maanantai 24. joulukuuta 2012

Aatto


Ihana jouluaattopäivä takana. 
Aamulla nukuttiin pitkään, ja minä myönnyin vihdoin muovikuuseen 
joka haettiin aamulla lähikaupasta.
Ajateltiin, että saadaan se varmaan puoleen hintaan, mutta ei;) 

Tuo oikeanpuoleinen kuva on niin kiva, kun siinä on oikea kolmen kopla koristelutalkoissa:) 
Voi että tuo kuusi on kynttilöineen upea nyt kun on hämärää. 
Eikä koirakaan sitä onneksi pahemmin järsi!

Minä kävin vielä aamupäivällä hakemassa kotiin lisää kukkia. 
Siinä se aika vierähti tv:n jouluohjelmia katsellessa ja jouluruokailua valmistellessa. 
Kahden maissa syötiin ja pukki tuli kolmen jälkeen.
Mietettä taisi eniten jännittää, tuleeko pukki ylipäätään käymään. 
Tyttö oli hurjan reipas ja esitteli pukille oman "ihanan huoneensa" ja isin reinotossut. 
Lauloimme kaikki yhdessä joulupukki-laulun.
Miete sai 99% pukin tuomista lahjoista, joten kyllä meillä täällä asuu kovin kiltti tyttö.


Hauskin yllätys taisi olla oma piano ("Tälläsen mää tarvitsin!), 
eli sellainen pöydällä pidettävä kosketinsoitin, jossa on monenlaisia eri toimintoja.
Miete sai myös ihanan lumihiutalepallon, joka toimii myös soittorasiana. 
Keksin sitten, että tuohan on varmaan se lumentaikomisväline, jota olit pukilta toivonut. 
Niinpä me ollaan soiteltu tänään soittorasiaa, ja se todella toimii: 
sen soidessa olemme katselleet kuinka lumihiutaleet leijuvat katulampun valossa.


Muumimuistipelistä Miete ei innostunut yhtään, 
mutta tosi ihanan Barbababa-kirjasarjan sain lukea moneen kertaan, 
ja junaradallakin vähän leikittiin (vakava juttu, kuten äidin ilmeestä huomaa;)). 

Illalla käytiin hautausmaalla, ja Miete kutsui hautoja kynttilätaloiksi. 
Päätettiin, ettei kerrota hautausmaasta mitään, mitä tyttö ei itse kysy, ja hyvinhän se reissu meni. Miete nautti ulkoilusta ja ihasteli kynttilämerta siinä missä me aikuisetkin. 
Ainostaan Aatos vinkui sylissäni ja halusi nopeasti takaisin kotiin lämpimään.
(Aatos sai muuten vain yhden joululahjan, mutta se onkin välillä aika tuhma;))

Huomenna lähdemme minun vanhempieni luokse jatkamaan joulun viettoa.
Ihanaa!

Oliko teillä kiva jouluaatto? Mikäs oli lasten lempparilahja?

4 kommenttia:

  1. Kiirehän tuossa meinasi tulla kun nukuin vahingossa aattoaamuna klo 10.00 tietämille ja mies ei raskinut herättää : )

    Nopeasti vielä Prismaan hakemaan muutama tuoretuote ja viimeisimmän valmistelut illallista varten, suurimman osan tarjoiluista teen itse alusta loppuun.

    Pukkikin saapui ja poikamme ihmetteli kuinka noin paljon lahjoja, vaikka en ole ollut aina niin kiltti.

    Meillä on ollut tapana ostaa aina kun vastaan tulee jemmaan kivoja ja järkeviä leluja, jotka tarjouksessa. Noita sitten oli muutamia vielä miehen vaatehuoneen hyllyllä jemmassa ja nyt pistimme nekin kaikkien muiden lisäksi joulupaketteihin, koska olivat niin poikamaisia ja pianhan poika jo niin iso ettei leikikään niillä enää eli pieniä Lego-rakennussarjoja ja Brio junaradan osia. Noita on ollut tarkoitus antaa lahjaksi tai antaa myös silloin kun pojalla ei tunnu olevan mitään tekemistä, mutta niin vain unohtuneet ylähyllylle. Nyt siis vielä ikätasoisia muutaman vuoden ja hyvä ottaa käyttöön.

