Ajatuksia vauvan ensimmäisestä kuukaudesta

Vauva on nyt yhden kuukauden ikäinen. Aika menee nopeasti ja siitä moni on varoitellutkin: "Kohta on teidän eteisessä 45 numeron kengät, kun tyttö on tuonut poikaystävänsä näytille!" Mitään vuorokausirytmiä ei ole vielä muodostunut, mutta ihan kohtuullisesti lepoa on kuitenkin tullut. Viimeaikoina meillä on valvottu yli puolen yön, mutta nukuttukin sitten lähes puolille päivin. Vauva nukkuu tosiaan vieressäni ja yösyötötkin vaihtelevat. Välillä on kolmen neljän tunnin syöttövälit, välillä vauva näyttää heräilevän hyvinkin tiheään, mutta syötöt ovat nopeita ja sekä vauva että äiti ovat sen aikana puoliunessa.

Koliikkia tietenkin vähän jännitettiin, mutta ainakaan toistaiseksi vauvan huuto ei ole täyttänyt koliikin kriteereitä. Parkukohtauksilta ei kuitenkaan olla vältytty, välillä huudetaan, huidotaan, vääntelehditään, hamutaan rintaa ja toisaalta huidotaan sitä pois... Eikä tähän huutoon auta kuin aika, tosin tunti on tähän asti riittänyt. Voi olla, että nämä kohtaukset liittyvät maidon tilaamiseen, koska näihin huutoihin on liittynyt myös koko päivän/illan jatkuneet piiiitkät imetysmaratonit, minkä seurauksena rinnat ovat jo olleet kuin viikon vanhat vappupallot ;) Nyt taas tuntuu, että maito nousee hurjan nopeaa tahtia.

Vauvan huuto on tietysti aina sydäntä raastavaa. Niille lyhyille itkupotkuraivareille ollaan jopa vähän naurettu, kun vauva on niin maan perusteellisen tosissaan sen huutonsa kanssa;) Mutta ne muutamat pidemmät sessiot tuntuvat tietysti kurjilta. Kaikki myötätunto paljon huutavien vauvojen vanhemmille! Tosi rauhallisena sitä on kuitenkin itse pysynyt ja vauvaa sylitellyt, huudosta huolimatta.

Vaipanvaihdosta meidän neiti nauttii erityisesti, ja miksikäs ei. Siinä tulee juteltua ja ihasteltua vauvaa, lämmin pyllypesu tuntuu varmasti mukavalta puhtaasta vaipasta puhumattakaan. Vaikka olisi minkälainen huuto päällä niin hoitopöydällä vauva rauhoittuu aina! Ja täytyy sanoa, että vaipanvaihdosta nauttivat vanhemmatkin. On ihanaa kuunnella kun isä lepertelee pienelle sinappikoneelleen. Sellainen pieni alaston ihmisenpoikanen siinä pehmeän ihonsa kanssa, tynnyrivatsoineen ja pikkuvarpaineen, suloisine poimuineen. Onhan se niin täydellinen!

Etukäteen en tiennyt, että vaipanvahto kuuluu sarjaan "ihanat hetket vauvan kanssa". Vaan eipä sitä osannut etukäteen mitään muutakaan kuvitella. Vaikka tiesi, että oma lapsi tuo ihan uudenlaisen rakkaudentunteen, ei sen voimakkuutta osannut etukäteen kuvitella. Vaikka tiesi, että vauvan hoito voi olla raskasta, ei sitä oikein ymmärtänyt, millä tavalla se on raskasta. Tai sanoisin pikemminkin, että sitovaa. Vauva sanelee jokaisen hetken. Jokainen hetki, kun vauva vihdoin nukahtaa, on hieno hetki. Ja joka hetki kun vauva taas herää, on ihana ja riemullinen jälleennäkemisen hetki. Silloin hymyilyttää vauvan isot, siniset ja virkeät silmät tai epätoivoinen punanaamaisena kiljuttu tissikutsuhuuto. Nukkuvaa vauvaa voi ihmetellä, ihastella ja kaivata samanaikaisesti.

Toisaalta myös vauvan helppous on yllättänyt: Eihän se huudakaan yöt läpeensä! Ja vauvan hoitohan on äärimmäisen yksinkertaista: Vauvalla on tarve jonka hän äänekkäästi ilmaisee ja vanhemmat pyrkivät vastaamaan tähän tarpeeseen mahdollisimman hyvin ja nopeasti. On hieno tunne, kun huomaa osaavansa hoivata omaa lastaan. Ja kuinka luonnolliselta se tuntui heti alusta saakka.

Ensimmäisenä kuukautenaan vauva on kasvanut jo kovasti. Posket ovat pyöristyneet. Virkeys ja tarkkaavaisuus lisääntyy päivä päivältä. Kovastihan tuo potkii, huitoo ja heiluu. Ja vaikka ns. oikeita hymyjä ei ehkä vielä tuossa iässä jaella, on meidän vauva alusta saakka nauraa hykerrellyt unissaan ja kyllä siltä valveillaollessakin niitä suloisia virnistyksiä tulee. Isänkin muuten sain tällä lorulla nauramaan, vaikka vauvaahan siinä oli tarkoitus viihdyttää:

Silmä, silmä, nenä, suu

- se on vauva, kukas muu!

Yks, kaks, pim, pam, pom

- kenen nämä varpaat on?!