Juhannuspäivä (sis. menovinkki Pirkanmaalla)

Viimeksi käydessämme Helvetinjärven kansallispuiston alueella ulkoilemassa, 

oli siellä vain kourallinen ihmisiä, mutta tänä juhannuksena siellä oli suorastaan kansainvaellus! Ehkäpä Aamulehden artikkelilla oli osuutensa asiaan. 

Edelliseen käyntiimme verrattuna alue oli muuttunut edukseen: 

sinne oli tullut kunnon kioski/ravintola 

ja uudet siistit vessat kioskin ja parkkipaikkojen yhteyteen.

Alueelta löytyy monenlaisia vaellusreittejä. 

Me vaelsimme kaksi kilometria Helvetinjärven rannalle, jossa paistettiin nuotiomakkarat.

Tämän jälkeen kipusimme Helvetinrotkoa ylös ja kuljimme takaisin lähtöpisteeseen.

Alueella on valminaa hyvät notskipaikat, makkaratikut ja puita, 

joten riittää että pakkaa tulentekovälineet mukaan.

Ihanaa kun sai ottaa meidän karvapalleronkin reissuun mukaan. 

Koira jaksoi mukana ihan hyvin, vaikka onkin vähän oireillut vatsansa kanssa

 ja saikin mut edellisenä yönä lausumaan muutamia teeman mukaisia voimasanoja 

ripuloidessaan olohuoneen lattialle... 

Nyt masu vaikuttaa kuitenkin paremmalta (kop, kop!).

Rantamökissä raapustelimme nimet vieraskirjaan. 

Äiti likaisella tukalla ja ei-niin-freesinä liikkeellä, 

Miete sieväna juhannusneitona kukka hiuksissaan.

Hetken lepäiltyämme ja syötyämme, ja Aatoksen vilvoiteltua vedessä, 

lähdimme kulkemaan rantaa pitkin kohti huikean hienoa rotkoa...

Toi kuva isistä ja Mietteestä on niin suloinen!

Minä kehtasin ääneen väittää, ettemme selviä rotkoa ylös 

koiranpennun ja kolmevuotiaan kanssa...

... mutta selvittiinhän me! 

Isi edellä Mietettä auttaen, ja minä perässä Aatoksen kanssa, 

lihaksiani pullistellen;)

Ylhäällä, näköalatasanteella kehuimme Mietettä kovasti hänen reippaudestaan. 

"Teit oikean uroteon kun kiipesit noin hurjan rotkon ylös!" 

"Minkä mää tein?"

 "Uroteon!"

 "Jippii, mää tein uroksen!"

(alamme väitellä Mietteen isin kanssa siitä, onko se sana urotyö vai uroteko, 

en muista enää kumpaa sanaa minä kannatin:))

Vaelsimme vielä kokonaiset kaksi kilometriä takaisin Helvetin Portille. 

Miete alkoi jo vähän väsyä, ja isi kantoi tyttöä osan matkaa. 

Perillä isi söi villisikahampurilaisen, mutta me tytöt tyydyimme jäätelöön. 

Ihmettelimme hetken aitauksessa olevia kanoja, ja sitten suuntasimme auton kotia kohti. 

Miete ja Aatos nukkuivat sikeästi koko kotimatkan.

 ---

Voin lämpimästi suositella retkeä Ruovedelle!

Lämpimästi suosittelen myös tykkäämään meistä Facebookissa. Osasin vihdoinkin väsätä tuonne blogin sivupalkkiin suoran linkin Mietteeni mun FB-sivuille (mikä on pieni ihme;)).  FB-sivuille linkitän kaikki blogitekstit, mutta lisäksi ajattelin julkaista siellä päivittäin jonkun pienen sneak peakin meidän arjesta. Tällä hetkellä siellä on nolla tykkääjää, mutta sehän on vain hyvä alku...