sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Viikonloppukuvat ja hyvä alevinkki


 Tättähäärän posket olivat punaiset vielä pitkään ulkoilun jälkeen

Jopas on taas viikonloppuun mahtunut fiiliksiä laidasta laitaan. Yllä kuvaa aamupäivän puisto/metsäreissulta. Ystävätkin olivat mukana ja sekös sai Mietteen kiljumaan riemusta! Ja teki äidillekin hyvää todeta ettei ole näissä kolmekympinkriiseissään ja parisuhdepohdinnoissaan yksin. Onneksi on ystäviä!


Mukava taas tavata

Ystävistä puheenollen oltiin eilen mun lapsuudenystävän ja hänen poikansa kanssa Titi-nallen talossa. Mietteen ilme kertoo kaiken! Hain Titi-nallen puodista vaivihkaa Mietteen hartaasti toivoman syntymäpäivälahjan ja vähän muutakin rekvisiittaa lähestyviä 3-vuotissynttäreitä varten. Meillä aiotaan juhlia Titi-teeman merkeissä.

Miete pohtii kovasti kasvamistaan isoksi ("Mikä meissä on tuolla sisällä mikä saa kasvamaan?") ja ulottaa toki pohdintaansa itsestä myös ympäröivään maailmaan ("Miksi kuu ja tähdet ovat taivaalla?"). Melkein kolmevee on viimeaikoina innostunut leikkimään kirjastoleikkejä ja usein sen päätteeksi pidetään lukupiiri nukkevauvojen kanssa. Tänään tyttö leikki pitkään isin kanssa leegoilla, ja olin kuulevinani että siellä rakenneltiin hoploppia ja prinsessan parveketta. Illalla Miete totesi minulle, että onpas ystävällistä kun peset minun hampaani ja session päätteeksi lausui vielä kiitoksen. On se ihana tyttö! Kumpa osaisin, pystyisin ja jaksaisin olla aina ja jatkuvasti hänen arvoisensa äiti.

Kaikki ovat jo varmaan huomanneet, että Pomp de Lux alettaa -25% vaatteistaan ja sillä aleprossalla näyttää kauppa käyvän vilkkaasti. Ihan huippualevinkiksi nostan kuitenkin Booztin kampanjan, jossa kaikki Fransa Kidsin vaatteet myydään nyt puoleen hintaan! Esim. nuo laadukkaan oloiset toppahaalarit irtoavat nyt viidellä kympillä. (Alehinnat eivät näy päivittyneen kaikkien tuotteiden kohdalle joten kannattaa vielä kassalla tarkistaa että tuoteeseen on laskettu -50% alennus.)



Vieläköhän violetti houkuttelisi mua ensi talvena? Kävipä mielessä sekin, että tilaisin ensi talveksi tuon haalarin mustana ja yhdistäisi siihen hempeää vaaleanpunaista... Nyt kun tämä talvi on mitä on, niin käytännölliset värit nousevat kyllä arvoon arvaamattomaan.

Sisävaatteista on pakko tehdä nosto tuosta ihanasta tähtihameesta. Itse jätin sen tilaamatta ainostaan siksi, että en osaa käyttää hameita Mietteellä ja tiedän että se jäisi ihanuudestaan huolimatta kaappiin. Yritän ensi viikolla saada napattua kuvaa niistä Fransan sisävaatteista mitä meille on kotiutunut...




P.S. Kiitos vielä siitä, että kommentoitte tosi runsaasti tuota edellista koirakuumeilupostausta. Palaan asiaan ehkä nopeammin kuin arvaattekaan. Wuf!

sis. mainoslinkkejä

15 kommenttia:

  1. Moikka !
    Onko tuo oikeesti hyvä haalari :) ? Houkuttaa niin kovasti, kun ei täälläkään oo lunta, niin halvaksi kakkos vaihtoehdoksi, kun en vaaleaa sävyä anna käyttöön ennen lunta... Mikä on vesipilariarvo, entä onko kangas notkeaan :) ? Kerroppas lisää !! Ja kiitos vinkistä !
    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, yritin äsken etsiskellä haalarin mukana tulleita lappuja, mutta olisinkohan heittänyt ne pois kun ei löydy mistään. Muistelisin että vesipilariarvo olis ollut 5000, eli ei ihan huippujen luokkaa mutta tosi hyvä kumminkin:) Käyttökokemusta meillä ei ole juurikaan vielä haalarista kertynyt. Mun käteen tuo materiaali tuntuu kuitenkin siltä, että laittaisin kyllä huoletta myös märälle kelille, myös saumat on teipattu ja aiemmin mulle kommentoitiin (kun kyselin lukijoilta käyttökokemuksia) että tää merkki olis pärjännyt tosi hyvin jossain testikilpailussa:) Itseäni houkuttelee kovasti tilata saman merkin haalari myös ensi talveksi ja just toi musta olis varmasti hyvä rymykäyttöön ja kurakeleille:) Sit joku vaaleampi söpöys ns. paremmaksi haalariksi.
      Haalari on mielestäni notkea ja plussaa tulee kiristysmahdollisuudesta vyötäröllä. Fleecevuori on ylävartalon kohdalla ja hupussa, ei punteissa eikä hihoissa. Uskaltaisin pukea kunnon pakkasillekin, villaa vaan alle:)
      Muistathan että jos tilaus on yli 49 e, saat jokatapauksessa ilmaisen toimituksen ja palautuksen, joten haalaria voi vielä livenä itsekin arvioida:)

      Poista
    2. Kiitos ! Tilaukseen lähti :)
      Katsotaan mitä posti tuo :) :)

      Poista
  2. Meilläkin violetti houkuttelee tänä talvena ja samaa pohdintoja täälläkin, että houkutteleeko myös ensi talvena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep:) Mulla toi violetti väri tökki niin pitkään, että mahdankohan kyllästyä siihen taas tämän talven jälkeen. Taidan laitaa hankintaan tuon mustan haalarin ensi talven rymyvaatteeksi, vaikka toisaalta tuo violetti olisi ihana tuon Mietteen pupupipon kanssa, mikä mahtuisi vielä ensi talvenakin...Vaikeita valintoja;)

      Poista
  3. Hei, ei tämmösiä alejuttuja:D toi on niin ihana tuo kukkahaalari ja mihin hintaan sitä saisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, hinta on tosiaan nyt kohdillaan:) Ja siellähän on muutakin ihanaa Fransalla kuin noi haalarit...

      Poista
  4. Ihania kuvia tättähäärästä :) Titi-nalle on meilläkin nyt ihan pop.

    Voi kun mun tekis mieli tilata Matsulle toi haalari ensi talveen, just toi liila kukkainen... saas nähdä sortuuko sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tosi paljon tosta kukkahaalarista, mutta en sentään viitsi samanlaista tilata ensi talveen vaikka hinta onkin tosi edullinen laatuun nähden. Se musta haalari houkuttelee, siitä vois saada tosi ihanan kokonaisuuden sopivilla asusteilla...

      Poista
  5. Heippa. Kiitos Mainoslinkistä. Tilasin tytölleni samanlaisen haalarin ja vielä hanskat samaa kuosia haalarin kanssa. Aivan ihanan näköiset ovat, toiv. vaan kestävät!
    Kiitti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva että linkistä oli hyötyä:) Toi haalari on ihana! Tilasin itsekin hanskat, mutta palautin ne koska koin ettei niiden malli oikein toiminut. Toivottavasti teillä toimii, mutta ainahan ne voi palauttaa jos ei ole mieleiset!

      Poista
  6. Hei! Kaunis haalari! Minkä kokoinen haalari teillä on ja pystyisitkö antamaan siitä niska-haara -mitan ja haara-lahje -mitan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illusia -aivan ihana nimimerkki:) Laitan sulle mitat nyt samantien ettei unohdu...Miete käyttää nyt kokoa 98 ja haalari on sopiva/reiluhko. Vyötärönauhaa kiristelin istuvuuden parantamiseksi.
      niska-haara n. 62 cm, haara-lahje n. 40 cm, kainalo-hihansuu n. 28 cm

      Poista
    2. Kiitos ja kiitos :) Täytyy tutkailla vanhoja haalareita mittanauhan kanssa ja tehdä vertailuja. :) Tekisi mieli ensi talveksi jemmata, mutta sehän on aina vähän riskipeliä :)

      Poista
  7. Voi vitsi! Laitathan sitten synttärijuhlista kuvia! Meillä on melkoinen Titi-fani taloudessa.

    VastaaPoista