perjantai 29. marraskuuta 2013

Pikkujoulut




Tänä vuonna työpaikkani pikkujoulujen teemana oli Hollywood, johon saattoi ammentaa ideoita niin elokuvamaailmasta kuin punaiselta matolta. Ensin ajattelin olevani Pretty Woman. Ei muuten, mutta ne saappaat, uuuh, ne saappaat... Korkeakorkoisilla ylipolven saappailla ei tämän mamman arkea kuitenkaan juuri tallata, joten hautasin ajatuksen saappaista samaan paikkaan kuin villin nuoruuteni.

Päässäni kuitenkin kuhisi Hollywood-kaunottaria kuin teinipojan päiväunissa konsanaan. Olisinko Shakira? Minunkaan lanteet eivät nimittäin valehtele.

Lopulta päädyin ehkä hieman tylsään vaihtoehtoon, ja ajattelin rakentaa glamouria pikkumustan ympärille. Kaivoin kaapistani klassisen kauniin Tiger of Swedenin luomuksen. Muistan kuinka sen ostohetkellä pohdin, että vyötärön kohdalta voisi ottaa vähän sisään. Onneksi ei muuten otettu. Pullollisen vauvaöljyä ja parin margariinirasiallisen avulla sain sujautettua makkarank... mekkosen päälleni.

Mittailin itseäni peilistä ja silloin minulla välähti! Minähän olen kuin ilmetty Kim Kardashian. Niin no, ainakin vyötäröstä alaspäin. Muut pikkupuutteet korjaa lasillinen tai kaksi punaviiniä.
 
Ihanaa pikkujouluaikaa kaiken kokoisille kaunottarille ja komistuksille! 
Meissä jokaisessa asuu pieni (tai vähän isompikin) Hollywood-tähti.



Sellainen taisi olla meikäläisen kosketuspinta tämän vuoden pikkujoulupartyihin. 
Mites teillä, onko bileet jo pidetty?:)

4 kommenttia:

  1. Bileet ilman teema vietettiin männä viikolla. Tilat oli luksukset, tykkäsen meiningistä ja ennen kaikkea lapsi vapaat tekee välissä hyvää. Kaunis SINÄ!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa! Ja voi kyllä, etenkin silloin kun vielä lasten kanssa kotona, tekee kyllä hyvää ottaa pikku breikki ihan vaan itselleen:) Kiitos kauniista kommentista :)

      Poista
  2. Vautsi, näytät upealta!

    Minä pääsen tänään juhlimaan pikkujouluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen ihan Kim Kardashian lookalike ;) Toivottavasti teillä oli täydelliset pikkujoulut !

      Poista