun olin kiireessä laittanut roskien kanssa hyvin kalliin meikin yhden käyttökerran jälkeen talousroskiin ja se meni sitä tietä kaatopaikalle. Aloin kotiin tultuani ihmetellä mihin sen laitoin ja muistin, että oli tarkoitus tuoda se alakerran kaappiin roskien mukana yläkerrasta ja työnsinkin sen kiireessä roskien kanssa roskiin.

    Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sä oot ihminen joka ei muutenkaan stressaa turhista ja kaikki on ns. hallinnassa ja järjestyksessä? Musta tuntuu että järjestän itselleni aina kiireen + on monta asiaa jotka pitää hoitaa ja muistaa. Aivoni ovat siis ylikuormittuneet, ja lähimuistini olematon:)

      Toi uuden meikin hukkaaminen on kyllä ärsyttävää, mutta niin inhimillistä! MÄ oon joskus heittänyt jukurttipurkin tiskialtaaseen ja lusikan roskiin:D Silloin tosin huomasin heti vahinkoni:)

      Mulla muuten on hyvä kasvomuisti mutta tosi huono nimimuisti!

      Poista
  5. Minäkin kuulun tuohon kategoriaan, olen hukannut lähes kaiken mihin olen koskenut. Suurin ongelma taitaa olla se, että omistan paljon tavaraa, ja kun sitä tavaraa on joka paikassa, ei voi muistaa minne on minkäkin laittanut. Ja toinen ongelma on se, että kun on sata asiaa mielessä, sitä vain tekee epähuomiossa asioita, joita ei sitten enää edes muista myöhemmin.

    Reissuissa hukkaan koko ajan jotain, kerran katosi anopin junalippu Pariisissa Gare du Nordin asemalla, kun olimme menossa Lontooseen. Olin näyttänyt lippuja ensimmäisessä tarkastuksessa, mutta passintarkastukseen mentäessä kaikkien muiden lippu oli tallella paitsi anopin. Onneksi saimme anopinkin junaan mukaan, mutta sen jälkeen liput onkin ollut aina jollain muulla säilytyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin eläydyn tuohon "sata asiaa mielessä" -elämäntilanteeseen. Välillä tuntuu että menee nukkumaankin miettien, että mitäs mun pitäis nyt muistaa ja mitähän olen tänään unohtanut.

      Kotona on sentään turvallista elää tätä muistihäiriöisen elämää, mutta tyyliin Pariisissa mulla olis kyllä ollut tossa tilanteessa P:t housussa...:D Meilläkin muuten passit ja matkaliput ovat yleensä miehelläni, ei minulla. Mies myös totesi, että minun kanssani on tottunut siihen, että me ollaan aina viimeisenä lentokoneessa, linja-autossa jne... Viimeksi Hki-Vantaan kentällä meidän perhettä kuuluteltiinkin tulemaan välittömästi lähtöselvitykseen (mä hörpin rauhassa kahvia ja vakuuttelin suureen ääneen että meillä ei ole mikään kiire ja on ihan typerää tunkea ryysikseen kaikkien muiden mukana;)).

      Poista
  6. Vllä on viisi ruokalappua, muttei käytetä yhtään koska ne on Jossain. Tänään löysin lapsille liian pienet rukkaset molemmille, ja 4kpl sopivia parittomia. Ruskovillan myssy olisi lämmin, hukkui 3vkoa sitten. Pappa nosti veneen vloppuna ja toi meille vn maitopulloja jotka luulin jättäneeni kaupungille..
    Parasta on että esikoinen on 3 1/2 vuotiaasta saakka kysynyt aina lähdettäessä että onko sulla äiti avaimet, puhelin ja rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih:D Ne ruokalaput tupsahtaa varmaan esiin viimeistään sitten kun nuorimmainen aloittaa koulun:D Ihanan huolehtivainen esikoinen <3

      Poista
  7. Minä hukkaan lähinnä papereita, ompelutarvikkeita, kankaita ja lankoja. Ärsyttää, kun jotain kangastamtietää omistavansa, muttei osaa yhtään sanoa, missä se on. Ja lehdet katovat myös. Etsin hullunkiilto silmissäni ympäri taloa. Mies kysyy, mitä etsin. Kun sanon, että yhtä lehteä, hän ei voi olla nauramatta. Se toistuu niin usein, että kyllä sen vois jo päätellä itekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi miehen kommentointi on kovin tuttua:) Mä kuulen kanssa usein hyvin huvittuneita kommentteja tyyliin "no onpa kumma juttu, mä en voi ymmärtää miten Sulla on xxx hukassa!".

      Poista
  8. Oih, vertalaistukea. Täällä myös yksi "hukkaja".
    Pahon hulkkauksen kohde on mun puhelin. Yritän pitää aina samat pari paikkaa, mihin sen jätä , mutta silti sen hukkaan. Tänäänkin taas tunnin verran ihmettelin puhelimen kohtaloa kunnes lähdin liikenteeseen ilman sitä (löytyi kyllä kotiin tullessa) ja niin pankkikortin hukkasin tänne kotiin johonkin. Ei ole nyt tullut vastaan ja pitäisi ehkä ilmoittaa kadonneeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Toi puhelin on kyllä paha. Ja silloin kun se on hukassa, se on yleensä äänettömällä, joten ei auta vaikka mies yrittäisi siihen soittaa etsimisen helpottamiseksi. Mä oon muuten joskus puhunut puhelimessa ja samalla kaivellut hajamielisesti käsilaukkuani miettien että missähän mun puhelin on...Miten jollain voi olla näin hatarat aivot!:)

      Toivottavasti pankkikortti on jo löytynyt turvallisesta paikasta! Pankkikorttien suhteen yritän olla hysteerisen tarkka, kaikkea muuta hukkailen senkin edestä:)

      Poista
  9. Hih! :D Lahjakortti on nyt käytetty ja poika sai upeat kengät, täytyykin niistä kertoa omassa blogissa kunhan muistan. Kiitos! Itse hukkaan kanssa hiusharjaa, ponnareita, sukkia ja niitä avaimia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu! Olen tosi hyvilläni että siitä oli lopulta teille iloa:)

      Poista