tiistai 29. lokakuuta 2013

Yleistä höpinää ja Fashionstore-vinkit

Mietteelle nousi yöllä kuume ja meillä oli muutenkin täysi show päällä pitkin yötä. Miete itkeskeli kovasti ja lopulta oksensi meidän parisänkyyn. Aatos puolestaan pissasi olohuoneen lattialle -kyllä, juurikin sinne vastapestylle lattialle ja pesulapuhtaalle matolle. 

Olen nyt pari päivää kotona Mietteen kanssa, yritän tosin saada vähän töitäkin tehtyä. Mulla on aina hirveän huono omatunto, jos joudun olemaan töistä pois, vaikka eihän näille mitään mahda! 


Pääsin illalla piipahtamaan Ikeassa ja noudatin tarkasti etukäteen suunniteltua ostoslistaa. Tai no, Mietteelle sorruin ostamaan tuliaisiksi pienen pehmokoiran. Tältä mun ostokset pääpiirteittäin näytti:


Aika kivasti täydentyi olohuoneen sisustus, joten ehkä mä kehtaan jossain vaiheessa laitaa olkkaristamme tänne kuvia muualtakin kun aina siitä samasta sohvannurkasta:) 

Olipa muuten taas mielenkiintoinen ostosreissu kun latasin kärryt täyteen tavaraa ja sitten parkkipaikalla totesin, että toi peili ei muuten mahdu mitenkään mun sedan-malliseen autoon, joka oli jo valmiiksi kuin pommin jäljiltä melko täynnä tavaraa. Roudasin sitten peilin asiakaspalveluun ja mun mies lähti hakemaan sitä, kun pääsin ostosreissultani kotiin.

Mietehän innostui kovasti tuosta rottinkisesta arkusta. "Onko se äiti aarrearkku? Äiti, mun kieli tärähti kun mä sanoin aarre!" Miete on tosiaan kovasti halunnut ärrää harjoitella, ja se alkaa sieltä pikkuhiljaa löytymään. Tyttö meni isiä arkkuun piiloon, ja isi oli sitä mieltä, että sieltä todellakin löytyi melkoinen aarre.

Ikeareissujen lisäksi ihanaa päännollausta ovat nämä haavekollaasien väsäämiset:) Tässäpä teille siis parhaat nostot Fashionstoren meneillään olevasta klubikamppanjasta...




Fashionstoressa alkoi eilen viikon kestävät klubipäivät, jolloin kaikki tuotteet myydän -20 % alennuksella. Klubilaiseksi voi liittyä tästä, ja klubilaisethan saavat muutenkin Fashionstore-ostoksistaan pysyvän -5%:n edun. Itse pidän Fashionstoren selkeästä valikoimasta, ja tuotteet sopivat hyvin klassiseen, naiselliseen makuun.

Omaa silmääni kaupan valikoimista miellytti erityisesti mustat Guessin farkut, Liu Jon valkoinen t-paita (ihana ihana tuo musta rusettiyksityiskohta!) ja Guessin kaunis mustavalkoinen neulemekko.


Ihastuin aivan totaalisesti tuohon Guessin Chanel-laukkumaiseen mallistoon. Onhan noillakin hintaa, mutta kuitenki vain murto-osa aitoon Chaneliin verrattuna! En ole tänä vuonna budjetoinut enää uuteen laukkuhankintaan, mutta erityisesti tuo iso tikattu carryall huutaa mun nimeäni... Harkitsen vakavasti se tilaamista itselleni joululahjaksi, koska ehkä mun on vaan hyväksyttävä, ettei Chanel tule koskaan olemaan mun budjetille sopiva vaihtoehto.




Valkoista, kultaa, beigeä, ruskeaa. Ihanaa pientä ylellisyyttä pehmeissä sävyissä. Nahkalompakko on niin kaunis, että se menisi vaikka clutchina, huivissa on just mun värit, ja tuo kello on upea! Oon usein pitänyt Guessin laukku/lompakkovalikoimaa aivan liian blingblinginä, mutta kiva että myös yksinkertaistettuja, ja aitoa nahkaa olevia malleja alkaa olla tarjolla.

Guessin kelloista sen sijaan olen tykännyt aina. Mulla on ollut jo vuosia yksi ja sama Guessin hopeanvärinen kello käytössä, ja sen hohto ei ole kadonnut minnekään. Oma kelloni on siro korukello, mutta ehdottomasti jossakin vaiheessa haluan korukellon rinnalle tuollaisen maskuliinisen kokoisen, mutta "timantteja" täynnä olevan näyttävän kellon.



Upeiden farkkujen ja kellojen lisäksi huomasin Fashionstoren sivuilla sporttisempaakin muotia.

Nyt mä menen olohuoneeseen nauttimaan vielä hetkeksi kynttilöiden valosta ja toivon, että ensi yö on huomattavasti rauhallisempi kuin edellinen.

blogiyhteistyö/Fashionstore

4 kommenttia:

  1. Hei, kauniita juttuja olet löytänyt, omaakin silmää miellyttävät nuo mustat farkut.. Osaatko kertoa Guessin farkkujen mitoituksesta. Ovatko kovin pientä mallia?

    Terv. Eeva

    VastaaPoista
  2. Moikka!
    Miten tuon 20% alen mahtaa saada? :) Liityin jäseneksi, mutta hinnoissa näkyvä alennus on 5%. Onko olemassa siis joku koodi, jolla saa sen 20% alen? :)

    VastaaPoista
  3. Äh nyt olikin tullut sähköpostiin alekoodi ;) Et eipä mitään enää, eikä tosiaan tarvii turhaan julkaista kommenttia :)

    VastaaPoista
  4. Moikka, mulla menee ainakin ihan normikoko jalkaan kunhan on kunnolla stretsiä mukana;)

    VastaaPoista