    Paljon tuli myös kummeilta, sukulaisilta ja naapureilta ja ihan hyvä vaan kun karsin ennen joulua monta jo tarpeetonta ja ei-niin-mieluista lelua jo pois uusien tieltä. Kiertoon meni vanhoja ja rikkinäiset roskiin.

    Tyttö kehitti kuumeen pukin käynnin jälkeen ja meni jouluillallinen hieman pieleen. Jännitti kai pukkia niin.

    Meillä on aina ollut vuokratut pukit ja kävi mielessä, että kun heitä ei muuten puhuta kuin puhelimitse ja sitten kun tulee rooliasussa käymään niin tuntuu hieman oudolta kun ei tiedä kuka hän on, nimen siis tietää. Jää sellainen hieman outo olo. Aina ovat hoitaneet hommansa moitteetta ja raittiitakin ovat olleet, mutta kuitenkin...

    Meillä poika tykkää eniten isohkosta Finn Mac Missile -autosta, jossa erilaisia toimintoja, Play Bladesta sekä pissaavasta Baby Born pojasta, joka piti saada myös itselleen kun tyttömme sai ennen joulua 2-vuotissyntymäpäivälahjaksi vastaavan tytön. Ihanaa kun poika tykkää hoitaakin "vauvaa" eikä ainostaan leikkiä perinteisiä poikaleikkejä. Siinä vaiheessa kun alkaa kaipaamaan meikkisettejä täytyy kyllä rajoittaa :{ , mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan :D

    Tyttömme leikkii eniten keittiötarvikkeilla ja tohtorinvälineillä. Kaikilla eivät edes ole ennättäneet leikkiä vielä.

    Muuten meillä on nukkekotiprojekti menossa eli keräilen pikkuhiljaa Mailegin juttuja jemmaan tulevaa varten sekä tein päätöksen kuitenkin ajan kanssa hankkia tytöllemme Sylvanian Families sarjaa, mutta muilla huonekaluilla. Ensinhän pulikoin vastaan noita pieniä nukkekotijuttuja kun isäni tarjoutui ostamaan nukkekodin valmiiksi tytöllemme. Nyt oli Honkkareissa (myös Lentolassa) aivan ihania hieman suurempia nukkekotitarvikkeita 40% alessa. Ostin jo kylpyhuonetarvikkeet ja
    ei-alennetun (n. 13 euroa) puutarhakalustesarjan. Kannattaa käydä katsomassa! Siellä oli muovisiakin (ehkä barbeille), mutta nuo on puusta tai kipsistä(?).

    Hannele




    VastaaPoista
  2. Me muuten nukuttiin myöskin "pommiin" aattoaamuna:) Toisaalta ei tuntunut sitten pukin odottelu niin pitkältä. Kivoja lahjoja tullut teidän kilteille lapsille, itsekin tykkään keräillä leluja pikkuhiljaa aina kun jotain kiva tulee vastaan. Loistava tuo Honkkarivinkki, täytyypä käydä katsomassa löytyiskö meidän nukkekotiin täydennystä! Ne Mailegit ovat ihania, mutta ainakin vielä olen vaan tyytynyt ihailemaan niitä muilla. Ne olis kyllä omaan makuuni ihan täydellisiä leluja kun ovan niin kauniita että toimivat samalla myös sisustuselementtinä:)Hmm.. pitäsköhän niitä sittenkin alkaa keräilemään...Onko sulla vinkkiä, mistä niitä kannattaa hankkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yksi projekti Mailegien suhteen, laitan sulle yksityisviestin :)

      Hannele

      Poista
  3. Ihania kuvia :) Stressaava joulu, mut nyt pitänyt yrittää rentoutua ja jättää jopa blogistania taka-alalle :) tiukkaa tekee :D

    VastaaPoista