perjantai 11. joulukuuta 2009

Kuvia ja tunnelmia

Ensimmäiset päivät ja yöt kotona ovat sujuneet hienosti. Kovasti olen yrittänyt pitää realiteetit mielessä jo odotusaikana, mutta kyllähän tuo pienen vauvan sitovuus silti yllättää. Sitä on todella kiinni lapsessaan ympäri vuorokauden! Etenkin syötöt ovat tuntuneet haasteellisilta ja imetyshetket ovat venyneet 5-6 tuntisiksi sessioiksi, joissa vauva toki saa välillä vähän lepäiltyäkin, mutta äiti ei:) Totesin miehelle, että kyllä tässä raskauskilot karisee ihan itsestään...Toisaalta nyt olisi tärkeää saada riittävästi lepoa ja ravintoa, jotta imetys lähtee kunnolla sujumaan.

Rinnoista on tullut alusta saakka hyvin maitotippoja, mutta eilen aloin jo soittelemaan äiti-kavereille, että koska sitä kunnon maitoa alkaa tulla! Täällä olisi pieni syöjätär, jolle maistuisi maito...Viime yönä se maito sitten nousi rintoihin. Rinnat ovat pinkeät ja arat erityisesti ulkosivuilta ja maitoa tiputtelee ihan kunnolla. Mikä parasta, vauva hiljeni ruokailemaan ihan uudella tavalla ja nälkä tyydyttyi nopeammin. Aikaisemmin hän on sinnikkäästi imenyt rintaa, mutta sitten ihan selvästi turhautunut kun ei sieltä tule ravinnontarpeeseen nähden riittävästi tavaraa. Pulloruokaakaan ei viimeyönä tarvittu.



Kolmen päivän ikäinen ihme



Ensimmäinen yö kotona. Kuva on pinnasängystä, mutta oikeasti parhaat unet tulee nukuttua äidin vieressä.

 Tuota lasta voisi vain katsella ja itkeä onnesta.

4 kommenttia:

  1. Voi mikä suloinen nyytti <3
    Ja enemmän tukkaa kuin Pikku E:llä vieläkään :D

    VastaaPoista
  2. PALJON ONNEA! <3 Aivan suloinen pieni tyttö! Ja muistan kyllä tunteen kun tuli vaan vauvaa katseltua kyynel silmässä. On ne vaan niin ihmeellisiä <3

    Hyvä, että maito nousi. Imettäminen on kyllä sitovaa hommaa. Itse en imetä.

    Saadaanko vauvasta kasvokuvakin? Ja ois kiva lukea synnytystarinakin, jos kerkiät kirjottamaan.

    VastaaPoista
  3. Tuuli: Niin on <3

    Petuli: Etukäteen olin kuvitellutkin saavani tummatukkaisen tytön ja kun synnytyksessä kätilö sanoi, että "tukkaa näkyy jo" innostuin ponnistamaan oikein urakalla :D

    Maria: Kiitos onnitteluista! Varmasti kuvia tulee vielä paljon lisää, jotenkin aloitin ensin vähän anonyymimmin, mutta sain nyt mieheltäkin luvan laittaa blogiini vauvamme kuvia :) Ehdottomasti synnytystarina on tulossa. Haluan vaan paneutua sen kirjoittamiseen kunnolla ja toistaiseksi sitä aikaa ei ole ollut tarpeeksi...

    VastaaPoista